IRC-Galleria

Lutri

Lutri

Kaukaa viisas ja läheltä hyvännäköinen

Uusimmat blogimerkinnät

Odotappas...Perjantai 18.11.2005 21:05

Tänä päivänä tuli harrastettua odottamista jonkin verran.

Alkaen aamusta, kun olin menossa hakemaan emännältä rahaa ja sen piti olla pihalla, no odotin siinä sitte aikani ja soitin että missä se on, niin, pihalla mutta työpaikallansa. nooh, sitte hain rahaa, menin tankkamaan ja ajoin neljän auton perään jonottamaan autopesulaan. siinä meni n. 20 min. sitte hirviällä kiireellä jyväskylän tietä pitkin itää kohti, kun piti tavata autokoulunopettaja ja muutama muu sen oppilas kakkosvaiheen rata-ajoa varten. No äijäähän ei näkyny missään, odotin aikani niin se sitte ilmesty. Sitte ajettiin kemoralle, siellä odotettiin että päästiin maksamaan, sitte odotettiin että ne tulee pistämään videon pyörimään, ja sitte odotettiin että päästään ajamaan. Sitte piti vielä odottaa että kerrottiin mitä pitää tehdä, vaikka se kerrottiin sitte ajaessa kuitenki uudestaan. sitte sain odottaa n. 50 kertaa omaa vuoroani ajamisessa, minkä jälkeen koitti kahvitauko. no mää olin juonu kahvini jo ku ne opettajat tuli sinne hörppimään sumppiansa. Sitäki näky menevän muutama kuppi, maltilliseen tahtiin tietenkin. sitte taas toinen 50 kertaa oman ajovuoron odotusta, jonka jälkeen piti lähteä teoriaan. oisin mää sinne heti lähtenykki jos auto ei ois päättäny jättää käynnistymättä. nooh, ne muut meni sinne ja mää kykin siellä puoli tuntia odottamassa että arvon neiti celica suostuu käynnistymään. sitte ku se oli käynnissä menin sinne muut oli. no siellä joutu odottamaan varmaan tunnin ku nisse näyttää kalvoja ja selittää, ruottiks tietenkin, kuinkas muutenkaan. sitte menin maksamaan sille, no eihän sillä ollu tarpeeks vaihtorahaa, eli tulipa tehtyä vähemmän vapaaehtoinen lahjoitus sen autokoululle. sitte soitin puhelun, odotin, en saanu vastausta. soitin toisenki, eeei. sitte kuuntelin nissen loppuselityksiä aikani, soitin kolmannen kerran, vastaus jopa! sitte ilmotin kyseiselle henkilölle ja toiselle jolle soitin sen jälkeen että oon tunnin päästä perillä. nooh, sitte odotin kilometrien kulumista räpytellen pitkien ja normaalien valojen välillä vähän alta tunnin ajan kork. 2 min välein. sitte tulin kokkolaan, menin emännälle, missä ei yllätys yllätys ollu ketään kotona. siellä odotin viidestä kymmeneen minuuttia ihmisiä joiden piti olla loppuilta kotona. sitte vielä lähdin hakemaan toista immeistä joka oli jossain hevonkuusessa, odotusta 'bout 10-15 min. siinä tähän astiset, pelottavaa että päivää on vielä jäljellä...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.