IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

BohooLauantai 18.06.2011 03:46

Suosittelin blogimerkintää ja sain viestin: "Sinä suosittelet tätä. *Virhe"

How sad.

Hm.Torstai 09.06.2011 04:41

Joku vois antaa mulle jonku kivan työpaikan.

Tympäsee aina joutua johonki "teet näin paljon ja saat näin paljon rahaa eiku sit teet vielä tänkin ja tänkin tyypin hommat ja mikset tee omias"-hommaan.

Bohoo!Keskiviikko 08.06.2011 01:52

En päässy jatkoon. Buu.

Maanantaita odotellessa:Keskiviikko 01.06.2011 01:33

WHAT DO?

2010 muun muassa:

Suuret ja pienet
Suunnitelkaa ja toteuttakaa ryhmätyönä tilateos oheisen
tekstikatkelman pohjalta. Kiinnittäkää huomio tilanteen ja henkilöiden
kuvaamiseen.

Toteutustapa
Tehtävän suorittamista varten teidät on arvottu ryhmiin.
Tehtävä suoritetaan sitä varten osoitettuun tilaan annettuja materiaaleja käyttäen.
Työn mittakaava määräytyy siten, että henkilöhahmon koko on 20 cm. Teos
toteutetaan tilan keskellä olevien pöytien päälle, korkeus max. 2 metriä.
Arvosteluryhmän jäsenet kiertävät ryhmissä ja seuraavat työskentelyä.
Työskentelyaika päättyy 11.30, jonka jälkeen ryhmät esittelevät työnsä vuorotellen
arvosteluryhmälle haluamallaan tavalla, aikaa esittelylle on 5 minuuttia.

Suuret ja pienet
Keskustelu ryhmätyöstä

Painajainen
Rakenna annetusta pahvista haluamasi kokoinen ja muotoinen
suljettu laatikko. Rakenna laatikon sisään teos “Painajainen”. Tee
laatikon kylkeen 2 cm x 2 cm tirkistysaukko, josta teostasi
tarkastellaan. Voit tehdä laatikkoon myös muita aukkoja valaisua
varten. Merkitse tirkistysaukko nuolella.

Elokuvan maailma
Katsotaan yhdessä elokuva. Voit halutessasi tehdä elokuvan aikana
muistiinpanoja.

Tehtävä on kaksiosainen:
1. Kirjoita oma tulkintasi elokuvan tarinasta. Pyri erittelemään
kirjoituksessasi myös kerronnan eri elementtien vaikutusta tulkintasi
muodostumisessa.
2. Tee kuva, jossa kuvaat elokuvan sinulle keskeisen tunnelman.

Merihätä satamassa
Rakenna otsikkoon pohjautuva pienoismalli kuvitteellisesta satamasta, jossa vallitsee merihätä.

Vaikuttava tila
Käytä syntynyttä ajatusmateriaalia ideoinnin pohjana ja suunnittele lavastus TV:n keskusteluohjelmaan ”Minun tilani”. Lavastuksessa tulee olla keskustelupaikka toimittajalle ja kahdelle haastateltavalle.

Toteutustapa
Tee lavastuksesta pienoismalli annetulle pohjalevylle annetuista
materiaaleista. Voit myös käyttää omia valintakokeeseen tuomiasi tarvikkeita.
Tee pienoismalli mittakaavaan 1:25 (4 cm mallissa = 1 metri luonnollisessa koossa). Liitä mukaan vähintään yksi samaan mittakaavaan tehty ihminen.
Merkitse malliisi myös pääkuvaussuunnat.


..että jos Arabian suunnalta kuuluu voihkinaa niin se oon sitten minä. Tai sitten ne raukat, jotka on pistetty mun ryhmään suunnittelemaan.

Oho!Keskiviikko 01.06.2011 01:25

Nyt kun klikkasin et kirjoita blogiblogi niin se ei ollukkaa enää muokkaamassa niitä iänikuisia vanhoja merkintöjä! Rules! <3

Mut se vähän vie iloa et kyselyt pitää viel vastaamisen jälkeen kuitata erikseen. Ärr..

Löysin feisbuukista.Lauantai 28.05.2011 04:34

10 käskyä lasten suusta:

1. Älä varasta köyhiltä, jos he huomaavat.
(Frida 6 v.)

2. Älä anna vauvoille sipulia. Minä olen kerran kokeillut.
(Thea 7 v.)

3. Lyö toista vain jos on ihan pakko.
(Henriette 7 v.)

4. Älä puhu pahaa kenenkään selän vieressä.
(Oscar 7 v.)

5. Ole niin kiltti kuin pystyt, mutta muuten voit tehdä mitä
haluat.
(Glenn 6 v.)

6. Kuuntele aina äitiä, ja sitä mitä äänensävyä hän käyttää.
(Thomas 7 v.)

7. Varjele itseäsi.
(Kristin 8 v.)

8. Jos joku lyö sinua, niin ole kuin et kuulisikaan.
(Sebastian 6 v.)

9. Rakasta Jumalaa tosi paljon, vaikka se on vaikeaa eikä häntä näy vaikka huutaisi "Tule esiin!"

10. Älä himoitse aviopuolisosi asioita. Ja Äitienpäivänä pitää laulaa, muuten alkaa jumalaton meteli.

Kirje Teille, milady:Torstai 26.05.2011 22:00

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijavalinnat 2011

Hakemuksesi perusteella sinut on hyväksytty opiskelijavalintojen toiseen osaan hakemaasi koulutusohjelmaan:
Lavastustaiteen koulutusohjelma,
elokuva- ja tv-lavastuksen suuntautumisvaihtoehto (TaK).

Ota mukaasi tehtäviä varten lyijykyniä sekä piirtämis- että kirjoittamistarkoituksiin (eri vahvuuksia HB, B1, B2, B6), kumi, teroitin, vesi- ja peitevärit, siveltimiä ja vesikuppi, mattopuukko, sakset, maalarinteippirulla, vesivärilehtiö A3 ja A2, viivoitin, liimapuikko ja puuvärikynät.

(Suomeksi sanottuna ota mukaan matkalaukullinen tavaraa, jota kannat päivän aikana 9 tuntia sinnesuntänne kunnes olet suorittanut tehtävät 6. ja 7. päivän aikana ja ilmestyt paikalle 8. pvä kello 9 ottamaan selvää, että käännytkö tavaroittesi kanssa kotimatkalle vai jatkaa posotatko vielä seuraavat piinapäivät)

Needless to say I feel like I've been promised a trip to a great amusement park.

ÖhömLauantai 23.04.2011 05:51

Täsmääkö ollenkaan?Torstai 07.04.2011 01:59

http://www.hypnoid.com/psytest2.html


Eka tulos:
Often concerned with right and wrong, and punctilious in expressing it, you are best represented by the Customs Agent or the IRS inspector. Initially seen by others as cold or uncaring, you are difficult for those more spontaneous members of society to understand. You are extremely stable, responsible and dependable. You manifest an amazing ability to concentrate on the issue at hand, and are difficult to distract from issues that are important. You manifest a great sense of loyalty to your employers and your government. You tend to show love through a display of committed works, believing that actions speak louder than words. You are also resistant to change and tend to believe that the old ways are best. If a behavior has been successful in the past, why would anyone want to change? You work best in a controlled environment.

Toinen tulos:
Thoughtful to the extreme, you are often obsessed with perfection and the rules governing your own personal interests. Your world is black and white. You love to work within a logical system, such as language, computer programming, or mathematics. Manipulating a system that can be completely understood is a distinct pleasure to you, because of your confidence in the underlying veracity of your belief system. Because of your appreciation for logic and order, those who speak or think in a sloppy manner are apt to generate more than their share of wrath. Although very amiable, you are not drawn to friendships out of a sense of personal need. You are just as happy by yourself with a good book or puzzle. Because you are so involved with thought, you will on occasion have difficulty dealing with the day-to-day problems of a normal life. Taking out the trash, doing the dishes, these are often left until the last possible moment, if at all.

ÖhömMaanantai 04.04.2011 18:14

Ilmeisesti mulla on Sims-pelikortit, Saw-jätesäkki, Simpsons mutanttikalastuspelejä 2 ja Filmistara-aurinkorasvaa.

Ehem. Miten niin tyhjänpäiväistä rojua? Tässä pöydällä makaa Dark Portal -tarroja.