IRC-Galleria

On vaikeaa sanoa kauanko se kesti. Ehkä sekunnin, tai vain puoli sekunttia. Ainakaan kahta sekunttia se ei kestänyt. Taisin sittenkin vain vilkaista pikaisesti kuten yleensä vilkaistaan, ja kaikista mahdollisista kahvilan pöydistä ja kaikista mahdollisista kasvoista näin sinun kasvosi. Ja sinä näit minun.

Muistan miten leppoisa ajantappokeskustelumme muuttui pikkuhiljaa provosoiduksi väittelyksi. Muistan miten istuit sohvalla, tai pikemminkin lojuit, ryhdittömästi kuin välinpitämätöntä esittävä voi vain lojua. Puhuimme samasta asiasta täysin eri näkökulmista, emmekä ottaneet kertaakaan kantaa toistemme mielipiteisiin. Silti se kuulosti väittelyltä. Ja minä olisin halunnut suudella sinua. Sinä hetkenä olisin halunnut suudella sinua.

Olin ottanut takkini naulakosta. Nostin laukkuni maasta ja vilkaisin kahvilaan. Kuin olisit katsonut minua jo pitkään, empien, kuin sydämenlyönti syvän hengityksen alla, odottaen, kuten koko muu maailma. Katseeni oli kääntynyt eteenpäin. Kasvoni olivat pienen pojan kasvot.

Loppiainen. Televisiosta tulee tänään elämänmakuisia elokuvia. Ne olisivat täydellisiä katsottavaksi yhdessä. Yhdessä, vaikka kenen kanssa. Yksinäisinä hetkinä mieleen palautuvat monet ihmiset, tai samat tietyt. Muistan miten Sanna toivoi minun kirjoittavan runoja hänestä. Vastasin mieltyneeni yksinäisyydestä kertoviin runoihin, enkä sellaisia halunnut hänestä kirjoittaa.

Jouluna sain kotiin vietäväksi kasan tulitikkurasioita. Isällä oli kuulemma kertynyt tulitikkuja jo niin moneen paikkaan, ettei hän tienyt mitä niillä kaikilla tekisi. Ei minulla sen enempää käyttöä ole tulitikuille, mutta isä oli hyvillään kun sai antaa niitä. Pitäisi varmaan ostaa kynttilöitä, koska olen viikon ajan polttanut pelkkiä tikkuja. Välillä jos pitää tulitikkua täysin paikallaan, saattaa se sammua itsestään. Kuin kuluttaen kaiken hapen ympäriltään.