IRC-Galleria

Lady-Wolf

Lady-Wolf

Kahta e vaiha,nickiä enkä liha-aterioita

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Halloweenit lähestyyyy 8)Lauantai 03.10.2009 17:48

Itse tehty kuvatus =)

Halloween on anglosaksisissa maissa pyhäinpäivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä 31.10. vietettävä juhlapäivä, alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan.

Halloweeniä on vietetty Euroopassa vanhastaan kelttiläisen perinteen vaikuttamissa anglosaksisissa maissa, kuten Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Esimerkiksi Suomessa juhla tunnetaan kuitenkin ennen muuta amerikkalaisessa muodossaan. Yhdysvaltoihin juhlan toivat irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset.

Sanojen halloween, kekri ja samhain uudeksi suomalaiseksi vastineeksi on ehdotettu sanaa marrasyö. Nimi olisi samassa suhteessa kuukauden nimeen kuin on joulun kohdalla.

~Wikipedia~

Keskitalven kokosta hauska kohtaus :DTiistai 15.09.2009 22:01

..Kun Muumipeikko oli häätänyt mörön pois Aliisan kimpusta..

Aliisa: Muumipeikko oli urhea kun ajoi Mörön pois.

Muumipeikko: Mörkö ei yleensä käy kenenkään kimppuun.
(Niimpä niin, khyllä Muumipeikko tietää ;) )

Niiskuneiti: Ehkä Mörkö ei pidä Aliisasta.

Muumipeikko:Niiskuneiti!

Niiskuneiti: Hihi,oij..

Tuutikki:Mitä asiaa Möröllä ylipäätään oli tänne?

Niiskuneiti: Mörkö halusi nähdä Muumipeikon.

Tuutikki: Ja miksi?

Niiskuneiti: Koska se on ihastunut Muumipeikkoon.

*Kling*

Tuutikki: Mm.. Varjelkoon.

*hihitystä*

...

*vakavoituminen*

Muumipeikko: Höh, mitä nyt?

Aliisa: Jospa Mörkö tosiaan on pihkassa Muumipeikkoon..?

Muumipeikko: Höh, älkää viitsikö.. Nyt menee liian pitkälle.. Minä vain että.. Ei ei se niin ole, Ihan totta.
(Jaa a, mitäköhän tuohonkaan voisi sanoa :D )

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 15:03

Millonkahan sinä lähet lopullisesti..
Vai pyristeletkö vaan viimeseen asti kunnes sinun on aika lähteä
Kun minun aika on lähteä, tuleeko olemaan samanlaista touhua
kuin täällä maanpäällä vai oletko jo silloin rauhoittunut..
~Lady-wolf~

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.08.2009 23:38

Olispa jo syksy. Syksy on kaunista aikaa. Kaikki se väri, kuutamo yöt, tähdet.
Niin kaunista.. Ja niin paljon muistoja.
Mutta talvea ja joulun aikaa ei voita mikään.
Tuntuisi kuin kaikki huolet katoaisi pois, ja se romanttisuus aina iltaisin kun kynttilät palaa sisällä ja ulkona on kaunis kuutamo. :P
Mikäs siinä käydessä ulkona kävelyllä kun hanki ja tähdet loistaa kilpaa keskenään =) unohtamatta revontulia.
Sillon tahtoisi olla kaikkien läheisten ihmisten kanssa yhdessä,
jakaa se ilo ja lämpö mikä itsessä silloin on, nauttia jokaisesta hetkestä.
Tuota minä kaipaan, en jaksa katsoa kuinka kesä alkaa pikkuhiljaa vaihtumaan syksyksi.
Miksi ihmeessä se ei tapahtuisi vaikka yhden päivän aikana=)
Naurettava ehdotus mutta niin sen täytyisi mennä ettei tarvitsisi odotella.
~Lady-Wolf~

Maksim - SonPerjantai 24.07.2009 18:49

http://www.youtube.com/watch?v=BFQ923ePWTM&feature=channel_page

Lyrics:

Zdavstvui, ya dolgo zdes',
Hochesh', tebya kosnus'.
Esli ty prosto son,
Znachit - ya lish' prosnus'.

Milo sbezhala prust'
Vdol' po moei shcheke.
Ya ostayus' i pusty
Budet dazhe grusty.

Etot son byl vsek horoche.
Budu ya skuchat' ochen'.
Znayu, ty eshchyo bol'she.
Zavtra rovno v tri nochi.
Rasskazhi mne, kak pozhivaesh'.
Raduesh'sya li mayu.
S kem ty nayavu taesh'?
Net, ne govori, znayu.

Kapli lyubvi drozha
Budut sryvatysya vniz.
Budet letet' s litsa
Zvuchnyi nochnoi kapriz.

Padat' i na zemle
Holod razbivat'.
Esli ty prosto son,
Kak zhe priyatno spat'.

Etot son byl vsek horoche.
Budu ya skuchat' ochen'.
Znayu, ty eshchyo bol'she.
Zavtra rovno v tri nochi.
Rasskazhi mne, kak pozhivaesh'.
Raduesh'sya li mayu.
S kem ty nayavu taesh'?
Net, ne govori, znayu.

Etot son byl vsek horoche.
Budu ya skuchat' ochen'.
Znayu, ty eshchyo bol'she.
Zavtra rovno v tri nochi.
Rasskazhi mne, kak pozhivaesh'.
Raduesh'sya li mayu.
S kem ty nayavu taesh'?
Net, ne govori, znayu.

Etot son byl vsek horoche...

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 16:12

Rakkaus niin kaikkeen takertuva ja tuskallinen
Ilman rakkautta ei olisi tunteita
Ilman tunteita ei olisi elämää
Mihin tämä kaikki johtaa - En tiedä
Tiedätkö sinä, kertoisitko mitä sisälläsi liikkuu
Mitä ajattelet maailmasta, meistä
Olenko julma jos en kykene tunteitani näyttämään
Etten pysty kaikkea kertomaan
Onko sillä lopulta väliä
Onko enää millään väliä kun olemme poissa
Minne rakkaus katoaa, lentääkö pois tähdenlennon mukana
Jäätyykö tunteet ikiroutaan kun olemme vihdoin menneet
Palaammeko koskaan katsomaan tätä maailmaa jonka jätämme taaksemme
Niitä ihmisiä jotka yrittää vielä kamppailla tunteista ja rakkaudesta vaikka ne
ovat jo jättäneet heidät ikuisiksi ajoiksi
Saako enää koskaan kukaan sulatettua tunteita ikiroudasta
Saako enää koskaan sitä rakkautta kiinni joka jatkaa ikuisesti matkaansa
En tiedä, minulla ei ole vastauksia
Ehkä sitten lopulta tiedämme kun niin tapahtuu
Sitten kun olemme poissa
~Lady-Wolf~

Neon 2 - Sinua RakastanSunnuntai 28.06.2009 04:00

http://www.youtube.com/watch?v=FDdPWI5DLDI

Sinua sinua rakastan
sinua sinua kosketan
sinua sinua suukotan
ja uneen tuuditan

Nuku rauhassa yösi tää
untasi lämpimää
minä viereesi käperryn
uneesi etsiydyn

Kun hiljaiset äänet säestää
Kun hiljaiset äänet säestää

Sinua sinua rakastan
sinua sinua kosketan
sinua sinua suukotan
ja uneen tuuditan

Kuuta tähdet taas kumartaa
aamuun on tunteja
hengitystäsi kuuntelen
kasvojas katselen

Kun lämpimät tuulet puhaltaa
Kun lämpimät tuulet puhaltaa

Kun hiljaiset äänet säestää
Kun lämpimät tuulet puhaltaa

Sinua sinua rakastan
sinua sinua kosketan
sinua sinua suukotan
ja uneen tuuditan

Sinua sinua rakastan
sinua sinua kosketan
sinua sinua suukotan
ja uneen tuuditan

Horoskooppi - SkorpioniLauantai 27.06.2009 17:13

Skorpioni 24.10. -22.11.

Avainsanat: Voima, vahvuus, karisma

Hallitseva planeetta: Mars, Pluto

Onnen päivä: Lauantai

Onnen väri: Tumman punainen, musta

Onnen kivi: Turkoosi, opaali

Elementti: Vesi

Luonne: Kiinteä

Laatu: Feminiininen, negatiivinen

Terveys: Skorpioni hallitsee sukuelimiä ja paksusuolta. Hyvä vastustuskyky, lihasjännitystä.

Kuuluisia Skorpioneja: Pablo Picasso, Marie Curie, prinssi Charles.
Skorpioni 24.10.-22.11.

Hiljainen ja syvällinen, suurten tunteiden Skorpioni on monelle ikuinen arvoitus, jonka ratkaisun selvittäminen vie sekä järjen että sydämen.
Tämä äärimmäisen herkkä ja intuitiivinen tähtitaivaan yksinäinen susi päästää lähelleen vain harvat ja valitut - eivätkä hekään pääse perille kuin siitä, mitä Skorpioni itse päättää paljastaa.

Mystinen Skorpioni tutustuu kuolemaan jo elämänsä varhaisessa vaiheessa ja on koko elämänsä ajan kiinnostunut elämän suurista ja pienistä salaisuuksista.
Hän pitää tyynen pinnan alla tulisen ja kiihkeän luonteensa - eikä ehkä siksi itse ole valmis uskomaan toisista ihmisistä tai asioista pelkkää pintaa.
Hän haluaa päästä syvemmälle - ja pääsee myös. Luonteeltaan hän on ehdottomasti lähempänä kyynikkoa kuin idealistia.

Skorpioni on äärimmäisen lojaali ystävä, joka on läheistensä puolesta valmis menemään äärimmäisyyksiin.
Hänen pinnansa on pitkä, mutta kun se katkeaa, ei kenenkään ole turvallista olla lähietäisyydellä. Hän on ehdoton mielipiteissään ja vihaa epäoikeudenmukaisuutta sydämensä pohjasta.

Vaikka tunteiden ilmaiseminen on Skorpionille hyvinkin vaikeaa, hän on erittäin voimakastahtoinen, ylpeä ja rohkea rämäpää joka tekee juuri niin kuin itse haluaa -
ja saa yleensä myös muut ihmiset ympärillään noudattamaan tahtoaan.

Intohimoinen skorpioni ei oikein koskaan tunne saavansa niin paljon rakkautta kuin haluaisi. Lapsuudesta asti, kun äiti oli aina kiireinen tai omissa ajatuksissaan,
skorpioni on halunnut enemmän kuin mitä hänelle on annettu. Erityisesti miespuolinen skorpioni etsii äitiään myös naisystävistään.
Skorpioni haluaa kaiken tai ei mitään, hänen rakkautensa on syvää, tulista ja usein myös takertuvaa. Hän on eroottisesti erittäin voimakkaasti latautunut ja on suurenmoinen rakastaja/tar,
joka valloittaa "uhrinsa" niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin. Hän on ihminen, jota ei voi vastustaa - ja jota ei voi unohtaa.

Mutta jos satut loukkaamaan Skorpionia, älä oleta hänen kääntävän sinulle toista poskeaan. Vihaisena hän on myrkyllinen ja pistävä.
Suhteen kariutuminen - ja epäonnistuminen yleisemmälläkin tasolla - on Skorpionille todella kova pala, josta toipuminen voi viedä hyvin, hyvin kauan.
Kärsimäänsä vääryyttä Skorpioni ei unohda koskaan.

Parhaiten tulisieluisen Skorpionin rinnalle soveltuvat toiset veden merkit, Kalat ja Ravut, jotka herkkinä tunneihmisinä pystyvät ymmärtämään hänen kätkettyjen tunteittensa syvyyden. Myös Kauriin kanssa Skorpioni pystyy rakentamaan kestävän ja vakaan suhteen, ja toisetkin maan merkit, Neitsyt ja Härkä tulevat hyvin hänen kanssaan toimeen, mutta tulen merkkien kanssa Skorpioni kokee yleensä vain hetken huumaa. Ilman merkit eivät ymmärrä hänen intohimonsa voimaa ja ahdistuvat hänen omistushalustaan.

Stella - Aamun KuiskausMaanantai 08.06.2009 15:18

http://www.youtube.com/watch?v=XaPPMI3nRmg

Duu duu du duu duu du
Duu du du du duu duu du duu duu

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset
Kyllä sen ymmärrät
Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten
Tämänkin kuvan värität

Mene edeltä, kyllä se jää kantaa
Ole rauhassa, tiedät mä sua seuraan
Kyllä se jää kantaa, nyt sulje jo silmäsi

kertosäe:
Tunne kuinka tuuli
Sun kasvoillesi maalaa värin uuden
Ei ole hätä, ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Kovin helppoa on vajota hetkiin
Joissa tunne on valhetta
Sielusi kadotat vain öisiin retkiin
Syntyy syviä haavoja

Sano sana ja tiedät mä tuun vastaan
Ole rauhassa, vielä mä sua seuraan
Kyllä se jää kantaa, nyt kuule mun lauluni

kertosäe

Mene edeltä kyllä se jää kantaa (3x)
Nyt sulje jo silmäsi

kertosäe


Tunne kuinka tuuli
Maalaa värin uuden
Ääni jonka kuulet
On aamun kuiskaus, hiljaa se sut herättää

Da da da da da da da daa da
Da da da da

Mene edeltä kyllä se jää kantaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.03.2009 22:29

Näen vihan silmistäs
Mustat kuin yö täynnä jäätä
Halveksunta äänessäs joka kaikuu päässäni
Käsien otteet kylmät kuin teräs
Veitsen iskuja läpi sydämmen
Ruhjeita ympäri sielua
Olet minun maanpäällinen helvetti
Minusta on enää jäljellä vain tyhjä kuori
Mitä enää haluat minusta
Silmäsi palavat kylmyyttä kun lähestyt
Kylmä terä iskeytyy lävitseni
Niin sait kaiken,mieleni,sydämmeni..ja kehoni
~Lady-Wolf~