IRC-Galleria

TALVITiistai 31.10.2006 15:49

ÄLKÄÄ LUKEKO!Lauantai 28.10.2006 00:55

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

[Ei aihetta]Tiistai 26.09.2006 16:54

puhelin voi paljastaa yllättäviä asioita. vastaa rehellisesti:
millä nimellä esiinnyn puhelimessasi?

[Ei aihetta]Tiistai 26.09.2006 16:35

Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta. :>

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.09.2006 21:09

MENNEISYYS.

1. Mitä teit 6 tuntia sitten? - olin omassa huoneessani

2. Mitä söit viimeksi?- ruokaa

3. Mitä joit viimeksi? - maitoo

4. Koska nauroit viimeksi kunnolla? - eilen illalla : " älä oksenna mun äidin pizzoi! " :'D

5. Mitä ostit viimeksi? - hmm .. pastakastiketta

6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? - mummil

7. Minkä numeron sait viime kokeestasi? - 9 ½

8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? - 7,0

9. Mistä näit viimeksi unta? - öö mä olin juomas kavereiden kaa

10. Kenelle puhuit viimeksi? - äiskälle

NYKYHETKI.

1. Mitä sinulla on juuri päällä? - oloasu

2. Mitä syöt/juot juuri?- en mitään

3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? - vähä reilu 30€

4. Millä tuulella olet juuri? - väsyttää pikkase

5. Millainen sää ulkona?- tuulee

6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? - jotenkuten mut en jaksa valittaa ku muil menee huonomminki

7. Mikä musiikki soi? - ei mikää

8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? - tyhjentämäs tiskikonet ja olla suihkus

9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? - jano oo :'<
10. Miten hiuksesi ovat juuri? - päin jotai

TULEVAISUUS

1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? - olla murun kanssa

2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? - ei mitää havaintoo ei kai mitää

3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? - maton

4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? - ens sunnuntain? öö oon varmaa himas mätääntymäs

5. Entä huomenna? - koulu

6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? - jotain kivaa <3

7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? - en tierä

8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? - oon just tullu suihkust eli rasvailen itteeni <;

9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän? - äiskän

10. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin? - ööö se joku WTC: n torneist tehty leffa mis on palomiehii ;b


Paljonko kello on? - 18.09

Mikä biisi soi? - ei mikää

[Ei aihetta]Lauantai 23.09.2006 20:40

1. Nimesi?
- minna
2. Mahdolliset lempinimesi?
- ei ole
3. Ikäsi?
- 16
5. Horoskooppisi?
- härkä
4. Keitä perheeseesi kuuluu?
- kaikki siihen kuuluvat
5. Asuinpaikkasi?
- vantaa
6. Kansallisuutesi?
- suomi
7. Seksuaalinen suuntautumisesi?
- mikä seksi täh ?

PLUS PIENET LISÄKYSYMYKSET:

1. Syysi tämän gallupin aloittamiseen?
- tylsää
2. Paljonko kello on?
- 17.23
3. Tämän hetken tunnelmat?
- väsyttää ja on tylsää


SITTEN SIIRRYMME VARSINAISIIN KYSYMYKSIIN:

1. Millainen on unelmiesi nenä?
- semmone nenä joka sopis hyvin mun kasvoihi

2. Minkä muotoinen olisi unelmiesi televisio?
- neliön muotonen ( ISO NELIÖ ) ja litteä

3. Minkä väriset hampaat Marsilaisilla on mielestäsi?
- öö jotku vihreet varmaa ?

4. Tiedätkö, kuka on Vladimir Horowitz?
-m un äidin entisen miehen nykyisen naisen lapsen siskon tädin vaarin lapsi

5. No kuka se on? Jos vastasit edelliseen kyllä, kerro ihmeessä. Jos vastasit ei, yritä arvata!
- et-kö o-saa lu-ke-a ?

6. Kenen kanssa mieluiten soutaisit Atlantin yli?
- kiva kysymys. EN KENENKÄÄN!

7. Kuka/mikä on elämäsi hyönteinen?
- öö joku murkku

8. Minkä antaisit nimeksi nelihäntäiselle, myrkynvihreälle hamsterillesi?
- örkki

9. Kenen toivoisit pumppaavan sydäntäsi, jos se ei olisi automaattinen lihas?
- kaikki saa pumppaa mua !

10. Oletko todella elossa vai onko se vain ihmiskunnan sinuun iskostama olettamus?
- joo kuule en tiedä

11. Osaavatko kärpäset uida?
- öö ehk jotku

12. Onko sinulla lempi seksifantasiaa?
- onnoono
13. Jos on, niin kerrohan millainen?
- ei ne sovi tänne

14. Onko isäsi fiksu mies?
- oliski

15. Oletko syönyt saippuaa?
- juu en

16. Ovatko Muumit pelottavia?
- mörkö on :<

17. Mikä on maailman turhin asia?
-huumeet varmaa

18. Mitä saat yleensä kuulla ulkonäöstäsi?
- en mitää

19. Matkustaisitko Kuuhun, jos saisit tilaisuuden?
- JOO!

20. Oletko koskaan tuuminut millaista olisi olla sika?
- en valitettavasti

21. Ovatko ruotsalaiset viisaita?
- ei ?

22. Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat?
- sinisiks AHAH

23. Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat loppumassa?
- en muute tiiä aika paha

24. Onko homoerotiikka mielestäsi kiihottavaa?
- on ! todella

25. Mihin avaruus loppuu?
- se ei lopu , se on päättymätön!

26. Onko outoa rakastaa Disneyn piirrettyjä?
- ei!! piirretyt on ihania

27. Mitä kirosanaa käytät kaikkein eniten?
- mä en ainakaa vittu kiroile !

28. Mikä on maailman tärkein kysymys?
- MIKSI JUURI MINÄ?

29. Kenen kanssa haluaisit harrastaa seksiä?
- .. <;

30. Millaisessa tilanteessa on hyväksyttävää lyödä poliisia?
- no jos on vaikka paha poliisi

31. Ovatko delfiinit söpöjä?
- oink oink

32. Oletko koskaan puhunut vain päästääksesi ääntä?
- joojoo

33. Tajuatko edes itsekään miten typerältä se kuulostaa?
- en :<

34. Puhutko paljon itseksesi?
- aika harvoin

36. Mitä on tärkeintä boikotoida?
- ..

37. Inhoatko kastematoja?
- en , mä ain pikkusen pelastin niit teilt ettei ne vaa jäis kenenkää tallaamaks :o

38. Mille koirarodulle on ominaista sininen kieli?
- muistikatkos ! ne on ne karvakasat .. äääärgh en muista :'<

39. Valehteletko usein?
- aina

40. Kenelle valehtelit viimeksi jostain asiasta?
- öö en muista ees

41. Hyi sinua, etkö tiennyt, että valehteleminen on rumaa?
- tiesin

42. Oletko koskaan tippunut katolta?
- en tietääkseni

43. Tuntuuko sinusta joskus, että avaruusoliot ovat yön aikana käyneet ryöstämässä aivosi?
- mitkä aivot ?

44. Oletko rehellinen itsellesi?
- toivottavasti

45. Onko sinun koskaan tehnyt mieli vetää jonkun nalle vessanpytystä?
- noei nallukat on söpöi

46. Miksi blondeja pidetään tyhminä?
- njaa

47. Kenen opettajan kanssa voisit asua saman katon alla, jos olisi pakko? - hmm , kaikki on melkee iha kivoi mut en mä kummiskaa haluis opettajan kaa asua

48. Mikä on pahin syntisi?
- se ettei mul oo syntei

49. Oletko luulosairas?
- noup

50. Pidätkö maksalaatikosta?
- en enää

51. Kumpi; Barbie vai Bratz?
- edellee BARBIE

52. Mikä on hölmöin juttu mitä olet ikinä tehnyt?
- ikin en oo mitää hölmöö tehny . paitsi sillon ja sillon ja ainiin seki kerta viel !

53. Mikä naisten rinnoissa viehättää miehiä?
- oih

54. Kenen kanssa haluaisit mennä naimisiin?
- ei sitä viel voi tietää mut ei naimisiin oo ees pakko mennä :o

55. Entäpä kenet tahtoisit työntää parvekkeelta alas?
- jotku vaa

56. Mikä on elämän tarkoitus?
- ELÄMÄ ON LAIFFII

57. Oletko kuuhullu?
- täh ? mikä hullu ?!

59. Onko Suomi hyvä maa?
- joo ! tää on varmaa joku turvallisin maa

60. Kuka on maailman seksikkäin nainen?
- plaa plaa

61. Entäpä seksikkäin mies?
- en jaksa ain näit samoi kysymyksii TSAAKELI

62. Miksi marsuja kutsutaan marsuiksi?
- ehk siks ku ne on marsui !

63. Ovatko amerikkalaiset tyhmiä?
- jokaisessa maassa on tyhmiä yksilöitä (joissakin vain vähän enemmän)

64. Oletko koskaan kokeillut huispausta?
- joo mä osaan viel

65. Tiedätkö edes mitä se on?
- no tottakai !

66. Uskotko joulupukkiin?
- joo c(:

67. Onko lohikäärmeitä ollut olemassa?
- on

68. Onko sinulla lyhyt pinna?
- mitä vittuu sä tommosii kyselet!?! onko se sun ongelmas perkele!!?

69. Mikä on mielenkiintoisin asia maailmassa?
- mmm voit vaa arvailla

70. Milloin viimeksi kerroit jollekin rakastavasi häntä?
- pari päivää sit

71. Oletko koskaan viillellyt itseäsi?
- taas sama kysymys joo oon kukaa ei rakasta mua yhyy :<<

72. Mikä on anteeksiantamattomin teko koko maailmassa?
- jonkun toisen tappaminen , kiduttaminen TAI VARSINKAAN LAPSEN , ainaski noi

73. Mitä tekisit, jos joku opettajistasi yrittäisi iskeä sinua?
- iskisin takas GRR

74. Onko appelsiinimehu hyvää?
- riippuu mikä appelsiinimehu

75. Jos avaruus on ääretön, niin mistä sen tiedetään olevan ääretön?
- no kun loppua ei vaan näy

76. Oletko koskaan koettanut työntää päätäsi muurahaispesään?
- joojoo

77. Missä haluaisit harrastaa seksiä, jos saisit valita paikan?
- joku lato mis ois heinää :D ja sit jotai romanttist musiikkia , tai rannalla emt joku kiva
paikka :D

78. Kuinka vanhana opit lukemaan?
- aik pienen

79. Oletko koskaan ajatellut olevasi outo?
- kyllä

80. Kuka on maailman turhin julkkis?
- argh joku PARIS HILTON

81. Entäpä tyylikkäin julkkis?
- ainaki gwen stefani

82. Oletko koskaan imenyt suoraan maitoa lehmän utareesta?
- rupeetsä sä haukkuu mun mammaa lehmäks? HÄ!

83. Mitä kieliä osaat puhua?
- öö suomi menee jotenkute . englantii kohtalaisesti

84. Onko Seth Green söpö?
- kuka se on ?

85. Kenen kanssa menisit mieluiten alasti suihkuun?
- oman peilukuvani

86. Millä olennolla on häntä ja sarvet?
- saatanalla!

87. Kumpi oli ensin; muna vai kana?
- molemmat

88. Mikä eläin äidistäsi tulee ensimmäisenä mieleen?
- mursu

89. Ovatko mursut kivoja? aikahyvin , en ees nähny tätä kysymystä ku kirjotin mursu :D :D
onhan mun äiti

90. Oletko koskaan uinut järvessä vaatteet päällä?
- olen

91. Tiedätkö, mikä on Runescape?
- tiedän

92. Onko sinulla oma hengaaja joukossasi?
- tä

93. Tekeekö mielesi Vaasan Ruispaloja juuston kera?
- ruisleipä on kakkaa

94. Oletko henkisesti vai fyysisesti kiero ihminen?
- jaa a ota selvää

95. Miksi Nasse-setä on vihainen?
- hyi :S

96. Jos murhaisit jonkun, miten tekisit sen?
- en mä vois ketää murhata ! jos ois pakko ni varmaa ampumal

97. Uskotko keijuihin?
- ehk

98. Tiesitkö, että joka kerta, kun joku kieltää uskovansa keijuihin, yksi keiju kuolee?
- en :o KYL MÄ USKONKI! mut mitä mä nyt teen?! siin meni puolikas keiju SE KITUU

99. Söisitkö kuolleen Tarantellan, jos saisit vastineeksi 10 000 euroa? (Mieti tarkkaan, oletko varma että pystyisit siihen?)
- joo siihe kuolee

100. Oletko koskaan ennemmin vastannut näin typeriin kysymyksiin?
- en oo tainnu

LOPPUKYSYMYKSET:
1. Tykkäätkö roikkua pää alaspäin?
-en kovin paljoo
2. Osaatko murista?
-mrrr
3. Onko kaapissasi jo valmiiksi verinen kirves?
- ononon
Eikö ollutkin tuskallista vastata jokaiseen kysymykseen?
- pikkase joo

1. Oletko helpottunut, että tämä gallup loppui?
- olen

2. Kuinka kauan sinulla kului tämän tekemiseen?
- ehk puol tuntii

3. Ja olet vielä täysin järjissäsi?
- joooten kuuuten

4. Onko minulla syytä pelätä?
- monia syitä

[Ei aihetta]Lauantai 23.09.2006 19:53

1. Kamalin sairaus jonka olet sairastanut?
- tsaaakeli joku oksennustauti

2. Onko koulussa tylsää?
- ei ainakaa kymppiluokal

3. Tykkäätkö katsella televisiota, vaikkei sieltä tulisi mitään hyvää ohjelmaa?
- en oikee ?

4. Käytätkö hajuvesiä?
- aina

5. Seikkailetko usein metsissä tai pelloilla?
- no mä asun jossai metsäs eli mitä sitä täällä tulee seikkailtua..

6. Harrastatko valokuvausta?
- ois kiva osata kuvaa ni vois ehk harrastaakki

7. Oletko joskus keräillyt kiiltokuvia tai keräiletkö nyt?
- joskus pikku-minnana

8. Leikkaako parturi hiuksesi aina juuri niin kuin olit ajatellut?
- mä käyn yleensä kampaajal

9. Milloin heitit talviturkin?
- jo alkukesästä HEITIN

10. Käytkö festareilla?
- en , mut ois varmaa kivaa

11. Oletko koskaan itkenyt elokuvateatterissa?
- joo , KING KONG oli nii surulline :'<

12. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- en , ihastua voi kyllä. mutta ulkonäköön ihastutaan , sisimpään rakastutaan

13. Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?
- öö 1 riittäs , en 3 enempää! mut vaavit on ihania

14. Onko sinusta liikkunut ikäviä juoruja viime aikoina?
- öö ei juoru vaa väärinkäsitys :D

15. Mikä on parasta kesässä?
- aurinko , kukat ja jääätelö ja loma . niit on liikaa

16. Mikä on pahinta kesässä?
- öö ampparit ja kaikki muutki ötökät :S

17. Voidellessasi näkkäriä voiteletko reikäisen puolen vai sileämmän?
- sileän

18. Oletko ikinä matkustanut lentokoneella?
- oon

19. Uskotko perjantai 13. päivän epäonneen?
- jonku verran

20. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?
- oon

21. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta pyhä?
- jeesus tai joku vastaava

22. Oletko pitänyt stringejä?
- olen , kiva tälläsii on tänne kirjottaa

23. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
- mulla on hopeinen nalle , missä on mun kaikki syntymätiedot jne.

24. Oletko koskaan saanut valmiiksi tuhannen palan palapeliä?
- en ehk tuhannen mut pikkusena tein aina palapelejä , tekisin edelleenki jos meil olis

25. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
- joo vahingos, harvemmi tahaltee

26. Käytätkö ystäviesi vaatteita?
- en

27. Missä maassa et asuisi vaikka sinulle maksettaisi? Miksi?
- josssssai mis on sotia ja sairauksia :S

28. Oletko keksinyt omaa laulua?
- joo oon viidennellä :D :D :D lindasta ja yhestä toisesta henkilöstä :'DD

29. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
- arskaa

30. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä?
- ei onneks

31. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
- joo oon kai

32. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
- en

33. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
- on (:

34. Onko sinulla mustia sukkia?
- joo mis on nalle puheja :D

35. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
- viime kesän

36. Monellako tyynyllä nukut?
- mun sängys on , ootas .. 10 tyynyy ja nukun niil kaikil :D

37. Minkä tekstin haluaisit T-paitaasi?
- jonku hauskan

38. Kaakao, kahvi vai tee?
- luin kirahvi <: kaakao.

39. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
- jotku erikoiset ois kivat

40. Lävistyksesi?
- eii oole

41. Lävistyksiä, jotka haluaisit?
- huuleen

42. Tatuointisi?
-ei oole

43. Tatuointeja, jotka haluaisit?
- hmm en oo viel päättäny

44. Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa?
- joskus

45. Panettaako?
- joo oon litimärkä

46. Koska viimeksi sait?
- h31 v1ddu mÄ sAAn a1n kU mÄ HaLUuN !11!!1+!1

47. Omistatko vaaleanpunaisen paidan?
- mulla on yks ainut vaaleanpunainen paita ja se on paul frankin

48. Onko Britney huora?
- ei tietääkseni

49. Pidätkö Marilyn Mansonista?
- en

50. Millainen logo/tausta sinulla on kännykässäsi?
- mulla on mun hauvan kuva

51. Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
- jotku hopeet

52. Millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit?
- bussilla

53. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
- kaikki kiva

54. Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- en kai :D

55. Kuinka usein käyt saunassa?
- melkei joka viikko

56. Tykkäätkö saunasta?
- joo

57. Oletko palanut koskaan?
- joo auringos

58. Onko sinulla rusketusta?
- oliski

59. Oletko koskaan saanut potkuja töistä?
- en käy töis

60. Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus?
- öö en tierä

61. Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- seurustelen

62. Voisitko seurustella itseäsi nuoremman kanssa?
- noup

63. Oletko muiden mielestä kaunis?
- en usko

64. Oletko uinut alasti?
- olen

65. Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
- no olen

66. Oletko nukkunut saman sukupuolen kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
- EN OLE!

67. Asia joka sai sinut viimeksi kuumaksi epämiellyttävällä tavalla?
- joku heitti mut tulikuumaan veteen :o

68. Asia joka sai sinut viimeksi kuumaksi miellyttävällä tavalla?
- SINÄ!

69. Top 5 eläimesi?
- hmm , kaikki on kivoi , mut koirat on NUMBER ONE !

70. Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa?
- niitä on monia mut ekan tulee mielee lauri<3

71. Pidätkö ruuanlaitosta?
- joskus , tänään tein ruokaa

72. Uskotko kohtaloon?
- ehk pikkase

73. Kerro jokin pieni mukava toiveesi?
- haluisin olla miljonääri tai osaa lentää. ja jotain tollast pient mukavaa

74. Minkälaisesta taiteesta pidät?
- öö en mä tiedä

75. Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän?
- rippuu mis tilantees

76. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
- oonooonononon oon kuuma kisu MIAU

77. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkä väristä?
- lakkasin just toisen käden kynnet , hyvä ku muistutit!

78. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- joskus

79. Minkä värinen päiväpeittosi on?
- täl hetkel ei oo ku se on likane

80. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
- hmmmmmmmm en muista

81. Omistatko web-kameraa?
- joooooooooo

82. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- hmm united 93 : sen

83. Oliko hyvä?
- surullinen :'<

84. Tykkäätkö juustoista?
- namnam :b

85. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta pelastus?
- hengenpelastus

86. Kulta vai hopea?
- kulta

87. Kesän paras grilliherkku?
- hmm joku maissi ehk

88. Pukeudutko mielestäsi persoonallisesti?
- tosi

89. Minkä kirjan luit viimeksi?
- en muista , kai semmosen hiiri tarinan :>

90. Meikkaatko?
- juu

91. Tunnetko olosi alastomaksi ilman meikkiä?
- öö jos oon jossai keskustas ni sit ehk mut en muute

92. Tykkäätkö parsasta?
- öö mitä se on ? :D no kyl mä tiedän mut en muista. EIKU JOO kai mä tykkään

93. Mitä sarjoja toivoisit uusittavaksi?
- haluisin nähä ehk O.C : n alusta ja sit päivien viemää ainaski ja sit joo sinkkuelämää!

94. Käytkö solariumissa?
- en oo ny käyny

95. Oletko koskaan hukannut kotiavaimiasi?
- pari kertaa

96. Oletko koskaan oksentanut parvekkeelta alas?
- no hyi en

97. Oletko koskaan sammunut vessanpöntölle?
- joo <:

98. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?
- monia , joku GREATEST HITS KOKOELMA KAKKA

99. Oletko koskaan voittanut palkintoa?
- ooolen

100. Oletko koskaan katkonut luitasi?
- en

101. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?
- finlanders - oikeesti :D :D :D

102. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?
- ulkonäön

103. Oletko ujo pyytämään treffeille?
- tosi

104. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?
- iha heti ei tuu mielee

105. Onko huoneessasi mitään kasvia?
- ei :<

106. Onko tyylisi lähinnä hippiä, hiphopparia vai hevaria?
- ei mitää noist :D

107. Syötkö lihaa?
- hmm joo mut en kaikkea

108. Siideri vai limsa?
- öö en tykkää kummastakaa paitsi KOPPARBERG tsiitereist

109. Onko Elvis Presley kunkku?
- ononono

110. Pidätkö klassisesta musiikista?
- en kai kovin paljoa

111. Osaatko seistä käsilläsi?
- en

112. Haluaisitko opiskella kiinan kieltä?
- oishan se iha kivaa

113. Jos joutuisit luopumaan jostakin huoneessasi olevasta huonekalusta, mikä se olisi?
- öö matto mut saan just uuren

114. Voisitko mennä kännissä kouluun?
- :'D en kommentoi.

115. Montako tyyppiä sinulla on kerralla kiikarissa yleensä?
- niin mont ku kiikareihi mahtuu !

116. Rumin näkemäsi vaate/asuste?
- öö niit onki monta

117. Typerintä mitä telkkarista tulee?
- öö ne chatit

118. Jos sinulle tulee ketjuviesti kännykkään, pistätkö viestin eteenpäin?
- en tuhlaa saldooni sellasee

119. Mihin kuluttaisit viisi euroa?
- johonki ?

120. Uskotko ufoihin?
- joo ja en

121. Teitkö uuden vuoden lupauksen? Jos teit, mikä se oli?
- en

122. Onko sinulla jokin hyvä tarkoitus elää?
- kai joku semmone löytyy

123. Katsovatko vanhat mummot sinua vihaisesti/oudosti?
- joskus

124. Ensimmäinen sana joka tulee mieleesi nyt?
- tsadam tsadam!

125. Mistä sinä tuollaisen sanan päähäsi sait?
- laulelen tota aina

126. Sopiiko mielestäsi musta jokaisen värin kanssa yhteen?
- eiköhän se sovi

127. Oletko varma?
- olen

128. Milloin viimeksi kävit ulkona ja mitä teit siellä?
- eilen olin stadissa

129. Millä nettisivulla kävit ennen kuin tulit tänne?
- googlen

130. Mille nauroit viimeksi?
- en muista

131. Minkä nimen antaisit ensimmäiselle tyttärellesi?
- öö himena on nätti nimi

132. Entä ensimmäiselle pojallesi?
- yrjö ois jees

133. Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?
- joo!

134. Kuka/mikä on elämäsi hyönteinen?
- täh ? pölypunkit

135. Onko sinulla lempiseksifantasiaa?
- onono rakastan pissa-kakkaleikkei!

136. Jos on, niin kerrohan millainen?
- kerroin jo

137. Onko isäsi fiksu mies?
- joooooo ?!

138. Ovatko Muumit pelottavia?
- ei , mörkö on :'<

139. Mitä saat yleensä kuulla ulkonäöstäsi?
- een kerro

140. Onko homoerotiikka mielestäsi kiihottavaa?
- se kiihottaa mua iha homona!

141. Mihin avaruus loppuu?
- ei mihinkään

142. Onko outoa rakastaa Disneyn piirrettyjä?
- ei

143. Mitä kirosanaa käytät kaikkein eniten? Vai kiroiletko ollenkaan?
- öö en haluis kiroilla

144. Kenen kanssa haluaisit harrastaa seksiä? Perustele.
- itseni

145. Missä haluaisit harrastaa seksiä, jos saisit valita paikan?
- keskel katuu

146. Puhutko paljon itseksesi?
- en

147. Tajuatko, miten typerältä se kuulostaa?
- en

148. Mitä on tärkeintä boikotoida?
- liia vaikeit sanoi :'<

149. Mikä on pahin syntisi?
- njaaa

150. Barbie vai Bratz?
- BARBIE! oon nähny noit Bratz piirrettyi ! niis opetetaa pikkusille huonoi tapoja! POISTAKAA NE!!!

151. Mikä naisten rinnoissa viehättää miehiä?
- no mist mä tiedän! ehkä ku niil ei oo rintoi , tai no tietysti joillain on vaik ei kuuluiskaa

152. Kenen kanssa haluaisit mennä naimisiin?
- itseni<3

153. Kuka on maailman seksikkäin nainen?
- tää on vaikea en tierä

154. Entäpä seksikkäin mies?
- niit on pari , jostai julkkiksist ni ben affleck (!!!) ja hmm paul walker ja sit se yks öööö evan mcgregor

155. Oletko koskaan lukenut satua ääneen lapselle?
- olen

156. Kuinka vanhana opit lukemaan?
- aik nuoren

157. Kuka on maailman turhin julkkis?
- öö niitäki on monia

158. Entäpä tyylikkäin julkkis?
- semmoset kellä on oma tyyli kuten gwen stefani

159. Kenen kanssa menisit mieluiten alasti suihkuun?
- vaik kenen

160. Kumpi tulee ensin leivälle, juusto vai makkara?
- no hyi ei makkaraa

161. Käykö ketsuppi kaiken kanssa?
- EI

162. Olet tilaamassa fantasiapizzan, mitkä ovat täytteet?
- en syö roskaruokaa tai ainaki yritän olla syömät

163. Kun menet pikaruokalaan, mitä tilaat yleensä?
- EN MITÄÄ ehk miniporkkanoit

164. Katso levyhyllysi 8. levy, mikä se on? (ylhäältä alaspäin)
- nounou

165. Mitkä fyysiset ominaisuudet kiehtovat sinua siinä sukupuolessa johon olet mieltynyt?
- jaaa

166. Unelmakämppä vai Huippumalli haussa?
- huippumalli haus jos on iha pakko valita

167. Kun katsot peiliin, mitä näet?
- todella kauniin yksilön

168. Mikä kappale saa tanssijalkasi liikkeelle?
- aika monet

169. Orlando Bloom vai Viggo Mortensen?
- :S orlando sit

170. Sytkäri vai tulitikut?
- sytkäri

171. Mitkä lehdet on tilattu nimelläsi?
- ei mitkää :<

172. Mitä mieltä olet pojista jotka meikkaavat?
- sama se mulle on kuhan lauri pysyy erossa

173. Jeesus tulee, otatko kopin?
- miks ottaisin? mähän siin kuolisin ja sit eihä Jeesus voi semmosee kuolla

174. Oletko koskaan toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?
- ois kiva kokeilla ,

175. Lempidrinkkisi?
- muumilimu ja kirsikka !

176. Paras lukemasi kirja?
- hiiri tarinat :D

177. Cocis vai Pepsi?
- nou thänks

178. Mikä on paras suklaapatukka mielestäsi?
- namm :b jotku fazerin ja sit AHAA !

179. Millainen talvitakki sinulla on?
- ei ooole

180. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
- en

181. Entä kuperkeikan?
- jopjop!

182. Onko sinulla sormuksia?
- on

183. Mitä ruokaa voisit syödä niin paljon että napa paukkuu?
- jotai hyvää ruokaa

184. Mikä on ruoka, jota ajatellessakin nousee ylös?
- yök läski , maksa ja poronkäristys!

185. Kuka on gallerian söpöin mielestäsi?
- WeMMu <3

186. Ärsyttävätkö päiväkirjahaasteet sinua?
- ei

187. Onko Nightwish mitään ilman Tarjaa?
- ei

188. Petaatko sänkysi joka aamu?
- en aina

189. Miten reagoit, kun sinua yritetään iskeä?
- en mitenkää

190. Mitä olet oppinut itsestäsi viime aikoina?
- en mitää

191. Uskotko evoluutioon?
- TÄH?

192. Surullisin uutinen mikä sinulle on kerrottu vuoden sisällä?
- monia :<

193. Iloisin uutinen mikä sinulle on kerrottu vuoden sisällä?
- monia :>

194. Mikähän tällä hetkellä olisi mukavaa?
- jos yks pallero ois tääl mun kanssa <3

195. Oletko koskaan suudellut mielestäsi romanttisessa paikassa/oloissa?
- joo

196. Mitä herkkua ilman et voisi elää?
- suklaa on kyl aik hyvää

197. Mitä kaunis tarkoittaa sinulle?
- jotain kaunista

198. Oletko koskaan viillellyt itseäsi?
- joo aina ku en jaksa elämää ni viiltelen matkakortilla! AIH se sattuu

199. Mitä mieltä olet homoista/lesboista?
- ihan sama se mulle on

200. Millainen olet aamuisin?
- aamuinen

[Ei aihetta]Lauantai 23.09.2006 19:36

Oletko tällä hetkellä...

...väsynyt vai pirteä?
- väsynyt

...enemmän blondi vai brunette?
- öö ehk blondi ?

...vihainen?
- en

...ihastunut?
- rakastunut<3

...ihan pihalla?
- aina

...tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi?
- aika tyytyväinen , se yks sais vaan nyt olla täällä mun kanssa<3

...iloinen vai surullinen?
- öö siit välist

Milloin viimeksi...

...otit digikameralla itsestäsi kuvia?
- joku reilu kuukaus sit

...kuuntelit TikTakia?
- jos oon jostai radiost kuullu , muute en kuuntele

...kuuntelit Backstreet Boysia?
- en kuuntele

...kuuntelit Spice Girlsia?
- joo siitäki on aikaa

...ostit karkkia?
- eilen

...söit kakkua?
- en muista ees , en tykkää kauheesti täytekakuista

KYSYMYKSIÄ VAAN...

Pidätkö enemmän sinisistä vai ruskeista silmistä?
- ehk ruskeista

Ottaisitko mielummin tosi a) hyvännäkösen ja kusipäisen pojan/tytön vai b) vähän huonomman näköisen ja kivan pojan/tytön?
- no B !

Komedia vai romanttinen komedia?
- komedia

Horoskooppisi?
- härkä

Syntymäpäiväsi?
- 18.05

Mitä mieltä olet musikaaleista?
- kivoja

Mitä mieltä olet übertepsuista?
- anteeks mitä ?

Millaista unta näit viimeksi?
- jotai outoa

Meikkaatko?
- joo

Mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä?
- päivien viemää

Millaista musiikkia kuuntelet?
- kaikenlaist

Biisi joka soi tällä hetkellä?
- ei enää mikää

Onko se biisi hyvä?
- tooosi hyvä

Mimmonen fiilis siitä biisistä tulee?
- ei tuuu mitäääää

Paras olotila?
- parhain

Aurinkoinen ilma vai sateinen ilma?
- enemmä ehk aurinkoinen

Onko sinulla parasta ystävää?
- ei parasta , monta hyvää.

Tämä vai tuo?
- tämä ja tuo

Maito vai piimä?
- milk

Jäätelö vai karkki?
- öö jäätelö

Salmiakki vai hedelmä?
- hetelmä!

Suklaa- vai vaniljajätski?
- no vanilja!

Kuinka aikaisin heräät kouluaamuisin laittamaan hiuksia, meikkiä yms.?
- noin 2 h aikasemmi

Millainen ilma tällä hetkellä on ulkona?
- aurinkoista ja pilvistä :D

Mitä mieltä olet tasa-arvosta?
- hyvä

Ärsyttävin tapa herätä?
- öö ainaki meillä noi kaikki huutaa jo heti kaheksast lähtien ja se on ärsyttävää

Saatko helposti unta?
- aika helposti , joskus liiankin helposti

HAHAHAA :'DLauantai 23.09.2006 19:27

googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 15 ensimmäistä tulosta.näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Minna on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta.

2. Minna on nyt aika pessimistinen

3. Onnellinen Minna on siitäkin, että hänen luokkansa on ihana ryhmä

4. Koulutukseltaan Minna on yhteiskuntatieteiden kandidaatti, jonka lisäksi hän on ...

5. Näytelmänä Minna on aika yksitasoinen.

6. Kuopion Minna on ainakin minun kokemanani ensisijaisesti Ojasta ja Tiihosta ja vasta sitten tulee Ritva Holmbergin käsikirjoitus ja ohjaus. ...

7. Minna on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta

8. Minna on hoikka, energinen ja hyvin urheilullisen näköinen.

9. Minna on työskennellyt Kostian koululla vuodesta 2000

10. Minna on pelannut aikaisemmin Sulkasato Iisalmessa ja nykyään Minna on Lahti Sulkiksen toiminnassa mukana

11. Minna on Peterin mukaan selvin päin jopa hieman ujo, mitä ei voisi juhlakäyttäytymisestä päätellä. "Pienessä nousuhumalassa Minna on ihan parhaimmillaan, ...

12.Minna on samaan aikaan koirille sekä määrätietoinen ”johtaja” ja

13. Minna on kuulunut aina heidän elämäänsä ja hänellä on oma paikkansa poikien sydämessä.

14. Minna on perushoitaja ja ehti tehdä hoitotyötä nelisen vuotta,

15. Harjoittelupaikan etsintään kulutettu aika on kuitenkin palkittu, sillä Minna on silminnähden tyytyväinen omaansa, ja kertoopa hän jopa vakavasti ...

[Ei aihetta]Lauantai 23.09.2006 19:20

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?
-vastaajalta :D

2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?
-Oon

3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?
-en mutta onhan se kiva

4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?
-jos tulisin Vantaalla käymään?

5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?
-48, aika monta :o

Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi?
- ei ole

2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua?
-ei ole

Mene puhelimen perustilaan, mitä näet?
-mikä on perustila? :D nään koirani kuvan <3

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.

Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? -90
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? -on
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? -ovat
Entä mitä he tekevät työkseen? -ai vanhemmat? öö isästä en tiedä mutta äiti on jonkinlainen siivooja kai ?
Voiko hän luottaa sinuun? -en tiedä luottaako mutta voi luottaa
Luottaako hän? -en tiedä
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? -no en !
Onko hän sukua sinulle? - ei
Oletteko ystäviä? - jep
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - juu
Missä tapasitte? - koulussa
Onko hänellä kuvia galleriassa? - ei
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - ei
Onko hänellä sisaruksia? - on
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? - ei