IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Aamukiirettä.Tiistai 01.11.2005 11:12

Jantsu leikkii pojan kanssa sohvalla ja minä koitan herätä. Taas pitäisi lähteä Hämeenlinnaan. Itkua, hampaiden kiristystä, isän ja Liisan kanssa tappelua. Wattu jee. Jotenkin on taas sellainen olo ettei kaikki mene niin kuin on kirjoitettu. No, se nähdään. Eli siis seuraavan kerran kun kirjaudun tänne, en tiedä koska se on.
Noh, täytyy taas juosta.

Lievää väsymystä..Perjantai 28.10.2005 17:05

Viimein on tullut aika jolloin kaikki alkaa mennä hyvin. En tosin osaa enää tuudittautua valheelliseen turvallisuuden tunteeseen, sillä sitä ei koskaan tiedä. Tätä oikeastaan olen odottanut, Haavistoista tulee perhe.
Tuhkimo muuttaa pian pois Porista. Se merkitsee sitä että jään Poriin ihan yksin, ilman ystäviä pois luettuna perhe. Voi kuinka kaipaankaan naiskavereita tai kavereita ylipäätään. Minulla tuntuu olevan harvinainen mutta kiusallinen lahja karkoittaa kaikki ympäriltäni.
Jani teki sen! :D Minulla on viimeinkin kone jolla pelata Raymania, Mariota, Ducktalesia ja muita vanhoja pelejä eikä aina vaan ruikuttaa vanhoista ja hyvistä ajoista pelimaailmassa. :S Minkäs minä sille voin että olen pelien suhteen kranttu, kranttu ja kranttu. Mainitsinko jo krantun? Hyvä.

Tuula tulee huomenna, eli on näkyvissä hetken iloa ja hyvää seuraa. Ulkona sataa lunta.. ah. Lumi ja Tuula. Miksi tuli niin jouluinen olo..?
- Vanhemmat »