IRC-Galleria

..eilen. Käytiin puolivuotisneuvolassa. Painoa on sitten 6625g ja pituutta 63 cm. AIka hyvin neiti on kirinyt alkuajoista :)

Meillä osataaan jo pyöriä ja mönkiä takaperin. Pipsa myös istuu, kunhan on tyyny persiin takana ja seisoo kun auttaa kämmenistä. Tosin askellus on niin varvaspainotteista, etten ole uskaltanut vieläkään laittaa häntä hyppykiikkuun. Nukutaan vähintään kahdet neljän tunnin päikkärit päivällä. Öisin meno on vielä kohtuullisen levotonta. Siksipä äiti on parhaillaankin melkoisen väsynyt.

Pipsa on syönyt velliä kolmen kuukauden vanhasta asti ja syö sujuvasti kiinteitä ruokia, tosin kaupan liha-ja kanavalmisteet eivät neidille kelpaa sitten ollenkaan. Tissikin maistuu vielä. Oikeastaan hän on loppujen lopuksi hyvin helppo lapsi, mitä nyt väsyneenä ihan superritinä. Edellispäivänäkin istui tallin käytävällä kopassaan kaksi tuntia ja katseli, kun äiti ja iskä kengittivät hevosia. Ulkoilmasta hän pitääkin paljon, nukkuu ulkona vaunuissa vaikka kymmenen asteen pakkasessa ihan kiltisti.

Pipsa oli siis syntyessään 19.5 2320g ja 43 cm pitkä. Synnytyksestä en olekaan koskaan kertonut mitään, joten..

Perjantaina olin Ninnin luona iltapäivästä pitämässä ratsastustunteja. Vatsaa kipristeli merkillisesti ja Tuula ja Ninni kiusasivat minua, että "nonii, nyt se sitten alkaa, kuule sua supistaa!". Pidin ratsastustunnit loppuun ja höykytin tyttöjä ihan normaalisti. Illalla kävimme vielä Perttelissä moikkaamassa Tanjaa, joka asui tuolloin vielä Kaivolassa ja taisin käydä jotain hakemassa vielä yömyöhään Maijan luotakin. Haettiin vielä kebabbiakin kaupungista ja mentiin kotio Salaisiin. Ruokaa en ikuna tullut syöneeksi. Ajattelin, että nukun tässä nyt hetken, mutta nukuttua en kyllä saanut, kuin tunnin verran. Pitkällään en pystynyt olemaan, joten nousin ylös ja istuin tietokoneella sitten aamuseitsemään asti. Mainitsin jopa hevostallinetissä salolaisille, että taidan lähteä kohta synnyttämään, josta kaikki olivat tosi pahoillaan vitsinä, kun sunnuntaina mun olis pitänyt kuuluttaa Anisissa aluekoulukisat.

Itseasiassa meidän olisi pitänyt tuolloin lauantaiaamuna olla menossa kengittämään jonkun hevonen, joten kun herätin isäntää siinä kymmentä yli kahdeksan, että mennäänkö, ensireaktio oli "eikai ny sentäään tähän aikaan tartte lähteä". Könyäminen sängystä tapahtui melkoisen pikavauhtia, kun tajusi, että olikin kyse sairaalaan menosta. Toppuuttelin sen verran, että enhän ollut edes sairaalaan soittanut vielä. Soitin sairaalaan, kun olin vähän epävarma, milloin pitikään lähteä. En halunnut yhtään liian aikaisin, ettei aika tulisi pitkäksi. Kätilö hoputti minua tulemaan jo äkkiä, kun kerran supistukset tulivat jo kuuden minuutin välein. Sanoin puhelimeen, että ruokkisin ensin hevoset :)

Elukoista mulla olikin huoli, kuka muistaisi niitä ruokkia ja hoivata sairaalassaoloajan, mutta kaikki kuitenkin järjestyi ihan parhain päin. Loppujen lopuksi heitettiin Annakin vielä töihin ennen sairaalaan menoa.

Sairaalaan kirjauduin klo 09.45 ja pääsin suoraan siihen pedille, missä katsottiin minkä vahvuisia supistukset olivat ja miten usein niitä tuli. Tuossa vaiheessa olivat jo sitten ihan kunnollisia ja niitä tuli neljän viiden minuutin välein. Auki oli muistaakseni noin neljä senttiä. Vedet eivät missään vaiheessa tulleet ennen synnytyspöydälle menoa.

Sitten vaan vaatteet veks ja synnytyssaliin. Kivunlievityksistä ei juuri vaihdettu sanaakaan, eikä siinä olisi sitten mitään epiduraaleja ehtinyt varmaan pyytäkään. Pelkäsin synnytystä juuri siksi, kun kipu oli ihan ennenkokematonta. Ei olisi tarvinnut pelätä. Istuskelin altaassa antureiden kanssa. Petteri lähti kahville ja sanoi olevansa hetkosen poissa. Loppujen lopuksi mun piti soittaa sille, että "mikäli haluat nähdä sun lapses syntyvän, sun kannattais jo pikkuhiljaa tulla..". Aika nopsaan meinaa tapahtui. Siinä vaiheessa, kun Petteri tuli takaisin, kivut alkoivat olla sitä luokkaa, etten voinut olla, kuin pystyssä ja nojata tikapuihin. Pallon päällä kerkesin istua varmaan viisi minuttia, kun sanoin, että nyt haluan pöydälle. En tiedä miksi synnytin pöydällä, sen takia varmaan, että takana oli sitä pelkoa, enkä ollut ehtinyt käsitellä mielessäni, missä olisi helpointa punnertaa lasta maailmaan. Ainakaan se paikka ei ollut sänky :)

Luonto hoitaa kyllä tikanpojatkin puuhun ja niin vaan se ponnistaminenkin sujui ihan itsestään. Taisin ponnistaa kuusi seitsemän kertaa kahteenkymmeneen minuttiin ja sieltä se sitten tuli. Kello 14.14 tarkalleen. Jossain kohdassa lääkäri kävi puuduttamassa kohdunkaulan, mutta muuta kipulääkettä en sitten tarvinnutkaan. Onneksi. Eikä se kipu mitään kestämätöntä ollutkaan. Sattui ihan saatanasti kyllä, mutta tiesi, että se menee ihan kohta ohi. Pari pientä pintatikkiä jouduttiin laittamaan, mutta en edes mitenkään revennyt.

Niin, siinä se nyt oli, oma vauva. Sitä tunnetta, kun vauva nostettiin rinnalle, ei voi sanoin kuvata mikään maailmassa. Kaikki kipu ja kiukutus loppui siihen paikkaan. Pipsa oppi nopeasti syömään ja kaikki sujui muutenkin tosi hyvin. Väristä tuli yksi miinuspiste ja kun vauva oli syntyessään tosi pieni, hän joutui sokeri-ja painoseurantaan vuorokaudeksi. Paino tietysti laski ensin hiukan, mutta lähti kohisten kohoamaan parissa päivässä.

Aiheutin kummastusta käppäilemällä samana iltana jo pitkin synnärin käytäviä. En tarvinnut kipulääkkeitä ja energiaa oli niin, että olisin voinut juosta maratoonin. Tuo sama energia olisi nytkin tarpeen..Seuraavana aamuna jätimme vauvan parkkiin hoitajille ja vaadin päästä lähteä käymään kävelyllä. Olisitte kuulleet anopin äänen, kun tämä soitti kuulumisia ja sanoin olevani Salon torilla ostamassa kirsikkatomaatteja :)

Sairaalassa taisin olla kaikkiaan neljä päivää.