IRC-Galleria

Marfa

Marfa

sekoaa pääästään ;)

Blogi

- Vanhemmat »

Vanha kun taivasPerjantai 22.06.2007 01:20

Hui! tuon ikälaskurin mukaan olen jo 26 vee, vaikka oikeasti on vielä kaksi päivää armon aikaa. Ahdistaa olla näin vanha kun ei ole saanut elämäsään mitään aikaiseksi eikä jatkokaan näytä hyvältä. Olin kasannut tälle kesälle paljon odotuksia, mutta mikään niistä ei näytä toteutuvan. Tuntuu, että en saa mitään aikaiseksi, vain olen ja hengailen. Elän "sitkun" elämää enkä osaa tarttua hetkeen. Tai en uskalla.

Olen siirtynyt töihin Vuokattiin. Tämä viikko on mennyt talon tavoille opetellessa ja leirillä hengaillessa. Hyvin monenlaista olen päässyt tekemään ja jo useasti ylittänyt itseni. Päätinkin, että seuraavan kerran kun joku minua pyytää jotain tekemään, en ensimmäisenä vastaa "en osaa, pysty, kykene".

Sisällä on möykky. En pääse siitä eroon. Siihen liittyy paljon asioita ja välillä se kasvaa ja paisuu. Välillä taas saan sen kutistettua melkein olemattomiin.
Pelkään viikonloppua, sillä en ole varma osaanko toimia oikein. Tai osaanko asennoitua oikein. Olen yrittänyt tsempata itseäni, mutta pelkään silti, että en selviä ilman itkuraivaria. Itkeminen nyt sinänsä ei haittaa mitään, mutta toivoisin pystyväni tekemään sen ihan yksityisesti.

Kävin äsken tuossa vaaralla. Oli ihana kävellä sinne ja nauttia maisemista. Kunnon lenkki tekee aina hyvää! Saa vähän selvitellä itsekseen ajatuksia. Hassua olla taas täällä. Tunnen toisaalta olevani kotona, mutta toisaalta taas en. En ole oikein mistään kotoisin. Olen syntyperäinen savolainen, joka kokee olevansa kainuulainen ja asuu virallisesti etelässä ja sisällä on taivaskaipuu. Ota minusta sitten selvää! Siis olen kai sittenkin savolainen ;)

Parempi päivä ja sitten taas eiSunnuntai 27.05.2007 15:20

Tuntuu hassulta, kun ei ole ihan hirveästi mikään ahdistanut eilis aamun jälkeen. Asiaa on auttanut se, että olen voinut puhua ahdistuksistani ystävilleni. Sekään ei ole itsestäänselvyys, että osaisin keroa muille tuntemuksistani.

Eilen pääsin halkomaan puita kirveellä. Rakot käsissä, mutta se touhu kyllä piristää aina päivää! Ja sitten vielä iltalenkki yhden ystävän kanssa ja sen jälkeen teetä ja sympatiaa. Sitten olisikin ollut hyvä menää nukkumaan.

Mutta uni ei tullut. Tajusin nousseeni liian korkealle ja päätin pudota. Nyt se oli vielä mahdollista ilman pahoja vammoja. Sattui, mutta parempi näin.

Olen rakastunut! Lauantai 19.05.2007 19:07

Niin, myönnän viimeinkin, että olen rakastunut. Mutta niin kuin yleensä aina, tämäkin rakkaustarina on jo valmiiksi tuhoon tuomittu. Eli en koskaan voi olla rakkauteni kohteen arvoinen . En koskaan ole riittävän hyvä. Ja vaikka olisinkin, emme siilti voisi ikinä sada toisiamme. Sniif! Elämä on rankkaa! Vietimme tuossa yhdessä useamman tunnin ja nyt jouduimme taas eroon toisistamme ainakin joksikin aikaa. En olisi tahtonut lähteä...

Eli siis olen tänä keväänä innostunut uudestaan soittamaan ja tuolla kirkkosalissa on aivan ihku flyygeli. Se on aika vanha ja hiljattain peruskorjattu. Soinniltaan se on parhain tietämäni soitin. (siis sillä ymmärryksellä, mitä minulla on musiikista...) Voisin istua ja istunkin välillä useita tunteja soittamassa. Ajan kulumista ei huomaa lainkaan. Tietenkin olisi kiva, jos osaisi soittaa. Välillä tuntuu suorastaan väärälle edes koskea siihen, sillä intoa on runsaasti taitoa enemmän ja saan parhaimmillaankin aikaiseski vain epämääräistä ääntä jota soitoksi ei voi hyvällä mielikuvituksellakaan varustettu ihminen kutsua. Siis soitan yhtä huonosti, kuin kirjoitan suomea. ;)

Näin kauniina päivänä tosin voisi tehdä muutakin kuin istua sisällä. Mutta ei jaksa. Eikä aina tarvitsekaan jaksaa. Joskus on vain hyvä olla ja puuhata niitä asioita jotka sillä hetkellä tuntuvat kivoilta. Eikä aina tarvitse olla tehokas.

Eilen lenkillä ollesani mietin syntyjä syviä. Olen jo pitkään miettinyt elämän tarkoitusta yleensa sekä oikeutusta omalle olemassaololleni. Välillä, tai siis aika usein, tuntuu siltä, että misään ei ole mitään järkeä. Minussa ei ole mitään järkeä. Mihin ihmisarvo perustuu? Voinko väittää, että minulla on itseisarvo, joka ei ole riippuvainen suorituksistani ja kyvyistäni? Voin. Ja tuo arvo perustuu siihen, että olen luotu ja lunastettu. Eli se on täysin riippumaton omista ponnisteluistani. Onnistumiseni ja epäonnistumiseni eivät muuta sitä. Tuohon itseisarvoon voin aina turvautua. Se ei muutu. Tuolle pohjalle on hyvä ruveta rakentamaan itsetuntoa.
- Vanhemmat »