IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Kaikki joululahjat ostettu.Lauantai 17.12.2005 14:12

Ehkä huonoimmat lahjat ikinä... En tajuu miten voin ostaa niin huonoja lahjoja. Ehkä saan jostain yhtäkkiä lisää rahaa ja saan muutamaan lahjaan jtn ideaakin, mutta alkaa olla kiire. Muutama lahjoista on täydellinen, mutta suurin osa... Niin mielikuituksettomia tai sitten niin milelikuvituksellisia, että lahjan saaja loukkaantuu kuinka vähän olen antanut lahjaksi. En vain voinut sille mtn, että olin niin väsynyt ja turhautunut kiertelemään kauppoja jo neljän tunnin jälkeen. Siinä vaiheessa ostin vain ensimmäiset tavarat, jotka sopivat budjettiini. Jos olisin aloittanut muutamaa viikkoa aikaisemmin lahjojen hankkimisen olisin ehkä onnistunut hieman paremmin, mutta minkä ihminen huonoille tavoilleen mahtaa...

Mutta kyllähän siellä joukossa on muutama täydellinen lahja. Muutama nerouden esiinnellistymä (miten ikinä kirjoitetaankaan). Minulla oli muutamia hetkiä, jolloin sain loisto ideoita, mutta ne tapahtuivat jo viikkoja ellei kuukausia sitten ihan vahingossa. En vain ehdi keksiä kaikille kavereilleni lahjoja vahingossa. Se on julma fakta.

Tänään menen Milénalle antamaan eräälle lahjalle viime silauksen. Itse asiassa sitä lahjaa ei ole vielä ollenkaan olemassa, mutta kohta on ja se on kaikista paras lahja mitä minulla on antaa kenellekään.

Eilen treeneissä olin tosi laiska aluksi, mutta huomasin, että mitä enemmän teen sitä enemmän puhtia sain. Kun mitään ei ollut pakko tehdä, kun kaikki oli vapaaehtoista, huomasin todella haluavani tehdä niin. Se oli hassua. Ei niin, että en olisi aina tiennyt pitäväni voimistelusta, mutta eilen ei vain ollut sellainen päivä, että olisi viitsinyt. teki vain mieli mennä kotiin nukkumaan. Sitten sainkin ihan liikaa energiaa ja minulla oli kotona yksin hyvin tylsää eikä edes enää väsyttänyt. (Se Sailan antama donitsi, jolle ERÄÄT naureskelivat, teki oikein hyvää ja oli ERITTÄIN maukas.)

Mua ärsytti, kun en voinut olla loppuun asti katsomassa, kun Linnean hiuksia laitettiin. Minua todella kiinnosti, mitä ne eriväriset mönjät saivat aikaan. Toffeen väristä, oranssia ja vaaleansinistä. Vaikutti ihan pelleilyltä, mutta kuulemma hyvää jälkeä tuli... Odotan innolla maanantaita, että saan nähdä... ;)
Siis suomeksi.

Ihan järkky päivä tänään. Oon vaan huutanu, laulanu ja puhunu paskaa. Eikä oo ihan lähtenyt käyntiin. En ole oppinut tänään koulussa mitään, eikä se ole kovin hyvä. Luojan kiitos huomenna ei ole koulua vaan pelleilyä joukkueen kanssa<3

Aamulla päätin jäädä nukkumaan, mutta jostain kumman syystä nousin ja lähdin kouluun ennätys ajoissa. Jostain kumman syystä olin kerrankin ajoissa enkun tunnilla. En tiedä oliko se kovin fiksu veto. Oli taas sellaista paskaa että. Maikka sai hirveen kohtauksen ainakin sata kertaa. Me kuulemma häiriköimme. Ja sitten jätin kirjani käytävään. Olin tosi skarppina.

Mantsan tunnilla ei ollut mitään fiksua. Minulla ei ole pienintäkään muistikuvaa siitä, mitä maikka meille yritti kertoa. Kuuntelin Samuelin juttuja ja yritin suojella tavaroitani saksien tuhoavalta etenemiseltä. Koko luokka haukotteli. Kukaan ei oikein ollut messissä.

Sorakivi on kaikilla kielillä sorakivi. Sen minä opin.

Tänään oli koulussa ihan hyvää ruokaa, makaronilaatikkoa. Jostain tuntemattomasta syystä jätin kuitenkin syömättä. Ei mitään hajua miksi. Siksi olen hyvin nälkäinen.

Piste. Treenit.
Olen kirjastossa ja mulla on kuuma mutta en jaksa ottaa takkia veke. En voi laskea laukkuani lattialle, koska lattia on luonnolisesti märkä. Ulkona sataa aivan jättikokoisia lumihiutaleita, jotka valitettavasti maahan osuessaan muuttuvat loskaksi. Kenkäni ovat siis aivan läpimärät loskassa tarpomisesta (minusta tuntuu että lenkkarit eivät ole oikeat kengät tälle kelille). Mun vaatteetkin on ihan märät, koska niille satanut lumi on sulanut vedeksi.
Se matikkakilpailu oli niin läppä. Me vaan Sailan kaa repeiltiin siellä ja läheteltiin lappuja. Ei tiedetty mtn. Oltiin ihan pihalla. Mut ei se haitannu, koska sieltä sai dominokeksejä, vaniljafudgea ja suklaarusinoita. Meil jäi siitä ihan sairaan naurettava fiilis. Jorasmaa viel soitti meille että kuinka meillä meni... Oltiin vähän et "joo... ei nyt kauheen hyvin kai..."

Siinä menikin koko päivä. Possuiltiin ja leikittiin että ollaan hyviä matikassa. Sitten olin Sailalla syömässä ja menin kotiin syömään. Ja sitten Ronja tekstas ja kertoi, että Hämppikset oli neljänsiä Svolin mestikoissa. Olen ihan yli-iloinen siitä. Niissä tytöissä on vaan sitä jotain. Toisaalta tosi harmi etten tällä kaudella kilpaillu, mutta tänään oli vikojen kisojen loppukilpailu ja huomisesta lähtien olen taas täysivaltaisesti joukkueen jäsen. Olen helpottunut, että pääsen taas mukaan, toivottavasti. En tietenkään pääse mukaan, jos minusta on tullut ihan sika huono....

Mutta en nyt osaa sanoa muuta kuin ONNEA HÄMPPIKSET! LOVE YOU<3

Mun pikkusisko katsoo Vintiöitä.Perjantai 25.11.2005 20:37

Tänään ATK tunnilla piti tehdä animaatiota. Se piti ensin suunnitella paperille ja sitten thdä tietsikalla. Siinä sai olla vain kuusi kuvaa. Teen sellaisen missä on jäätelö ja se syödään. Mul menee siin jutussa varmaan koko loppu elämäni, mä vaan en tajuu mtn. Ne kuvat piti ensin tehä paint shop prolla ja mä en vaan osannu. Se koko ohjelma oli ihan hepreaa mulle. Ja sit ope oli siinä vieressä yli puolet tunnista ja saneli mitä mun pitää seuraavaksi painaa. Sain kaksi kuvaa kuudesta valmiiksi KAHDESSA TUNNISSA! Mä vaan kauhulla odotan, että miten sitten pärjään, kun pitää itse animointi tehdä. Oon niin varma et se on jtn ihan kamalaa. Mä en tajua miksi olen valinnut ATKn, kun en tajua siitä yhtään mtn.

Mä en jaksa näitä Kummeleita. Niin tyhmiä vitsejä. Myönnän kyllä, että ensimmäisellä kerralla minäkin nauroin, mutta nämä kaikki on jo nähty ainakin sataan kertaan, koska mun pikkusisko haluu aina kattoa Vintiöitä. Mä en tajua miksi joku kuusivuotias katsoo tällaista ohjelmaa? Ja miksi meille on hankittu tämä järkyttävän pitkä DVD, joka sisältää kaikki jaksot ja LIIKAA lisämateriaalia?

Äidillä on tänään nimipäivät joten syödään jäätelöä sen kunniaksi. Mutta ensin pitää odottaa että mun pikkuveljen kaveri lähtee kotiin ja siinä saattaa mennä kauan koska noi pojat pelaa intohimoisesti jotain Eetun omistamasta sadastatuhannestamiljoonasta tappelupelistä. Kuulen tänne asti ton mäiskinnän äänen. Mä en tajua miten pojat jaksaa pelata noita? Miksi ihmeessä niitten pitää hamstrata niitä sota- ja ammuskelupelejä tuhansittain? Miksei vain yksi riitä? Täytyy tosin myöntää, että itsekin tykkään pelata Tekken kakkosta. Ainoa hakkauspeli, jota jaksan pelata. Ainoa peli, jossa hakkaan pikkuveljeni mennen tullen. Oon siinä aika haka, koska osaan rämpätä juuri oikeita nappeja juuri oikeaan aikaan.

Huomenna keskustaan "joululahjaostoksille" Joannan ja Linnean kanssa.

Sunnuntaina minä ja Saila mennään johonkin matikkakilpailuun. Se on joku ihan sika tyhmä juttu mutta meidät manipuloitiin siihen ja siksi ollaan menossa. Mutta ei siitä kai mtn haittaakaan ole joten miksi ei. Mennään sinne näyttämään kykymme matematiikan saralla ja ne jotka joutuvat tarkistamaan niitä papereita varmaan suorastaan häikäistyvät loistavista tuloksistamme.... Toivon vaan ettei se ole mitenkään vaikea, koska en ole aivan varma pärjäänkö siinä muuten vaikka minulla kuulemma onkin KYKY. No jaa. Matikka on aina ollut mulle aika helppoa, mutta heti kun pitäisi näyttää taitonsa ja kaikki on ihan varmoja että mä pärjään (eli heittävät kamalat paineet päälleni) niin ei vaan onnistu. Heti menee ihan päin persettä. Noh, ehkä mä tällä kertaa yritän tsempata ettei jälkeen päin tartte hävetä silmiään päästä ja tuottaa pettymystä niille jotka luottavat "kykyyni".

Leivoin monta kääretorttua.Torstai 24.11.2005 18:07

Menetin viimeiset rahani, kun lahjois Samuelin siivoamaan köksänluokasta munkin jäljet. On se rankkaa.

Nyt pitäisi saada lupa mennä ens viikolla Oranssille. Toivottavasti äiti on tällä kertaa myöntyväisempi kuin viimeksi kysyessäni lupaa... Koska MÄ TAHDON SINNE!

Toi yks mies näyttää ihan siltä yheltä mieheltä Frendeistä. Mielenkiintoista. Mä en muista sen nimeä koska en koskaan kato Frendejä, koska olen vähän out. Kaikki muut katto. Mut mä en ikinä katokaan mitä kaikki muut kattoo. Koska oon vähän tyhmä. Koska en jaksa katsoa tyhmiä televisio-ohjemia, jotka on kuulemma ei-tyhmiä eli hyviä.

Mun ajatus katkes ja se ei oo hyvä koska tähän ei tuukaan sellaista tosi ihQ mielenkiintoista ja pitkää sepustusta jostain jota en nyt enää muista.

Ajattelen.Keskiviikko 23.11.2005 21:34

Mä vaan joskus ajattelen.











































































Nyt sä Linneakin ehkä tajuat mun ajatuksiani.
Joukkuevoimistelua ei lasketa tanssilliseksi lajiksi. Mä olen pöyristynyt. Luulin saavani siitä hyvin pisteitä, jos pyrin Kallion lukioon, mutta ei. Se ei ole tanssillinen laji vaan se lasketaan ainoastaan urheiluksi, joten siitä ei saa niin paljon pisteitä. Miksi minusta jotenkin tuntuu ettei se rehtori ole koskaan nähnyt millaista joukkuevoimistelu on? Minä olen todellakin sitä mieltä, että se ei voi olla kovin kaukana tanssista. Liikeilmaisua musiikintahtiin. Kaunista liikeilmaisua musiikintahtiin.

Minulla menee hermot lukiovalintojen kanssa. Täytyy miettiä mitä laittaa ykköseksi ja miksi ja voiko päästä siihen lukioon jos pistää vain kakkoseksi... Argh. En minä osaa päättää tällaisista asioista. Tuntuu, että olisi parempi viettää vielä yksi vuosi Krunassa. Kotona rauhassa miettiessäni alkavat ajatukseni aina hieman selkiytyä, mutta sitten tulee aina joku joka ilmaisee mielipiteensä enkä enää tiedä mistään mitään. Ja sain huomata, että nämä avoimmet ovet saattavat muovata käsitystäni aika hurjastikin. Opontuntien luulisi auttavan, mutta siellä vasta ahdistunkin. Pitäisi tietää kaikenlaisia seikkoja ja ainevalintoja ja kaikkea. Tulevaisuuteen painostetaan ja minulla ei ole aavistustakaan tulevaisuudestani. Siis mitään suunnitelmia.

Olisi niin helppoa, jos asuisi paikkakunnalla, jossa on vain yksi lukio ja sinne pyrkisin ehdottomasti ilman turhaa pohtimista. Toisaalta silloin minua ahdistaisi valinnanvapauden puuttuminen.

Ranskan tunnilla oli liian hauskaa. Meillä oli sijainen niin kuin eilenkin ja laulettiin Lauran ja Sailan kanssa Britney Spearsia eikä kuulostanut kovinkaan kauniilta. Mutta mitä pienistä, hoitakoon musalinjalaiset kauniisti ja vireisesti laulamisen, me voidaan sitten mölytä.
Tuli vain mieleeni, että olen antanut virheellistä informaatiota. Haarukkaleivät ei voineet maistua paskalle jos ne maistuivat jauholle. Jauho ei nimittäin maistu paskalle. Tai no, en mä tiiä, koska en oo syöny paskaa, joka on aika luonnollinen asia. Yleensä ihmiset ei varmaan syö paskaa. Ainakin mä luulen niin. Tai minä en ainakaan syö.

Me saatiin tänään äikän aineistoaineet. Tai muut sai. Minä en, koska en ollut tunnilla. Olin valitettavasti laskemassa taksvärkkirahoja ja sama piinaa jatkuu valitettavasti huomenna, koska emme saaneet kaikkea lasketuksi vaikka laskimmekin rahoja sellaiset kaksi tuntia. On se niin mukavaa, kun sää käsitellä käsittämättömän suuria rahasummia, mutta ei silti saa mennä shoppaamaan.

Ärrällä oli myynnissä Big Brother-karkkilaatikko, jossa oli karkkia 750g. Me Hennan kanssa tihrustettiin hintaa, joka näytti epäilyttävästi 2,90€, mutta ei saatu varmuutta ennen kuin piti juosta ratikkaan. Nyt ei saatu ostettuu mahdollisesti ylihalpoja karkkeja.On se elämä rankkaa. Tosin ihan hyvä, koska omistan vain 2€ ja sitä ei ole hyvä tuhlata, koska ensi viikolla on Oranssi eikä ole hyvä jos en pääse sisään.

Tää on just kiva tää päiväkirja. Vähän kirjotan tänne aina kaikkee tyhmää. Ihan loisto juttu. Haha.
Oli köksää. Tein keksejä. Haarukkaleipiä siis. Niistä tuli aika paskan makuisia. Ne maistui jauholle.

Kaikki muu ruoka oli hyvää ja olen ähky vieläkin.

Mä kirjotan tänne, koska Linnea sano että kannattaa. Mä en tiiä kannattaako, koska mulla ei oo kauheen fiksuja juttuja.

Mä en tykkää Pikkolosta. Saan siitä kaupasta kauheita traumoja.

Huomenna on Kallion lukion avoimmet ovet.

Minulla ei oikein ole sanottavaa... Haha. Olen pellein:D:D:D:D

Tänään siis todellakin on tiistai. Ja minä todella olen syönyt hyvin.

"Mä en jaksa kun aina pitää ramppaa. Edestakasedestakaaas."
- Vanhemmat »