oli aivan hädissään. Minä
se täällä, avatkaa ovi,
onhan jo pimeää. On nälkä
ja jano, unikin jo, minua
paleltaa. Tuo metsäkin
huokuu pelottavasti, on jo
kuurassa maa.
Ovi aukeni silloin, kun
mansikat tuoksui, säteili
taivas ja maa. Ilo kaikui
kallion kupeelta, sirkat
soitteli viuluaan. Aurinko
hitsasi ahjossaan,
lintujen kuoro soi. Kelli
kissa nurmella selällään
ja onnen maljasta joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna,
nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara
poskellaan ja silmät
suljettuna. Se pisara
hyljätyn kyynel on, se
itkunsa itkenyt on. Vain
yksi ovi armahti hyljätyn,
pääsi lämpöön ja valohon.
Nyt kissojen taivaassa
hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois. Saa nukkua
helmassa armahtajan, mikä
parempi olla vois. Via
dolorosa oli viimeinen
polku kesäisen lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä
Sinä puhtain sydämin.
-Liisa Aaltonen-
mie en jaksaisi enää olla masentunut.. enkä kyl jaksaisi olla hullukaan.. enkä kyllä kipeekään.. eli vissii mie en jaksais olla mie.. ei miu elämä kai vaikeeta oo, mut tuntuu siltä. ja aina tuntuu että taisin valita väärin. jos nyt mitään olen edes valinnut.. ehkä tekoni ovat vääriä valintani sisällä.. tai ehkä tekoni oikeita mutta kohteet vääriä.. tai sitten kohteet oikeita mutta minä väärä.. tai ehkä kaikki onkin aivan oikein.. mutta tarkoitettu virheeksi. ehkä olenkin täydellinen virhe, näin sen on pakko olla. olen täydellinen.