IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Mopoilua 2011Maanantai 19.09.2011 23:50


Ahvenisto 2011

Alastaro 2011

Tämän kaltainenPerjantai 06.08.2010 05:20

Vapauttaan rakastava Vesimies on eläinradan individualisti, joka ei suostu kangistumaan mihinkään kaavoihin. Hän on vallankumouksen sanansaattaja - sillä itse hän ei pysty pysähtymään paikoilleen, eikä hänen päätään kukaan käännä sen jälkeen, kun hän on itse suuntansa valinnut. Säännöt on tehty rikottaviksi Vesimiehen maailmassa, ja mitä enemmän hänet halutaan omistaa, sitä kauemmas hän juoksee karkuun. Hän tarvitsee jatkuvaa vaihtelua ja hankkii sen myös, tavalla tai toisella. Ainakin teoriassa hänen täytyy olla tietoinen siitä, että niin halutessaan hän on vapaa lähtemään - minne vain. Vesimies on älykäs ja oppii helposti uusia asioita. Älyllisesti hän on avoin kaikille uusille asioille, mutta samanaikaisesti hän voi olla äärimmäisen itsepäinen ja joustamaton. Kun hän kerran muodostaa mielipiteen jostain asiasta, tarvitaan raivaustraktori ennen kuin hän muuttaa mieltään. Jos sittenkään. Hän on kiinnostunut ympäristöstään ja koko maailman tulevaisuudesta. Hänellä on vahva sosiaalinen omatunto ja ihmisten hyvinvointi on globaalissa mielessä hänelle äärimmäisen tärkeää. Valitettavasti tätä samaa myötätuntoa ei tahdo riittää aivan lähimpiin ihmissuhteisiin, se vaatisi emotionaalista sitoutumista. Hän ratkaisee mielellään älyllisellä tasolla maailman ja ihmisten ongelmat. Sentimentaaliset tunteenpurkaukset ovat hänelle varsin kiusallisia, ja hän kuuntelee paljon mieluummin päätään kuin sydäntään. Rakkaus Kaikesta riippumattomuudestaan huolimatta Vesimies osaa rakastaa syvästi, jos vain jostain löytää ihmisen, joka ymmärtää hänen vapauden tarpeensa. Rakkaus sanan käyttäminen vaatii häneltä opettelua. Jos hänet halutaan kahlita paikoilleen ja omistaa, hän ahdistuu ja pakenee, ja nalkutus saa hänet välittömästi pyörähtämään kantapäillään.Mutta jos hänellä on aito varmuus siitä, että hän saa vapaasti tulla ja mennä, hänellä ei yhtäkkiä olekaan kiire minnekään. Jos osoitat hänelle, että et tarvitse häntä mihinkään, saavutat hänen kunnioituksensa ja todellisen kiinnostuksensa, näin saat rinnallesi tasaveroisen kumppanin, joka pystyy näyttämään sinulle aivan uudenlaisen maailman. Rakastajana Vesimies on lennokas, mielikuvitusta taidokkaasti käyttävä hurmuri, jonka kanssa aika ei todellakaan käy pitkäksi. Parhaiten hänen vauhdissaan pysyvät omaa vapauttaan melkein yhtä suuresti rakastavat Leijonat. Rapu liian tunteellisena ja Neitsyt liian kiinnostuneena pikkuasioista eivät varmasti löydä tasapainoa Vesimiehen pyörteissä, mutta muut merkit saavat hänestä ainakin hetkeksi hurmaavan, unohtumattoman rakastajan, jonka kanssa voi tuokion ajan ihastella universumin henkeäsalpaavaa kauneutta - ennen kuin hän taas jatkaa matkaansa kohti uusia planeettoja. 

Toinen erä:

Luonne
Vesimies on epäitsekäs henkilö, herkkä, antelias ja välitön, hyvin itsenäinen ja usein kapinallinen.

Häntä hallitsevat epämääräiset, alitajunnassa piilevät voimat, jotka panevat hänet toimimaan hyvin ristiriitaisesti. Se saa muut pitämään häntä hyvin omalaatuisena ja eriskummallisena.

Hänen käsityksensä mukaan kaikkea maailmassa olevaa voi parannella, muuttaa ja tehdä käytännöllisemmäksi. Hänen tutkimis- ja kokeilunhalunsa pakottaa hänet jatkuvaan keksimis- , uudistamis- ja täydentämistyöhön.

Hän kauhistelee perinnäistäpoja ja käyttäytyy eri tavalla kuin muut. Hänen reaktionsa ovat äkillisiä ja hän muuttaa harvoin näkemyksiään.

Hän tuntee kyltymätöntä uteliaisuutta tieteellisiin asioihin. Hän on omiin ajatuksiinsa vaipunut ja häneltä jäävät monet elämän ongelmat huomaamatta. Tästä johtuu hänen boheeminen ulkoasunsa ja näennäinen sattumanvarainen elämäntyylinsä.

Toteuttaessaan ideoitaan hän osoittaa epätavallista sitkeyttä. Vain lopputulos on hänelle tärkeä ja hän haluaa unohtaa kaiken muun, mikä saa ihmiset pitämään häntä hajamielisenä ja välinpitämättömänä.

Hän ei pidä siitä, että häntä kuulustellaan tai hemmotellaan. Hän on täysin tietoinen omasta älykkyydestään ja tästä syystä viihtyy paremmin mies- kuin naisseurassa.

Hänen on vaikea alistua virkavallan ja muiden ihmisten tahtoon. Hän haluaa itse hallita. Hänen ajatuksensa ja filosofiset tai yhteiskunnalliset käsitteensä ovat aina aikaansa edellä.

Tämä synnyttää helposti ärtyneitä reaktioita hänen kanssaihmisissään ja saa hänet itsensä suhtautumaan asioihin varsin anarkistisesti. Totuus Vesimiehestä on se, että hän on usein edelläkävijä, joka voi täydellisesti uhrata itsensä jonkin ihanteen tai yhteiskunnan hyväksi.

Milloin Vesimiehen merkissä tapahtuu häiriöitä, hänestä tulee todellinen tuhoa tekevä hirviö. Hän on tunteeton ja täysin vailla omaatuntoa. Hänestä tulee omien alitajuisten voimiensa uhri.

Seurallinen käyttäytyminen
Vaikka Vesimies on luonnostaan itsenäinen, hän osaa olla hyvinkin seurallinen. Hän kunnioittaa muiden ihmisten persoonallisuutta. Hän ilahtuu tavatessaan omalla älykkyystasollaan olevia ihmisiä ja liittyy yhdistyksiin sekä ryhmiin, joissa hän tuntee viihtyvänsä.

Hänellä on monia ystäviä ja läheisiä sukulaisia, jotka esittävät usein tärkeää osaa hänen elämässään. Muiden avulla hän pystyy useimmiten saamaan ideansa käytännölliseen muotoon. Hän on mielellään kanssakäymisissä muiden kanssa ja vaihtaa kiinnostavia ajatuksia, mutta hän vieroksuu joutavaa lörpöttelyä, tyhjänpäiväisiä kokouksia ja vääriä arvoja.

Hän on älyllinen mutta herkkätunteinen ja auttaa toisia tekemättä siitä numeroa ja olematta teennäinen. Hänen veljeydentyntonsa on luontaista ja hän on ihanteellinen työtoveri, harras ja hienotunteinen ystävä.

Joissakin tapauksissa, vaikkakin harvoin, hän saattaa olla viileä, tunteeton ja täysin välinpitämätön. Hänellä on enemmän mies- kuin naispuolisia tuttavia.

Tunne-elämä
Vesimies pysyy ystävänä, kävi miten kävi. Hän ei ole intohimoinen rakastaja eikä isällinen aviomies. Hän suhtautuu elämään kuin ihmisen mukaansa tempaavaan taisteluun ja elää sitä antaumuksellisesti.

Hän kykenee paneutumaan itsensä ja kumppaninsa välisiin ongelmiin, olivatpa ne minkälaisia tahansa ja yrittää ratkaista ne parhaalla mahdollisella tavalla. Hänen luonteenlaatunsa ja itsenäisyydentarpeensa eivät ole kaikkein sopivimpia aviolittooa ajatellen.

Hän solmiikin harvoin avioliiton, mutta seurustelee sen sijaan vapaasti valitsemansa kumppanin kanssa. Miehen valinta kohdistuu yleensä poikamaiseen, älylliseen naistyyppiin. Vesimies on miellyttävä ja ymmärtäväinen toveri, mutta säilyttää aina riippumattomuutensa ja miestuttavansa.

Ammatit
Koska Vesimiehen älylliset lahjat ovat merkittävät, hänen on helppo sulattaa suuriakin tietomääriä. Sen vuoksi hänestä voi hyvinkin tulla erittäin oppinut. Hänen kykynsä tehdä keksintöjä tai uudelleen muokata ja täydentää saavat hänet aina työskentelemään jollain muulla kuin jo hyväksytyllä ja vanhoillisella saralla.

Jos hän on intellektuelli, hän on uusia teorioita esittävä tutkija. Kirjailijana hän tuo julki uusia ja vallankumouksellisia aatteita, jotka saattavat horjuttaa vakiintuneita yhetiskuntakäsityksiä.

Hän on nokkela keksijä. Hänen kiinnostuksensa sähkötekniikkaan on suuri ja häntä viehättävät sen vuoksi radiosähkötys sekä kaikki sähköteollisuuden alat.

Häntä kiinnostavat niin ikään ihmisten käyttäytymismallit ja hän saattaa ryhtyä tutkimaan psykologiaa, psykoanalyysia ja tähtitiedettä. Hän voi myös olla kiinnostunut uskonnollisista ja filosofisista asioista, missä yhteydessä hän yrittää ratkaista okkultismin mysteerioita.

Hän koettaa uudenaikaistaa näitä tieteitä, saattaa ne nykyaikaisiksi.

Toisinaan hänen itsenäisyytensä ja yksilöllisyytensä tuhoavat hänen seuraelämänsä. Jotkut Vesimiehet elättelevät utopistisia haaveita, jotka johtavat heidät vain menetyksiin.

Haaste vastaanotettu Tiistai 14.02.2006 20:54

"Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."


1. Sain ennen silmät ympäri siten, ettei pupilleja näkynyt. Oli mahtavaa seurata ihmisten reaktioita kun käänsi silmät räpäytyksen yhteydessä ympäri ja seuraavalla räpäytyksellä takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut...

2. Juon talvisin kermaa raakana. Kyllä, varsinkin ulkosalla. 2dl kermaa maistuu kovillakin pakkasilla lämpimältä, eikä siitä edes liho, sillä rasvahan palaa kehosta ensimmäisenä pois. ;)

3. Kun jossain tilanteessa tulee olla puolueeton, kuvittelen ihmiset yleensä luurankoina. Tällöin kaikki tuntuvat tasavertaisilta. Toimii myös kun on todella tylsää esim. kaupungilla. Röntgenkatse. ;)

4. Minulla on (yleensä eteisessä) 3-4 reppua joita käytän kaikkia eri tarkoitukseen; on koulureppu, bilereppu, matkareppu, keikkareppu ja yleensä vielä yksi ylimääräinen, sillä en pahemmin pura niitä. :) T. nimim. "Aina valmis"

5. Koirani vastaa kysymyksiin aina myönteisesti (omasta tahdostaan). Murina lasketaan myös. :)

Haastettu:
Carelia, _Tupsu_, fresca, Leech83, Hamhuf


<- vapaaehtoinen syyllinenTorstai 05.01.2006 05:11

Kiistän kaiken. :)

TotuuksiaTiistai 27.12.2005 04:03

Olen...
[ ] ollut yli kuukauden poissa kotoa
[x] asunut yksin
[x] omistanut avaimet viiteen eri talouteen samaan aikaan
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] tehnyt runon tytölle
[x] uinut avannossa
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] saanut jälki-istuntoa
[x] ollut rehtorin puhuttelussa
[ ] polttanut savukkeen koulun välitunnilla
[x] lähtenyt kesken jälki-istunnon luvatta
[x] nukkunut koulutunnilla
[ ] ajanut mopolla/skootterilla
[x] saanut puusaunan syttymään tuleen saunomalla
[x] onnistunut jumittamaan joukkuesaunan löylyvivun päälle
[ ] itkenyt itseni uneen
[x] ollut liikenneonnettomuudessa
[x] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] ollut lempiartistin keikalla
[x] nukkunut yli 18 tuntia putkeen
[x] uni toteutunut samana päivänä
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] ajanut moottoriajoneuvolla yli 250km/h
[x] saanut humalaiselta auton omaksi
[ ] ollut kotiarestissa
[x] murtanut koulun linux-palvelimen salasanat
[x] maksanut pikkuostoksia 500 euron setelillä
[ ] saanut syytteen
[x] ajanut moottoriajoneuvon tankin tyhjäksi
[x] lentänyt kahden lasi-ikkunan läpi
[ ] herännyt tuntemattomasta paikasta
[x] joutunut puhelimitse miehen ahdistelemaksi
[x] joutunut puhelimitse ulkomaalaisen naisen ahdistelemaksi
[ ] hajottanut jonkin laitteen suutuksissani
[x] esiintynyt elokuvassa
[x] lainannut polkupyörän tuntemattomalle saksalaiselle viikoksi
[ ] polttanut sikaria
[x] pyörtynyt
[x] nauranut niin paljon että kyyneleiden lisäksi alkoi tulla nenästä verta
[ ] ollut jouluaattona baarissa
[x] ollut kohteena kun ampiainen on lentänyt somasti ei-mistään sormen päähän ja pistänyt
[x] sitonut armeijassa esimiehen sänkyyn ja lähtenyt syömään
[ ] mennyt asentoon koulussa ja laulanut ukko nooan
[x] syönyt koiran ruokaa
[x] kärähtänyt armeijassa toistuvasti huumeiden hallussapidosta saaden tästä henkilökunnalta kehut ;)
[ ] lähtenyt ulkomaille ilman tuttavia
[x] noussut pintaan.. joutsenien vierestä
[x] saanut joululahjaksi risuja
[ ] kuollut (kop kop kop)
[x] pudonnut kahdesti selälleen maahan oksan katketessa puusta
[x] lähes hukkunut.. osa vaatteista yhä meren pohjassa
[ ] tehnyt musiikkivideon
[x] vastannut seurustelevani saadakseni perhealennusta videovuokraamosta
[x] ollut sukeltamassa 56 golf-palloa meren pohjasta
[ ] taluttanut vanhuksen tien yli
[x] Irc-gallerian 1167. käyttäjä
[x] unohtanut avaimet 30-asteen pakkasilla sisälle, ahtautunut ulkosaunan yläikkunasta sisään toteamaan ettei ole tulitikkuja ja jäänyt pariksi tunniksi loukkuun sinne
[ ] maistanut miltä kalanmaksaöljy maistuu

Lisäkysymyksiä? :)

[Ei aihetta]Perjantai 09.12.2005 01:46

Heitin hyllystäni yli 90 cd-levyä koteloineen hus.
Aika vino pino. :)

Enkä ole lähettänyt ainuttakaan tekstiviestiä viikkoon!

Ajatuksia...Perjantai 02.12.2005 03:43

Ei ole olemassa asioita "kyllä" ja "ei". Ne ovat vain mielipiteitä olemassa olevista asioista...

Mut hei, tää on uus juttu: http://kudos.ihme.org/VIDEOTREFFIT

[Ei aihetta]Torstai 24.11.2005 23:46

Joka päivä sama juttu!

Ristinollaa, isompi ruudukko :)Maanantai 31.10.2005 02:26

Aloita.

_|a|b|c|d|e|F|G|H|I
1|_|_|_|_|_|_|_|_|_
2|_|_|_|_|_|_|_|_|_
3|_|_|_|_|_|_|_|_|_
4|_|_|_|_|_|_|_|_|_
5|_|_|_|_|_|_|_|_|_
6|_|_|_|_|_|_|_|_|_
7|_|_|_|_|_|_|_|_|_
8|_|_|_|_|_|_|_|_|_
9|_|_|_|_|_|_|_|_|_
« Uudemmat - Vanhemmat »