IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Ah, kevät...Tiistai 13.03.2007 16:00

Kevät on tullut jäädäkseen, ja suorastaan hujauksessa!
Jäät (=Turun talvi) ovat jo suurelta osin lähteneet, ja niiden alta voi haistaa kaikki lapsuuden hajut, nostalgiaa, (mukaanlukien koiranpaskat) ja uuden elämän synnyn!

Blackfield - Some DayKeskiviikko 07.03.2007 15:06

Tässä hetkessä, Steven Wilsonin ja Aviv Geffenin musiikkia kuunnellessa, tulee todella se olo että ehkä maailma voidaan sittenkin pelastaa. Olen auttamattomasti pessimistinen optimisti.

Päädyin antamaan ääneni puolueelle joka on arvoliberaali, ja vapaa vanhoista jakolinjoista ja niiden synnyttämästä indoktrinaatiosta, ja, ennen kaikkea, joka katsoo tulevaisuuteen.
Puoluetta jonka ohjelman perusjalan muodostavat kestävä kehitys, ekologisuus, luonnonsuojelu, ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Konstantinus Suuren arvoitusTiistai 06.03.2007 16:19

Konstantinus Suuren arvoitus


"Besides, the Sol Invictus had been adopted by the Christians in a Christian sense, as demonstrated in the Christ as Apollo-Helios in a mausoleum (c. 250) discovered beneath St. Peter's in the Vatican."
New Catholic Encyclopedia, 1967


Oliko Rooman ensimmäisenä kristittynä keisarina, ja itse uudesti syntyneenä Kristuksena, pidetty Konstantinus I todella kristitty?

Aihe on kiehtonut mieltäni nyt jo vuosia kun ensikerran siihen törmäsin luentosarjalla antiikin Kreikasta ja Roomasta.

Nyt olen vihdoin saanut käsiini Veikko Litzenin ”Keskusteluja professorin kanssa”-kokoelmateoksen jossa professori käsittelee osiossa ”Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa” yhtä tieteellisen intohimon kohteistaan, Konstantinus Suurta. Tästä tutkimussarjateoksesta olen koostanut suurimman osan seuraavaksi esittämistäni Konstantinus Suurta ja kristinuskoa koskevista tutkimustiedoista ja niiden pohjalta tehdyistä päätelmistä.
Osuudet jotka eivät ole Litzenin tutkimusteoksesta mainitsen erikseen lähteineen.


Konstantinus Suuri – Jumalan poika

Noin 280-337 jKr. elänyt Konstantinus oli hajanaisena aikana Rooman läntisimpiä osia hallinnut caesareus joka huudatti itsensä keisariksi nykyisessä Yorkissa heinäkuun 25. päivänä vuonna 306, syrjäyttäen Roomassa hallinneen keisari Maksentiuksen.
Konstantinuksella oli jotain muutakin kuin sotilaansa mikä Maksentiukselta puuttui, hän oli jumalan poika. Senaatti oli julistanut hänen isänsä, edesmenneen keisari Konstantiuksen, divukseksi, jumalaksi jumalten joukossa.

”Konstantinus katsoi tuon heinäkuun 25. päivän ”syntymäpäiväkseen”, dies natalis, joka siis osui Leijonan tähtimerkkiin ja astrologiassa Auringolle nimettyyn huoneeseen. Hänellä oli aivan erityinen suhde Aurinkoon, mikä ei suinkaan ollut merkityksetöntä valtakunnan kannalta ongelmallisen, mutta yhäti kasvavan kristittyjen joukon sympatioita ajatellen. Konstantinuksen taivaallinen kumppani, comes, eräänlainen jumalolemus, oli nimittäin Sol Invictus, Voittamaton Aurinko, joka näkyy rahassa keisarin kanssa identtisenä taustahahmona.”

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:ConstantineCoin.jpg
Kuvan kolikossa Konstantinus Suuri apulaiskeisareina toimineiden poikiensa keskellä taustanaan jumalolemuksensa Sol Invictus, sittemmin kristityn pyhimyksen sädekehä.

”Voittamattoman Auringon kultin asemaa kristinuskon ja pakanuuden välillä ei liene laajemmin tutkittu, mutta tämä jumaluus kuulunee niihin lukuisiin 300-luvulla esiintyneisiin ilmiöihin, joille voitiin antaa – kulttuurista riippuen – kuhunkin tilanteeseen sopiva merkitys. Kristus oli ”Maailman Valkeus”, mutta niin oli Aurinkokin, ja keisari Konstantinus, tuo jumalan poika, oli Valkeuden inkarnaatio. Kun hän vielä Rooman valloitettuaan omien sanojensa mukaan, ”tällä vapauttavalla merkillä, miehuuden todellisella osoituksella, olen pelastanut ja vapauttanut teidän kaupunkinne tyrannin ikeestä sekä vapauttanut ja asettanut senaatin jälleen virkaansa ja Rooman kansan muinaiseen arvoon ja loistoon”, hän oli myös Vapahtaja, Liberator ja Soter. Tätä taustaa vasten, Kristukseen samaistumisen huomioon ottaen, olisi tarkasteltava niin Nikean kirkolliskokouksen kauaskantoisia päätöksiä kuin myös Konstantinuksen äidin pyhittämistä ja monia muita Konstantinuksen ajan ratkaisuja. Hän lähti tavoittelemaan valtaa vetoamalla roomalaisiin perinteisiin, mutta halusi lopulta valtaannousunsa näyttävän Kristuksen, Suuren tuomarin uudelta tulemiselta.”

Kristityt julistivat Konstantinuksen Kristuksen inkarnaatioksi ja juhlivat tätä palanneena Kristuksena, olihan Konstantinus heidän näkökulmastaan saattanut nyt kristinuskon maan päälle. Roomalaiselle Rooman valtakunta oli koko maailma, ja nyt sen valtionuskontona oli Konstantinuksen asettama kristinusko.


Kristogrammia päällään kantava voittaja ja hallitsija?

Seuraavana tutkimusaineistona prof. Litzen on käyttänyt 313 tai 315 Ticinumissa, Pohjois-Italiassa lyötyä muistomitalia. Konstantinus oli saapunut Rooman porteille ja siellä, Milvius-sillan luona 27. päivänä lokakuuta vuonna 312 lyönyt vastustajansa keisari Maksentiuksen.

”Mitalin averssipuolelle on kuvattu ’keisari hevosen taluttajana’-teema, joka sai valtapoliittisen merkityksen karolingiaikana ns. Konstantianuksen lahjakirjassa. Päässään Konstantinuksella on harvoin kuvattu korkeaharjainen kypärä. Lisäksi mitalin kuvassa on ainakin kolme huomionarvoista yksityiskohtaa. Ensimmäinen on päällikön sauva, valtikka tai sotamerkki, jonka päässä on poikkipuu ja pallo. Jos verrataan mitalia Konstantinuksen hallituskumppanin, keisari Liciniuksen sarkonyksgemmiin, jossa varmasti on kysymys Auringon ja Kuun vertauskuvista, ja otetaan rinnalle vaikkapa Valentianus II:n aikainen raha tähtisymboleineen 300-luvun jälkipuoliskolta, on vähintäänkin mahdollista, että Konstantinuksen päällikönsauvassa on Auringon tunnus. Toisin sanoen kuuluisassa Milvius-sillan taistelussa, jossa kristityt sanoivat Konstantinuksen taistelleen Kristuksen tunnuksen alla, hän ei ainakaan mitalissa kuvatun sauvan mukaan ollut luopunut entisestä jumalastaan, Auringosta.”

”Huomionarvoinen on myös Ticinumin mitalissa kuvattu pyöreä kilpi, clipeus – ei siis voitonjumalattaren Victorian kuvissa esiintyvä pitkulainen scutum – johon on kuvattu perinteinen Rooma-aihe, susi ja kaksoset. Kuva ilmaisee ajatuksen uudesta Romuluksesta, kaupungin uudesta perustajasta, mutta ilman viittaustakaan uuteen uskontoon.”

”Kolmas mitalin erityisistä kohdista on tärkein. Se on kypäräharjan etumainen koriste, joka on nähty Kristuksen tunnukseksi, kristogrammiksi. Tulkinta ei kuitenkaan ole ongelmaton. Ensimmäinen kuvaus merkistä jolla Konstantinuksen sanotaan viitanneen kristittyjen jumalaan, on löydetty Lactantiuksen ”De morbitus persecutorum”-teoksesta. Se lienee alun perin kirjoitettu 6-8 vuotta Milvius-sillan taistelun jälkeen, ja teksti on säilynyt tiettävästi vain yhtenä 120—luvulla laadittuna käsikirjoituskopiona. Tästä tekstistä on kuitenkin tullut tärkeä osoitus Konstantinuksen ns. kääntymyksestä.”

”Lactantiuksen, tuon klassillista traditiota ylläpitäneen ”kristityn Ciceron” teksti ansaitsee oman analyysinsä. Puhuuko hän kypärässä vai vain kilvissä olevista merkeistä, niin kuin ensi silmäykseltä näyttää? Kypärässä oleva tunnus mainitaan suoraan ja selvästi vasta 330-luvulle tultaessa hyvin ongelmallisissa piispa Eusebioksen kirjoituksissa. Mitalissa näkyvä, kuusisakarainen, tähteä tai kärrynpyörää muistuttava kuvio ei vastaa Lactantiuksen kuvaamaksi sanottua Kristuksen tunnusta, mutta muistuttaa selvästi Eusebioksen kuvaamaa kristogrammia, päällekäisiä kreikankielen khi- (X) ja rho- (P) kirjaimia.”

”Lactantiuksen teos, joka on peräisin ajalta 318-320 ja oli tarkoitettu kristittyjä laajemmalle yleisölle, kuvaa ensin, miten Maksentius lokakuussa vuonna 312 järjesti oman keisariksitulonsa viisivuotisjuhlan yhteydessä kisat, jotka eivät kuitenkaan lisänneet hänen suosiotaan Rooman asukkaiden keskuudessa. He näet huusivat, ettei Maksentius voinut voittaa Konstantinusta. Mikä saattoi olla tekijä, joka vaikutti konservatiivisiin roomalaisiin niin voimakkaasti? On lähes mahdotonta ajatella että se olisi ollut monien vierastamaan kristittyjen jumalaan perustunut propaganda. Sen täytyi olla jotakin, jonka roomalaiset aiguuripapit tulkitsivat ja asukkaat varauksetta hyväksyivät Konstantinusta suosivaksi enteeksi.”

”Lactantiuksen kertomus jatkuu: ”Commonitus est in quiete, ut caeleste signum dei notaret, atque ita proelium committeret. Facit ut iussus est, et transversa x littera summo capite circumflexo, xpo in scutis notat.” (Lactantius, De morbitus, 44)

“Perinteisesti kohta on ymmärretty seuraavasti: Konstantinusta kehoitettiin unessa ottamaan huomioon taivaallinen jumalan merkki ja niin (sen jälkeen?) aloittamaan taistelu. Hän teki käskyn mukaan, ja käännetyllä x-kirjaimella, jonka ylin huippu kaareutui (oli varustettu kaarella), merkitsi Kristuksen kilpiin. Tällä merkillä varustettu sotajoukko tarttui aseisiin.”

”Anne Lombard-Jourdan on vast’ikään esittänyt perustellun näkemyksen, jonka mukaan Kristusta tarkoittavan, käsikirjoituksessa esiintyvän lyhenteen sijasta tekstissä on ollut alun perin sana crista, ’töyhtö’. Itse esitin saman arvion jo vuonna 1989 Det tredje nordiska patristimörketissä Lundissa. Näyttää todella siltä, ettei Lactantius-teksti ole säilynyt alkuperäisessä muodossaan.”

Prof. Litzen ilmaisee perustellun epäilynsä siitä että X- ja P-kirjainten alkuperäistä merkitystä on myöhemmin tarkoituksenmukaisista syistä muutettu.

”Olemme kumpikin tahollamme, ranskalainen kollegani ja minä, harkinneet mahdollisuutta tulkita Lactantiusta perinteisellä tavalla, mutta pidämme siten saatua tulosta tuskin hyväksyttävänä. Toki näin voi päätyä muihinkin loogisiin päätelmiin.”


Voittajan sotalippu

Ennusmerkki – auspicium – jonka Konstantinus sai unessa ennen taistelun aattoa ”oli unessa saatu ohje laatia sotamerkki. Taivaallinen ilmestys ei liene ollut sen suoranaisena esikuvana. Se oli Eusebioksen mukaan risti, joka muodostui asettamalla poikkipuu kullatun keihään yläosaan. Keihääseen, poikkipuun yläpuolelle kiinnitettiin kullasta ja jalokivistä tehty seppele, jonka sisällä oli Vapahtajan nimen alkukirjaimet, X, jonka katkaisi P-kirjain. Konstantinus kiinnitti merkin poikkipuuhun lipun, jossa oli hänen omansa ja kahden poikansa kuvat.”

”Sotalippu ei perusrakenteeltaan ollut ainutlaatuinen, siitä on osoituksena jo aikaisemmin puheena ollut vuoteen 323 saakka Konstantinuksen kanssahallitsijana toimineen keisari Liciniuksen gemmi, jossa sotalippu on esitetty samoin periaattein kuin Eusebioksen kuvaama labarum. Oletettavasti lipun kankaassa olivat molempain hallitsijain, Liciniuksen ja Konstantinuksen kuvat – Konstantinuksen pojat hallitsivat myös periaatteessa isänsä kanssa. Mutta huipun koriste oli Liciniuksella nähtävästi pallon muotoisena esitetty Aurinko, Sol Invictuksen tunnus.”

”Konstantinus halusi yksinvaltaan. Hän joutui lopulliseen välirikkoon Liciniuksen kanssa vuonna 323, ja viimeistään häntä vastaan taistellessaan voimme olettaan Konstantinuksen ottaneen käyttöön sotamerkin Eusebioksen kuvaamin tunnuksin. Ensimmäisen kerran olen tavannut labarumin kuvan Konstantinuksen rahassa vuodelta 327, mutta labarumiin saattavat viitata jo esitykseni alussa mainitut Konstantinuksen omat sanat ”vapahtavasta merkistä” hänelle Roomaan pystytetyn patsaan jalustassa.”

”Itse termi, labarum, on tulkittu johtuneeksi sanasta laureum, laakeriseppele. Tämänkin haluaisin korjata. Termi johtunee sanasta labor, joka merkitsi myöhäisantiikin aikana astrologisen merkityksensä lisäksi samaa kuin kreikkalaisperäinen athlum. Molemmat viittasivat ponnisteluun ja kärsimykseen, josta seurasi palkinto – sittemmin nimenomaan palkinto joka annettiin tuonpuoleisessa.”

”Välirikon jälkeen Konstantinus ei voinut hallita Liciniuksen kanssa yhteiseen jumalaan, Aurinkoon, viittaavien tunnusten alla. Mutta miten muuttaa jo Milvius-sillalla menestyksen saanutta tunnusta? Ainoa keino oli olla vaihtamatta merkkiä, mutta antaa sille uusi selitys.”

”Kun Konstantinus neuvotteli unessa saamastaan kehotuksesta kristittyjen opettajien kanssa, nämä kertoivat merkin olevan symbolin kuolemattomuudesta, voitonmerkin kuolemasta. Sitten he kertoivat Konstantinukselle Kristuksen tulosta ja hänen syntymästään Ihmisen pojaksi. Eusebios jatkoi: ”Niin hän vertasi taivaallista näkyä heidän antamaansa tulkintaan ja totesi päätöksensä hyvin perustelluiksi.”

Eusebioksen mukaan ”Jumalat olivat tulleet paikalle yhdessä Konstantinuksen joukkojen kanssa.” ”Tähtitaivaalla näytti isä Konstantius marssittavan taivaalliset sotajoukkonsa poikansa avuksi. Medium coelin kohdalla, siis siinä, missä aurinko keskipäivällä oli korkeimmillaan, näkyi lokakuun 27. päivää edeltävinä iltoina harvinainen planeettojen kohtaaminen. Kauriin ja Jousimiehen tähtikuvioiden kohdalla olivat planeetat Mars, Saturnus, Juppiter, ja niitä lähestyi Venus. Yhdessä Kauriin tähdistön kiintotähtien kanssa ne muodostivat ristin. Oliko Eusebios alun perin sanonutkin: ”Kun päivä painui kohti loppuaan, näkyi taivaalla siinä paikassa, missä aurinko oli korkeimmillaan ja missä se oli ollut keskipäivän aikaan, ristinmuotoinen valo…” Näin saisi Eusebioksen tekstissä ilmenevä ristiriita, ”Keskipäivällä, kun aurinko alkoi laskea”, toisen loogisen selityksen.”

”Taisteliko Konstantinus Liciniusta vastaan siis vihdoin uuden jumalan suojeluksessa? Hänen henkilökohtaisesta käsityksestään emme saa selkoa. Näemme taitavan poliitikon, joka valitsi tunnuksensa kahden kulttuurin välillä olevalta ei-kenenkään maalta. Perinteen kannattajat näkivät keisarin joukkojen kantavan auringonnousun ja tähtien tarhoihin astumisen tunnusta, kristityt näkivät samassa kuviossa ylösnousemuksesta ja Kristuksen valtakunnasta kertovan merkin.”


Konstantinuksen perintö

Päivi Setälä analysoi antiikin maailmankuvan kristillistämistä ja naisen paikkaa siinä.
”Myöhäisantiikin kehitys kulki antiikin kaupunkivaltiosta kristilliseen kirkkoon. Kun keisari Konstantinus hyväksyi vuonna 313 kristinuskon yhdeksi valtakunnan etua ”palvelevista virallisista” uskonnoista, päätös ei johtanut vain roomalaisuuden kristillistämiseen vaan myös kristillisyyden roomalaistamiseen. Vielä 300-luvulla kristillisyys oli marginaalinen ja perifeerinen uskonto. Vain noin 10-15% keisarikunnan asukkaista oli kristittyjä. Pahimmat kilpailijat olivat Isis- ja Mithra-kultit, joiden kanssa kristinusko joutui kilpailemaan ihmisten sieluista. Kärjistäen voidaan sanoa, että Isis oli naismyönteinen kultti ja Mithra oli sotilaiden suosiossa. Kilpailu vaikutti myös kristinuskon nais- ja mieskäsityksiin. Erityisesti Mithran suosio tiukensi kristittyjen käsityksiä naisten osallistumisesta uskonnolliseen toimintaan.” Toiseksi naisvastaiseksi tekijäksi muodostui kirkkoisien instituoima Aristoteelinen naiskuva, jossa nainen on epärationaalinen ja tarvitsee miehen kaitsentaa.

Mithralaisuuden ja kristinuskon suhde antaa esimerkin aikakauden hengestä. Kristitty voisi nähdä sen etsikkoaikana. Uskontojen keskinäinen yhteiselo ja vuorovaikutus on mahdollista silloin kun yksi niistä ei ole instituoituna valtion toteuttamaksi jumalan laiksi. Antiikin uskontojen rinnakkaiselo muistutti siis enemmän vaikkapa nykypäivän Japania, jossa on kaksin verroin eri uskontokuntiin kuuluvia kuin asukkaita, kuin kristittyä Eurooppaa.

Mithralaisuuden ja kristinuskon käytännöt olivat suurelta osin yhteneväisiä, ne vain olivat eri sosiaaliryhmien suosiossa; mithralaisuus sotilaiden, käsityöläisten ja kauppiaiden siinä missä kristinusko oli köyhien ja vaivaisten pelastususkonto.
Näiden uskonnollisista käytännöistä merkittävimmän eron teki mithralaisuuden härän palvonta, joka kristityille merkitsi epäjumalan kuvan palvontaa, ja siten demonisoitiin muiden pakanauskontojen eläinjumalien tavoin. Eläimet ovat säilyneet läpi aikain kristinuskoa vastustavien pakanakulttien symboleina, niiden samalla merkitessä kristityille liittoa epäjumalten, ja siten Saatanan, kanssa.

Michael Routery kuvaa tämän uskontojen vuorovaikutuksen ja rinnakkaiselon maailman muutosta kristillisessä Roomassa.
“The tenacity and durability of the Christians monotheism, the extremely detailed dogmas, the definitive answers as to what happened after death, the cut and dried qualities, that made it distinct from the pagan traditions, lent itself to a peculiar merging and fusion with the needs of the imperial state. The Christian emperors symbolically stood in for the departed Christ, enacting God's will on earth, they carried much of the role that the popes would later carry alone. The laws of the Emperor were equated with the Word of Christ. In terms of structure the Church was like a steel bunker while the Mysteries were like beautiful coloured tents, delightful and enchanting, but easily pulled down or torched.”

”The most important legacy of Constantine was the marriage between the Church and the imperial state.”


Lähteet:


Litzen, Veikko “Jumaluudet keisari Konstantinus Suuren propagandassa”

Setälä, Päivi ”Kristinusko – kristillinen yhteisö – kirkko ja Naiset”

Routery, Michael ”First Missionary War – The Church take over of Roman Empire”

”New Catholic Encyclopedia, 1967”-lainaus englanninkielisen Wikipedian osiosta “Controveries on Constantine I and Christianity”

http://en.wikipedia.org/wiki/Image:ConstantineCoin.jpg

Ilmastonmuutos NYT!Sunnuntai 04.03.2007 22:44

Suuresti olen tässä ihmetellyt kun ilmastonmuutos ("Vaikuta NYT!") on selvästi tapetilla ja all over the place, ja jok'ikinen taho suosittelee julkisten kulkuneuvojen käyttämistä aina kun vain mahdollista niin päättäjiltä looginen veto tämän tukemiseen on ollut taas vuoden alusta korottaa julkisilla kulkemisen hintoja.

Turussa kaupungin sisäisen linja-autoliikenteen hinnat nousivat vuoden alusta seuraavasti: kertalippu 2,00e->2,50e, vuorokausilippu 4,50e->5,50e, ja yölippu (klo 23-05) 3,00e->3,50e.

Zyklis-Tabulta omistettu haastisKeskiviikko 21.02.2007 01:27

Kerro mielipiteesi seuraavista asioista:

1. Armeija

Valtion velvollisuus on suojella kansalaisiaan tarvittaessa, johon kuuluvat myös turvallisuuselimet, kuten armeija ja poliisi. Mutta näiden tulee olla siviilihallinnon alaisuudessa.

Suomessa armeijasta on tullut valitettavasti valtion tarjoama päiväkoti ja suojatyöpaikka tuhansille lähestulkoon toimettomille upseereille ja aliupseereille.
Valkoisen armeijan perinnön lippua korkealla kantavassa armeijassa ominaisuudet kuten yltiökansallismielisyys, seksismi ja militarismi katsotaan käytännössä vain terveen nuoren miehen merkeiksi. Onko univormun ja kunniallisuuden yhtälö pelkkä myytti?

2. Sivari

Inhimillinen valinta. Suomessa vain asenteet siviilipalvelusmiehiä kohtaan tuppaavat olemaan kuin he olisivat käpykaartilaisia rintamakarkureita.

3. Abortti

Viimeinen ja ikävin ehkäisymenetelmä. Uskonnollisen oikeiston kontradiktoriset pelleilyt voi jättää omaan arvoonsa.

4. Alkoholi

Käytän. Myönnän, se on syntini. Nautin h y v ä s t ä oluesta, ja rentoudun sen avulla, mutta ryyppään harvemmin. Olen kai sellainen olutkulinaristi.
Ihmisen ei tarvitse olla absolutisti, muttei myöskään antaa elämänsä pyöriä Kuningas A:n ympärillä. Eikä varsinkaan tuota jälkimmäistä.

5. Huumeet

En harrasta.
Kannabis pitäisi laillistaa lääkinnälliseen käyttöön. On järjetöntä demonisoida se samaan joukkoon synteettisten myrkkyjen kanssa.
Muuten en ole huumeiden suurempi kannattaja. Paitsi että niiden vaikutuksen alaisena on tehty paljon hyvää musiikkia :D

6. Viikset

En juurikaan harrasta, olen enemmän hiekkapaperisänki-miehiä.
Günther-Hasselhoff ei oikein iske... paitsi Tapsan jutuissa ;D

7. Boikotointi ja Reilu kauppa

En ole käytännössä kovin tiedostava kuluttaja. En kai yleensäkään ole kova kuluttaja...
Reilu kauppa on pieni kaunis idea (post-)imperialistista taloutta vastaan.

8. Ilmastonmuutos

Ihminen on typerin eläin mitä tulee ympäristönsä kanssa elämiseen kestävällä tavalla :/

9. Prostituutio

En kannata. Ideaalinen seksi tapahtuu toisiaan kunnioittavien ihmisten välillä luottamuksellisessa parisuhteessa.
Minusta tuntuu että todelliset itsensä myyjät ovat joitain aivan muita kuin ne ihmispolot jotka ovat tämän (lähes aina) järjestäytyneen rikollisuuden lonkeroihin ajautuneet.

10. Geenimanipulointi

Kannatan maltillisesti. Manipulointi sana tuo mukanaan negaatioita, mutta esim. useat tiedemiehet näkevät geeniviljan ratkaisuna nälänhätään. Eiköhän asiaa saada otetuksi palvelemaan suurempia hyötyjä kunhan taikauskot sen ympäriltä hälvenevät.

11. Rotusyrjintä

Vastustan. Ei ole mitään järkeä saati sitten inhimillisesti reilua hyökätä (verbaalisesti, fyysisesti, poliittisin toimin...) jotain ihmistä / ihmisryhmää vastaan hänen / näiden sellaisten ominaisuuksien perusteella jotka eivät ole millään tavoin riippuvaisia hänen / heidän toimivasta itsestään such as ihopigmentin sävy tai ovaalisempi luomen poimu silmässä.
Olen aika varma että kuulun (tai minut mielletään kuuluvaksi) näihin rasismin ja syrjinnän vastustajien leiriin ihan täällä galtsussakin, ja moni taitaa minut sitä kautta tietääkin.

12. Homoseksuaalisuus

Luonnollista ja kaunista ;) Allekirjoittanut on hetero (siis hetsku) ja osa-aikainen HOMOstelija tutussa hoppelikaveripiirissä.

13. Kauneusihanteet

TV:ssä on ehkä vähän liikaakin kauniita ihmisiä. Enemmän tilaa ja aikaa fiksuille taviksille kuin pöljille filmaattisille!

Nykyään oma naismakuni on kehittynyt sinne naisellisempaan suuntaan. Haluan naisen joka osaa nauttia naiseudestaan. (Ja on samalla mukava, ihana, fiksu, pitää hyvästä musiikista (tai ainakin sellaisesta mitä pystyn kunnioittamaan :p) ja joka tykkää pelata Trivial Pursuittia sängyssä x))

14. Mihin nuorisoryhmään voisit kuvitella itsesi luokiteltavan? Miksi? Miltä se sinusta tuntuu?

Olin 16-18 vuotiaana aikalailla outsider, joka oli kai aika luonnollista siinä seurassa kun jokainen seurusteleva luokkamme tyttö hengasi skinheadin kanssa.
Tyyppi joka harrasti kirjoittamista, roolipelejä ja kasvavassa määrin musiikin kuuntelua.

15. Mitä nuorisoryhmää kohtaan sinulla on eniten negatiivisia tunteita, miksi?

Kansallismielisten massoja kohtaan. Aate on nyt ilmeisesti kovassa nosteessa eikä taatusti tule tulevaisuudessa edistämään ainakaan millään suotuisalla tapaa vuoropuhelua esim. toisentapaisia radikaali-ilmiöitä muassaan omaavan islamilaisen maailman kanssa ://

16. Jos olisit kynä, minkä värinen olisit?

Sellanen hyvä musta tussi, niihin rakastuu.

Italia ja Suomen talvisotaKeskiviikko 21.02.2007 00:30

Tuolla aiemmin (7.2.) jo aiheesta kirjoitinkin, mutta nyt juttu oli päässyt myös Turun Sanomiin (Kulttuuri-sivut lauantaina 10.2.). Tarjoan teille nyt otteita Rooman arkistoja kolunneen historioitsija Pirkko Kanervon tuoreen väitöskirjan annista.
http://www.ennenjanyt.net/4-03/italia.htm
http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2007-02-10,104:5:437822,1:0:0:0:0:0:

"
Historioitsija purkaa talvisodan yksinjäämismyyttiä

Toisen maailmansodan kulku ja sitä kautta koko Euroopan historia olisi saattanut saada aivan toisenlaisen käänteen, jos Suomen hallitus olisi valinnut toisin talvisodan ratkaisuhetkinä - jos Suomi olisi Saksan sijasta kääntynyt länsiliittoutuneiden puoleen etsiessään tukijaa sodassa Neuvostoliittoa vastaan.
Tähän päätökseen on tullut historioitsija Pirkko Kanervo tänään julkaistavassa väitöskirjassaan Italia ja Suomen talvisota.
-Eihän siinä mitään uutta ole. Sama käy ilmi jo esimerkiksi talvisodan ajan pääministerin Väinö Tannerin muistelmista (*joka vain on tarkoituksellisesti unohtanut mainita Suomen Italia-yhteyden), mutta minä olen vain selventänyt asioita, Kanervo toteaa.


Tarkoituksenmukainen yksinjäämismyytti

Kanervon tutkimukset paljastavat, että Italian ja Suomen väliset suhteet olivat 1930-luvulla paljon lämpimämmät kuin meillä yleisesti tiedetäänkään.
Suomi sai Italialta esimerkiksi sotilaallista apua ase- ja tarviketoimituksina toiseksi eniten Ruotsin jälkeen, siis enemmän kuin Ranskalta ja Englannilta.
Kanervon mielestä tästä on vaiettu poliittisista tarkoituksenmukaisuussyistä.
-Luotiin yksinjäämismyytti, joka selittää sen, että jatkosodassa oli pakko kääntyä Saksan puoleen. Tanner ei mainitse Italiaa Suomen tukijana talvisodan aikaan nähdäkseni sen vuoksi, että sodan edetessä Italiasta tuli Saksan liittolainen, eikä sen kanssa siksi voinut näyttää ollun liian hyvissä väleissä, Kanervo miettii.


"Maailman urhein kansa"

Italian suopea suhtautuminen maahamme juontui Italian diktaattorin Benito Mussolinin Suomi-ihailusta - "maailman urhein kansa" - ja tämän käsityksestä Suomesta läntisen sivilisaation äärimmäisenä linnakkeena.
-Mussolinin politiikkaan kuului demokratianvastaisuus, mutta myös bolshevisminvastaisuus, mikä itse asiassa yhdisti hänet suurimpaan osaan suomalaisia, Kanervo toteaa.
Parisenkymmentä suomalaista upseeria sai vuosien 1919 ja 1930 välisenä aikana korkeampaa sotilaallista koulutusta Italiassa. Lisäksi italialaiset halusivat myydä Suomelle sotateollisuutensa tuotteita, ja ensimmäinen suuri kauppa syntyi, kun Suomi juuri talvisodan alla tilasi Italiasta 25 kappaletta Fiat G 50-hävittäjiä.


Diplomaattinen taistelu

Talvisodan alkaessa Italia asettui Saksan antamien ohjeiden vastaisesti lännen rinnalle ja tuomitsi venäläisten hyökkäyksen. Kun Saksan ja Neuvostoliiton välejä määritti samanaikaisesti Molotov-Ribbentrop -sopimus, Adolf Hitler joutui pahaan välikäteen, ja sen oli syytä pelätä Italian liittyvän lännen leiriin.
Italian mukana Saksa olisi menettänyt muutkin potentiaaliset liittolaisensa Tonavan ja Balkanin alueella, Unkarin, Romanian, Bulgarian ja Jugoslavian.
-Vaikka sotatoimia Saksan ja liittoutuneiden välillä käytiin lähinnä merellä, meneillään oli valtava diplomaattinen taistelu. Euroopan poliittinen tilanne oli hyvin monimutkainen, Kanervo pohtii.


Mussolinikin kävi erillissotaa

-Ranska ja Englanti olivat valmiit toimittamaan Suomelle pommikoneita, ja kaikki järjestelyt olivat valmiina aina Ruotsin kanssa solmittua ylilentolupaa myöten. Mutta Suomi katsoi Saksan varmemmaksi valinnaksi, suursodan tulevaksi voittajaksi.
Kanervo uskoo ettei Neuvostoliitto olisi halunnut sotaa länsiliittoutuneita vastaan, ja siksi talvisota olisi loppunut nopeammin ja Suomelle edullisemmin, mikäli Suomi olisi taitavasti osannut pelata länsiliittoutuneiden avuntarjouksen poliittisella painoarvolla Neuvostoliiton suuntaan.
Hän ei myöskään usko, että Saksa olisi hyökännyt Pohjolaan vaikka niin pelättiin, sillä se oli riippuvainen Ruotsin rautamalmista.
-Ratkaisu Pohjolassa näyttäisi tien Italian valinnalle Saksan ja lännen välillä. Kun Mussolini liittyi suursotaan kesäkuussa 1940, hänkin korosti voimakkaasti sotansa erillisyyttä Saksan sodasta, sanoo Kanervo.
"

Asiat vain eivät ole niin yksinkertaisia kuin koko Suomen nuorison KIITOS 1939-1945 (Miksi 1945? jatkosota oli sodittu jo 1944) -sukupolvi haluaa (siniristi ja hakaristi silmillään) uskoa.

Musiikin kauneudestaTorstai 15.02.2007 01:14

Musiikin kauneudesta



The Crash-yhtyeen Teemu Brunila puhui siitä kuinka jokin kaunis taide-elämys saattaa viedä mukanaan, ja sitä aivan päihtyy tästä. Oireyhtymä on nyt lääketieteellisestikin tunnustettu.
Itse en saa näin voimakkaita elämyksiä taiteesta tai musiikista, mutta ajattelin silti kirjoittaa sanan ja toisenkin musiikin kokemisesta.


Taide musiikin ideaalina

Minusta ihanteellista olisi jos musiikki olisi tehty musiikin vuoksi, ei yleisönsä. Se olisi puhdasta taidetta, ilman minkäänlaisia mielisteleviä elementtejä.
Tämä on yhtäläinen ihanne kuin objektiivisuus, se ei toteudu maan päällä, mutta siihen voi pyrkiä; Aristoteelisen hyve-opin mukaan pyrkiä elämään mahdollisimman lähellä ideaalia, pyrkiä siihen olemukseen joka olet sinä ideaalitilassa. Näkisin että m u s i i k i n puolesta taistelevat mm. sellaiset lahjakkuudet kuin Steven Wilson (mm. Porcupine Tree), Mike Patton ja Fredrik Thordendal (Meshuggah).

Ja kun puhutaan taiteesta on mielestäni paras muoto sen kokemiseen yksilöllinen kokemus, jolloin vastaanotat ja nautit siitä rauhassa, ja sen pienetkin nyanssit pääsevät oikeuksiinsa.
Miellänkin helposti yhteyden yhteisöllisenä kokemuksena nautittavan musiikin ja kaupallisen s.o. yleisölle tehdyn musiikin välille.
Yhteisöllinen musiikki tarjoaa suoraviivaisia ja mukaansatempaavia kertosäkeitä joita on helppo seurata häiriöisessäkin tilassa. Tässä ei ole kysymys enää taiteesta vaan olemme saapuneet viihteen puolelle.
Tästä on kuitenkin muutamia alakulttuurisia poikkeuksia kuten mainittakoon tekninen death metal joka on omalle yleisölleen tehtyä yhteisöllisenä kokemuksena parhaiten toimivaa musiikkia, kuulijakunnalleen se on viihdettä ja taidetta, muille usein kumpaisenkin epä-muotoa.


Kansallishengen ja maailmanmusiikin skisma

Paljon musiikistamme pohjaa mustaan musiikkiin, johon ehkä ensin assosioimme rapin, mutta mitenpä olisi rock, jazz ja blues? Elvis oli valkoinen jätkä joka alkoi vetämään mustien musiikkia bändin kera, kyllä, hän rokkasi.
Jazz oli suorastaan vallankumouksellista 1920-lukulaisessa maailmassa, etenkin kansallisen hyytävässä Suomessa jossa kansainväliset yhteydet oltiin saatu kitkettyä minimiin suojaksi vierailta vaikutuksilta. Jazziin yhdistettiin puolimaailma, se yöllinen maailma jossa ylemmät ja alemmat luokat kohtasivat monin intressein, ja boheemit ottivat sen pian omaksi ympäristökseen. Hämyiset jazz-klubit, ja niiden tarjoama lähes valheellisen vapaa maailma, olivat pakopaikka kansallisia arvoja korostavassa valvonnan yhteisössä.


Mustan musiikin vaarat

Ajatusyhteytemme mustasta musiikista rappiin tulee suoraan MTV:ltä. Katutason rapintekijät kutsuvat sitä kaupalliseksi musiikiksi siinä missä kaikkea muutakin radio/musiikkitelevisiokamaa, ja ehkä he ovat oikeassa. Kun kuuntelen 80-luvun rappia se ei kuulosta lainkaan ärsyttävältä. ”Yo-bitch-yo:n” tilalla on usein synkkää, mutta ennen kaikkea elämänmakuista tunnelmaa.
Populaarimusiikkiakin kuunnellessa voi törmätä hyvään rappiin kun vaihtaa asemaksi Groove.fm, ja kun juontajan pallilla istuu aina sympaattinen herra Paleface, pankkiirin poika joka teki nuorena miehenä rohkean valinnan ja päätti käydä yliopistonsa Yhdysvalloissa valtion (=köyhien) koulussa.
Nibelungin Sormus ja Parsifal
Wagnerin ristiriitojen hahmon poliittinen perintö, ja kuinka se muodostui


”Kuka ikinä haluaa haluaa ymmärtää kansallissosialistista Saksaa, täytyy hänen tuntea Wagner!” –Adolf Hitler

Richard Wagner näki itsensä saksalaisen romantiikan kärkipisteenä ja ruumiillistumana, ja tapansa mukaan, kaikkea muuta kuin vaatimattomasti, ’kaikkien taiteiden mestarina’. Se millainen ihminen hän oli monisyisen perintönsä takana on alkanut kiehtomaan minua.


’Staat’ versus ’anti-staat’

Itseään saksalaisista saksalaisimpana romantikkona pitänyt Wagner oli lähestulkoon luonnollisesti taipuvainen avoimeen sympatiaan nousevaa nationalismi-liikettä kohtaan.
1800-luvun ’Saksa’ oli puhtaasti kulttuurinen konteksti, keskieurooppalaisia alueita joita hallinnoitiin saksan kielellä. Saksan kielellä oli enimmillään 3-500 000 lukijaa, ja tätä huomattavasti pienempi oli niiden määrä jotka ’Hochsprachea’ puhekielenään käyttivät. Näihin kuuluivat lähinnä hallinnon työntekijät, sekä teatterien näyttelijät, jotka esiintyivät saksan kielellä hallinnoidulla alueella, ja esiintyivät silloin tällä hallinnon kielellä, jotta ihmisillä yleisössä (lähinnä lukeneistolla) olisi tapahtumien puhe- ja lauluosuuksiin edes jonkinlaista tarttumapintaa. Saksan kielen korrektivisuuden standardit luotiin teattereissa.
Wagner on myöhemmin usein nähty yksinkertaistetusti vain ’staatistina’, valtionkannattajana, mutta Wagnerin omat näkemyksensä valtiosta olivat tätä monimutkaisempia.
Wagnerin, joka inhosi kasvotonta ja luonnotonta byrokratian koneistoa, mielestä valtion tuli olla kansan aito ja yhteinen kansanhenkeä, hänen tapauksessaan saksalaisuutta, vaaliva yhteisö, mutta nationalismin prosessin todellisuus oli toisenlainen, kuten Pilsudski on sanonut ”Se ei ole kansa joka tekee valtion, vaan valtio joka tekee kansan.” Tarkastellessa nationalismin syntyhistoriaa Pilsudski näyttää olleen täsmällisen oikeassa; vaikka ollessaan kansallismielinen hän myönsi valtion ja kansan todellisen suhteen toisiinsa.
Wagnerin etsiessä tätä 'aitoa kansanhengen liekkiä' hän törmäsi Mihail Bakuninin, Lokakuun vallankumouksen vastarannan kiiskin, Leninin-Trotskin proletaaris-internationalistisesta linjasta poikkeavaan sosialismin muotoon, anarkismiin, josta hän viehättyi sen kaikkien vallanlähteiden ollessa aina antiautoritäärisesti kansa itse.
Mutta Wagnerilla oli omat tavoitteensa; yhdistää ’saksan kansa’ hänen luomassaan ja sitten heille välittämässään saksalaisuuden hengessä, joka tämän (valitun) kansan tuli vain osata löytää, ja ymmärtää olleen aina omaansa, se oli Wagnerille jotain suuremmoista ja ainutlaatuista, ja tässä vain hän itse, kaikista ihmisistä, oli kykenevä toimimaankuin jumalaisena välittäjänä tehtävässään.
Wagnerille saksalaisuus pääsi parhaiten oikeuksiinsa kun se oli hallittu kuninkuudella. Nyt hän tarvitsi itselleen vain kuninkaan jonka avulla välittää tämä saksalaisuuden henki kansalle. Kävi niin että aika ja paikka olivat Wagnerille mitä otollisimmat.


Joutsenkuningas

Wagnerin ura koki täydellisen menestyksen kun Ludwig II, Baijerin kuninkaaksi 18-vuotiaana kruunattu haavemaailmoissa elänyt Wagnerin oopperoihin syvästi ihastunut nuori mies kutsui hänet 1864 luokseen ja nimitti tämän hovisäveltäjäkseen, samalla kuitaten kaikki Wagnerin jo suhteellisen merkittäväksi summaksi kasvaneet velat.
Nuoren kuninkaan ja jo ikääntyvän säveltäjän suhde oli kaikkea muuta kuin ammatillinen, eikä sitä saata kuvat muuksi kuin (platoniseksi) rakkaudeksi. Miehet kirjoittivat toisilleen vuosittain jopa satoja kirjeitä joiden sävy oli rakastava ja palvova.
Mutta Wagnerin oli myös tietoisesti ja tarkoituksella lumonnut nuoren ja haaveilevan kuninkaan, Ludwig olisi nyt hänen kuninkaansa kun he toisivat Wagnerin saksalaisuuden hengen maan päälle.
Ludwig alkoi rakentamaan Baijerin ylväisiin maisemiin satumaisia linnoja http://commons.wikimedia.org/wiki/Image:Neuschwanstein_Castle_LOC_print.jpg , joiden koristeellisuudessa ei myöskään kursailtu http://commons.wikimedia.org/wiki/Image:Linderhof-14.jpg (tästä myös kuninkaan kutsumanimi; Baijerin tunnusjoutsen oli monin paikoin esillä eri linnojen koristeena, Linderhofin sisä-altaalle saatiin myös koko Saksan alueen sähköistykset; joutsenkoristeisiin), ja heistä todella hetken aikaa näytti siltä kuin Wagnerin koko mielenkuvasto tulisi nyt siirretyksi maan päälle, todelliseksi ja kosketeltavaksi.
Wagner uskoi että Saksan valtioista juuri hänen omansa, Baijerin, ei katolisen Itävallan tai ranskalaisuuden ja juutalaisuuden, kuten hän asian virheellisesti näki, vaikutuksen alaisen Preussin, pyhä tehtävä olisi yhdistää koko Saksa tähän samaan henkeen.


Wagner ja Nietzsche

Varhaisempina Preussin vuosinaan Wagner oli tavannut vaikutusvaltaisen filosofianopettajan ja skeptikon Friedrich Nietzschen ja miehet olivat ystävystyneet keskustelujen ja molemminpuolisen ihailun kautta.
Nietzsche suorastaan ihastui lahjakkaaseen Wagneriin, ja myös Wagner oli vaikuttunut muhkeaviiksisestä filosofista.
Lopulta kävi kuitenkin niin että miesten ihanteet eivät kohdanneet. Suhtautuminen saksalaisuuden henkeen jakoi miehiä täysin. Nuorena miehenä Nietzsche oli ollut heistä se joka tarttui sotaintoon käytännössä Preussin sotiessa Ranskaa vastaan (nuoren Friedrichin terveys ei kestänyt rintamaolosuhteissa ja hänet lähetettiin kotiin), mutta hän katui myöhemmin päätöstään, ja käänsi kelkkansa lähes täysin. Nietzsche koki kansallisen itselleen vieraaksi, ja torjui tässäkin asiassa aikakautensa yleistä virtausta ja suuntaa, Wagnerin taas toimiessa sen merkittävänä rakentajana.
Nietzschen ’herramoraalilla’ ei ollut mitään yhteyttä aiempaan romantiikkaan tai nousevaan ’kansallisen’ rakentamiseen, vaan se tarkoitti yksilön kykyä toimia ja ajatella itsenäisesti vallitsevista tendensseistä huolimatta, ja siten tämä erottui ’orjamoraalin’ omaavasta laumasta. Tämä ajatus tuntuu löytyneen Nietzschen skeptisemmän puolen ytimestä.
Wagnerin ydinajatuksena taas oli välittää hänen itse kuvittelemansa ja luomansa ’jalosyntyinen saksalaisuuden henki’ yhdistämään Saksan kansaa (Baijerin johdolla). Nietzschen kirjoituksista taas voi löytää kritiikkiä tällaisia ideoita kohtaan hänen analysoidessaan Wagnerin tekstejä ”Wagner kirjoitti aina sellaiseen sävyyn kuin olisi ollut vastatusten vihollisensa kanssa.” ja antaessaan suoraan raipan soida Saksassa vallitsevalle hengelle ja sen kulttuurin "mädättävälle vaikutukselle". Ajan virtauksista poiketen Nietzsche ei myöskään ryhtynyt mukaan taas muodikkaaksi tulleeseen antisemitismiin, vaan jopa sanoi että ”Saksan juutalaisissa ei ole muuta vikaa kuin se että he ovat niin saksalaisia.”
Tämä näkemyksellinen ristiriita miesten välillä oli sovittamaton, mutta he pysyivät silti ystävällisissä väleissä, joskaan eivät enää yhtä lämpimissä kuin Wagnerin varhaisempina Preussin vuosina.


Wagnerin sfäärit ja suhde Arthur de Gobineauhun

Wagner tuntui ajattelevan usein vastakohtaparein, joita hän tarvitsi omien ideoidensa määrittelyyn. Wagner oli jopa luonut itselleen jonkinlaisen vastaparien määritelmä-ohjeen.

Wagnerin vastaparit:
Saksalaisuus / Ranskalaisuus (tai juutalaisuus)
Kultur / Zivilization
Aito / Epä-aito, teennäinen, teeskentelevä
Ihminen / Apina (tai epä-ihminen)
Alkuperäinen / Jäljittelevä

Saksalaisuus oli siis Wagnerille kaiken ytimessä, ja muut kykenivät korkeintaan vain jäljittelemään sen suuruutta. Saksalaisuus loi uutta, muut matkivat. Saksalaisuus oli Wagnerille jotain suuremoista, aitoa, alkuperäistä ja muilta saavuttamatonta, ja sen hengen puhtaimpana kaikista omasi vain Wagner itse.
Saksalainen kulttuuri tuli puhdistaa ja pelastaa ranskalaisen sivilisaation dekadenssilta ja juutalaisuuden rappioittavalta vaikutukselta.
Ennen kuin Wagner tapasi Cosimaa, ranskalaista vaimoaan, hänen oli pahimmoillaan vaikeaa sanoa Ranskasta juuri mitään hyvää.
Oliko Wagner sitten rasisti ja antisemiitti? Ei siinä mielessä kuin me asian ehkä ensiolettamukselta käsittäisimme. Huomattavaa Wagnerin kirjoituksissa on että hän esittää asiat lähestulkoon aina metafyysisessä kontekstissa. Wagnerin tekstin olennainen merkitys aukeaa meille ehkä parhaiten kahden tutkimusnäkökulman kautta 1) Wagner oli luonteeltaan aina ensisijassa taiteilija, ja esitti myös ajattelunsa kiemuroita sen mukaisesti. 2) Wagner ei ollut kehittämässä rasistisia teorioita niiden uuteen ja vaaralliseen fundamentaalis-biologiseen muotoonsa, toisin kuin tuttavansa (itseoikeutettu kreivi) Arthur de Gobineau, jossa yksilön kyvyt ja mahdollisuudet nähdään hänen alkuperänsä summana, vaan pitäytyi useimmiten metafyysis-kuvainnollisella tasolla (saksalaisuus oli jotain ylevää mitä hän saattoi levittää taiteensa avulla, kun taas juutalaisuus oli toisenlainen, (siis) huonompi, metafyysinen olemisen tila).
Toisaalta Wagner kyllä väläytteli judeofobiaansa joskus ikävän mustamaalaavin muodoin, kuten tunnetussa kirjoituksessaan ”Das Judenthum in der Musik”, jossa hän hyökkää kahta juutalaista kollegaansa (ja siten kilpailijaansa), Mendehlssonia ja Meyerbeeriä, vastaan syyttäen näitä jäljittelijöiksi. Vaikka totuus taisi olla juuri päinvastainen, Wagnerin Rienzi-oopperaa kutsuttiin usein Meyerbeerin menestyksekkäimmäksi oopperaksi ilmeisten vaikutteiden takia.

Arthur de Gobineau oli aikansa merkittävimpiä rasistisen rotukäsityksen teoreetikkoja, hän ammensi suoraan kolonialistisen maailmankuvan mukanaan synnyttämästä ajatuksesta valkoisen eurooppalaisen rodun ylivertaisuudesta muihin nähden, ja tämän valta-aseman pysyvän vain pitämällä heikompien rotujen veri sekoittumasta valkoiseen.
On esitetty että Wagnerin jotkin oopperat sisältäisivät gobineaulaisia rasistisia elementtejä, esimerkiksi Nibelungin Sormuksessa saaden hahmon eräässä Mime-nimisessä henkilöhahmossa, jota Wagner kuvasi antisemiittiseen juutalaiseen prototyyppiin sopivaksi vallanhimoiseksi jäljittelijäksi, ja pelästyi huomattuaan tulleensa juuri kuvailleeksi tarkasti itsensä.
Gobineaun rotukäsitykset eivät voineet vielä tuona aikana olleet saada Wagnerissa aikaan suurtakaan vaikutusta, sillä Parsifal (jossa kiistanalainen stereotyyppi ensikerran esiintyy) oli valmis 1877, kun taas Wagner ja Gobineau olivat tuohon mennessä tavanneet vasta kaksi kertaa, ja aloittivat kiinteämmän yhteydenpidon vasta 1881, jolloin Wagner innostui Gobineaun käsityksistä rodun suhteen, ja kirjoitti muutaman itselleen suorastaan tökerön rasistisen tekstin joissa hän ylistää valkoista rotua ylevimmäksi kaikista, puhuu verensekoittumista vastaan ja esittää teoriansa arjalais-kreikkalaisesta Kristuksesta. Näillä kirjoituksilla oli niin vähäinen, ellei jopa mitätön, osa Wagnerin tuhansia tekstejä käsittävässä tuotannossa että ne tuskin olisivat saaneet niin suurta osaa hänen jälkimaineessaan, ellei hänen englantilainen lankomiehensä Houston Stewart Chamberlain olisi päässyt niihin käsiksi. Chamberlain oli kiihkeä chauvinistinen pangermanisti ja antisemiitti, ja hänen Bayreuthissa luomansa Wagner-myytti sai voimakkaan protonatsilaisia piirteitä.
Vaikka Wagner olikin selvästi vaikuttunut Gobineaun vulgaareista teorioista, se ei säästänyt miehiä perustavilta näkemyseroilta edes tässä asiassa (Wagnerin ehdottomilla näkemyksillä oli tapana joutua ristiriitoihin kenen kanssa ikinä hän pitempään keskustelikaan, ja nyt seuranaan hänellä oli toinen järkkymätön mies joka oli umpirasisti) Gobineaun esittäessä että ylemmille roduille oli luonnollista hallita ja alistaa heikompiaan, kuten ”hienoimman germaanisen rodun omaavien englantilaisten oli luonnollista hallita huonomman kelttiläisen rodun omaavia irlantilaisia”. Wagner oli tästä kiivaasti eri mieltä ja asettui altavastaajan puolelle.


Eisen Chansselor und Wagnerdämmerung

Preussin lyödessä 1866 Itävallan ja Baijerin johtaman liigan, osoittaen sotilaallisen ylivertaisuutensa muihin Saksan valtioihin nähden, ja saavuttaen näiden keskuudessa kiistattoman johtoaseman Wagner joutui uudelleenpunnitsemaan käsityksiään Preussista, sehän oli kuitenkin osoittanut voimansa Saksan yhdistämisessä.
Preussin päättäessä strategisten laajennustensa sarjan aloittamalla 1870 sodan Ranskaa vastaan (jolloin Louis Pasteaur kehitti edistysaskelia oluthiivojen saralla oluentuonnin lakatessa Saksasta) Wagner tervehti sotaa epäsaksalaista kansakuntaa ja sivilisaatiota kohtaan ilonkyynelillä eikä häntä häirinnyt tippaakaan se että hänen vaimonsa Cosima oli lähtöjään ranskalaisesta ylimyssuvusta. Olisiko tämä mies Saksan yhdistämisen takana hänen todellinen kuninkaansa kun Saksa nyt vihdoin syntyisi?
Wagner toivoi Rautakansleri Bismarckista uutta suojelijaansa, mutta osoittautui että Bismarck ei omannut minkäänlaista silmää tahi korvaa taiteille. Wagner oli auttamattomasti pettynyt, ja miesten välit pysyivät jatkossa viileinä. Bismarck oli pragmaatikko joka ajatteli aina ensin preussilaisten, sitten muiden saksalaisten ja viimeiseksi vähemmistökansallisuuksien, kuten preussinpuolalaisten, etua. Hän ei jakanut saati ymmärtänyt Wagnerin niin kiihkeästi tarjoamaa saksalaisuuden henkeä. Bismarckille Preussi oli hänen linnansa maailman eri harmaan sävyjä vastaan, siellä yhteiskunnalliset suhteetkin oli järjestetty sotilaallisen statuksen mukaan. Wagnerissa tällainen militarismi nosti pystyyn karvoja ja toi esiin hänen pasifistisen puolensa.

Preussin aikana Wagner petti vielä yhden ihanteistaan vaihtaessaan aiemman inhonsa kolonialismia kohtaan sen promotointiin; Wagner toivoi Saksasta johtajamaata kilpailussa kaukomaiden herruudesta.
Viimeisinä vuosinaan Wagnerin maine ajautui muutenkin huonoihin yhteyksiin kun kiihkoilijat kuten Stöcker, johonka Wagner ei olisi halunnut tulla yhdistetyksi, alkoivat lainata hänen rasistisia ja antisemitistisiä kirjoituksiaan hänen teostensa metafyysisen vastakkainasettelun maailman rinnalla, käyttäen Wagneria omiin tarkoituksiinsa.
Toisaalta Wagner oli onnistunut luomaan pohjaa uudelle antisemitismille, jossa juutalainen oli paitsi "rotuunsa" sidottu, myös kaiken epäsaksalaisen ilmentymä.
Wagner kuoli lopulta tuntien olonsa hylätyksi, kuten niin moni kirkkaana loistanut tähti, joka kurotti aina vain korkeammalle taivaisiin.

Mutta hänen jälkimaineensa oli vasta alkanut syntymään. Cosima, johon Gobineau oli ilmeisesti tehnyt vielä suuremman vaikutuksen kuin mieheensä, ja Chamberlain vastasivat hänen perinnöstään, ja muokkasivat sitä mieleisekseen. Cosima peitteli Wagnerin avioliiton ulkopuolisia irtosuhteita, ja oli myöskin, tiettävästi Wagneria suoraviivaisempana antisemitismissään, osaltaan vaikuttamassa Wagnerin rasististen ja juutalaisvastaisten kirjoitusten saamaan suureen osaan ihmisten Wagner-kuvassa. (Nietzschelle kävi ainakin yhtä huonosti kun tämän Hitlerin ystäväpiiriin kuulunut sisko Elisabet otti oikeuden soveltaa tämän filosofiaa yhteen kansallissosialismin kanssa.)
Mutta kaikkein suurimman vahingon välittäjänä toimi Chamberlain, joka rasistisoi Wagnerin jälkikuvaa, ja se muodostuikin lähinnä edustamaan saksalaisuusihanteita ja modernia antisemitismiä. Myöhemmin Wagnerista tehtiin Kolmannen Valtakunnan epiteetti Adolf Hitlerin ollessa hänen tunnetuin ja mitä innokkain ihailijansa. Jopa niin että Parsifalin arjalaiskristuksen Heil-tervehdys (joka oli merkityksessä ’pelastus’) siirtyi suoraan natseille roomalaisen ojennetun kädennoston oheen. Eikä siinä vielä kaikki vaan koko hahmo näyttää siirtyneen osaksi Hitlerin minäkuvaa, miehen, joka itse oli epäonnistunut taiteilijana, ja joka jäljitteli edesmennyttä säveltäjää aina ruokavaliota myöten.

*****

”May all mankind be united by the blood of the Christ.” –Richard Wagner


Lähteet

Tutkielmateokset:
Salmi, Hannu ”Imagined Germany. Richard Wagner’s National Utopia.”
Salmi, Hannu “Vuosisadan lapset. 1800-luvun kulttuurihistoria.”
Magee, Bryan “Parsifal and Race”

Muu kirjallisuus:
Hobsbawm, E.J. ”Nations and Nationalism since 1780”
Hobsbawm, E.J. “Age of Empires 1875-1914”
Anderson, Benedict “Imagined communities”

Oppitunti Suomen historiaan Rooman kauttaKeskiviikko 07.02.2007 23:26

Oppitunti Suomen historiaan Rooman kautta

Juuri tulin kotiin, avasin TV:n, ja siellä pauhasivat vuoronperään Führer ja Il Duce, jotka saivat jaetun huomioni.
Dokumentti käsitteli Italian arkistojen antia Suomen sotien aikaisen historian hahmottamisessa, ja sieltä jäi käteen pari mielenkiintoista pähkinää.

1) Mussolinin Italia oli Suomen selvästi toiseksi tärkein tukija (heti Ruotsin jälkeen) Talvisodassa, kaksi kertaa suurempi kuin Ranska tai Iso-Britannia, ja huomattavasti suurempi kuin Yhdysvallat. Suomen johto on vaiennut suhteesta fasistiseen hallitukseen niin julkisesti kuin yksityisissä muistelmissaankin. Onneksi Italiassa ollaan suorastaan ihmeellisen avoimia sota-ajan historiansa suhteen, monista muista maista, valitettavasti myös jossain määrin Suomesta, poiketen. Suomessa elävä kansallistarujen henki käy totuuden edelle silloin kun halutaan peittää kirkasotsaisten Kalevan poikien pahoja tekoja.
Mitkä olivat sitten Mussolinin motiivit kaukaisen Suomen tukemiseen?
Mussolini oli huolestunut Hitlerin kasvavasta vaikutuksesta, ja pyrki patoamaan sitä toimimalla Molotov-Ribbentrop sopimusta vastaan rahoittaessaan ja aseistaessaan suomalaisia puna-armeijaa vastaan, ja samalla siis epäsuoraan Saksan tuonaikaista virallista politiikkaa vastaan. Tuossa vaiheessa Italia ei ollut vielä mennyt mukaan Saksan hyökkäyspolitiikkaan alkaen Puolan sodasta syyskuussa 1939, ja samalla aikaan kun maat olivat yhteistyössä tukeneet kenraali Francon kansallismielisiä Espanjan tasavaltaa vastaan oli myös varjoissa käyty näiden välillä taistelu siitä kenen etupiiriin Itävalta todella kuuluu. Itävallan NSDAP, saksalaisten natsien sisarpuolue, oli murhannut italialaistyylisten fasistien johtajan, ja itävaltalaisnatsit raivasivat tien auki Hitlerin Anschlussin toteutumiselle, ja saksalaiset natsit marssivat Wieniin kansanjoukkojen hurratessa.

2) Suomen erillissota-teesi luotiin propagandatarkoituksiin, niin sisäiseen, Talvisodan taisteluhengen ylläpitäminen, kuin ulkoiseenkin, ulkomainen sympatia Suomea kohtaan, tarkoitukseen. Suomen johto oli päättänyt jo Talvisodan aikana (jolloin Saksan virallinen linja vielä oli noudattaa etupiirijakosopimusta Neuvostoliiton kanssa, eikä sekaantua sen etupiiriin jaetun alueen tapahtumiin) suuntautua kumppanuuteen Saksan kanssa (Ryti ja Tanner olettivat Saksan voittavan sodan). Salaiset neuvottelut saatiinkin käyntiin, ja joihin saksalaisilla nyt olikin yllättävää kiinnostusta; saksalaisia joukkoja alkoi virrata Suomeen, ja he saivat rintamavastuun Pohjois-Suomessa. Suomi sai myös Saksalta nyt, tulevan ’torjuntavoiton’ kannalta, ratkaisevaa ase- ja sotilaallista tukea, kuten panssarinyrkkejä ja –kauhuja sekä natsi-ilmavoimilta Luftwaffelta merkittävää ilmatukea.
Saksaa ja sen sotavoimaa kehuttiin lehdistössä, ja kutsuttiin liittolaiseksi, kuin myös Hitler kutsui Suomea liittolaisekseen. Tähän lämpimään retoriikkaan alettiin ottaa etäisyyttä vasta kun Wehrmachtin kone Venäjällä alkoi yskiä ja lunta sataa tupaan ”Die Russen kommen!”.
Hitlerin ja natsien suunnitelmat olivat suuret, ja Suomi toimi hyvin apuna kun siihen mennessä modernin sotahistorian suurin offensiivi, ’Operaatio Barbadossa’, Hitlerin Neuvostoliiton tuhoamissota alkoi. Näytti siltä kuin koko Eurooppa olisi vyörynyt Neuvostoliiton kimppuun kun akselivaltojen ja niiden liittolaisten joukot natsi-Saksan johdolla vyöryivät Neuvostoliiton kimppuun aikeinaan hävittää ”juutalaisbolshevismi” ja vallata lebensraumia, ’elintilaa’ arjalaiselle rodulle.


Suomen sodat eivät siis olleet pelkästään mitään urhoollisen kansan käymiä erillisiä (puolustus)sotia vaan niin Talvi-, kuin Jatkosota liittyvät suurempiin tapahtumiin; Talvisota oli natsi-Saksan ja Neuvostoliiton Molotov-Ribbentrop sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan kuuluneen etupiirijaon seurausta, rikollinen suvereniteetin loukkaus, ja offensiivin onnistuessa alistava miehitys, aivan kuten tapahtui muuallakin itäisessä Euroopassa ja Baltiassa (johon Suomi sopimuksessa luettiin, vaikka eroaa alueesta geopoliittisesti pienten Baltian maiden ollessa vain Saksan luoma puskurivyöhyke Venäjää vastaan).

Jatkosota oli vain yksi osa Saksan operaatio Barbadossaa, hävityssotaa, jolla oli natseille rotu-ideologinen luonne. Suomi taisteli siinä Saksan aseilla ja Saksan liittolaisena molempien päävihollisekseen katsomaansa valtiota, Neuvostoliittoa, vastaan.

VaalikoneLauantai 03.02.2007 15:23

Sija Ehdokasnumero/Nimi Puolue %
1. Andersson, Janina Vihr. 76%
2. Elo, Piia SDP 74%
3. Wallasvaara, Martti Vihr. 74%
4. Pirttimaa, Anniina RKP 71%
5. Laaksonen, Henrik Its. 71%
6. Puisto, Virpa SDP 71%
7. Eeva, Raija KD 71%
8. Mastomäki, Ville-Veikko Vihr. 70%
9. Muukkonen, Mirka Vas. 70%
10. Karvonen, Annika Vas. 70%
10. Rinne, Pirjo Vas. 70%


Epäsopivimmat ehdokkaat

114. Räisänen, Mikko PS 41%
115. Heikkilä, Arvo PS 40%
116. Peltokorpi, Sirke PS 39%
117. Schrey, Matti Kok. 37%
118. Jansson, Markus SKS 31%

http://www.yle.fi/vaalit/2007/vaalikone/ Tuolta linkistä pääsee vertailemaan ehdokkaitaan.

RKP=Ruotsalainen kansanpuolue KD=Kristillisdemokraatit PS=Perussuomalaiset SKS=Suomen Kansan Sinivalkoiset