IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

<3Maanantai 02.06.2008 00:36

Ens viikkoon minuu ei tuu näkymään netissä yhtään. perjantaina / lauantaina sitten. :''D
Joten elkää ihmetelkö. ^^'

äksdee lol. :''D Maanantai 26.05.2008 01:31

jotkut tykkää muhkummasta, nii. xD
mut koko maailmahan pyöriiki siun ympärillä, eh? ;D
Pääasia et siul on kaikki hyvin, vitunko väliä muista.
Näin sie ainaki elät.

- olemme pieniä nappuloita
sairaassa pelissäsi.
Jota et kuitenkaan osaa pelata
ja tapatat meidät kaikki.
Game over.
hymyile ja kasva aikuiseksi
lopeta tyhmät leikit.
ennekun jotakuta sattuu oikeasti.
se joku tulet olemaan sinä.

Happy now?
parempi olis olla. -

^

siinä siule "tehdää joskus runo "
Mie tein siule. be happy.
:D

~ anna anteeksi, desculpa me
excuse me, pardon moi, I'm so sorry
ei sen näin pitänyt mennä mutta menipä silti
didn't mean it but I did it
admit it I'm guilty ~
;D
Huomatkaa miun sarkastisen ironinen äänensävy.- (a)

Jotain romaanin tapaista....Perjantai 16.05.2008 19:07

Tyttö istui yksin pimeässä kopissa. Koko huoneessa oli hyvin hiljaista, välillä kuului vain vuotavan hanan ääni, kun pisara vettä tippui harmaan ja likaisen lavuaarin pohjalle. Tyttö tuijotti putoavia pisaroita herkeämättä, tummat silmät heijastivat tyhjää, mutta hän ei liikahtanutkaan. Pitkät mustat hiussuortuvat valuivat tämän silmille, mutta tytön katse ei herennyt.

”Kun sadas pisara tipahtaa, kun sadas pisara tipahtaa... Kahdeksankymmentäneljä...” tytön ääni oli hiljainen ja heikko, tämä tuntui tosiaan kohditavan sanansa jollekulle.

Koko huoneeseen lankesi taas kolkko hiljaisuus. Tyttö istui paikallaan pöntön kannella puristaen jotain kiiltävää hikisessä kädessään. Hän näytti tärisevän, vaikka huoneessa oli melkein sietämättömän lämmin. Tyttö oli laiha, mutta näki itsensä lihavana. hikiset sormet, jotka olivat puristuneet kiiltävän esineen ympärille, olivat hyvin kalpeat ja ohuet. Aivan kuin pianonsoittajan sormet, oli hänen äitinsä sanonut. Tyttö puristi esinettä yhä lujemmin, kuin tarkistaen, ettei se varmasti lähtisi karkuun. Hänen ilmeensä värähti hieman, ja sormien välistä alkoi hiljalleen valua jotain punaista. Hän ei kuitenkaan kääntänyt katsettaan vesihanasta. Odotus ei olisi enää pitkä. Vain kymmenen pisaraa jäljellä.

Vessakopin ovi alkoi naristen sulkeutua, aivan kuin joku olisi yrittänyt työntää sitä kiinni. Tyttö ei irroittanut vieläkään katsettaan vesihanasta. Hän työnsi jalkansa varovasti oven väliin, jottei ovi pamahtaisi kiinni. Hänen katseensa muuttui yhä intensiivisemmäksi, ja huone muuttui taas kuolemanhiljaiseksi. Vesitipan ääni tuntui kaukuvan kolkossa huoneessa, se tuntui jäävän korviin soimaan, kajahtelu jäi helisemään tytön onttoon päähän.

Tyttöä alkoi pyörryttää, mutta hän ei antanut tajuntansa herpaantua. Se tapahtui kuitenkin tahtomatta, maailma alkoi pyöriä hänen päässään ja pisaroiden kajahtelu tuntui vievän viimeisetkin järjenrippeet.

En saa pyörtyä nyt! Minun pitää laskea pisaroita! ’Kun sadas pisara tipahtaa’, niin Hän minulle sanoi, niin hän sanoi, tyttö ajatteli osoittaen vihdoinkin jonkinlaisia inhimillisyyden merkkejä. Hän räpytteli kiivaasti silmiään yrittäen kuitenkin katsoa vesihanaa. Tytön ote herpaantui, ja veitseksi osoittautunut esine putosi kolisten lattialle. Pakokauhu näytti kasvavan hänen sisällä. Hän pyyhki verta vuotavalla kädellään silmiään, joista valui suolaisia kyyneleitä. Ne sekoittuivat yhteen veren kanssa, ja tyttö näytti siltä, kuin häntä olisi pieksetty pahastikin, kuten kotona oli tapana tapahtua.

Tyttö yritti tarkentaa katsettaan vesihanaan. Tuntui aivan siltä, kuin hän olisi tulossa hulluksi. Ehkä hän olikin. Hän unohti taas ajatuksensa ja pakotti itsensä tuijottamaan vesihanaa.

”Yhdeksänkymmentäyhdeksän... sata”, tyttö pidätti hengitystään. Huoneessa oli taas rikkumattoman hiljaista, vesipisarat olivat vaienneet. Tyttö ei uskaltanut vieläkään hengittää. Hän nousi varovasti seisomaan, tukeutuen saastaisen WC-kopin seinään. Tyttö otti ensin askeleen, sitten toisen. Hän teki liikkeet harkitusti, kuin olisi pelännyt jonkun hyökkäävän välittömästi oven takaa hänen kimppuunsa. Hän käveli varovasti, mutta lopulta hänen oli pakko astella nopeammin päästäkseen pian lavuaarin luo. Tyttö katsoi kuvajaistaan pienestä peilinpalasta, joka seinässä oli vielä kohtauksen jälkeen jäljellä. Tyttö katsoi tyhjiin silmiin, joista ei tunnistanut itseään. Veriset kasvot tekivät kuvajaisesta vielä lohduttomamman. Rikkinäiseltä hän näytti, aivan kuin peilikin. Viimeinenkin ehjyys särkyi, tyttö purskahti itkemään hillittömästi, hän rojahti lattialle polvilleen lavuaarin eteen. Olo oli petetty, hajotettu. Tytön lohduttomat kyyneleet valuivat verensekaisena norona pitkin hänen poskiaan. Ne valuivat lattiaa pitkin jääden sitten siihen katkeraksi lammikoksi.

Mikään ei tuntunut enää tärkeältä. Ei se hetki, ei menneisyys, ei tulevaisuus. Kuin tunteet olisivat valuneet kyynelten mukana pois. Veristen kyynelten.

Hän haki veitsensä, katsoi vielä viimeisen kerran verisiin, tyhjiin ja rikkinäisiin kasvoihinsa. Hän näki silmät täynnä epätoivoa, katkeruutta, surua ja vihaa. Ja hän nauroi.
Nauroi lakkaamatta sairasta nauruaan.
Nauroi vielä silloinkin kun veitsi lävisti hänen ihonsa ja hänet valtasi lämmin, turvallinen olo.
Viimein tyttö kaatui lattialle, elottomana ja kylmänä, Kuten hänen sisimpänsä.

Ja seinissä kaikui se sairas nauru, joka ei ollut tytön oma.

[Ei aihetta]Torstai 15.05.2008 22:04

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa ja kerro vielä missä näit!
(jos useamman kerran,niin missä viimeksi!)
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat vuorostaan bonganneet sinut !

Okei. ehkä tää on miun kohta viikon kestäneen melken yhtäjaksoisen valvomisen seurausta.
Mut..
antaa olla.

- Repikää, huutakaa, hakatkaa, ketä vittua kiinnostaa-
Nauran maihin sairaat sanasi.

Heresia:kauniisti

Rakkausrunoja haudoilla lausun
ja itkulla yritän peittää naurun
tyynyihin pienet vauvat tukehtuu

Nurkassa istun ja katson seinää
häpeän sitä mitä kädet peittää
silmät ei näe mihin paistaa täysikuu

Hellät sanat pilaavat ruman maailman
johon tahdot kuulua ja tappaa jumalan

Ja se kauniisti kaatuu
ja se kauniisti maatuu
ja se kauniit kasvonsa viiltää ja kauneus haalistuu
sanat kauniisti sattuu
painu kauniisti vittuun
kaikki kauniit jeesukset kuolee ja kauneus maallistuu

Kamalia asioita silmiin katson
kestän sen hampaita purren otsaa
orjantappuraseppele kutittaa

Pimeät mössöt metsässä liikkuu
puiden oksilla kaulat kiikkuu
kissan silmät totuuden heijastaa
taas itseään tekee mieli satuttaa

Kauneus haalistuu

- Näin sanovat viisaat ihmiset -Lauantai 03.05.2008 04:58

Me olemme kaikki sidottu toisiimme tuhansin pienin hopealangoin.
Halusimme tai emme. Joskus, etenkin nuorena haluaisi katkoa ne langat
poikki ja olla ihan irti. Joskus ne langat ovatkin tukahduttavia köysiä,
joiden puristukselta ei voi hengittää. Mutta niita ei voi katkoa, niitä
voi löysätä, niiden kanssa voi elää, mutta sinä et koskaa pääse
läheisistäsi irti. Me olemme kaikki sidottu tuhansin hopelalangoin
heihin jotka rakastavat meitä, ja joita me rakastamme. rakkautta ei voi
tuhota vaikka yrittäisi.

~Perjantai 04.04.2008 23:47

// Hän oli näkymätön tyttö. Sellainen, joka häipyi liiankin helposti taustakankaaksi kaikkien niiden tuhansien syksyn värien sekaan. Hohtavan valkoinen, kalpea iho sekä harmaat, tyhjinä eteensä tuijottavat silmät harvoin kiinnittivät kenenkään huomion. Ne muutamat, jotka olivat joskus sattuneet vilkaisemaan tyttöä kauemmin kuin ohi vilahtavan hetken ajan, kutsuivat tätä Aaveeksi. Aave, niin hento ja siro, että olisi varmasti särkynyt rutistuksen voimasta. Niimpä kukaan ei koskaan tullut ja rutistanut.
Ne, jotka saivat osakseen yksinäisyyden ja kylmyyden, saivat harteilleen taakoista raskaimman. Tuo tyttö, näkymätön tyttö oli kuin ruumiillistuma kaikille kärsimyksille. Hän kantoi yksin koko taakkaa, niin painavaa, että se sai selänkin taipumaan kumaraan. Silti kukaan ei tarjonnut auttavaa kättään, miksei? //

// Tyttö, tuiki tavallinen tallaaja ja porukan suurisuinen vitsiniekka lampsi pitkin käytäviä itsetietoinen ilme kasvoillaan. Elämä oli turvallista ja tuttua, aina joku hännysteli perässä. Eipähän tarvinnut olla yksinään. Tällä kertaa mukana roikkui ihminen, joka oli oikeastaan melko tylsää seuraa. Ei sen kanssa voinut jutella mistään, ärsyttävältäkin vaikutti. Yhä useammin tyttö oli huomannut toivovansa, että voisi edes hetkeksi jättää tutut naamat taakseen. Mutta minne hän sitten menisi? Lyöttäytyisi toiseen samanlaiseen porukkaan? Se ei johtaisi yhtään mihinkään. Koko kuvio tuntui noidankehältä, loputtomalta sahanpurun makuiselta puurolta jota oli pakko niellä päivästä toiseen. Olivatko kaikki tosiaankin yhtä pinnallisia, kyllästyttäviä ihmisiä?
Ei, tyttö ei voinut väittää olevansa onnellinen, vaikka kaikki merkit siihen kenties päällepäin viittasivatkin. Jotakin puuttui, mutta mitä ihmettä se mahtoi olla? Oliko turhamaisuus häivyttänyt näkymättömiin sen aijemman, elämäänsä tyytyväisen tytön? Oliko sellaista koskaan ollutkaan? //

//Koulun lähellä sijaitseva metsä oli hiljainen, kuten aina. Se oli kiellettyä aluetta, jota vartioitiin todella tarkkaan. Täytyi olla näkymätön päästäkseen opettajien ohitse. Istuessaan suurella, harmaalla kivellä Aave ajatteli huomaamattomuudessa olevan sittenkin jotain hyvää. Hän saattoi aina paeta, kun kukaan ei kiinnittänyt siihen huomiota.
tyttö ei ollut näkymätön, mutta hän oli ovela. Harhauttamalla saattoi onnistua missä vain, jopa koulun alueelta livahtamisessa. Ei se ollut niin vaikeaa, kuin hän oli aluksi luullut. Pihalla valvovat opettajat tuntuivat automaattisesti olettavan, ettei kukaan uskaltaisi koettaa onneaan. Mutta hän tarvitsi omaa aikaa, edes hetken. Hän tiesi metsän olevan ainoa paikka, jossa sitä oli tarjolla.
Askeleet johtivat automaattisesti kohti metsän syvintä ja synkintä ydintä. Yhä pidemmälle, pidemmälle.
Aave kuuli jonkun lähestyvän. Hän itse istui hievahtamatta aloillaan, näkymättömissä ja kuulumattomissa. Mitä tuo toinen oli tullut hakemaan? Kuka tämä ylipäätään oli? Pelko ja utelijaisuus risteilivät päässä sellaisella voimalla, että päähän melkein särki. Ennen kuin tyttö ehti päättää, oliko järkevämpää piiloutua vai pysytellä aloillaan, toinen oli jo liiankin lähellä. //

-- Aavetyttö, liian heiveröinen ja voimaton, liian yksin. Ympärillään vankka muuri, suojakilpi, joka huokui kylmää. Kaikki ne kärsimykset, kaikki se pelko ja tuska. Kuinka yksi ihminen, muutama sana ja kosketus pystyivät murtamaan tuon kaiken?

Loppujenlopuksi siihen ei enempää edes tarvita, kenellä tahansa on mahdollisuus tehdä näkymättömästä näkyvä.--

Ystävyys ei kuole milloinkaan

~Maanantai 31.03.2008 04:30

a) menninkäinen sotkee ne
b) typo
c) selitän jotain järkevää
d) ihmettelen samaa

<3Lauantai 22.03.2008 22:45

kuka on kadottanu mustan (valkonen kaulus) sekarotusen koiran, mikä näyttää collielta?
Tosi ystävällinen. Ei hauku.
Löyty mein pihalta vierailevana tähtenä. :)
Ei pantaa-
Oli nimittäin oikeesti tosi mukava <3
se tykkäs miusta *_*
sit myö jouduttii jättää se pihalle. :(