IRC-Galleria

Tein eilen rannalla kävellessäni erään tärkeän havainnon. Miehet ovat kuin kaljapullon korkkeja uimarannan hiekassa. Niitä on paljon ja ne on kaikki samanlaisia; kiiltävät auringonvalossa kehoittaen poimimaan mukaansa, mutta kaikissa niissä on kiiltoa vain toinen puoli, toinen puoli on täynnä likaista hiekkaa.

Joo, kuten otsikosta huomaa niin aina ei ole niin hirveän kivaa, ei esim. silloin, kun on pilvistä ja sateista tai krapula ties monetta kertaa ja kun ei kaikki mene aivan käsikirjoituksen mukaan. Oikeastaan onkin jo korkea aika palata sorvin ääreen ja aloittaa säännöllinen liikunta säännöllisen baarielämän jälkeen.

Kamalaa
kamalaa
kamalaa
kamalaa
kamalaa!
Hiivatin miehet! Ei niistä oo kun renkaiden vaihtoon. Perkele.

Ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!
ihanaa!

Mutta mikä?! Enpä kerro!

Thumb up:
Pakko kehua itseä siitä että
a) menin jumppaan perjantai-iltana (enkä huom. esim. kaljalle!)
b) menin jumppaan vaikka olin flunssassa (mikä ihailtava itsekuri!?!) (Ja olin jumpassa eilenkin.)
c) jumpan jälkeen edelleen kipeänä nuhaa niiskuttaen raahauduin autoineni aina ostoskeskuksen ylimmälle tasolle asti ja sieltä lampsin kaikki kerrokset alaspäin kierrellen kaikki mahdolliset liikkeet löytääkseni sopivan uimapuvun entisen tilelle, jonka joku pässi - terveisiä vaan- vei multa eräästä paikallisesta uimalasta. Niin että terkkuja vaan uimapukuvarkaalle. Löytyyköhän sulla siihen eteen edes täytettä, hah!
d) siitä että urheasti jaksoin nälkää uhmaten kävellä korkokengillä tuntitolkulla ja kokeilla noin 10 uikkaria läpi ennen kuin löysin sopivan. Vaiva palkittiin, sillä paras osoittautui myös halvimmaksi.

Pakko vielä kerran riemuita siitä että on oma auto. Ois ollut NIIN perseestä mennä tuonne tihkusateeseen bussipysäkille seisomaan. Ja nyt väsyneenä on maailman paras asia saada olla omassa kotona. Ja kerrankin saa olla onnellinen siitä ettei ole ketään ukkoa vieressä makumassa mitään. Sänky on ehkä maailman paras esine. Siihen kiteytyy kaikki mikä elämässä on hyvää ja tärkeää.

Thumb down:
Edellisestä kuljemme aasin siltaa pitkin tämän päivän ärsytykseen, joka tulee juuri tästä että joku nyysi armaan uimispukineeni. Ei siinä mitään mutta kun tuli pitkä tauko rakkaaseen harrasteeseen, enkä voi ymmärtää miksi se joku ei ole palauttanut sitä. Meillä oli ilmeisesti vaihtuneet nämä kovanonnen vaatekappaleet sillä minäkin huomasin kotona napanneeni jonkun toisen ihmisen uimapuvun mukaani. Nämä näyttävät erehdyttävästi, varsinkin märkänä naulassa roikkuen samalta, mutta toisin kuin tämä viheliäinen uimari, minä kävin palauttamassa oman erehdykseni JO 2 PÄIVÄN PÄÄSTÄ.
Vituttaa että lapsena annettiin ymmärtää, että Jeesus pelastaa ja kun hymyilet niin sulle hymyillään ja kun koputat niin avataan ja läpä läpä. Vitut hymyillään ja vitut sulle mitään avataan. Jos koitat olla rehellinen ja hyvä ihminen, niin usein huomaat olevasi ainoa siinä porukassa. Maailma ei ole kovinkaan kaunis paikka ja pahemmaksi muuttuu. Rakastuneena sen saattaa väliaikaisesti nähdä vääristyneenä, mutta perseestä täällä ihmiset suurimmaksi osaksi on. Vain itseensä voi täysin luottaa ja Tuomas Holopaiseen ehkä. Yksi kappale viime levyllä oli ehkä alempaa keskitasoa mutta muuten se on hyvä jätkä. Mutta joka tapauksessa on se raskasta tasaisin väliajoin huomata, että maailmaa on kovin hankala yksin muuttaa, aina löytyy ihmisiä jotka ei ajattele samoin kuin itse. Aina on itsekkäitä ihmisiä ja niihin et voi vaikuttaa. Kai se on koitettava vaan pärjätä. Kannattaa sen verran reilu ja hyvä tyyppi olla, että oma mielenrauha säilyy mutta ei täältä johonkin taivaaseen hyvällä käytöksellä pääse. En usko.
Muistakaa siis tämä: Kun vierailette julkisissa uimaloissa niin katsokaa nyt herran tähden sitä vaatekappaletta että näyttääkö se omalta.
Ugh, olen puhunut, nyt mie mään maate. Son moro!

Jesus, I must confess
That in all my loneliness
I've forsaken and I've sinned
Leaving fragments of a man so broken

I could tell you what I've done
Or should I tell you where I went wrong?

Well the more that I start to play
My deceitful, evil ways
Keep on growing stronger by the day

Oh lord have mercy on my soul
For I have walked a sinful road
So I'm gonna get down on my knees
Beg forgiveness to help set me free
Lord have mercy on me, please

Mother Mary full of grace
In my weakness, I've lost faith
I've been careless, and I have been warned
And the devil inside me is torn
God bless the men that I have scored

So don't let me fool around no more
Send your angels down to guide me through that door
Well I've gone and confessed my regrets
And I pray I'm not held in contempt
I'm so lost, and I need you to help me repent

Oh lord have mercy on my soul
Oh I'm begging, I'm pleeding, I'm needing
I want you to know
So I'm down upon my knees
Oh lord, I need forgiveness
I need forgiveness from you

Christina Aguilera: Mercy on me

Eipä tässä taas muuta kun poetaan juhlien jälkeistä palautumista ja outoa olotilaa. Se on kummallinen tunne, jotain epätoivon/masentumisen/mielihyvän/onnellisuuden ja morkkiksen sekoitusta. Kummallista, että aina tulee kirjoteltua vaan niistä asioista. Kai ne muut tuntemukset/arkiset tekemiset on niin vähäpätöisiä/merkityksettömiä suurempien asioiden rinnalla, ettei niistä juuri ole sen enempää jorisemista.
Näin tuntuu olevan, että mitä harvemmin juo, niin sitä kivempaa on humalassa ja hyviä kännejä osaa arvostaa vasta sitten kun ei niitä joka viikonloppu vedä. Hyvää panoa osaa arvostaa vasta ku on kokenut ne huonot ja hyviä kavereita vasta kun on ollu huonossa seurassa. Niin se vaan menee.
...Ja joskus arvostaa vaan sitä panoakin niin vitusti, oli se sitten millasta tahansa.
Kyllä on sitten epäreilua ja myös jotenkin kohtuutonta, että ihmisen (tai ainakin meidän tiettyjen ihmisten) pitää näköjään aina maksaa onnellisuudesta -ja niistä pienistä onnen hetkistä etenkin- niin kovaa hintaa, oli se sitten fyysistä krapulaa tai henkistä potemista. Väärin, niin huutavan VÄÄRIN on se. Ja vielä enemmän VÄÄRIN on se, että ihminen (tai jotkut meistä) on rakennettu niin, ettei se tyydy syömään pelkkää kaurapuuroa sen jälkeen kun on saanut maistaa oikein hyvää ja rasvaista pizzaa. Ja voi helvetti että sitä puuroa onkin sitten riittänyt. Siihenkin vaan tottuu ja turtuu ja unohtaa sen pizzan ajan kuluessa. Kun sitten jostain kantautuu houkutteleva tuoksu tai sitä pizzaa jopa tullaan kutsuvasti heiluttelemaan nenän eteen, niin hulluhan sitä olisi jos ei siihen tarttuisi.
Nyt sitten podetaan vatsanpuruja kun sitä pizzaa tuli sitten vedettyä ja vatsa kun on vaan puuroon tottunut. Elimistö on sekaisin muutaman päivän.
Ja mitä siitä on oppinut? Kieltäytyykö sitä seuraavan kerran pizzasta ajatellen miten terveellistä se puuro olisikaan? No tasan tarkkaan ei. En minä ainakaan. Pidän haarukkaa ja veistä povitaskussa ja otan työkalut oitis esiin kun vaan mahdollisuus tulee eteen. Huono ihminen kun on, niin ei osaa edes katua, päinvastoin. Maku viipyilee vieläkin kielellä. Mielessä pyörii kuva pizzan syömisestä, miten hyvältä se näyttikään, maistui ja tuntui.... Eikä siihen kyllästy kuten puuroon. Sitä vaan kiittää luojaansa että vielä kerran pizzaa sai. Ja haaveksii jo seuraavasta oraalisesta kokemuksesta.

Jestas. Jos joku tietää miten tulla toimeen pelkällä harmaalla hiutalemössöllä niin vois ystävällisesti ottaa yhteyttä.

Miks kukaan ei muistuttanut että lomalla voi iskeä krapula!? AAARRRGGHH!

Täällä vaan vietetään lomaa eikä työjuttuja mietitä lainkaan ja niinhän se pitää ollakin. Vielä on puolitoista viikkoa jäljellä, jee! On tullut syötyä juotua ja levättyä, tosin vähemmän levättyä. Välillä on käyty festareilla ja välillä on toivuttu niistä. Ja muista kommelluksista mitä ihmiselo tuo mukanaan. Autokin on toiminut mukavasti ja vienyt perille, vaikka on senkin kanssa omat juttunsa ollut. Tänään Pyhäjärveltä Kuopioon ja siihenpä ne suunnitelmat ja aikataulut loppuukin. Kyllä kesä on kiva. Vain yksi itikkakin purrut.

Nyt on sitten tullut nähtyä vähän Turkua. Minullahan ei ole siitä kokemusta kuin se, mitä viime vuonna Ruisrockreissulla tuli, eli torin ympäristöä ja Ruissaloa. Niin ja joskus läpi ajanut laivalle mennessä vuosia sitten.
Ajeltiin sinne ihan huvikseen viettämään kesälauantaita ja ekaa lomapäivää. Hmm... ihan kiva reissu, mutta jäi sellainen tunne, että maassamme on ehkä parempiakin retkikohteita. Autossa joku viis tuntia edes takaisin, ehkä liikaa samalle päivälle kuitenkin.
Perillä pyörittiin torilla ja Hansatalossa ja käveltiin vähän Aurajoen rannalla. Sen jälkeen olikin haettava auto parkista ja alettava tsimään ruokapaikkaa, kohtuuhintaista ja sellaista missä olisi myös kasvisruokaa. Vakaa aikomuksemme oli päätyä katsomaan Turun linnaa joten välillä ajelimme ja välillä kävelimme joen molempia puolia linnan suntaan ja samalla viihdytimme itseämme puhumalla paikallista murretta josta revimmeki paljon riemua: Missä sinä asut=turuksi: Missä sää asusit? Kun lopulta edes takaisen ja jo hermoon käyvän jahkailun jälkeen löysimme kohtuuhintaisen ravintolalaivan, kysyi myyjä aterioinnin päätteeksi "Maistusko ruoka?" joka on savoksi "Maistuiko ruoka". Ihme kansaa turkulaiset ku tunkevat tuota konditionaalia sellaisiin paikoihin johon ne eivät kuulu. Jos mulla olisi rahaa niin ASUISIN Eirassa, mutta kun ei ole, niin ASUN Larussa.
Ruoka laivalla oli hyvää ja pienen ruokalevon ja vatsan taputtelun jälkeen laahustimme autolle ja lähdimme taas itsepintaisesti suuntaamaan linnalle. Ostimme viereisestä Valintatalosta ensin jäätelöt, koska emme halunneet ottaa riskiä, että jäätelökioskin etsimisessä olisi vierähtänyt toiset pari tuntia. Tässä vaiheessa oli savolaisille matkailijoillekin jo käynyt ilmi, että turkulaisten mielestä linnan esittely turisteille kuudelta jo piisaa, emmekä edes ehtineet koko monumentille sen aukioloaikana. Delphinaario tai mikä maretaario lieneekään oli niin ikään pantu jo kiinni. Kävimme kuitenkin kiertämässä linnan ja ottamassa kuvat Suomen Joutsenesta. Ja minä jostain Karjala-laivasta. Sinne kun pääsisi töihin niin voisi ehkä nähdä yläosattomia seiloreita. Jee jee.
Tässä vaiheessa matkakumppanini alko olla jo kypsää kauraa lähtemään stadia kohden. Minä taas olin sitä mieltä että meidän pitäisi vielä kierrellä kaupungilla ja katsella keskustaa ja ehkä åboriginaalien asumuksia, kerrankin autolla kun olin reissussa ja aikaa ja bensaa rajattomasti.
Autoilimme linnalta pois, mutta taisimme ajaa keskustan laitaa, ainakaan sinne emme päätyneet. Mutta voiko se olla niin pieni ja kapea, että rajautuu Linna-kadun ja jonkun toisen väliin ja seuraava samanmyötäinen katu onkin jo keskustan ulkopuolista aluetta? Myöskin asuinalueita muutaman nähtyämme olimme valmiita kääntymään mottoritielle ja etsimään tietä jonka kupeessa seisoisi HELSINKI-kyltti. Ihmettelimme, miten niin lähellä keskustaa oli vain peltoja ja jotain omakotitaloja niiden keskellä, missä piilossa oli kerrostalot? Tämähän kuitenkin oli iso ja vanha kaupunk ja luulisi että asukkaitakin piisaisi. Ei tämä nyt voinut olla tässä vai voiko?