IRC-Galleria

Lauksu

Lauksu

http://lauksu.blogspot.com/

Alkaa jo kuumottaa. : DTiistai 03.06.2008 18:48

Tänään oli iloinen tervetulotoivotus kun pääsin töistä kotiin -> ISIC kortit ja toisten lentojen liput oli saapunut kotiin! (: Toisia lippuja vielä odotellessa, mutta eiköhän nekin tällä viikolla saavu.. :)

Nyt tää kesän reissu rupee jo hiukka kuumottaa ja sitä miettii että ehkä me oikeesti ollaanki ihan niin hulluja ku mitä kaikki puhuu :D Ei juma. 4 vko ja 4 pvä niin sitten ollaan jossain ihan muualla kuin Suomessa kärsimässä ja työskentelemässä.

Ja töistä puheen ollen, kivasti on työt lähtenyt käyntiin. Sain heti aloittaa työtehtävistä, joihin puoli vuotta sitten opettelin viimeisillä viikoillani töissä ollessani. Kaikki jostain syystä olettaa että osaan ja muistan kaikkia juttuja kuin eilisen vain, mutta on siitä jo 6 kk kun olin näissä hommissa.
Rohkeasti olen kysyny ja palauttanut mieleeni juttuja. Olen saanut myös muita vastuullisia tehtäviä, joita työharjoittelussa ollessani en saanut. : D Nyt saan aloittaa näillä hommilla. :"D

Toivottavasti en kauheasti kohella, eikä noiden toisten lippujen kanssa enää tule ongelmia. (: Työmoraalikin on nousussa, koulun loputtua tuntui, ettei yhtään kiinnostaisi mennä töihin. Ensimmäinen päiväkin oli aika.. Uninen. Chillailin vain ja istuksin, tänään hoidin jo kaikki aamuhommat ja muut tekivät omia urakoitaan. Ylihuomenna kai kassanlaskenta ja huomenna hälytysten laitto. :x

HhahahahahahaaahahhaPerjantai 30.05.2008 16:44

Ei saatana. :DD Ja numerohan oli 4 (1-5).

"1)
Vuokaaviosta OK.
Puoliohjelma lähes OK.
Toteutuksessa on ansiokkaasti yritetty toteuttaa pyydettyä funktiota. Hyvä! Argumenteissa olisi pitänyt käyttää maagisia &-merkkejä, jotta käyttäjältä pyydetyt arvot olisi saatu välitettyä kutsuvaan ohjelmaan. Ks. korjattu versio tuossa alla.

2)
Mielenkiintoinen rekursiivinen toteutus. Tulos melkein oikein.

3)
Ajatuskulku OK. Suoritusjärjestys meni hieman väärin, mutta sitä asiaa ei käsitelty tarpeeksi selkeästi tunnilla. "

Jooh. Melkein meni koe nappiin : D

Liput on tyyliin postissa.Keskiviikko 28.05.2008 18:29

Nonni. "Pientä" sähläystä ja kämmäilyä, mutta nyt on maksettu liput. <33

06.07.2008 till Bukarestiin, Romaniaan Suomesta.
(sitten Serbiaan ja Kroatiaan)
24.07.2008 från Budapestistä, Unkarista takaisin Suomeen.

Ton yhen murusen kanssa reilaa <3 Tulee NIIN helmee. <3 Ja meitä haukuttu hulluiksi. Noup. Ollaan vain seikkailunhaluisia. ; D

Inspis on bäck.Sunnuntai 25.05.2008 22:16

Jostain syystä kadotin inspiraationi - tyyliin puoleksi vuodeski.
Nyt löysin sen. Jo jonku viikon verran innoissani piirrelly kaikkee. Aah.

Kokeisiin lukua..Keskiviikko 21.05.2008 21:23

Luin siis kokeisiin. Tällaista täälä.

;CTiistai 13.05.2008 23:18

Jos ei heilaa helluntaina, ei heilaa koko suvena.

LOLMaanantai 12.05.2008 19:51

Oon aika iso taikamaha.

:"DTiistai 08.04.2008 17:44

Jos mielestäsi kauppareissut ovat tylsiä, tässä vinkkejä, joilla piristät ainakin omaa ostoksilla käyntiäsi:

1. Nappaa kondomipaketteja hyllystä ja heitä niitä sattumanvaraisesti ihmisten ostoskärryihin niin, etteivät he näe. (Seuraa tilannetta jälkeenpäin)

2. Asenna kaikki myytävät herätyskellot soimaan 10 minuutinvälein.

3. Kaada appelsiinimehua lattialle niin, että vana kulkee vessan ovelle.

4. Mene vartijan luokse ja sano hänelle virallisella äänellä, että kodinkonepuolella taitaa olla
'koodi 3'. Katso mitä tapahtuu.

5. Pystytä teltta urheiluosastolle ja sano ihmisille, että kutsut heidät sisään vain, jos he tuovat liinavaateosastolta tyynyjä mukanaan.

6. Jos joku kysyy sinulta, voiko teitä auttaa, ala itkeä ja huudahda: 'Miksette te ihmiset voi jättää minua rauhaan?!'

7. Katso valvontakameraan ja käytä sitä peilinä samalla kun kaivat nenääsi.

8. Hiippaile käytävillä vilkuillen epäluuloisena ympärillesi ja hyräile samalla Mahdottoman tehtävän tunnusmusiikkia.

9. Samalla kun tutkit aseita metsästysosastolla, kysy myyjältä, millä osastolla masennuslääkkeet ovat.

10. Piiloudu vaatehyllyjen taakse, ja kun ihmiset hypistelevät vaatteita,kuiskaa: 'Osta minut, osta minut...'

11. Kun kovaäänisistä alkaa kuulua mainoksia tai kuulutuksia, jähmety paikallesi ja kirkaise: 'Ei! Ei! Kuulen taas niitä ääniä!'

12. Mene sovituskoppiin ja huuda kovalla äänellä: 'Hei! Täällä ei ole vessapaperia!'

Tylsääkö? Ei suinkaan.Tiistai 01.04.2008 01:57

Et kai omista vaaleanpunaista Dakinen reppua?
- EN!

Seuraatko BB:tä
- Ehdottomasti. <3

Oletko koskaan lainannut jonkun huulirasvaa?
- Khyl.

Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin?
- öö.. Ei ainakaan suoraan. :D

The Voice on huono vai hyvä?
- Ihan ok.

Mikä biisi soi nyt päässäsi?
- Kuuntelen juuri Booban Ma cité va crackeria. ;>

Mitä tekisit 1000e:lla jos ne pitäisi nyt heti käyttää?
- Ostelisin varmaank kaikkea turhaa. :'D

Oletko koskaan ostanut karkkia yli 5e:lla?
- Hmm. Mahdollisesti.

Minkä ruuan hajulle meinaat oksentaa?
- Kaaliruuille. :p

Haluaisitko että olisi jo kesä?
- Juu! Ja pian se on täälä! <3

Oletko koskaan lintsannut? Milloin viimeksi/miksi?
- Ehdottomasti. Hmm. Viimeksi varmaan muutama viikko sitten kun en enää jaksanut mennä pariks tunniks takas kouluun lääkärin jälkeen :D

Haluaisitko asua aikuisena maalla?
- En oikeastaan. Toisaalta joo, mutta toisaalta ei.

Mitä kirjoja olet lukenut enemmän kuin kaksi kertaa?
- Kapteeni Sinikarhun 12 ja ½ elämää! <333

Katsotko joka päivä peiliin?
- Aikalailla juu.

Haluaisitko näyttelijäksi?
- En.

Haluisitko olla mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- Kyllä.

Onko huoneesi sekainen?
- Ajoittain. Yleensä se on aika siisti.

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- Öh, ej ole. Sielä on kylmä ja hieman liian myöhäistä heilua. :D

Mitä joit viimeksi?
- Mehua.

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- Hmm. Ehkä joskus kauan sitten. Siis lyönyt lyönyt.

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- Khyl. :'D Asuntolassa.

Asutko korvessa?
- Tavallaan.

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- Enh.

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- Joku joka on lasten kanssa tekemisissä. (:

Osaatko tehdä sudokuja?
- Khyl.

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
- Enpä kai.

Haluatko miljonääriksi?
- Olishan se hienoa. Mutta siinäkin varmasti olisi huonot puolensa.

Katsotko lastenohjelmia?
- Hyvin harvoin.

Oletko uinut alastomana?
- Jep.

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- Jaa-a. Kyllähän niitä joitakin muistuu mieleen.

Oletko väsynyt?
- Noup.

Tykkäätkö salmiakista?
- En erityisemmin. Ajoittain, sanotaan niin.

Juotko kahvia?
- En ole ikinä juonut, enkä ikinä tule juomaan.

Onko sinulla Nokian kännykä?
- Kaksikin.

Harrastatko jalkapalloa?
- Harrastin. Yksissä harkoissa kävin, se jäi siihen mun osalta. :D

Pidätkö hiuksistasi?
- En. Mutta yritän kasvattaa, joten pakko kestää. :q

Onko sinulla karkkivarasto?
- Itseasiassa joo. :D

Pidätkö puuroista?
- Voihan niitä syödä.

Onko sinulla jotain Antti Tuiskua vastaan?
- Ei ole. Mutta kyllä sen kustannuksella joskus tulee pilailtua.

Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- En.

Syötkö nyt purkkaa?
- En.

Mitä luulet äitisi ajattelevan sinusta?
- Hyvin vaikea sanoa. Varmaan "kiittämätön kakara".

Mitä luulet sen jota pussasit viimeksi ajattelevan sinusta?
- Khyl se pitää miusta. :'D

Tiedätkö mitä tarkoittaa demilitarisointi?
- Noup.

Onko sinulla lempinimiä?
- Ei oikein. :C

Mitä kuuluu?
- No jaa. Ei erityisen loistavaa eikä erityisen perseestäkään.

minkä värinen ulkokatto kotonasi on?
- Musta.

kaupunki talvella vai lande kesällä?
- Lande kesällä.

Biisi jonka haluaisit kuulla?
- Kuuntelen koko ajan. :D

Millaista unta näit viimeksi?
- Luokkakavereista jotain sekoa unta. Kaikki vaan puhui outoja ja chillattiin jossain ihme paikassa.

Kamalin tunne?
- Suru, kaipuu.

Paras tunne?
- Ihastus, rakkaus.

Millainen koru sinulla on kaulassa/kädessä/korvassa/jossain muualla?
- Sormus on sormessa, ohut hopea. Ja korvissa (tällä hetkellä) neljä rengasta, huulessa perus labret.

Tunnetko yhtään ihmistä joka käyttää huumeita?
- Tunnen ihmisiä jotka käyttivät huumeita?


KOSKA VIIMEKSI ...

koska itkit?
- Suunnilleen pari viikkoa sitten.

Olit yksinäinen?
- Vkl

Nauroit niin että vatsalihaksiin sattui?
- Vaikea sanoa.

Lauloit?
- Hmm. Tais olla vkl.

Kuuntelit klassista musiikkia?
- Öh. Joskus miljoona triljoona vuotta sitten.

Tiskasit?
- Varmaan joskus.. Ai niin, sillo ku oli opistolla käymässä!

Koskit jonkun kenkiin jos omia ei lasketa?
- Öh. Tänää?

Viimeisin juotu juoma?
- Mehu.

Viimeisin ostos ja missä sen ostit?
- Marianne-takki <333 From kirppis.

Seuraava ostos?
- Varmaan jotain mässyä. :D

Puhuit vakavia?
- Tänään.

Halannut jotakuta muuta kuin tyttö/poikaystävääsi?
- Lauantaina.

Olet ollut sairaalassa?
- Jaaha.. Öö. En kyllä yhtään muista.

Hypit paikallasi
- er? En harrasta.. Ai niin! Perjantaina!

Käytit aurinkolaseja?
- muutama viikko sitten.

Sait tekstiviestin?
- Tunti sitten.

Olit ulkona vesisateella?
- Joku aamu kun menin kouluun.
Jos itket, itke vaan - Kyllä humppa huolet karkoittaa.
Jos tahdot jeesaa mua - Unohda mut.
Ota kuppi kahvia.
Tai jos tahdot, jotain vahvempaa.

Mä joskus tulen taas. Ja ryömin sun puutarhaas.