IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 07.09.2009 12:26

Viikonloppu vierähti vikkelään.

Lauantaina vietettiin siis ensimmäistä hääpäiväämme. Luka lähti hoitoon ja oli niin tyhjää ja hiljasta asunnossa kun siellä oli vaan steve ja wimmu.
Mentiin siis Helsinkiin ja hotelliin majotuttiin. Hääpäivä ateria oli kuinkans muutenkaan kuin mäkkärin sapuskat, mukaan hotellille tietty ;D
Itseasiassa se tuntu ihan luksukselta koska ei me kyllä ollu syöty mäkkäri ruokaa aikoihin! oli ihanaa kun ei tarvinnu ite kokkailla mitään.

Siinä alku ilta menikin nopsaan ja sitten suunnattiin piiiiiiiitkästä aikaa kohta DTM. Oli oikein mukavaa:)
Sitten hotelliin yöksi ja muutaman tunnin unien jälkeen aamiaiselle ja sitten kotiin kiireellä, koska oli pojua niiiiiin ikävä!
Onneksi oli ollut nätisti ja sellaisessa paikassa hoidossakin ettei tarvinnu miettiä ja huolehtia pärjäämisistä. Joten kiitoksia hoitopaikkaan vaan ;)

Oikei mukavaa siis oli, mutta pakko myöntää että mä kyllä rakastan kotia, täällä oloa Lukan ja Viivin kanssa. On nyt juhlimiset juhlittu tässä elämäsä, toki sitä nyt silloin tällöin voi hieman mutta suuremmat bileet on päättynyt kyllä, eikä haittaa lainkaan!

Iloinen kotiäiti lähtee tästä laittamaan pyykkejä pyörimään, Luka torkkuu soffalla ja vaimo tuhisee untenmailla tuolla sängyssä. Ootte mun koko elämä <3 Pus.

1.Hääpäivä <3Lauantai 05.09.2009 10:56

Vuosi siis hurahti vauhdilla. :)
Tänään poika menee hoitoon ja me lähetään Viivin kanssa isoon suureen Helsinkiin hieman kattelemaan elämää. Ja jotta jos muutama juoma kilahtaakin liian nopsaan pipoom, viime kerrasta kun on aikaa... öö en edes muista kuinka kauan, yli vuosi kuitenkin niin päästään hotelliin yöksi, ei mitää ilkeitä kotiin matkusteluita siis :)

Rakastan kulta sua niiiiiin paljon <3

[Ei aihetta]Torstai 03.09.2009 13:57

Poika on parvekkeella unosilla. Saatu mukavasti rytmiä elämään jo.
Mä tässä mietin kuinka nopeesti aika meneekin nykysin!
Lauantaina meillä on eka hääpäivä, joko siitä on oikeesti vuosi! :) hassua. aika menee nopsasti kun on mukavaa sanotaan ja totta se on <3
Nytkin on Luka on kohta 3kk, justiinhan sitä vasta oltiin raskaana ja synnytämässä sitä! ihan hullua. ja mun synttäritkin on TAAS 4kk kuluttua, justan ne oli ihan hetki sitten.....

Tätä menoa sitä oikeesti on ihan hurauksessa jossain vanhainkodin asukkaana. pelottavaa ;D

Uusi viikko, uudet kujeet..Maanantai 31.08.2009 10:01

tää viikko alkaa mukavasti hirveellä päänsäryllä, ihan ku joku hakkais nuijalla ohimoon ja repis oikeeta silmää irti... no buranaa aamupalaksi vain joskohan se siitä sitten paranis.
Nukuttiin eilen koko perhe pikku päikkärit... herättiin Viivin ja pojan kanssa 20.30 :/ meni hieman päivä ohi ja tietysti sitten Lukakin nukku viime yön niin levottomasti, mutta ihme kyllä nukkui. Olin ihan varma että mä saan valvoa aamuun asti sen kanssa mutta kyllä sillä unta riitti.
Se vaan pyöri ja inisi ja kiljahtikin välillä niin että ei noista omista unista oikeen tullu mitään.
Koitin sitten ottaa sen aamulla vielä viereen jos se olis nukahtanu mutta jätkä oli sitä mieltä että nyt ylös tai kiukkuan. No minähän nousin ja kun Viivi oli sanonu heipat ja lähteny töihin niin kappas vaan, poika nukahti tyytyväisenä sitteriinsä...
Sai mut siis ylös ja hereille ja ite jatkoi unia. on tää epäreilua! x__O

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.08.2009 11:33

Vaimo nukkuu vielä onnellisena ja me noustii pojan kanssa jo ylös ikuisuus sitten:) katellaan tässä aamupiirrettyjä. tai kun tarkemmin alan tutkimaan niin nyt poikakin nuokuu ja tuhisee sitterissään joten taitaa olla äiti ainut piirrettyjen katsoja :D
no Nalle Puh on ihan kivaa kateltavaa joten mikäs tässä ollessa^^

Perjantaiko tänään on....Perjantai 28.08.2009 12:49

Menee ihan päivät sekasin. kummallista ;D
Käytiin äsken Lukan kanssa kävelyllä Steven kera ja sitten käytiin kaupassa. nyt se sitten nukahti vaunuihin parvekkeelle.
Mietin just eilen että se on hassua miten joka päivä tuota pikku nyyttiä rakastaa enemmän ja enemmän. Se tuntuu että joka päivä se hymyilee enemmän, juttelee enemmän ja nyt se on alkanu jo nauramaankin oikein ääneen. Se tunnistaa tiettyjä juttuja ja kun Viivi tulee töistä ja menee moikaamaan poikaa niin se on aina niin ilonen ja alkaa heti nauramaan ja juttelemaan. Se on musta ihan parasta <3 kattoa kun mun kaksi elämän tärkeintä ihmistä lörpöttelee.
Vaikka on välillä pinna kireellä ja väsyny, niin silti mä olen maailman onnellisin.

Aika on menny tosi nopsaan ja kohta meillä on ensimmäin hääpäiväkin <3 hihi. maailman parhaan vaimon oon saanu. niin se vaan on.

Asiasta kukkaruukkuun, mistähän me saatas isompi kämppä ja kohtuu hinnalla xD. alkaa tilan puute iskemään kohta. hmm.. taijan mennä taas kurkkimaan asuntosivuja....

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 16:52

Kurkku Kipeä, korvaa jomottaa... nyt ei tosiaanole aika tulla kipeeksi!
Luka nukku viime yönä ilman yösyömistä, heräsi vasta 6.30 aamulla :) noin jos jatkaisi tästä eteenpäinkin niin olisin erittäin tyytyväinen.
KOhta lähetään hakee Viiviä töistä ja sitten kaupan kautta ruuan laittoon ja siinä tää iltaa kohti meneekinsitten jo mukavasti.:)

[Ei aihetta]Maanantai 24.08.2009 20:51

Eilen kävi pelottavasti, kun illalla oltiin koirapuistossa. Oltiin siinä lähössä kun oli enää meijän koirat yksinään siellä ja lähettiin kävelemään portille päin.
No siinä käveltii ja höpötettiin ja huomasin että joku hahmo vilahti siellä meijän auton luona. Luulin että se oli vaan joku lenkeilijä tms kun niitä siin menee aina. Viivi oli kans huomanu muttei kumpikaan sanottu mitään.

Päästiin lähemmäs autoa niin sieltä puskan ja meijän auton välistä lähti sellainen mies juoksemaan, jonkin sortin rautaputki kädessään kohti pusikkoa. Ei siis selvästikkään ollu iltakävelyllä pelkästään.:/
No alettiin pakata koiria ja Lukaa autoon kun Viivi huomasi että siel se ukko kyttää puskassa meitä rautaputken kanssa... tuli hieman hätänen olo, kun ei näistä nykyisin tiiä mitä hulluja onkaan, ei välttämättä riitä ihan vaan autovarkaus yritys. Varsinkaan kun saatiin se itseteosta kiinni. No äkkiä vaan vaunut autoon ja sitten menoks kiireen vilkkaa... soitettiin me poliisillekkin ja lupasivat mennä katsastamaan tuon hiipparin... mutta kyllä sitä vaan säikähti. varsinkin kun koirapuisto on korvessa, kaukana asutuksesta. ei taijeta ihan heti sinne iltasella enää mennäkkään. hyhy.

Viivi meni töihin taas ja Luka tossa heräs päikkäreiltä. Mulla on korkku ja korva vähän kipeä, mutta antibiootti kuurilla kun edelleen ollaan niin ei kai kaikki maholiset pöpöt luulis siinä kupsahtavan samalla sitten:) Taidan ruveta ite nyt syömään kalasoppaa kun on kaamee nälkä:)
Tänään sai poika nimekseen Luka Viljami Oliver <3

"Mä katsoin yhtä kuvaa
Monta lapsuuteni iltaa
Siinä kaksi pientä lasta
Kulki vaarallista siltaa
Heitä uhkas metsän pimeys
Ja synkkä virta pyörteinen
Mutta ei hätää,
Heitä suojas enkeli valkosiipinen

Kun tänään katson sinuun
Ja sua uneen tuuditan
Mä muistan päivän leikit
Kuinka sua rakastan
Sä olet tosi pieni
Ja mä melkein toivoisin
Että rinnallesi saisin
Samanlaisen enkelin

Kohta ryntäät maailman ruuhkaan
Näet varjoja ja aurinkoa
Tee mitä teet mut älä sielullesi vahinkoa
Sillä haavat nuo ei paranen
Vaikka äiti kuinka puhaltais
Siksi toivon että enkelini jostain suojaa sais

Tuota lapsuuteni kuvaa
Vielä hetken muistelen
On harmaantuneet värit enkelin
Repaleiset siivet sen
Oi jos voisin paikata edes laudat lahoimmat
Tuon sillan, jonka yli kaikki lapset kulkevat"

[Ei aihetta]Torstai 20.08.2009 17:25

Neuvolassa käytiin tossa tiistaina. Painoa oli 6255g ja pituutta reilut 60cm. iso mies siis :D
Ristiäsvalmisteluja huhkitaan mussun kanssa hulluna, tänään pappia tapaamaan.
Raksustakin tuli tänään vanha;) hihihi. kovaa se koittaa ottaa mua iässä kiinni mutta ei se onnistu millään.
Muuten elämä rullailee niinkuin ennenkin, aikasia aamuherätyksiä yms kivaa. Mulla on kahet antibiootit tabletteina sekä sitten silmätulehdukseen antibiootti tipatkin vielä...:(

nyt taas kiireellä liikkeelle.......

Onnea Raksulle vielä <3 rakastan sua.