IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Perjantai 02.12.2005 21:09

tämä päivä oli hassu päivä..

Aamulla nukuin pitkään, söin aamupalani rauhassa yms. Klo 11:15 nousin linja-autoon päämääränä kaupunki. Kaupungissa sitten ostelin varhaisia joululahjoja ja kävin moikaamassa yhtä kaveria. Sitten nousin uudestaan klo 16:10 linja-autoon tällä kerralla suunnaten kotiin. Ja niin, en oikein jaksaisi uskoa että päivä meni näin. Jotenkin vain niin turha olo.

Ostoksistani sen verran että..Ostin rakkaalle (1-vuotiaalle) kummitytölleni joululahjaksi sellaisen vaaleanpunaisen (inhoan väriä) pupukuviolla koristellun torkkupeiton ja saman värisen pupu unilelun.. siihen pitää keksiä vielä lisäksi jotain mukavaa. Äippä saa joulupukilta sellaiset mukavan lämpimät "tossut" ja uuden uutukaisen lompakon jota on jo pitkään haikaillut. Isukin lahja on hiukan vajaa vielä, mutta siihen ostanut olen jo sellaiset "tossut" aivan kuten äidillenikin. Voisi isukki tykätä salmiakistakin.. Pikkuveljille ja muille ihmisille ostan lahjat vasta sitten myöhemmin..

Ja vaikka vannoin etten osta mitään itselleni, menin ja ostin kengät kirparilta.. ne tosin maksoivatkin vain euron (mutta silti). Ei minkäänlaista itsekuria..

Hassua.. ketään ei varmaankaan kiinnosta mitä sukulaiseni saavat joululahjoiksi :) Mikä on hyvä, sillä sitten kukaan ei vaivaudu lukemaan tätä..
tänään väsyttää..

tänään on ollut tosi tylsä päivä..

tänään olen möhnistäny koulun jälkeen lähes koko päivän tietokoneen ääressä..

tänään kirjoitan jo toista kertaa päiväkirjaa, ja se on säälittävää..

tänään on äärimmäisen tyhmän kuuloinen sana ja juuri..

tänään minä vihaan suomenkieltä, ja juuri..

tänään voisin jatkaa tämän jutun kirjoittamista loputtomiin, mutta koska..

tänään minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa niin lopetan tämän, vielä..

tänään sillä en jaksa tylsistyttää niitä harvoja jotka tätä lukevat..

kiitoksia huomiostanne..


huomenna minä elän, yrittäkää silloin uudestaan..

[Ei aihetta]Torstai 01.12.2005 17:51

Tänään minulla oli vain ruotsin koe ja pääsin jo klo 11 poies koulusta.
Huomenna ei tarvitse mennä kouluun.. :) Jotenkin niin mukavan raukea olotila että..

Hyviä illan jatkoja vaan kaikille..

Dio- Holy diver

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.11.2005 21:47

ulkona on kylmä, vihaan kylmää. on koeviikko, koeviikkot on persiistä, huomenna on ruotsin koe. ruotsikin on perseestä. tänään oli tyypillinen vitutus päivä, tympii...

vasta perjantaina koittaa vapaus, vasta perjantaina päättyy kauan kestänyt piina.. (koeviikko päättyy, ei koulua) joten sitä siis hartaasti odotamma... :)
- Vanhemmat »