Big in Finland, UUSI SARJA!

Big in Finland Yle Areenassa 8.12.2017 ja Yle TV2:ssa keskiviikkoisin klo 22 (kolme jaksoa peräkkäin) 3.1.-7.2.2018

Big in Finland on tarina kahden suomalaisen nuoren koomikon Pietari Vihulan ja Henric Chezekin matkasta läpi Amerikan. Miten uppoaa suomalainen huumori? Miten saada uudessa paikassa keikkoja? Onko kaikki suurempaa Jenkeissä?

Ohjaus ja kuvaus: Mika Niva.
►  Katso BIG IN FINLAND jaksot!

IRC-Galleria

Leumas

Leumas

kyllähän tämä tästä.

Blogi

- Vanhemmat »

KevätMaanantai 10.04.2006 09:09

Täytyy ensiksi vähän mainostaa... Joose Keskitalon uusi albumi 'Kaupungit puristuvat puristimissa' on julkaistu jo jokin aika sitten, suosittelen lämpimästi kaikille kevyen ja/tai eksentrisen musiikin ystäville. Myös Suomessa varmaan täysin tuntematon norjalaisyhtye Silence the Foe julkaisee tässä kuussa ensimmäisen täyspitkänsä 'Shaking Hallelujah'. Käykää tutustumassa:

www.myspace.com/joosekeskitalo | www.silencethefoe.com

No niin, itse asiaan.

Kevät. Ilmassa on tulevan odottamista, joka toki jännittää, mutta samalla luo myös tiettyä vapauden tunnetta. Tuota tunnetta korostaa luonnon herääminen talviunestaan; linnut laulavat aamuisin, aurinko paistaa ajoitellen, lumet väistyvät, kasvit virkoavat. Lintujen laulu on kyllä mahtava juttu. Olen monena aamuna (tai päivänä) herätessäni kuullut ensimmäiseksi lintujen laulua ja silloin on tehnyt vain mieli jäädä paikalleen. Ei nukkumaan, eikä toisaalta heräämään. Ihan vain olemaan.

Jossain vaiheessa kuitenkin on lähdettävä ulos. Siellä onneksi odottaa toinen mahtava asia: tuuli. Tuulessa on jotain voimakasta ja sanoinkuvaamatonta. Sen voi nähdä ja kuulla, kun se puhaltaa puiden ohi, se voi kantaa kaukaisen tuoksun lähelle, sen voi tuntea vasten kasvojaan. Tuuli kulkee missä tahtoo, niin kuin laulussa sanotaan. Joskus mietin, millaista olisi kulkea tuulen mukana. Jos voisinkin muuttua itse tuuleksi ja lentää pois, minne vain haluaisin, kauaksi kaikista huolista. Menisin katsomaan kaikkia maailman paikkoja, välillä lepäisin korkealla pilvien suojassa, piilossa kaikelta melulta, jota ihmiset luovat.

Välillä sitä turhautuu itsestäänkin. On tilanteita, jolloin toivoisi vain olevansa kuollut. Silloin tuntuu, että mitkään sanat eivät lohduta, mikään musiikki ei rentouta, mikään ei auta edes hetkeksi unohtamaan kipua, joka velloo sisällä. Kukaan ei varmasti osaa sanoa, mikä silloin auttaisi. Ei ole olemassa yhtä oikeaa toimintatapaa, niitä on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin. Toki yksi keino saattaa auttaa monia ihmisiä. Itse olen huomannut kivuista ja huolista keskustelun auttavan. Kun saa jakaa asiansa toisen ihmisen kanssa, sitä antaa vähän omasta taakastaan toiselle, jolloin jaksaa taas vähän matkaa eteenpäin. Sisällä ollessani kuuntelen rauhoittavaa tai lohdullista musiikkia, mutta itselläni on vieläkin haasteena lähteä useammin käymään ulkona asioiden kasaantuessa ja ahdistaessa. Pienikin kävelyretki voi rentouttaa kummasti keskellä päivää, kun saa hetkeksi laittaa ajatuksensa sivuun ja keskittyä pelkästään luonnon kauneuteen ja mahtavuuteen.

Nyt menen nukkumaan, tosin aivan liian myöhään (taas kerran). Pitäisi nousta hyvissä ajoin ennen puolta päivää ja käydä vanhalla koulullani. Torstaina alkaakin jo Quiet Action Ryttylän Kansanlähetysopistolla ja viikon päästä siitä on Immortal Metal Fest 06. Aika kuluu niin nopeasti...

--
np: Delirious? - Inside Outside

TaisteluaTiistai 28.02.2006 05:36

On tämä kyllä yhtä sekamelskaa, elämä siis. Hetkessä kaikki on hyvin ja sitä nauraa ratketakseen vatsalihakset kipeinä ja heti perään on ihan muissa maailmoissa, unelmia pohtiessa, itseään säälimässä. Tekisi mieli venyä joka suuntaan ja sitä venyykin, kunnes yhtäkkiä raja tulee vastaan. Sen jälkeen pienet asiat muuttuvat isoiksi ja isot asiat unohtuvat kokonaan. Tuntuu, että maailmassa ei ole tilaa minulle, kaikki omistamani asiat ovat levällään eri paikoissa, eikä minulla ole edes omaa sänkyä. Silloin ei kenenkään läsnäolo paranna oloa, eikä mikään tunnu lohduttavan tai edes lieventävän kipua sisällä.

Rajat ovat jännä juttu. Kuten monissa muissakin asioissa, niissäkin on kaksi näkökulmaa, joskus useampiakin. Esim. kun ajaa autolla ja ylittää kuilun rajan (reunan), eivät asiat ole kovin hyvin, tai kun ylittää rajan toisen kiusaamisessa ja tämä suuttuukin tosissaan, sitä miettii, että mitä tulikaan taas tehtyä. Jälkiviisaus on niin ärsyttävä asia, koska silloin sitä tuntuu sanovan itselleen: "mitäs minä sanoin" tai "olisihan tämä pitänyt arvata".

Ihminen on varmaan viisaimmillaan tehtyään väärin, viimeistään seuraavana aamuna (tai iltapäivänä), kun herää ja muistaa, mitä teki edellisenä iltana. Sitä on ylittänyt rajan jossain asiassa, eikä sille voi enää mitään. Se on perseestä se tunne, voin kertoa, eikä sitä oikein pääse kunnolla pakoon. Sitä ei tahtoisi tuntea, mutta se vain painaa päälle, se ei jätä hetkeksikään rauhaan. Lopulta sen jotenkin hyväksyy, eikä enää taistele sitä vastaan. Ihminen luovuttaa itsensä. Hän ei yksinkertaisesti jaksa. Paha olo tuntuu vielä, mutta se alkaa hellittää otettaan, ainakin sen verran, että saa hetkeksi levähtää.

Lepo on kyllä sellainen asia, josta olen ennenkin maininnut. Se on sellainen siunaus, että ei toista ole. Minä tiedän tämän niin hyvin, enkä siltikään suo sitä tarpeeksi itselleni. Kyllä ihminen osaa olla niin ajattelematon... Levon jälkeen kaikki tuntuu jotenkin turhalta, kaikkeen suhtautuu välinpitämättömästi. Herättyään kunnolla sitä on vieläkin vähän pihalla; mitä pitäisi tehdä, minne pitäisi mennä? Kotityöt tuntuvat yhtäkkiä kovin houkuttelevilta, mutta muiden ihmisten seura on vieläkin sietämätöntä. Sosiaalinen krapula voisi olla aika kuvaava ilmaisu tuosta tunteesta. Ajatukset pitää delegoida muualle, tekemiseen. Sitä kestää aikansa, sitten sekin alkaa turhauttamaan. Alkaa tehdä mieli seuraa, mutta ei jaksaisi nähdä vaivaa sen eteen. Toivoo, että joku tulisi yllätyskylään, mutta ei toisaalta tiedä varmasti. Tunne on kuin vesipisaralla meressä tai hiekanjyvällä rannassa.

Kuitenkin rajoja on myös toisenlaisia. Esim. maaliviivan ylittäminen on aina positiivinen asia. Tuona "krapulaisena" päivänä saattaakin huomata, että tuollahan se kohde on, tuonnehan minun pitäisi mennä. Silloin sitä herää aivan uudella tavalla, sisältäpäin. Äkkiä tekee mieli juosta ulos ja tervehtiä aurinkoa ja halata raikasta ilmaa, juosta tuulen mukana ja lentää tähtiin. On vain tämä hetki, kaikki ajatukset ovat poissa ja on vain tunne, pelkkä hyvän olon tunne. Taistelu on ohi, nyt on rauhan aika, eikä mikään voi viedä sitä. Viimeinkin, olen jälleen väsynyt... mutta onnellinen.

--
np: U2 - Grace

UnettomuuttaSunnuntai 26.02.2006 08:01

Muutama päivä sitten (vai onkohan siitä jo viikko) valvoin läpi yön. Oli jännää nähdä auringon kerrankin myös nousevan, puhumattakaan kuinka pitkään se oikeasti pysyttelee näkyvillä näin talvellakin. Sitä huomasi vain katsovansa ihaillen kirkasta, keltaista palloa taivaalla ja hymyilevän. Se oli henkisesti hyvin virkistävää. Auringon ollessa näkyvissä, kun on valoisaa, kun on päivä; silloin kaikki on kaunista. Toki yö on myös tärkeä, ehkäpä lähempänä itseäni kuin päivä. Mutta vaikka yöllä ehkä tuntee enemmän, silloin näkee vähemmän. Yö on herkempi, syvempi, kun taas päivä on kaunis.

Tuona yönä tein kaikenlaista: kuuntelin musiikkia, järjestelin läppärin tiedostoja, pakkasin etäviikkoa varten, mitä vain pysyäkseni hereillä. Daikini-LP sopi hyvin yöllisiin tunnelmiin, samoin Deep Insightin Red Lights, White Lines. Tuona samaisena yönä tartuin pitkästä aikaa runokirjaani hetken mielijohteesta ja kirjoitin pitkän, tarinamuotoisen runon unettomuudesta. Minulla oli ajatuksena kirjoittaa se tähän, mutta unohdin kirjan toiseen huoneeseen, josta en nyt jaksa mennä sitä hakemaan. Suunnitelmani toteutus siis viivästyy.

Tilasin hetki sitten Remuksen uuden singlen 'Mustat sydämet'. Remus on siisti bändi, kannattaa tutustua. Voisikohan jollain ihmisellä olla paljon rahaa, niin paljon ettei hänen tarvitsisi huolehtia omasta ja/tai perheensä toimeentulosta, niin paljon että hän voisi ostaa kaikki haluamansa levyt ja leffat ja laitteet, lähteä jonnekin ulkomaanmatkalle, ja silti pitää jalat maassa, silti pysyä jotenkin... vilpittömänä? Toivottavasti se on mahdollista.

Kaksimielisyys on vaikea asia. Siinä on minun mielestäni kaksi puolta. Raamattu sanoo monessa kohtaa (Raamattunikin on siellä toisessa huoneessa), etteivät "ne kuulu teidän suuhunne". Toisaalta, jos paikalla on vain ihmisiä, joilla on samanlainen huumorintaju ja myös ymmärrys Raamatun kannasta, niin eikö silloin voisi vähän kaksimielistellä? Ehkä tämä on ehdonvallan asia. Tai ehkä se liittyy enemmän sydämen puhtauteen. Tiedä sitten... pitäisi varmaan vain rukoilla ja työtä tehdä.

Seurustelussakin on aina kaksi (osa)puolta. On monella tapaa helpompi olla ja elää yksin, koska silloin saa tehdä "mitä haluaa". Tosin kaksistaan voi tehdä paljon sellaista, mitä yksin ei voi. Itse ajattelen, että seurustelevan ihmisen ei tulisi odottaa kumppaniltaan mitään, vaan keskittyä vain itse tekemään toiselle oikein. Näin siis olettaen, että kumppani toimii rakkauden mukaan. Avioliitto on mielettömän hieno lahja ihmisille. On todella harmillista, että nykyään sitä käytetään niin pahasti väärin. Yhtä harmillista on ihmisten välinpitämättömyys toisistaan. Yhä enemmän näkee ja kuulee rakkaudettomista seurustelusuhteista ja avioliitoista. Maailma tuhoaa varmasti itsensä vielä joku päivä, jos ihmissuhteita ei aleta ottamaan vakavasti, ellei rakkautta oteta isännäksi, vaan jätetään orjaksi. Mitä väliä, jos lapsillamme on kerran täydellinen ympäristö, mutta ei mitään käsitystä toisesta ihmisestä?

Unettomana ehtii ajatella paljon turhia asioita, mutta aina silloin tällöin jotain tosi jännää ja mielenkiintoista eksyy ajatusten valtateille, ja silloin on kiire kiriä se kiinni, ennen kuin jokin muu valtaa taas mielen, syrjäyttäen viimeisetkin järjen rippeet, jättäen jäljelle vain onton kuoren, etsivän sielun, pienen ihmisen. Lopulta, pitkän valvetilan jälkeen uni tuntuu ainoalta asialta, mikä on tekemisen arvoista. Se luovuttamisen hetki, kun ei enää taistele väsymystä vastaan, vaan käy makuulle pehmeään sänkyyn, käärii peiton ympärilleen ja antaa ruumiinsa pikku hiljaa rentoutua, aina viimeiseen, syvään huokaukseen ja haukotukseen asti, se hetki on korvaamatonta, sanoinkuvaamatonta armoa täynnä. Korvaamatonta yötä.

--
np: Joose Keskitalo - Taas on tänään muukalainen

Nordic Fest '05Tiistai 08.11.2005 11:27

Huhhuh, mikä reissu! Ehdottomasti elämäni kovin matka ikinä (ainakin tähän asti, eihän tämä mikään häämatka kuitenkaan ollut). ;) Aivan mielettömän hauskaa siis oli, matkaseura oli mitä parhain. Kaikki ongelmat, mitä alussa näytti olevan, sumpliutuivatkin ihan itsestään ja ainoa, mikä jäi puutteelliseksi oli joidenkin bändien missaaminen kotimatkan takia... Mutta nähtiin sentään CT kokonaan!! Vitsit, mikä bändi jo silkan kokonsa puolesta.. Joo, eiköhän tämä tästä, nyt pitäisi alkaa miettimään sitten, että miten päästä Maata Näkyvissä festareille ja erityisesti, miten päästä Alternatiivipommisuojaan. Tässä vielä hankinnat reissulta (kiitos Nordic Mission) :)

Crimson Moonlight: Veil of Remembrance -longsleeve
Frosthardr -beanie
Inevitable End -shirt
Nordic Fest '05 -shirt

Crimson Thorn: A Thorn in the Flesh - Live in Minneapolis (DVDR)

Absurd^2: s/t (digipack)
Admonish: Den Yttersta Tiden
Barricades: s/t
Come Armageddon (digipack)
Come Armageddon (limited bonus CD)
Crimson Thorn: Unearthed (cassette)
Crimson Thorn: Unearthed for Dissection (2-CD)
Demon Hunter: The Triptych
Kekal: 1000 Thoughts Of Violence
Lengsel: Solace
The Middle End: Golgotha
Renascent: Through Darkness (King Records edition)
Sacrificium: Demo '96
Sacrificium: Cold Black Piece Of Flesh
Schaliach: Sonrise (digipack) (Momentum Scandinavia edition)
Shadows Of Paragon: s/t
Slechtvalk: Thunder of War (cardboard)
Sympathy: Abyssal Throne

läjä tarroja ja pinssejä

Koti-ikäväMaanantai 31.10.2005 19:20

Niin, olisi niin kiva hengailla kaikkien kavereiden kanssa Palokan ja Jyväskylän rajojen sisällä. :/ Mutta ei auta, ei. Onneksi ensi viikon jälkeen on taas etäviikko ja silloin pääsee näkemään jengiä. :) Sitä ennen on vielä Maata Näkyvissä -festarit Turussa ja sitä ennen Nordic Fest Oslossa, Norjassa. Mutta jee.
- Vanhemmat »