Listaampa aikani kuluksi 5 parasta näkemääni live-aktia.... musiikin saralta siis
5. Tuomari Nurmio & Alamaailman Vasarat @ Ruisrock 05:
Jopa melankoliseksi yltyneet melodiat tempaisivat mukaansa pienen mutta uskollisen kuulijakunnan. "Lasten mehuhetki" kuulosti varsin veikeältä tällä kokoonpanolla. Paras musiikillinen muisto kyseiseltä festarilta.
4. Motörhead @ Ruisrock 04:
En vaan voi jättää mainitsematta tätä keikkaa, sillä Lemmyn näkeminen on jo sinänsä saavutus. Bändin ikivihreät sävelmät raikasivat Turun yössä melkoisella äänenvoimakkuudella, vaikka henk.koht. odotin viäläkin kovenpaa melua. Tällä keikalla näkyi muuten myäs äärimmäisen paljon tissejä... mistä lie johtuikaan.. 8-)
3.Sigur Rós @ Kulttuuritalo, Helsinki:
Toveri Jaakon kanssa olimme onnekkaita, kun pääsimme todistamaan tämän Islantilaisen, maailman kauneinta musiikkia soittavan yhtyeen spektaakkelimaisen shown. Muutaman oluen nauttineena tuntui, kun bändin musiikki olisi nostanut meidät aivan toiseen ulottuvuuteen.
2.Black Sabbath @ Hartwall Areena:
Iommi, Butler, Osbourne, Ward. Tarviiko enempää mainitakkaan. Vanhat konkaritkin ovat (lähes) elämänsä kunnossa.
1.Metallica @ Olympia Stadioni:
Ensimmäinen virallinen keikka jolla ikinä olen ollut, samalla myös suurin. Musiikillisesti ei ehkä niin lähellä sydäntäni, mutta se tunnelma oli jotain, joka ylitti kaiken muun. Kymmenisen metriä lavasta, ja takana tuhansia kirkuvia fanaattikoja. Tosin lämppärit olivat aivan perseestä ja jonotus oli yhtä tuskaa, mutta itse pääesiintyjä osoitti olevansa vaivan arvoinen.