IRC-Galleria

Luna_Tica

Luna_Tica

Wannabe Daywalker

Selaa blogimerkintöjä

doi. viikonloppu oli mukava, kolmasluokkalaista piti karjua menemään maate mutta muuten olivat kiltisti kaikki karvaset ja vähempiki karvaset.

Pompeli jäi lohjaan, äiti meni sitä tänään hoitaan. karsee ikävä. refleksit jäi: joka kerta kun rappukäytävästä kuuluu ääniä, oon valmiina sihahtamaan HILJAA SE ON VAAN NAAPURI PÖLJÄ.

eilen päätin omaksi ilokseni kattoa X-Men 2:n talentin jälkeen ja näin ollen menin puoliltaöin nukkumaan. virheliike. aamulla olin niin unessa etten meinannut sukkia saada jalkaan. kuviksentunnilla sain nosebleedin (haa haa) mutta itse asiassa se oli täysin fysiologinen tällä kertaa, piirsin nimittäin kirkkoa.

myöhemmin päivällä oli joku epämääräinen ketutus päällä. kaipasin jotakin tarkemmin määrittelemätöntä asiaa ja harmitti, kun en saanut ajatuksiani kiinni.

perjantaina tuleepi telkusta once upon a time in mexico. vaikka muistan siitä vaan yhen kohdan ni on sellanen mielikuva että se on ihan hyvä. täytyypä katsoa.

pfft. en mä vieläkään saa ajatuksiani kasaan, vaikka lärpättäisin täällä kuinka. pitäisi kirjoittaa; siis ei lässyttää tänne vaan oikeasti kirjoittaa, mutta kun aloittaminen on vaikeaa. haluan kyllä kirjoittaa, saada juttuja valmiiksi, mutta syvään juuttunut vastentahtoisuus astuu esiin joka kerta kun avaan koko ajan kasvavan tiedoston wordpadilla. syy on siinä, että pelkään kirjoittavani huonoa tekstiä, jonka jälkeen inhoan itseäni.

lässynlässyn.

ai niin. Liikkuva Linna oli pirun hyvä leffa. ja Hauru on ihana.

(viime aikoina olen ajatellut useammistakin fiktiivisistä tyypeistä taas samalla tavalla. Hauru on ihana. Wolverine on ihana. Enkeli-Mikael [Ennen Päivänlaskua Ei Voi , Johanna Sinisalo] on ihana. Eric [The Crow] on ihana. Jakotsu on silti edelleen eniten kaikkea. what can you do?)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.