IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

AinutlaatuinenTorstai 24.07.2008 05:39

Näin tänään elämäni kauneimman tähdenlennon. Se oli pitkähäntäinen, joka vivahti hieman punertavan oranssiin sekä sen pää säkenöi kuten ilotulitteet uutena vuotena. Se kiisi pitkään taivaan yli ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin ja vaikka hetki kesti vain sekunnin tai alle, se jätti jälkensä minuun.

Ihanaa että on syksy ja taivas loistaa auringon laskiessa, kuitenkin niin että tähdet pääsevät tuikkimaan siniverhossa. Maailmassa on paljon kaikkea kaunista, kunhan jaksaa muistaa pysähtyä ja tuijotella aina toisinaan taivaalle. Sitäpaitsi voit aina yllättyä vaikka asiat olisivatkin jo monta kertaa nähtyjä sekä tylsiä kuin taivas.

Harmi ettei Jallu jakanut tätä kokemusta, se osti itselleen miniläppärin ja räpelsi Linuxia kun tähti lensi. Jotenkin tuntuu että tämä tilanne kaikessa herttaisuudessaan toimii hyvin peilinä tuleville vuosille, kun ollaan tämmöinen pöhkö pariskunta.

Toivottavasti meillä säilyy aina se pöhköys.

assembliKeskiviikko 23.07.2008 06:24

Hei tää mun kuva on ehkä jotain maailman parhautta.

Innostuin piirtämään sitä ehh.. 8 tuntia sitten. "oho"

Mut se on jotain ihan älytöntä. Oon suoriutunu ihan sikahyvin joissain kohdissa.
En malta näyttää sitä jollekki!
apuapuapuapa..aupa!

P.S. Kelli on miljoona.
Ehe.

Typoilen kokoaika ja joudun aina korjaamaan. Mun sormet ei enää toimi ko vaan piirtolaudalla. Melko vinttii.

Tyhmä ihminenTiistai 22.07.2008 04:44

Avaa koneella selaimen kun pitäisi tehdä jotakin muuta.

Toinen tyhmyys todistettiin muuten tänään kun äiti pissitti pikkupoikaansa pylvään juureen Jumbon parkkihallissa. Voi elämä sanon kyllä.

Kun menee naimisiin..Tiistai 22.07.2008 04:23

Meitä varoitettiin etukäteen että pitäkää silmällä sitä mitä päässä tapahtuu kun mennään naimisiin. Jokin napsahtaa, yleensä se on joku niistä lapsuudessa kuvitelluista unelmatodellisuuksista, epärealistisista odotuksista tai järkytys esimerkiksi. Olen siis tarkkaillut itseäni, tämän olen huomannut:

Ajatusmallini on ollut seuraava:

Ennen häitä

"Hmm. Kohta minä menen naimisiin."
"Se päivä tulee olemaan kyl kamala, iso hirviö joka pelottaa. En tahdo, haluan vaan herätä naimisissa."
"Pitäisikö mua jännittää?"
"Miksi mua ei jännitä?"
"Jännittääköhän mua niin paljon että oon lukossa."
"Mitähän kamalaa tapahtuu ko. päivänä, kuitenkin jokin menee pieleen. Pitää valmistautua."
"Mun pitäis harjoitella jotain meditaatiohengityksiä kun stressaan enihau sitte."
"Pyörryn ihan varmaan. En lakkaa pillittämästä."
"Se tulee olemaan katastrofi."
"Onneksi se on vaan yks päivä."
"Saispa ees paljon rahaa lahjaksi."

Häiden aikana

"----!!!!----"
"Ratkeskohan multa jotain selästä, mitä jos mun perse levahtaa just alttarilla?"
"Voi ei nyt ei saa alkaa jännittää. Hengitä."
"Nonni. Nyt se on ohi. Vähänkö outoo."
"Oon naimisissa, ei tunnu erilaiselta."
"Kaikki hymyilee, kauhean mukavaa." :)
"On vähän paha olla."
"Kiva etten ollu ruma tänään."
"Toivottavasti kukaan ei pyydä mua tanssimaan."
"Pelkään vessakäyntiä. Kohta on pakko."
"Kiva päivä. Mikään ei mennyt pieleen."

Häiden jälkeen

"Jaha. Nyt en oo sit enää Helminen. Surullista."
"Joo joo rouva ja ukkomies, tiedetään."
"Väsyttää."
"Ei elämä ole hassumpaa naimisissa." (Jallu totesi tähän että ollaan kesälomalla joten kyllä se siitä muuttuu arkisemmaksi.)
"En jaksa tehdä nimimuutoksia. En jaksa."
"Oon lomalla, en tee."
"Nyt olen naimisissa. Tämmöstäkö se onkin."
"Kylläpä aika kuluu."
"En voi olla jo näin vanha."
"Ei tää kyl niin ihmeellistä ole. Miksiköhän kaikki on niin innoissaan."
"Tuon kanssa mun pitäis elää ikuisuus."
"En ole enää koskaan sinkku. Mulla on aina joku kaveri."
"Mitä jos oon tehny kamalan virheen ja vuosia myöhemmin tulee ero tai kuolema tai vouti tms."
"Mitä jos tosta tuleekin ihan tyhmä enkä pääse siitä helposti eroon."
"Toisaalta en kyl tahtos olla yksin eikä toi mua häiritse niinku muut miehet."
"Toi tykkää musta vaikka olenkin päältä pelkkää makkaraa. Miksiköhän."
"Miksikäs me mentiinkään naimisiin. Oliko siihen joku syy?"
"Millonkohan toi tulee järkiinsä ja tajuaa kenen kanssa se meni naimisiin."
"Kyllä mä ihan mielelläni olen naimisissa, vaikka se ikuisuus pelottaakin."
"Olen kyllä ihmeellisen onnellinen. Kummallista."


Semmosta.
Haastan kaikki menemään naimisiin et saan vertailukohteita.

Tänään sanoin Jallulle et mitä jos inhoaisin konemusaa ja kuuntelisin pelkästään Scandinavian Music Grouppia ja Ari Koivusta ja Anna Abreuta ja PMMP:tä ja olisin et yök en kykene jos on biittiä.
Se sano et sitten se ei olisi mun kanssa ollenkaan.
Totesin että "niin, Ari Koivusen musiikki muuttaa kyllä luonnetta".

KLF:n Dance #1 levyllä on remiksattu It's My Life. LoL.

Kaksi testiä sinulle:Maanantai 21.07.2008 05:28

1. Beavis ja Butthead
a) tykkään.
b) en tykkää.
c) kuka helvata, en tainnut olla tarpeeksi vanha.

2. Onko huumorintajusi samanlainen kuin minulla.
http://youtube.com/watch?v=RFG0SPwxF24

a) nauratti.
b) ahdisti.
c) koin ysärinostalgiaa.

Ooh.
are you threatening me?!

RecheckSunnuntai 20.07.2008 23:43

Tein hienon sketchin assemblykuvalle. Mitä turhia lähteä hyväksi huomatusta pois, tälle vuodelle yritetään Cattuksia screenille.

Kissa meni just istumaan mun sketchin referenssikuvan päälle. Ilmeisesti se on kiva kuva kun siihen piti mennä nukkumaan. Onneksi ehdin jo tehdä juttuni ennen sitä ja kuva itsessään on jo tarpeeton. Kissa antaa uutta merkitystä. :) <3

Jalava sanoo et pitäis muka syödä jotain. PAH! Aamupala, 3 viipaletta unelmatorttua, kaksi Oetkerin Paula-vanukasta sekä 3 leipää on ihan riittävästi. Olis meillä vielä tervalakuja for evening munchies.

Viides jakso Deep Space 9 on menossa, yhyy sitten taas odotetaan viikko. Typerä golf on siirtäny kaikki mun tyhjäpäiset realityt ensi viikonlopulle vasta. Vääryys!

Assembli, assembli..Sunnuntai 20.07.2008 20:30

Ihanaa, assemblit ja demot tulee taas!

Olen ihan hullaantunut siihen areenan hientuoksuiseen ledivaloilla välkkyvään saliin, jossa vilisee ja paukkuu screenillä kaikenlaista.

Jalava rupes puuhaamaan jotain demomaista ja itsekin aloin taas häilyä sitä kohti että tekisin sittenkin itse myös jotain jota yrittää screenille. Pitäis vaan ensin ottaa pyykit koneesta ja iskeä uudet sisään. Yhy. Ei jaksais.

PäivitettyäSunnuntai 20.07.2008 01:03

Tyhjäsinpä tuossa hieman puhelimeni sisältöä ja lisäsin pari kuvaa sekä videota Galtsupaltsuun.

Loma on ollut tapahtumarikas, mentiin ensin naimisiin, sitten ajettiin Kemiin ja Kalajoen kautta takaisin kissat takapenkillä. Vinkkinä niille jotka reissaavat kattien kanssa, muistakaa ottaa mukaan kissanminttua, meidän hurjakallet rauhottu samantien kun ripotti vähän kissanminttua mukaan.

Minä rakastan autoreissuja. Rakastan sitä että pylly puutuu ja puut menee ohi, että radiosta ei tule mitään hyvää ja kaikki on askeleen verran hankalampaa. Niinja väsyttää. Mut ah että se on ihanaa, ei edes haitannut että kissat olivat mukana. Kalajoella oli hienoa ja Kemissä, kirjoitin päiväkirjaa autossa sekä kunhan päästiin mummolaan, ihan asunnossakin. Mummulla on meinaa Matkapäiväkirja, jota olen kirjoittanut kesästä 1993 lähtien. Sinne on kerätty kaikenlaisia hauskoja lausumia ja tapahtumia ihan tylsimmästä kakun leipomisesta hurjimpaan tivolikäyntiin. Nytkin kirjoitin useamman sivun mitä Raippalinnojen lomalla tapahtui.

Koomista oli tosin se, että viimeksi olin kirjaan kirjoittanut 2004, joka oli aivan muutamaa kuukautta ennen kuin tapasin Jalmarin. Nyt kun kirjoitin kirjaan merkintäni (yhyy oon ikisinkku ikuisesti) perään uuden, olin naimisissa.

Ja yksi juttu mihin pitää tottua ennen kaikkeen naimisissa olemiseen tottumista, on se että olen nykyään niin vanha kuin pienenä aina ajattelin olevani kun menen naimisiin. Jossain määrin se lapsena kuviteltu maailma on vielä tuolla takaraivossa ja kummittelee.

Oikeastaan tätä tilannetta voi verrata siihen kun eurot tulivat. Siirtymä vie aikaa, vaikka hankkiutuikin kerralla eroon kaikista markoista.

Mutta lomaa on vielä viikko, sitten vasta se aito arki alkaa.

P.S.
SE KESÄKUMIBIISI ON KAMALA!

Hmm.Lauantai 19.07.2008 00:07

Radiossa puhuttiin taannoin siitä miten ihmiset eroavat kirkosta ja kuitenkin maksattavat kuolemansa kirkon varoista.

Mielestäni tämä on väärin.

Kirkolla ei pitäisi olla minkään sortin velvollisuutta haudata ja hoivata niitä, jotka sanoutuvat siitä irti elinaikanaan. Miksi kaupungilla ei ole omaa hautausmaata?

[Ei aihetta]Torstai 17.07.2008 21:38

Auttakee miestä mäessä, ja vaimoa vihanneksen nälässä; vastaukset blogaukseen:
Jalava