Omituista. Yrittäessäni ajatella jotain, tai löytää jotain ajateltavaa ei päässäni ole tällä hetkellä mitään sisältöä. Kykenen kuitenkin kuvailemaan tuntemaani tyhjyyttä, kaikkea sen ympärillä. Mistä ne ajatukset oikeen tulee?
Itseasiassa eräs pitkä perjantai-ilta venyi aistillisuuden hekumaan ja puoliksi sohvalla ja lattialla pääylösalasin maatessani koin valaistuksen. Ajatukset välittyvät pääkoppaamme aistien välityksellä.
Aisteja.. niitähän on meillä homo-suvun oliolla lukemattomia. Tai no ei nyt oikeasti lukemattomia, mutta lähes lukematonta informaatiota ympäristöstämme on saatavilla jokaikinen hetki, oli se sitten tietoista tai ei-tietoista.
Traditionaalisesti aisteiksi luetaan ihmisen ulkoaistit: makuaisti, hajuaisti, näköaisti, kuuloaisti, ja tuntoaisti, näillä aisteilla havaitsemme informaatiota ulkoisesta maailmastamme. Näiden lisäksi ihmisellä on muitakin aisteja, jotka antavat informaatiota :
- Kivun aistiminen, joka on eliölle haitallisten neurologisten viestien lähetystä, vastaanottamista, ja prosessointia
- Tasapainoaisti, joka muodostuu näköaistin, tasapainoelinten, sekä asentoaistin yhteistyönä. Se on kuitenkin elintärkeä jokapäiväiselle toiminnalle, ja selviämiselle, joten itse ainakin luettelen sen erilliseksi aistiksi.
- Asentoaisti, joka siis välittää informaatiota siitä, miten kehosi eri osat ovat suhteessa toisiinsa. Välttämätöntä liikkumiselle.
- Liikeaisti, välittää informaatiota kehon liikkeestä suhteessa ympäristöön. Eli kuinka lujaa mennään ja mihin suuntaan.
- Sisäaisti, nälkä, kipu, ja sisäelinten liike.
- Lämpöaisti, tällä tarkoitan kykyä aistia ero kehon ja ympäristön lämpötilan välillä.
- Ajan aistiminen, itse pidän kyseistä aistia ihmisen tärkeimpänä aistina. On hyvin vaikea kuvitella kenenkään toimivan mitenkään ilman ajantajua, koska liikkeen luotettava observointi on kytköksissä aikaan jonka kappale on ollut liikkeessä.
No widdu!
No mitä vitun vattua näillä on sitten tekemistä ajatusten kanssa?
Ainakin sen verran, että ilman kyseisiä aisteja emme voi muodostaa kuvaa todellisuudesta, sillä ei olisi mitään keinoa saada informaatiota ympäristöstämme, eikä edes sisältämme. Itse ainakin uskon ajatuksiemme olevan todellisia, sekä ajatuksemme todistavan myös todellisuutemme. Vaikka menettäisit kaikki ulkoaistisi, on kuitenkin jäljellä sisäiset aistisi, saat siis informaatiota kehostasi, joka on ehkä sisäinen ympäristömme tietoisuudellemme. Silloin sinulla on jonkinnäköinen kuva todellisuudesta, todellisuutesi tosin olisi luultavasti huomattavan rajoittunut verrattuna minun todellisuuteeni, mutta se olisi kuitenkin todellisuus. Ja tämä todellisuutesi synnyttäisi niitä ajatuksia joista usein kumpuaa tekstejä, musiikkia, taidetta, harrastuksia, tekoja, sanoja, ynnä muuta.
Ilman aisteja, ei ole kuvaa todellisuudesta, eikä ajatuksia, eikä silloin olemassa olomme voisi olla varmaa filosofisessa mielessä. Kuollessa ihmisen aistitoiminta loppuu, niin loppuu myöskin kuva todellisuudesta, ja ajatukset. Ja olemassa oleminen.
Tai näin ainakin luulisin. Tällä tavoin jotenkin ajatuksen juoksuni toimi olessani pää ylösalaisin katsoessani olohuoneen pöytää joka näytti kutakuinkin tältä:
Blogaukseni on ehkä hieman kehnosti jäsennelty, johtuen luultavasti koko yön valvomisesta. Tyhjästä päästä on vaikea ammentaa näin suuri ajatus helposti luettavaksi.
En usko ajatusten saapuvan mystisesti ulkoavaruuden energiakentistä vaan näkisin niiden olevan kiinni aisteistamme. Harvoin me kuitenkaan pysähdymme ajattelemaan kyseisen ajatuksen syntyperää. Ajatuksia pidetään itsestäänselvyytenä. Tai itse ainakaan en ollut koskaan sen kummemmin ajatellut ajatusten syntyperää ennen tuota perjantaista iltaa olohuoneessani.
Sillai.