IRC-Galleria

Blogimerkintä

- Vanhempi »

Uskotko kohtaloon?Torstai 27.10.2005 14:50

Tässä tuoreen eron tiimellyksissä sitä on tullut tutkiskeltua itseään, ajatuksiaan ja ympäristöään aivan uusin silmin.
Mistä ihminen on perinyt tällaisen "perse edellä puuhun"-mentaliteetin? Jotain ikävää pitää tapahtua, ennenkuin herää ajattelemaan asioita ja näkee niiden kääntöpuolen.

Ystävät ovat saaneet aivan uudenlaisen merkityksen. Nyt kun muistelee minkälaisissa tilanteissa ja yhteyksissä heihin on tutustunut, sitä väkisinkin havahtuu pohtimaan josko sittenkin kaikella on ollut jokin ennalta määrätty tarkoitus.
Voisiko olla mahdollista, että minun on ollut määrä törmätä juuri näihin ihmisiin juuri tietyllä hetkellä, jotta yhtälö X toteutuisi ja saisii aikaan lopputuloksen, johon olen vasta matkalla?? Mielenkiintoisinta olisi tietää, onko minulla mitään mahdollisuutta vaikuttaa tähän lopputulokseen?

Männäviikkoina on moni asia tapahtunut aivan täysin ennalta-arvaamatta ja vailla mitään järkeenkäypää selitystä. Väistämättäkin mielessä käy ajatus, että näin oli tarkoitettukin. Onko jollakin meidän elämämme kulku jo valmiina tiedossa? Iso kirja tai yksittäinen paperiliuska...olisi jännä päästä kurkkaamaan!

Moni kummeksuu taitoani nähdä ihmisten "läpi". Jo pienen rupattelutuokion jälkeen osaan kertoa henkilöstä mitä ihmeellisimpiä asioita. Eleiden ja puhe- tai kirjoitustavan perusteella toisten lukeminen on aina ollut helppoa. Siihen, että jonkun suhteen on tullut lukihärö, keksin vain kaksi syytä: kohtalo tai puhdas inhimillinen erehdys.

Palautetaanpa ajatus vielä hetkeksi tähän "perse edellä puuhun"-maailmaan. Ehkäpä meidän täytyykin vain kokea asiat kantapään kautta oppiaksemme jälleen avaamaan silmämme ja laskeaksemme jalkamme taas tukevasti maan kamaralle.
"Mikä ei tapa (sattuu niin kerpeleesti), se vahvistaa"-sanonta osuu siis siinä vaiheessa naulan kantaan!
Kenties tarvitsemme aina pientä tuuppausta tai palautusta kasvaaksemme ihmisinä ja oppiaksemme virheistämme. Itse täytyy ainakin myöntää, että tästä kun selviän, on taivas rajana siihen asti kun joku katkoo taas piuhat. Silloin sen ei välttämättä tarvitsisi tehdä niin kipeää, mutta takapakeista vahvistuneena olen valmis ottamaan sen vastaan. Tapanani ei ole kerryttää traumapalleroita sisälleni, eikä virheitä välttelemällä ole edes mahdollista elää täyttä elämää!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.