IRC-Galleria

LateXi

LateXi

muokkaa tilaansa

vaihtoehto 1Tiistai 28.11.2006 14:17

Globalisaatio on oppi rahan vapaasta liikkumisesta. Kyseinen erivapaus ei kuitenkaan koske tavaroita, politiikka eikä ihmisiä. Päinvastoin, itseasiassa. Vapaasti liikkuvia ihmisiä kutsutaan laittomiksi siirtolaisiksi tai joissain tapauksissa pakolaisiksi. Jos globalisaatio todella toimisi niin, että ihmiset voisivat liikkua vapaasti ja rajat avattaisiin, koko länsimainen yhteiskuntajärjestelmämme romahtaisi silmänräpäyksessä.... Nehän kaikki tulisivat tänne.

itsetutkintaa...Sunnuntai 26.11.2006 17:20

Lähes väistämättä jokaisen nuoren elämässä tulee hetki, jolloin on pakottava tarve tutkiskella omaa ruumistaan. Se on ihan luonnollista, psykologien mukaan se on oidipaalisen vaiheen ohella tärkeimpiä vaiheita nuoren kasvaessa tasapainoiseksi aikuiseksi. Tietyt asiat omassa kehossa voivat hämmentää nuoria, joten ajattelin tuottaa pientä helpotusta siihen aikaan vaikeaan.

Ensinnäkin, monet mies-sukupuolen edustajat saattavat hämmentyä jossain vaiheessa siitä, että heilläkin on rinnat. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen, ei kenestäkään miehestä tule naista noin vaan. Se vaatii kalliin leikkauksen, joka kannattaa teettä Kiinassa tai muualla kaukoidässä. Se, että miehilläkin on tissit on kuitenkin eräänlainen mysteeri, eihän niistä ole mitään hyötyä. Korkeintaan nihiin voi laittaa roikkumaan jonkinlaisen lävistyskorun. Enpä sitten tiedä onko miehetkin joskus kantaneet vastuuta imettämisestä, en halua ajatella sitä sen enempää. Kai evoluutio sen karsii jossain vaiheessa.

Myös kainalot saattavat aiheuttaa hämmästystä ja kummastusta. Kuten edellisessäkin tapauksessa, mysteeri säilyy ratkaisemattomana.

Kolmas vaihe itsetutkiskelussa on häntäluu, ja sen aiheuttama hämmennys. Miksi ihmisillä on häntäluu, kun eihän meillä ole häntääkään? Mutta ei taaskaan hätää, sekin on vain joku jäänne ajoilta menneiltä. Ei siis kannata kantaa huolta siitä, että kenellekkään kasvaisi häntä tai mitään sellaista.

Toivottavasti vinkkini auttavat niitä nuoria, jotka käyvät läpi vaikeaa aikustumisprosessia. Tulevaisuutemme on teidän käsissänne!!

"näköradiossa kerran.."Maanantai 20.11.2006 23:09

Niin paljon kerrottavaa, niin vähän aikaa. Paljon olisi taas ahdistusta purettavana, muttei millään riitä aika kaikkeen.

Alan siis purkaa ahdistustani väärästä päästä. Tänään vitutti aivan suunnattomasti kun palailin töistä kotiin siinä kahden jälkeen ja televiisiosta tuli Kids Top20. Ei saatana, siinä vaiheessa toivoi kyllä olevansa iltavuorossa. Sikälimikäli minulla tulee koskaan olemaan lapsia joiden isyyden olen syystä tai toisesta joutunut tunnustamaan, eivät ne kyllä tule koskaan osallistumaan mihinkään Kids top20 ohjelmaan. Jos sellaisesta tulisi edes puhetta, antaisin sellaisen selkäsaunan mitä ei hevin unohda. Voi niitä lapsiraukkoja jotka joutuvat kantamaan senkin taakan läpi elämänsä. Nykyään lapsilla on vaan liikaa mahdollisuuksia kaikkeen. Sen takia nykynuoriso onkin niin rappeutunut.

Silloin vielä kun minä olin nuori, lelut tehtiin itse puusta, eikä tarvinnut kun edes ajatella pahantekoa niin jo sai selkäänsä. Tai ei nyt sentään, mutta pointti meni varmasti paremmin perille.

Kyllä helpotti.

8-)

bon apétit!!Sunnuntai 19.11.2006 18:49

..Tuossa muutama viikko takaperin keskustelimme hyvän ystäväni kanssa ruuasta. Ruokavaliosta, tapatottumuksista, terveydestä yms. Vertailimme kasvisruokavalion ja liharuokavalion erinäisiä haittoja ja hyötyjä, joka sinänsä on ihan fiksua. Nykyään kun pitää tietää "mitä suuhunsa pistää".

Kuten tavallista, keskustelumme kuitenkin ajautui raiteiltaan, ja aloimme keskustella kiivasti siitä, voisiko kumpikaan meistä koskaan syödä ihmisen lihaa. En tiedä miltä tämä ulkopuoliselle kuulostaa, mutta keskustelun päätteeksi tulimme molemmat siihen tulokseen, että voisimme ihan hyvällä omallatunnolla syödä ihmistä. Syödäänhän niitä muitakin elukoita, mikä tekee ihmisestä poikkeuksen?

ISÄM MAAN PUOLLUSTAJATPerjantai 17.11.2006 02:23

Jos olohuoneen seinustalle on ripustettu Suomen siniristilippu, on se automaattisesti äärimmäisen isänmaallinen ja kunnioitettava ele.

Mutta entäpä sitten, jos lipun vasemmassa alanurkassa onkin pieni valkoinen lappu, jossa lukee "Made in Vietnam"?
Isänmaallisuus laskee kuin lehmän häntä... Voihan sitä kai käyttää vielä saunan sytyttämiseen tai johonkin....

the AXIS of EVILTiistai 14.11.2006 01:00

"Pahan akseli" on yhdysvaltain hallinnon käyttämä nimitys valtioista, jotka lähinnä Bush nuorempi ja hänen neuvonantajansa John Bolton näkevät uhkaavan kansainvälistä turvallisuutta. Bushin ja Boltonin "Pahan akseli" sisältää seuraavat valtiot:

-Korean kansandemokraattinen tasavalta
-Irak
-Iran
-Kuuba (?)
-Libya
-Syyria
-Valko-Venäjä
-Myanmar
-Zimbabwe

Tästä innostuneena päätin itsekin listata aikanikuluksi muutamia valtioita, jotka itse näen uhkaksi demokratialle, vapaudelle ja turvallisuudelle. Voitaisiin sitten verrata Bushin kanssa, että kumman "Pahan akseli" on oikeasti pahempi. Se voi kyllä johtaa jonkinlaiseen akselikateuteen, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Oma akselini käsittää seuraavat valtiot:

-Yhdysvallat
-Israel
-Vatikaanivaltio
-Euroopan Unioni (a.k.a. The Evil Empire)
-Grönlanti (ei itseasiassa ole valtio, mutta silti erinomainen paikka joukkotuhoaseiden kätköpaikaksi)

....

huh, oikein sitä tuntee pahan läsnäolon 8-/



inhorealismiSunnuntai 12.11.2006 20:24

Välillä on äärimmäisen vaikeata kunnioittaa toisten mielipiteitä, tai ymmärtää kanssaihmisten eriskummallisia mieltymyksiä...

Esimerkkinä: Mielestäni tanssimusiikki, juuri se sellainen bassojumputus, on lähes kidutuksen omaista migreeninaiheuttajaa. Jokaiseen pintaliitokapakoiden suosimaan tanssikappaleeseen voisi räätälöidä kutakuinkin samanlaisen musiikkivideon, jossa basson lyöntien tahtiin näytetään kuvia ekokatastrofin tai ydinsodan jälkeisestä maailmasta, jossa merivedet ovat väriltään ruskeita, kauniit vihreät niityt ovat kuivuneet valtaviksi aavikoiksi, ihmiset ovat epämuodostuneita ja kamppailevat verisesti syömäkelvottomista jätteistä. Vaihtoehtoisesti musiikkivideot voisivat myös sisältää äärimmäisen verisiä videoleikkeitä onnettomuuspaikoilta.

Tämä on vain minun mielipiteeni, en vaadi ketään kunnioittamaan sitä, kenties päinvastoin.

ihmetys...Lauantai 04.11.2006 19:12

Harvoin tulee ajatelleeksi, kuinka monet rock-musiikin klassikkokappaleet sisältävätkään epäsuoraa huumausaineisiin viittavaa sanastoa...

"Kauas pilvet karkaavat, niin minäkin.." -Badding

8-)

Laurilainen uskontokritiikki ..Maanantai 23.10.2006 22:04

Mielestäni törkein kaikista kristillisen kirkon harjoittamista toimista on lähetystyö. Lähetystyöhän perustuu satujen, joita evankeliumeiksi kutsutaan, pakkosyöttämiseen alueille, joissa kristillisen kirkon mukaan asuu ihmisiä, jotka uskovat "pakanajumaliin". Mahtaakohan kristillisen kirkon eliitti ajatella, että vahvalla lähetystyöllä he saattavat tuhota uskontoja ja kulttuureja, jotka ovat eläneet iät ja ajat eri heimojen ja kansojen keskuudessa. Sama kai se mihin afrikan tai aasian alkuasukasheimot uskovat, ei se usko jeesukseen kuitenkaan nälkäisten vatsoja täytä.

Kehitysmaihin kohdistuvan avustustyön kuuluisi olla täysin kirkosta erillään, sen ei pitäisi toimia minkään kirkon tai uskontokunnan vallan alaisena. Pidetään maapallomme monikulttuurisena!!

..Jottei päiväkirjani olisi liian vakavaa ja surullista luettavaa, muistuu mieleeni eräs hauska tarina vuosien varrelta:

Olin serkkuni syntymäpäivillä jokunen vuosi sitten, hän täytti jotain 6-10 ikävuoden väliltä. Tätini Kööpenhaminasta toi hänelle lahjaksi hienon ja kalliin paidan, jollaista ei varmaan Suomessa monellakaan muulla ollut. Serkkuni, saatuaan tämän lahjan vastasi kiitoksen sijasta näin:
"Huoh, taas paita."

hheheheheh 8-D

2, 9Perjantai 20.10.2006 03:50

HEITÄ on kaikkialla, HE kulkevat keskuudessamme. Törmäämme HEIHIN joka ikinen päivä esim. kaupassa, kahvilassa, yleisessä saunassa tai kirjastossa. Kuka tahansa voi olla yksi HEISTÄ: vanhempasi, veljesi, sisaresi, paras ystäväsi, pahin vihamiehesi tai vaikka pomosi. HE eivät erotu muusta kansasta millään tavalla, itseasiassa eräiden tutkimusten mukaan enemmistö maapallon 6 miljardista asukista on osa HEITÄ. On myös arveltu, että HE olisivat olleet täällä jo kauan ennen meitä.

Oletko SINÄ yksi HEISTÄ?!

Oletko SINÄ Bi-seksuaali?!

..I shall come in peace... on your face 8-)