IRC-Galleria

"Laki käytännöstä estäisi lopulta kaiken muuntogeenisten kasvien viljelyn maassamme."

Näin kiteyttää perinnöllisyystieteen emeritusprofessori Petter Portin 22.11. Helsingin Sanomien mielipide-palstalla hallituksen 13.11. eduskunnalle antaman lakiesityksen tulevan vaikutuksen.

Lakiesitys lyhykäisyydessään määräisi (ja todennäköisesti tulee määräämään, kun Vihreätkin istuvat hallituksessa) geeniteknologialla parannellun perunan viljelyksien ja tavanomaisella tuotantotavalla viljellyn perunan välille 18 metrin suojarajan, luonnonmukaisella menetelmällä viljellylle suojaraja olisi 30 metriä. Suojarajan tarkoitus olisi estää risteytyminen. Portin kirjoittaa Ruotsissa ja Hollannissa vastaavan suojarajan olevan 3 metriä ja Tanskassa 2 metriä. Kotimaistenkin tutkimusten mukaan 2-3 metrin suojaraja on riittävä.

18-30 suojarajan asettaminen vaikuttaa siten ettei yksikään viljelijä ota geenimuunneltua perunaa pelloilleen jos joutuu jättämään kymmenien metrien levyisiä kaistaleita viljelemättä. Saatavilla olisi esimerkiksi perunaruton kestävä geenimuunneltu perunalajike.

Vaikuttaa siltä että edistyksellistä viittaa harteilleen asetteleva Kokoomus on taipunut Keskustan kantaan, jotta saa jatkossa taas toteuttaa sille itselleen olennaista politiikkaa keskustan myötämielisyydellä. Myöskin koska keskimäärin teknologiamyönteinen Vihreät istuvat hallituksessa, oppositio tuskin tulee vastustamaan lakialoitetta ja asian toteutuminen Suomessa tulee siirtymään hamaan tulevaisuuteen.

Ensimmäisessä kuvassa siperianhuskyn pentu, ja toisessa karjalankarhukoiran pentu. Kun olin lapsi meillä oli koira Eppu, joka oli näiden kahden risteymä. Kun oli 30 pakkasta Eppu kaivoi pihalle lumikasaan itselleen pesän josta sitten kohosi höyryä koiran hengityksen kuumuudesta. Eppu myöskin muisti aina palvoa täysikuuta ulvomalla. Harrastin myös Epun selässä ratsastamista, mikä on aivan mahtava harrastus pikkupojan ja koiran välillä. Nykyään sitä on tosin niin läski, että pitää tyytyä kakkosvaihtoehtoon ja ratsastaa sudella virtuaalitodellisuudessa.

Vähän alkanut tuollaista tekemään mieli tässä viimeaikoina. Koiran pitää näyttää koiralta. Sekarotuisen ottaisin mielelläni, sillä minua ei kiinnosta tehdä koirasta näyttelyprimadonnaa, ja ovat usein terveempiäkin.

Ote päivän Hesarin mielipide-osastolta:

"Turussa arkeologinen tutkimus painottuu Ruotsin vallan aikaan. Heimojemme rautakausi on unohdettu ... Syynä tähän on se että Turku (Åbo) tahtoo korostaa kuuluvansa Itämeren piirin läntiseen kaupunkiperinteeseen. Ikiomaa itäisen kulttuurin (Venäjä ja Baltia) perintöä vähätellään ja vierastetaan."

Näin kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalle Jukka Paaso, arkkitehti Turku. Paason ajatukset herättävät tiettyä vastakaikua minussa. Seuraavassa erittelen näitä. En halua kuitenkaan arvottaa sitä kumpi sinällään on parempaa, läntinen vai itäinen kulttuuriperintö.

Suomalaiset ovat vain osa Itämeren suomalaisia heimoja, laajemmin suomalaisugrilaisia kansoja, joista suurin osa asuu Venäjällä, nykyään tosin valtaväestöön monien muiden tavoin sekoittuneina.

Suomalaisia ja puolalaisia yhdistää samankaltainen tyhmänylpeys itänaapureitaan kohtaan (jonka he itse saavat taas saavat kokea omilta länsinaapureiltaan). Puolalaiset ja suomalaiset ovat kansoja joilla on itäinen alkuperä, mutta vuosisatojen aikana on suurelta osin omaksuttu läntinen kulttuuri. Molemmilla kansoilla on tietty idänromantiikka, joka valitettavasti on historiansaatossa näyttäytynyt isännän elkeisenä suhtautumisena itänaapureitaan kohtaan. Tässä ollaan hyvin lähellä läntistä imperialismia.

Jatkosodan aikana historian saatossa läntisiksi muuttuneet heimoveljet saapuivat valloittajina Itä-Karjalaan, jossa nämä pyrittiin kansallisesti herättämään suomalaisiksi, vaikka heillä, yksinkertaista elämää elävillä karjalaisilla oli kulttuurillaan paljon lähempänä alkuperäistä (josta suomalaisetkin tulivat) säilynyt elämänmuoto.

Yhteiskunnallisesti Suomi ja Ruotsi muistuttavat paljon toisiaan (tai siis Suomi muistuttaa paljon Pohjoismaita vuosisatojen vaikutuksen jälkeen, ja paljolti hyvä niin), mutta suomalaisten ihmisten alkuperä ei ole lännessä. Suurimmalla osalla suomalaisten sukulaisista lukee passissaan Venäjä. Suomi ja Viro muodostavat vain läntisen poikkeuksen muiden itäisten sukulaistensa joukossa.

Myöskään suomalaiset eivät koskaan olleet viikinkejä toisin kuin skandinaavit. Suomalaisten ihmisten alkuperä on aivan muualta kuin skandinaavien. Väittäisin että suomalaisia lähimpänä ovat virolaiset, sitten muut baltit, ja myös läntisen Venäjän pohjoisosalla elää paljon nykyään venäläistyneitä karjalaisten jälkeläisiä. Samoin koko ajan valtaväestöön sulautuvia suomalaisugrilaisia heimoja elää pitkin suurta Venäjää.

Palaan kysymykseen pian, mutta ensin katsotaan mihin suomalaisten verovarat menevät. Kolme samansuuruista pakettia muodostavat yhdessä leijonanosan kohteista joihin verovarat ohjataan:

1/3 sosiaalimenot
1/3 puolustusmenot
1/3 aluepolitiikka

Noniin, mikä helvetin aluepolitiikka ja miksi siihen uppoaa valtaisa määrä veronmaksajien rahaa joka vuosi? Aluepolitiikka on Suomen Keskusta-puolueen elinehto sillä se 1) tukee väen pitämistä maalla ja 2) tukee avokätisesti Suomesta jo rakenteellisesti tulevaisuudessa pääosin katoamaan tulevaa elinkeinoa, maataloutta.
Päätelmä: Maalla-asuvat ja erityisesti maanviljelijät ovat Keskustapuolueen varmimpia äänestäjiä, joita ilman tätä menneisyyden puoluetta ei nähtäisi Suomen politiikan mahtitekijänä.

Katsotaampa lähempää kuinka Suomi tekohengittää maaseutuaan ja Keskusta itseään. Esimerkiksi Kainuusta saatiin 2006 valtiolle verotuloja per asukas 5200 euroa, kun samaan aikaan valtion menot Kainuussa olivat 8200 euroa per asukas. Vastaavasti pääkaupunkiseudulta valtio sai verotuloja 9500 euroa per asukas kun valtion menot pääkaupunkiseutulaisia kohtaan olivat 7400 euroa per asukas.
Päätelmä: Valtio tukee Kainuun jokaista asukasta 3200 eurolla vuodessa, jonka maksavat suurten kaupunkien veronmaksajat.

Helsingin teknisen korkeakoulun professori Esko Niemi on laskenut vuonna 2008 (jonka laskelmiin edellä esitetyt luvut perustuvat), että jos aluepolitiikka lakkautettaisiin kunnallisveroa voitaisiin laskea kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Maatalouden avokätinen tukeminen yhtäältä ja Itämeren tilan kauhistelu (tutkijoiden mukaan Itämeremme on maailman saastunein meri) toisaalta on hölmöjen hommaa. Maatalous on katoava elinkeino Suomessa, Itämeren tilan huononeminen taas näkyy vuosikymmeniä eteenpäin. Suomessa juuri maatalous muodostaa puolet siitä saastemäärästä jonka Suomi päästää Itämereen joka vuosi.

Sitten taas lukuja. Suomessa kaupungistumisaste on 61%, kun se taas Suomen kehitystasolle sopivassa verrokkiryhmässä Ruotsi, Tanska ja Saksa on 83-89%. Ruotsi uudisti aluepolitiikkansa jo vuonna 1990. Japanissa maan kolme keskusaluetta tuottaa 40% kaikesta maan tuotannosta. Suomen Keskustaan vertautuvia voimakkaita maaseutupuolueita ei ole Länsi-Euroopassa, lähimmät vastineet löytyvät entisistä Itäblokin maista, mutta näissä ei kommunismin kauden seurauksena riitä samanlaisia rahamääriä syydettäväksi maaseudulle mitä Suomessa tehdään.

Aseilla tapetaan 2000 ihmistä päivässä. Suurin osa tästä tapahtuu tietenkin länsimaisten medioiden kiinnostuksen kohteiden ulkopuolella, joten se ei meitäkään kiinnosta.

Obama saa 30 tappouhkausta päivässä. Tämä on yli 400% kuin edeltäjänsä George W. Bush. Erityisesti Obaman vastustajia kuumottaa se että mies auttaa nyt suuremman osan amerikkalaisia terveysvakuutuksen piiriin. Varsin laaja räyhäoikeiston media jauhaa jatkuvaa valhemyllyään siitä kuinka tämä terveydenhuoltouudistus olisi jotenkin pois niiltä joilla on jo vakuutus. Erityisesti tämä uppoaa eläkeläisiin, jotka nyt Obamalla peloteltuna saadaan pelkäämään jo voimassaolevan terveysvakuutuksensa puolesta. Terveydenhuollon uudistusta vastustavien mielenosoituksissa tuodaan ilmi kuinka Obama on kauhea sosialisti, kommunisti jne ... niin ja tietysti muslimi! ... niin ja tietysti Hitler!

Hitleriltä neuvoja kaipailevat ilmeisesti myös radikaaleimmat Obaman vastustajien leirissä. WWHD? - What would Hitler do?-präntätyllä autolla oli ajanut yksikin Obaman murhaamista suunnitelleista, kai saan sanoa, rasisteista.

Kseniya Simonova:
http://www.youtube.com/watch?v=Cri7aQHRT7k

Ja huumorikevennyksenä toimintaa ukrainalaisessa asuntolassa:
http://www.youtube.com/watch?v=2ZebndiGd1M

Unkarilainen halpalentoyhtiö Wizzair mahdollistaa nykyään pääsyn suoraan Turusta Gdanskiin ihmisystävällisin hinnoin, jota mahdollisuutta sitten Kiiran kanssa heti hyödynsimme. Kun vielä bookkaa hostellihuoneen lähiöstä saa kokonaiskulut pysymään budjetissa. Aika hyvä vaihtoehto jollekin Ruotsin laivareissulle. Majailimme Lucky-hostellissa, joka sijaitsee linnuntietä noin kolmen kilometrin päässä keskustasta (josta hyvät bussiyhteydet ja mielenkiintoiset kävely-yhteydet erilaisten lähiöiden läpi). Hostellia pitää perhe joka vuokraa kerrosrivitaloa(an) hostellina ja asuu itse asuntovaunussa talon edessä. Perheen isä, Maciek, on hieman Tapsalta/Zyklonladiltä näyttävä iso mies, jolla on puolalaisperheelle mielenkiintoinen pikkujuliste ykköskerroksen vastaanottopöydän luona: "Bogaty kosciol, biedny kraj" = "Rikas kirkko, köyhä maa" jossa irstaan näköisen lihavan papin kuva.

Gdanskin katujen, ja erityisesti sivukatujen, tunnelmasta ja suorastaan omituisesta autiudesta (kun kyseessä on kuitenkin noin 440 000 asukkaan kaupunki) voisi kirjoittaa oman pätkänsä, mutta antaa kuvien puhua puolestaan. Onneksi kaupungissa oli kuitenkin sattumalta menossa samaan aikaan festivaalitapahtuma Wilno w Gdansku, jolla oli ilmeisesti tekemistä alueen liettualaisten yhteyksien kanssa. Meidät paikalle veti lumoava elävä musiikki kun olimme toisena iltana jo palaamassa hostellille iltapalaostoksien kanssa. Lavalla esiintyi puolalainen orkesteri jonka tyylisuuntaa on vaikea määritellä, mutta sanotaan nyt vaikka että jotain Venetian Snares naisvokalistilla. Muina iltoina emme festivaalialueelle (joka ilmainen) jaksaneet reissuiltamme.

Gdanskista teimme oikeastaan joka päivä jonkin reissun erilaisia julkisia kulkuvälineitä käyttäen erinäisiin noin 60 kilometrin kehällä oleviin kohteisiin: Sopot, Gdynia, Malbork (keskiaikaisen saksalaisen ritarikunnan hallintolinna) sekä Sztutowo (Stutthof). Kaikkiin muihin kohteisiin yhteydet olivat luotettavat paitsi Sztutowoon, jossa sijaitsee Stuthoffin keskitysleirimuseo. Sinnepääsystä ei mainittu myöskään turistioppaassamme tai Puola-matkailukirjassani, mutta internetin ihmeellinen maailma tarjosi tähänkin pulmaan apua. Jos Puolassa matkailu sisältää nykyään hazardi-elementtejä, mietin että miten ulkomaalainen on siellä 20 vuotta sitten osannut mihinkään.

Puoliltapäivin ostimme liput Gdanskin linja-autoasemalta Szutowoon. Auto lähti 2 tunnin kuluttua, jota odotellessa, onneksi, teimme tarpeeksi eväsostoksia leipomosta. Sieni- ja kaalitäytteiset piiraat ovat Puolassa aivan taivaallisia. Matka Sztutowoon sujui hyvin, puolet matkasta mentiin maaseututietä, jotka on Puolassa lähes poikkeuksetta "aidattu" tienvarsipuu-istutuksin vaikka oltaisiin kuinka kaukaisilla peltomailla. Sztutowo itsessään on pikkupaikka, joka sijaitsee sen niemen tyvessä joka alkaa Puolan puolelta ja vaihtuu pian Venäjän hallinnoimaan Kaliningradin alueeseen.

Sztutowossa tutustuimme ensin keskitysleirimuseoon hieman reilu kaksi tuntia. Kyseessä on pohjoisen Puolan alueen suurin saksalaisten toisen maailmansodan aikainen keskitysleiri, jonne päätyi 110 000 onnetonta. Kävijöitä leirissä oli todella vähän, vain muutamia puolalaisia perheitä, että se siitä Holokaustin kaupallisuudesta. Myös leiriin pääsy oli ilmaista.

Keskitysleirin komendantin kartano sijaitsi natsien suosimaan tapaan leirin yhteydessä, jossa oli ihana puutarha ja jota pieni joukko leirin vankeja oli hoitanut. Kartanossaan komendantti ja hänen vaimonsa olivat esittäneet elävänsä aivan kuin mikä tahansa alleviivatun normaali ylemmän keskiluokan kunnollinen saksalainen porvariperhe ikään. Komendantti pukeutui valkoiseen pukuun, joka yhdistettynä huomattavaan pönäkkyyteen ja vallan olemukseen toi väistämättä mieleen Valtakunnanmarsalkka Herman Göringin. Nytkin kartanossa asui joku sillä katolla oli lautasantenni ja pihalla pyykit kuivumassa.

Leiri itsessään oli tavallaan minulle jo ennestään tuttu tarina Auschwitzin nähtyäni. Kuolemanportista sisään astuneet olivat nyt SS:n valtakunnassa, joka oli oma pienoistodellisuutensa joka tarjosi erilaisia teitä kärsimyksen kautta kuolemaan, ja onnekkaimmille turhan kärsimyksen kautta vapauteen, jossa vain murto-osa heistä tulisi koskaan saamaan mitenkään verrattavaa korvausta kokemastaan. Mielenkiintoinen oli toisen esittelytalon sisällä yhdessä huoneessa oleva seinä, jossa painotettiin keskitysleirin kauhujen universaaliutta. Huoneessa hieman eksoottisemmatkin maat, kuten Suomi, olivat saaneet oman osastonsa. Minulle uuteena tietona selvisi että muutama suomalainenkin oli aikoinaan leirille jotenkin päätynyt. Seinällä oli saksankieliset tiedot muutamasta suomalais-nimisestä henkilöstä, josta muilla paitsi yhdellä oli syntymäpaikkanaan Neuvostoliitto. Tämä tietenkin selitti huomattavasti heidän taustaansa, mutta entä se yksi Suomessa syntynyt, mikä oli hänen tarinansa?

Poistuessamme leiriltä päivän hyvä ilma huononi ja pian alkoi sataa. Onneksi läheisellä linja-autopysäkillä oli katos. Mutta missä linja-autot? Hetken kesti ennen kuin opin lukemaan aikataulua (jollainen siellä luojan lykky oli) , josta selvisi syy siihen miksi autoja ei tule. Jos nyt on pyhäpäivä. Pyhä-aikataulussa oli kuitenkin vielä yksi kahden tunnin päästä ajava ilta-auto, mutta tässä kohtaa sen tulemisen varmuus ei tuntunut järin vakuuttavalta kun mitään muutakaan linja-autoliikennettä Gdanskin suuntaan ei näkynyt eikä kuulunut. Noin kolmen vartin jälkeen lähdimme sateessa tallustamaan kohti Sztutowon keskustaa. Ihmisiä ei näkynyt missään, mutta vastaamme juoksi koira joka olikin päättänyt lähteä toisessa talossa asuvia koiratovereitaan katsomaan. Sitten kuului ääntä, messuamista. Pelkoni olivat osoittautuneet toteen, nyt oli pyhälauantai. Kirosin Puolan katolista kirkkoa. Tien varrella oli pieni ja ruma moderni kirkkotalo, jonka ovet olivat "kutsuvasti" auki. Kirkko oli tupaten täynnä ja sieltä loisti valo ja messu kutsui lampaita. Siellä ne kaikki kadonneet ihmiset siis olivat. Sitten vastaan tuli nuori poika pyörällään ja kysyin suuntaa kylän asemalle (jos sellainen oli). Hän neuvoi vain jatkamaan samaa tietä eteenpäin. Kylän keskustassa oli kaksi pysäkkiä tien molemmin puolin. Vastakkaisella pysäkillä oli pariskunta, juopon oloinen noin 35-vuotias mies ja noin 20-vuotias tyttö. Keskustassa oli myös baari, leivoskahvio ja suuntaviitta rautatieasemalle! Lähdimme kohti asemaa. Tie päättyi ja asemalla oli katettu rautatiepysäkki, mutta ei kiskoja. Viereisellä laitumelle laukkasi kolme hevosta. Päättelin että olimme siis tulleet Silent Hillin pikkukaupunkiin elokuvassa jonka oli ohjannut David Lynch.

Kun palasimme pysäkiltä keskustaan leivoskahvilan ovella seisoi Cate Blanchettin näköinen nuori nainen (mutta vielä hörökorvaisempi), jonka myöhemmin uskoin pelastavaksi enkeliksemme. Menin kysymään linja-autoaikatauluista, jotka hän selvitti meille puhelimella, ja todellakin vielä oli menossa se yksi iltabussi. Sitten ostimme munkkia ja kahvia ja katsoimme kuinka elämä palasi Sztutowoon kun ihmiset palasivat autoilla ja polkupyörillä kirkosta samanaikaisesti suurena joukkona, samoin viereisessä baarissa alkoi häiden juhlinta seurueella joka saapui myöskin paikalle autoletkana. Ja me pääsimme palaamaan Gdanskiin tiellä pomppivalla vanhalla bussilla.

http://www.youtube.com/watch?v=X1wMBKMoue4 Ukraina Mae Talant

http://www.youtube.com/watch?v=nAm-rEBQrj4&feature=PlayList&p=9E866EF5FE283D0C&playnext=1&playnext_from=PL&index=4 Polska Mam Talent

http://yle.fi/teema/tv-arkisto/id18150.html

Yle Teema näytti juuri dokumentin "Tois puol jokke 1961", josta selvisi että Turku on paras paikka maailmassa ja lopussa kansallispukuiset rivistöt marssivat Suomen-lippuja kantaen pitkin Aurajoen rantaa kohti voittoa ... tuli vaan taas mieleen että kun katselee vanhoja kotimaisia dokumentaareja omasta itsestään niin siinä neuvostoliittolainenkin propaganda asettuu omalle paikalleen ja tulee paremmin ymmärrettäväksi kun sen asettaa rinnatusten muun aikalaisitsekehunnan kanssa.