IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 04:30

Katson kohti taivasta,
jonka sinisyyttä vasten linnut lentelevät.
Katson taivasta niin kauan,
kunnes silmiäni alkaa kirvellä.
Kesäiset illat yksin,
ovat tuskaa joka satuttaa,
tiedän että vietät nyt parempaa elämää.

Olet nyt yksi noista taivaan linnuista,
jotka vapaana saavat lennellä.
Minä olen taas vankina omassa elämässäni,
jota niin vihaan.

Tahdon muuttua linnuksi,
jotta voimme liidellä vasten auringon laskua
ja kiitää tuulessa,
aina yhdessä.

Yö tulee ja taivaalta katoavat linnut,
sinä niiden mukana.
Tiedän etten vietä yötäni yksin
ja ajatus siitä,
että saan aamulla taas herätä tuttuun ääneesi
saa hymyn kasvoilleni,
mutta pienen kaipauksen kyyneleen
vierimään poskellani sillä pelkään,
että et tulekkaan takaisin huomenna,
vaan joutuisin olemaan yksin.

Rakas siskoni, rakas lintuni,
ethän jätä minua ennen kuin saavun luoksesi.
Voi olla, että tapaamme pian
tai sitten vuosien päästä,
mutta rakastan sinua joka
päivä yhtä paljon,
kuin edellisenäkin.

Lintuni,
laula että jaksan elää vielä hetken
-Mariak-

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2007 18:18

Elämä on välillä kivinen tie.
Välillä ylämäet tuntuvat mahdottomilta,
päästä yksin ylös,
mutta silloin tietää,
että joku auttaa.
Alamäkien pitkät laskut pimeään ja tuntemattomaan
voi pelottaa, mutta tieto ihmisitä,
joihin voi turvautua
auttaa.

Toisaalta elämäon kuin pelto,
joka täytyy kylvää aluksi ja istuttaa
sitten luottamus siihen.
Luottamuksen kasvaessa
voi syntyä jotain ainutlaatuista,
ystävyys.

Mutta ystävyyttäkin tulee hoitaa
muuten se kuivuu ja kuolee.
Kun kerran on kasvanut
vahva ja luja ystävyys,
on sitä mahdoton kaataa.

Sinun avullasi olen
saanut nousta ylämäet ja
laskeutua alamäet.
Sinun avullasi olen hoitanut
ja kasvattanut luottamusta
ja olen nyt valmis jakamaan sen
kanssasi.

-Mariak-

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2007 18:18


Minähän en täydellisyyttä halunnut.
Paha ei koskaan kuollut.
Hyvä rakasti sitä niin paljon.


Kun katson taakseni,
näen pimeyden.
Kun katson eteeni,
neän valon.
Takaisin en pääse,
mutta en tahdo jatkaa..


-Mariak-

[Ei aihetta]Maanantai 25.06.2007 18:17

Yksinäisyys viiltää syvän
haavan sydämeeni,
kuka sen parantais?
Yksinäisyys repii taas
haavat auki uudelleen,
kuka mua lohduttais?

Muhun sattuu,
mua paleltaa.
Ei kukaan huomaa
vaikka lähtisin,
lähtisin pois täältä,
maailmaan, jossa kukaan
ei mua satuta
eikä unohda.

-Mariak-

<3Sunnuntai 24.06.2007 03:40

Pienenä tyttöä koulussa kiusattiin
ja hulluksi heti leimattiin.
Hän hiljainen oli ja viihtyi yksinään,
ei pysty luottaman keneenkään.
Rakas hänelle oli vain yksi ihminen
ja nyt on poissa kaikki tuo entinen.
Jäi jäljelle yksi kuva ihmisen,
niin rakkaan ja läheisen.

Yksinäinen tuo ujo tyttö on,
vaikka ulkokuori voittamaton
suojaa se tyttöä ihmisiltä,
myös niiltä jotka ystäviä
tahtoisivat olla.

Ei luota tyttö keneenkään
vaan lähtee aina menemään,
kun joku edes ystävyyttä ehdottaa.

Arvet tytön käsissä muita muistuttaa,
kuinka julma maailma voi ollakkaan.
Se satuttaa,
kun keneenkään ei voi luottaa.
Se ahdistaa,
kun kukaan ei halua auttaa.

-Mariak-

[Ei aihetta]Sunnuntai 24.06.2007 03:40

Uskaltaisinko toivoa,
vain hiljaa kuiskata,
että olisit vierelläni
jonain päivänä.

Käsi kädessä kulkisimme,
pitkin elämän polkuja.
Hymyä, suudelmia
Iloja, suruja
Kaikkea tätä kokisimme yhdessä.
-Elämää.

* * * * * * * * * * * * * *

Sielu täynnä vihaa ja rakkautta,
kylmää yksinäisyyttä
Kaipaan jotain mikä suodattaa vihan,
ottaa vastaan rakkautta
ja hävittää yksinäisyyden.

Kaipaan toisen rakkautta,
yhteen kuuluvuuden tunnetta.
Tarvitsen Sinua,
jotta elämäni olisi täyteläinen ja kaunis.
Vaellan kunnes sinut löydän.

* * * * * * * * * * * * * *

-Mariak-

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.06.2007 19:13




Tänä kesänä olen muuten:

[ ] polttanut itseni auringossa
[x] ruskettunut vähän
[ ] ruskettunut sopivasti
[ ] ruskettunut PALJON!
[ ] uinut meressä,
[ ] -järvessä,
[ ] -joessa,
[ ] -lammessa,
[ ] -pihalla olevassa uima-altaassa
[ ] käynyt huvipuistossa
[ ] kastunut kavereiden kepposen uhrina
[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja kavereidesi päälle,
[ ] tai he ovat heitelleet niitä sinun päällesi
[ ] käyttänyt minihametta,
[ ] -lyhyitä shortseja,
[x] -toppia,
[x] -"hiatonta" paitaa,
[ ] -varvastossuja
[ ] ostanut uudet bikinit,
[ ] -aurinkolasit,
[ ] -sandaalit
[ ] iskenyt söpön pojan kaupungilta
[x] syönyt jääteloä,
[ ] -pehmistä,
[x] juonut pirtelöä,
[x] -limsaa,
[ ] -siideriä,
[x] -vettä
[ ] pomppinut trampoliinilla,
[ ] ja tehnyt voltin,
[ ] tai jonku muun tempun
[x] joutunut nokkosen "uhriksi"
[ ] ajanut skootterilla päin seinää
[ ] -ojaan,
[ ] -naapurin kukkapenkkiin
[ ] leikannut ruohoa
[x] syönyt mansikoita,
[ ] -lättyjä,
[ ] -kukan terälehtiä
[ ] lakannut varpaankynnet,
[ ] -sormenkynnet
[ ] hypännyt uimaan vaatteet päällä
[ ] kahlannut vedessä
[ ] nukkunut teltassa kavereiden kanssa
[ ] pelannut pullonpyöritystä
[x] laulanut isoon ääneen
[ ] herättänyt veljen/siskon kaatamalla hänen päälleen ämpärillisen vettä
[x ] tappanut kärpäsen,
[ ] -sääsken
[x ] -ampiaisen,
[ ] -sammakon,
[ ] -linnun,
[ ] -sisiliskon,
[x] jonku muun örkin
[ ] tehnyt jotain hullua kavereiden yllyttämänä
[x] nukkunut aamulla yli yhteen
[x ] valvonut koko yön
[x] kuunnellut musiikkia
[x ] kiivennyt puuhun,
[ ] ja katkaissut siitä oksan
[ ] joutunut olemaan ampiaisen piston uhri
[x ] kerännyt kukkia
[ ] bilettänyt kunnolla NYYH. ei aikaa :/
[ ] pelannut lentopalloa,
[ ] -sulkapalloa,
[ ] -tennistä,
[ ] -pesäpalloa
[ ] hajottanut vahingossa ikkunan
[] kiivennyt katolle
[x] pelleillyt
[x ] ottanut aurinkoa
[ ] lukenut vitsikirjaa
[x] kiljunut
[ ] hakannut nyrkkeilysäkkiä
[ ] ajanut skootterilla,
[ ] -mopolla,
[ ] -traktorilla,
[ ] -mönkijällä,
[ ] -pyörällä,
[ ] -ajettavalla ruohonleikkurilla
[x ] käynyt lenkillä
[x] katsonut telkkaria
[x] tekstaillut
[x ] rullaluistellut
[ ] skeitannut
[ ] potkulautaillut
[x] nauranut

Yövuorot...Keskiviikko 30.05.2007 08:18

Noniin...
Takana on nyt kolme yötä valvomista. Ensimmäinen oli aika tuskallinenkovan ukkosen takia,kuten oli myös nyt viimeinenkin.Tosin ei ollut kuin hetkellinen ukkonen eikä läheskään niin kauhia kuin se ensimmäisen yön.
Rauhallisesti on mennyt, tosin tylsyyteen voi oikeasti kuolla, netistä ei taida kovin montaa sivua löytyä joilla en olisi viime aikoina vieraillut, tuntuu jotta ei jaksa koneella nyt hetkeen sitten istuakkaan. Tullut kiintiö täyteen.
Jotain positiivistakin voimme löytää; opin keittämään puuroa! :D Koiralle olen toki useastikkin keitellyt mutta se ei oikeen taida olla sellaista jota ihmisille voisi tarjoilla,mutta nyt olen kaurapuuroa haudutellut oikein kunnolla kahtena aamuna, vielä saa mummut ja papat nauttia tänä aamuna herkku-puurostani! :)
Opin myös sen jotta ei kannata syödä kokonaista sulkaa levyä saatika MegJätti pussillista lumipanttereita..seurauksena erittäin huono olo=/ HAH!
Tupakkaa kulunut enemmän kuin laki sallii, kuin myös energia juomia ja kahvia. Mahahaava taitaa olla pikkuhiljaa syntymässä=P
Tehokasta työ aikaa jäljellä vielä 2h, pikkuhiljaa rupean aamu askareita touhuamaan.
Nyt sitten nauttimaan pitkistä vapaa päivistä.
Huomenta muille,
Minä menen nukkumaan<3

[Ei aihetta]Maanantai 28.05.2007 07:24

> Perustietoa:
>
> 1. ETUNIMI? Hanna
> 2. LEMPINIMI? Hansu
> 3. SYNTYMÄPÄIVÄ 4.1
> 4. ÄIDIN NIMI Anneli
> 5. ISÄN NIMI Jari
> 6. KÄNNYKKÄMALLI Nokia N73ME
> 7. TALOSI VÄRI jotain harmaata se kait on...
> 8. POSTILAATIKOSI VÄRI ei oo laatikkoa..luukku vaan.

> Mieliasiat:
>
> 1. RUOKA kiinalainen,piffit,salaatit,täytetyt paprikat..
> 2. MEHU aplari
> 3. ELÄIN (2) koirat ja apinat;)
> 4. NAISJULKKIS mmm..Michelle Rodriguez
> 5. MIESJULKKIS Manson on kingi;);)
> 6. VUODENAIKA kaikki on kivoja. kesää odotellessa nyt
> 7. HARRASTUS (2) Kickboxing, snoukkaus
> 8. KOULUAINE liikka ja köksä oli parhaita!
>
Inho-asiat:
>
> 1. JUOMA kalja,maito
> 2. RUOKA maksa,pinaatti,kaali ruuat..
> 3. KOULUAINE matikka!!
> 4. BÄNDI mm...
> 5. VUODENAIKA en pysty sanoo...
> 6. OPETTAJA yläasteella Gramppi!!
> 7. AUTOMERKKI no en mä mitään vihaa:D
> 8. LINTSIN LAITE viking laiva!!
>
> ---vai---?
>
> 1. PYÖRÄ VAI MOPO pyörä.
> 2. TEE VAI KAHVI kahvi ehottomast
> 3. KESÄ VAI TALVI mm..molemmat!
> 4. LIMU VAI MEHU mehu
> 5. HEVONEN VAI LEHMÄ Hevonen varmaa..
> 6. JOULU VAI JUHANNUS mmm...juhannus
> 7. 1 VAI 100? 1

> 8. DOKU VAI ABSOLUTISTI noiko on vaihtoehdot..dokaava absolutisti:D
>
Henkilökohtaista
>
> 1. OLETKO IHASTUNUT .....
> 2. KEHEN ;)
> 3. PUHELINNUMERO no enpä kerro
> 4. ELÄMÄN IDOLISI minä ite
> 5. SUHTEESI ÄITIISI huonohko
> 6. USKOTKO ENKELEIHIN suojelus enkeleihin kyllä!
> 7. ONKO TÄMÄN VIESTIN LÄHETTÄJÄ KIVA KAVERI kukaan ei lähettäny:)
> 8. OLETKO MIELESTÄSI KILTTI IHMINEN Olen.

Luonnehdi itseäsi vielä 5:llä adjektiivilla:
>
> 1.Kiltti
> 2.Ystävällinen
> 3.Itepäinen
> 4.Tempperamenttinen
> 5.Höhlö

[Ei aihetta]Maanantai 28.05.2007 07:10

1. aloitusaika?
- 3.55

2. etunimesi ensimmäinen kirjain?
- H

3. ikäsi?
- 23,40v

4. mitä sinulla on päällä nyt?
- työtakki ja farkut

5. osaatko pitää sinulle uskotut salaisuudet?
- Osaan.

6. montako tosiystävää omistat?
- Muutaman.

7. saatko kuukausi-, tai viikkorahaa?
- En.Kuukaisi palkkaa kylläkin:D

8. jos saat, paljonko?
- =)

9. keiden kanssa asut?
- Yksin.

10. oletko mielestäsi hemmoteltu?
- En todellakaan!!

11. lempiruokasi?
- kiinalainen, salaatit,piffit...

12. mikä on horoskooppisi?
- Kauris

13. pidätkö lukua kolmetoista epäonnea aiheuttavana?
- Jossain tapauksessa kyllä.

14. entä oletko muuten taikauskoinen ihminen?
- Olen.

15. tilaatko mitään lehtiä?
- Koirat-lehteä

16. millä muutamilla sanoilla määrittelisit vaatetyyliäsi?
- Tavallallinen,tylsä:D

107. oletko mielestäsi kaunis?
- no en!

17. käytkö vielä koulua?
- Noup.

18. moneltako menit nukkumaan?
- no tänään en ole vielä mennytkään..haha.. tai nukuin päikkärit tossa 17-19.30 aikaan.. seuraavaksi unille joskus 8.00 aamulla pääsen:D

19. onko olosi väsynyt vai virkeä?
- no ei kumpikaan..tylsistyny ja hieman sekava:D

20. mitä ohjelmia seuraat säännöllisesti televisiosta?
- Teho-osasto...mitäs muita..en mä muista ny!:D

21. onko sinulla kännykkää?
- On Nokia N73ME

22. mitä mieltä olet salatuista elämistä?
- Huono..kattelen joskus...

23. tiedätkö, mikä oli kylmä sota?
- juuu

24. osaatko virkata, neuloa, tai ommella?
- ne ei kehumista..kutomaan opettelin talvella. neulalla ja langalla kykenen paikkaamaan reiän sukassa...

25. oletko koskaan sanonut vanhemmillesi pahasti, ja katunut sitä paljon jälkeenpäin?
- Olen.

26. kumpi näistä sopii sinuun: ajattelen ennen kuin puhun, vai puhun ennen kuin ajattelen?
- riippuu.. yleensä ajattelen aivan liikaa ennenkuin puhun.välillä tulee sitten sammakko laumoja suusta:D

27. onko musiikki sinulle tärkeä asia?
- Erittäin<3

28. omistatko hyvän lauluäänen?
- En tod.

29. kotipuhelinnumerosi viimeinen numero?
- kotipuhelinta ei oo ollu varmaa 7v. mutta muistan numeron ja viimonen oli 4.

30. oletko koskaan kuullut vanhemman ihmisen kertovan, miten nuoriso on nykyään huonotapaista?
- Joo.

31. montako isovanhempaa omistat?
- Yhden. Mummo<3

32. lempiurheilulajisi?
- Kickboxing,snoukkaus

33. lempipenkkiurheilulajisi?
- kaikki!! yleisurheilu ja lätkä<3

34. kannatatko mitään jääkiekkojoukkuetta?
-HIFK!!!!!! <3

35. pidätkö beatlesin musiikista?
- no jaa..

36. tiedätkö mitä tarkoittaa käsite apartheid?
- :) tyhmänäkö tässä pidetään, hä?

37. tunnetko ketään itsemurhan tehnyttä ihmistä?
- tunnnen

38. omistatko molemmat vanhemmat?
- Joo.

39. oletko koskaan ollut sairaalassa yötä?
- Joo.viimeeksi ystävänpäivänä kun leikattiin

40. jos olet, miksi?
- leikkauksessa...

41. oletko abortin puolesta, vai vastaan?
- periaatteessa vastaan mutta on tilanteita jossa se on paras vaihtoehto kaikille.

42. kasvaako pihallasi puita?
- Joo

43. oletko koskaan ollut hulluna rakkaudesta?
- hmm

44. seurusteletko tällä hetkellä?
- en

45. osaatko olla halutessasi erityisen antelias?
- Osaan. annan keikkeni aina.

46. käytkö koskaan divareissa tai kirpputoreilla?
- silloin tällöin

47. oletko koskaan itse myynyt jollakin sellaisella omia tavaroitasi?
- Juu kirpparil kyl

48. millainen on rahatilanteesi juuri nyt?
- tilipäivää odotellessa tili miinuksella

49. lempinäyttelijäsi?
- Michelle Rodriguez,Sandra Bulloc, Angelina Jolie...monia

50. lempivärisi?
- musta ja keltanen

51. jokin inhoamasi ruoka?
- Maksa,kaali,sieni,herne-ruuat muummuassa...

52. onko sinulla lemmikkiä?
- Täplikäs neiti nimeltään Wilma

53. millainen hiusmalli sinulla on nyt?
- ihan tavallinen liehuletti=D

54. onko muoti sinulle tärkeä asia?
- HAHAHA!

55. milloin kävit viimeksi elokuvissa, ja minkä elokuvan katsoit?
- ööö...on jo hetki aikaa..kummitytön kanssa kattomassa Arthur ja minimoit;)

56. ostatko elokuviin mennessäsi yleensä herkkuja?
- Tietty!!

57. juotko paljon vettä?
- juon

58. poltatko?
- kyllä.valitettavasti.

59. oletko kiinnostunut politiikasta?
- En tod.

60. pituutesi?
- n. 175cm

61. oletko tyytyväinen pituuteesi?
- no jaa..

62. pelaatko demissä ollessasi huippumalli haussa-kilpailuja?
- ??

63. entä seuraatko tv-sarjaa?
- Ai huippumalli haussa? JTodellakin!!

64. jos omistat messengerin, kuinka kauan olet omistanut sellaisen?
- omistan..hmm..varmaan ikuisuuden!!:D

65. käytätkö sitä paljon?
- Joka päivä.

66. ovatko vanhempasi anteliaita, vai pihejä?
- no pihejä!!

67. onko rakkaus vai ystävyys tärkeämpää?
- hmm..molemmat. mutta rakkauksia tulee ja menee, ystävät pysyy...

68. perustele.
- mutta rakkauksia tulee ja menee, ystävät pysyy...

69. nimeä ensimmäinen keltainen asia, joka sinulle tulee mieleen.
- teho tölkki

70. osaatko uida hyvin?
- jaa-a.pinnalla pysyn

71. oletko koskaan omistanut/omistatko soittorasian?
- hmm..en vissiiin

72. onko koulu/työmatkasi pitkä?
- Joku 1,5km

73. kerro jokin positiivinen asia luonteessasi?
- Kiltti

74. ja jokin negatiivinen?
- itepäinen

75. tunnetko ketään tämän ikäistä ihmistä?
- Joo..

76. uskotko eläväsi vanhaksi?
- tuskin

77. luettele ulkomaat, joissa olet käynyt.
- KREIKKA<33, Turkki, Ruotsi, Viro..

78. pidätkö etnisistä ruuista?
- pidän!:D

79. oletko enemmän ruskettunut, vai kalpea?
- Kalpea täl hetkel..mutta kesällä vaalea neekru;)

80. mitä mieltä olet ns. ernuista?
- Häh?

81. oletko itse sellainen?
- :S

82. asutko maalla, kaupungissa, vai välimaastossa?
- Kaupungissa..

83. oletko lukenut taru sormusten herrasta?
- olen

84. entä kirjan ylpeys ja ennakkoluulo?
- olen.

85. kumpaakaan elokuvaa nähty?
- molemmat

86. ovatko useimmiten käyttämäsi farkut leveälahkeiset, suoralahkeiset, vai pillit?
- kaikkia siltä väliltä...

87. mitä mieltä olet suomen tämän vuoden euroviisukilpailijasta, Hanna Pakarisesta?
Pakarinen oli hyvä!

88. mitä luulet muiden maiden:DD ajattelevan sen perusteella suomesta?
- jaajaa...

89. pidätkö conan brienistä?
- joksu ihan ookoo

90. miksi/miksi et?
- hyviä juttuja välillä

91. osaatko sylkeä pitkälle?
- Juuh=)

92. puretko koskaan kynsiäsi?
- En enää.. tosi harvoin jos jännitän

93. puretko koskaan huuliasi?
- Joo :D

94. oletko koskaan pettänyt hyvän ystäväsi?
- en.

95. jos olet, niin millä tavoin?
- ...

96. milloin olet käynyt viimeksi hammaslääkärissä?
- en muista.viime vuonna

97. käytätkö paljon koruja?
- en

98. olitko vauvana suloinen?
- no en ollu:D

99. mielipiteesi tästä gallubista?
- ajanvietettä yöhön

100. lopetusaika?
- 4.10