IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Miksi olen vasemmalla?Maanantai 16.07.2007 01:17

Miksi olen vasemmalla?

Oma asenne: Ideologinen p*ska ei kiinnosta niinkään vaan kysymys on käytännön realiteeteista ja ennen kaikkea, ja loppujen lopuksi, pienemmän puolella olemisesta. Työntekijöillä täytyy olla suojaa työmarkkinoilla.

Väite: Työntekijät äänestävät demareita, myyntimiehet, johtoporras ja asiakaspalvelupäälliköt yms. suojatyövirkaatekevät kokoomusta.

Tämän sai huomata viime keväänä firman illanistujaisissa kun myyntimies alkoi varoitella toiselle tämän istuvan punikin vieressä. (Toinen myyntimies ei näyttänyt olevan niinkään kiinnostunut politiikasta kuin naisten kankuista. Näissä hommissa sormus vielä pysyy sormessa.)

Olenkin jo ehtinyt ihmetellä mistä ihmeestä jatkuvan oikeisto- että vasemmistotulen alla olevat demarit ammentavat äänisaaliinsa, eivät nuorilta ainakaan. Nyt se paljastui: keski-ikäisiltä, ammattitaitoisilta perheenäideiltä jotka työskentelevät palkansaajatasolla, ovat tämän maan ahkerin väestönosa ja itse asiassa pitävät hommat pyörimässä.

Niin Halosen kuin Niinistönkin henkilökulttien rakentamisen saisi puolestani laittaa jo ideatasolla romukoppaan. Mutta itse asiaan hötön takana. Kun tullaan siihen kumman väestönosan taakkaa haluaisin helpottaa, ja sikäli kun se tapahtuu heidän sosio-ekonomisen ryhmän etua ajavan puolueen kautta, ei minulla ole omallatunnollani epäilystä kumman ryhmän etua haluan ajaa; ahkerien ja ylityöllistettyjen perheenäitien vai vekkuleiden myyntimiesten.

NostalgiaplatzTorstai 12.07.2007 00:08

Nostalgiaplatz

Tänään Lynchin ”Twin Peaks: Fire Walk With Me”-elokuvaa katsoessani mieleni valaistui (leffa itsessään oli melkoisen pimeä): Olen elänyt koko nuoruuteni aivan omissa mielikuvitusmaailmoissani, ja elän vieläkin.
Laura ja Donna kävelivät kouluun hameissaan ja villaliiveissään, pitkissä sukissaan ja matalakantaisissa sievissä kengissään, mutta huulet ja kynnet punaisina… ja aloin itse ajatella tunnetta kun syyskuisena aamuna talsin Korsossa kouluun ollessani ala-astelainen. Kirpeänkostea, suloinen ilma, pienet kasteiset omenat pihapuissa ja autiotalojen pihoilla, ja tytöt, jotka olivat kuin suuri mysteerio (ja jollaisena säilyivät vielä kauan).
Sitten koulusta päästyäni kävelin pitkin pururataa metsän läpi ja lämmin, melkein kuuma aurinko toi esiin syysmetsän jäähyväistenkaltaiset tuoksut… olen aina rakastanut kävelyjä metsässä.
Korso on Twin Peaks (nykyään asun Turun New Jerseyssä). Metsien ympäröimä oma maailmansa, joka kätkee itseensä puhumattomia salaisuuksia kuin Panin labyrintti. Aistit että mitä tahansa voi tapahtua. Mielikuvieni Korso ei ole kuten muut paikat, siellä elämä maistuu enemmän elämältä. Lukioteinit käyttävät huumeita, ja intohimorikoksia tapahtuu. Kaikki on vaarallista ja jännittävää. On salaperäisiä naisia, ja jokaisella pullonkaulaan tarttuvista ahavoituneista kasvoista on oma tarinansa kerrottavanaan.
Tällaisissa maisemissa minä elän, tuolla jossakin Twin Peaksin ja Korson rajamailla.

Kun näen ihmisenMaanantai 09.07.2007 19:22

Kun näen ihmisen
Kun näen ihmisen tulevan vastaan, mieleni tekee vetäistä häntä nyrkillä naamaan. Ihmisen naamaa on niin ihana hakata!
Saatan esimerkiksi istuskella kotona tekemättä mitään.
Sitten luokseni tulee joku kylään; hän koputtaa oveeni. Sanon: - Sisään! Hän astuu sisään ja sanoo: - Päivää! Miten mukavaa, että te olette kotona! Mutta minä vetäisen häntä keskelle naamaa, ja sitten vielä saappaalla haarojen väliin. Vieraani lentää selälleen hirvittävästä kivusta. Mutta minä annan vielä korkoa silmille! Kuka käski tulla tänne hortoilemaan, kun ei ole kutsuttu!
Tai sitten näin: Kysyn vieraaltani, haluaako hän kupillisen teetä. Vieras suostuu, hän istuutuu pöydän ääreen, juo teetä ja alkaa sitten kertoa jotain. Teeskentelen kuuntelevani häntä hyvin kiinnostuneena, nyökyttelen päätäni, huudahtelen välillä "ah", levittelen hämmästyneenä silmiäni ja naureskelen. Vieras on imarreltu osoittamastani huomiosta ja innostuu enemmän ja enemmän.
Kaadan rauhallisesti kupin täyteen kiehuvaa vettä ja huljautan sen vieraani silmille. Vieras ponnahtaa pystyyn kädet kasvoillaan. Mutta minä sanon hänelle:- Hyväntahtoisuuteni loppui nyt tähän! Painukaa hemmettiin! Sitten työnnän hänet ulos.

-Daniil I. Harms (1906-1942)

Albert Speer, minä ja SaksaMaanantai 09.07.2007 04:37

Albert Speer, minä ja Saksa


Ajattelin käydä läpi ristiriitaista Saksa-suhdettani, ja natsikauden rationaalista ja irrationaalista merkitystä Saksa-kuvassa.


Grimmin veljesten taikametsä ja Wagnerin heerokset

Taianhohtoiset pyökkimetsät, kuningashirvi, tontut ja haltiat. Siinä kuvaa perinteisestä Grimmin satujen luomasta saksalaisesta taikametsästä joissa käyskentelivät myös wagnerilainen jalo ritari prinsessaansa etsimässä, samoin kuin Hannu, Kerttu ja paha noita.
Kolmas valtakunta muutti saksalaisen metsän natsilaiseksi metsäksi, joka yhtälailla oli taikametsä mutta jota asuttivatkin nyt kuvitellut esi-isät; veri, maa ja henki olivat erottamaton osa toisiaan, näistä kasvoivat Volksgeist und Volksgemeinschaft, joka saattoi ilmetä vain saman veren jakavilla, tässä tapauksessa, ja yhtenä Kolmannen valtakunnan keskeisinä dogmeina pitämästään, pohjoisesta verestä.
Natsiusko oli voimakasta ja kvasitieteellistä yhtä’aikaa vannoen kivenkovaa Darwinin nimeen ja samaan aikaan uskoen täydellisen antautuvasti kyseenalaistamatta teoriaan ”pohjoisesta rodusta” joka oli luonut kaikki maailman korkeakulttuurit.


”Psykopaatti Hitler ja hänen ruskeat humanoidinsa”

”Vuonna 1933 tulivat psykopaatti Hitler ja hänen ruskeat humanoidinsa jotka murhasivat polttivat mihin ikinä pääsivätkään, ja sitten 1945 he vain katosivat.” Kuva jonka saksalaislapset saivat vielä 1970-luvulla vanhempiensa häpeäntäytteisistä, ja toisaalta häpeän osaa aina jollekin muulle instanssille työntävistä selityksistä.

Kuvaamme Saksasta värittää suhteettomasti natsikausi 1933-1945, ja erityisesti silloin tapahtunut juutalaisten joukkotuhoaminen Holokaust, koska teko kaikessa laajuudessaan on itsessään niin käsittämätön kaikessa laajuudessaan ja kylmässä suunnitelmallisuudessaan. Joten paneudutaanpa asiaan.
Margaret Thatcher antoi 1990 Saksojen yhdistyessä kansainvälisellä tasolla toimittaessa melkoisen esimerkin Fredrik Suuren, Otto von Bismarkin ja Hitlerin kautta piintyneestä Saksa-pelosta. ”Keitä saksalaiset ovat? Ovatko he muuttuneet? Aikovatko he taas pyrkiä dominoimaan itäistä Eurooppaa?” Kysymyksiä pohtimaan oli tuotu brittiläisiä ja amerikkalaisia huippuhistorioitsijoita. (”Huippu” mikä ihanan tyhjä käsite! Vailla painolastia vaatia termille tarkkaa määritelmää. Jotain mistä vain Jari Sarasvuo kehtaa ottaa irti kaiken.)
Saksalaiset tekevät paljon työtä sen eteen että he pyrkivät vakuuttamaan haluavansa eurooppalaisen Saksan, eivät saksalaista Eurooppaa. Ja nyt huomaamme että 1900-luvun, suurten inhimillisten kauhujen vuosisadan, aggressiivisimmat ja militaristisimmat valtiot, Saksa ja Japani ovatkin tänään meidän sivistyneisyytemme ja rauhamme parhaimmat esimerkkimme ja takeemme.


Arvoitus nimeltä Albert Speer

Tunnen antipatiaa natseja kohtaan. Tämä tunne on niin voimakas että, toisin kun en anna itselleni normaalisti tapahtua, tunnereaktio on se joka antaa ensimmäisenä vastauksen. Jolloin olen menettänyt osan objektiivisesta otteestani, ja hävinnyt ensimmäisen erän.
Toisaalta samalla samaistun erittäin voimakkaasti Kolmannen valtakunnan hirmukoneiston uhrien osaan, enkä voi uskoa tämän olevan (tieteellisestikään) huono asia, sillä empatia on tärkein keino ihmisyyttä lähestyttäessä, tässä tapauksessa kykyä samaistua niihin musertaviin kokemuksiin jotka lankesivat Saksan toimesta miljoonien viattomien päälle. Ich bin Jude.
Aikalainen vasemmistolehdistö teki olennaisen virheen siinä kohdassa jossa olisi tullut aika koettaa ymmärtää mistä natsilaisuuden voima oikein kumpuaa, he kieltäytyivät tästä tehtävästä valiten vain kuvata karmeaa natsilaisuutta, yksilön luovuttamista kansalle, ja viimekädessä sen Johdattajalle, Adolf Hitlerille, puhumattakaan niistä kauhuteoista joiden koko laajuus selvisi ulkomaailmalle täydessä mitassaan vasta sodan jälkeen. Samalla he lähtökohtaisesti kieltäytyivät tunnustamasta sen irrationaalista, sivistyksen tuolta puolen kumpuavaa voimaa, joka oli Saksassa pyyhkinyt tieltään humanismin, rationalismin ja kristillisyyden. Natsismin voima menee kaiken rationaalisen tuolle puolen. Sivistys on unohtanut mikä voima on myytillä, rituaalilla ja symbolilla, ja tämä uusi veriuskonto oli täysin valmis pyyhkimään pois kristillisyyden nöyrät ja katuvaisuutta korostavat arvot. Hitler Jugend ei kääntäisi toista poskeaan, se halveksuu ylenkatseella heikkoja. Ei ole yksilöä, on vain Volk, kansa, ja sen Messias on Adolf Hitler.
En näe itsessäni juurikaan Hitleriä, Himmleriä, Heydrichia tai Eichmannia, tai muita kansanmurhalle kasvonsa antaneita ”ihmishirviöitä”, mutta eräs Hitleriä lähellä olleista miehistä tuntuu olevan aivan toista maata.
En jaa Albert Speerin kanssa sosiaalista taustaa tai muuta sellaista yhteistä kokemusta, jonka olen huomannut olevan minulle tärkeimpiä yhteenkuuluvuuden tunnetta tuovia tekijöitä, vaan enemmän tunne syntyy henkilön persoonaa ja lahjakkuutta kohtaan, mutta yhtä kaikki, löydän itseni ihailemasta tätä miestä. Speer oli kunnollinen, miellyttävä, hyvin vastuuntuntoinen, ujokin, sivistyksen perikuva.
Hänen sanotaan olleen Hitlerin paras, jopa ainoa todellinen, ystävä, ja miehet kunnioittivat ja rakastivat toisiaan kuin vain vanhempi valtaan tottunut mies ja nuorempi lahjakkuus voivat. Tutkiessaan Speerin rakentamia Germanian ja Uuden Berliinin pienoismallikaupunkeja Adolf Hitlerin silmät loistivat kuin pikkupojalla. Yhdessä he olivat Adolf ja Albert, sairauksista kärsivä vanheneva mies ja tämän lahjakas nuori ystävä. Ehkä Hitler näki heissä uuden Wagnerin ja Ludwig II:sen.
Speer oli ”teknokraatti pahan palveluksessa”, ollessaan niin kauan kuin oli niin lähellä Hitleriä hänen täytyi tietää enemmän kuin hän antoi jälkimaailmalle ymmärtää.
Käydessään SS:n valvomassa pakkotyökaivoksessa ollessaan varustelutuotantotyön johdossa Speer oksensi nähtyään vankien olot ja kohtelun.
Joka tapauksessa Speerin valitettavan tehokkaan toiminnan on laskettu siirtäneen Kolmannen valtakunnan romahtamista ainakin puolellatoista vuodella. Samaan aikaan saattoi jatkua ihmisten systemaattinen tuhoaminen leireillä ja pakkotyössä.

”We oughta never trusted him.” –Valtakunnan marsalkka Göring Speeristä. Muut natsit eivät pitäneet Speeristä haistaen tämän erilaisuuden, mutta tällä oli jotain mikä oli Kolmannessa valtakunnassa arvossa enemmän kuin mikään maallinen; Führerin ystävyys, ja täten koskematon puolueen haukoille.

Tässä on yksi syy miksi Speeriä on syytetty jopa pahimmaksi kaikista natseista; hän on niin kaukana juutalaislasten verta himoitsevasta vaahtosuuna pauhaavan inhottavan natsin perikuvasta kuin vain saattaa, mutta yhä vielä hän teki osansa pelottavan tehokkaasti ja kyvyllä jota voisi kaikella syyllä kutsua ”saksalaiseksi tehokkuudeksi”.
Speerin ongelma on siinä miten näin kunnollisesta ja hyvästä miehestä saattoi tulla tehokas osa natsien murhaavaa koneistoa. Hän kirjoittaa Hitleristä rakkaudella, mutta ei mainitse kertaakaan tämän maanisesti aina uudestaan esiin ryöppyävää juutalaisvihaa ja sodanhalukkuutta. Tämä on uskoakseni hyvin kuvaavaa tästä miehestä; hän oli valmis sulkemaan silmänsä, valmis myötäjuoksemaan, valmis mukautumaan. Speer on kuin kuka tahansa meistä, uuttera perheenisä, päällisinpuolin hyvin moraalinen ihminen. Vastaus ”Kuinka se kaikki saattoi tapahtua?”-kysymykseen piilee meissä itsessämme.

now playing: Devin Townsend – Ziltoid The Omnicient

Peruskeskustelua Zyklis-Tabun kanssa osa 3.33Keskiviikko 04.07.2007 18:35

Tapsa says (15:06):
noi naapurin porausäänet tekee tästä biisistä vielä pimeemmän :D
Tapsa says (15:07):
tää on siis se "i tell you if god wants take me he will"
MasterTool says (15:08):
älä pelottele!
Tapsa says (15:09):
täst on tullu melkeinpä mun toisteks tai kolmanneks paras neurosis :)
Tapsa says (15:09):
vaikka scott kellyn ääni onki seksikkäämpi <3
Tapsa says (15:10):
mut musiikillisesti tää on mahtavuutta :)
MasterTool says (15:13):
ja toimii...
Tapsa says (15:14):
joo no jarboen vokaalit on kyl ehdottomasti parasta mitä oon naisvokaalisteilta kuullut vähään aikaan :)
MasterTool says (15:18):
ja ainoita asioita mitä pelkään tosissaan... sikiösopan lisäksi
Tapsa says (15:19):
heh :D
MasterTool says (15:20):
those are the two things I am really afraid of
Tapsa says (15:20):
mua viehättää aina musiikki mikä peloittaa koska nykyään se on harvinaista löytää bändejä mitkä aiheuttaa jonkin näköistä spookyä fiilistä :)
Tapsa says (15:21):
mutta mulle tää neurosis & jarboe lätty aiheuttaa samallaista kieroa spooky fiilistä mitä meshuggah pimeimmissä kohdissa mikä on jees :)
Tapsa says (15:22):
shape of despair ja atrium carceri taitavat olla ainuita mitkä on aiheuttanut pikkuisen ahdistavan fiiliksen kun on herännyt ja jompikumpi on tullut taustalla :P
Tapsa says (15:22):
ihana tunne <3
MasterTool says (15:26):
SoD on aika syksykamaa kyllä, vaikka itse valitsenkin Novembren :P
Tapsa says (15:27):
itse en syksyllä valitse mitään yhtä vaan kaikki syksyiset kamat
Tapsa says (15:28):
SoD, MDB, Novembre, Opeth ja monia muita kovia :)
Tapsa says (15:28):
jos haluu niin syksyisen fiiliksen ku olla ja voi niin blackwater parkkia ei voita mikään
MasterTool says (15:29):
Joo totta, mutta JOS olisi aseella uhattuna selkä seinää vasten ja olisi sanottava yksi
MasterTool says (15:29):
8o|
MasterTool says (15:29):
repesin
Tapsa says (15:30):
aah sitten valitsisin opethin :)
Tapsa says (15:31):
novembren syksy fiilistä pilaa vain yksi seikka... se että se on italiasta niin heillä ei ihan niin synkkää syksyä ole kuin meillä :)
Tapsa says (15:31):
mulle tulee novembresta useimmin mieleen erittäin kauniita mutta yksinäisiä maisemia ja sekin kicks ass!
MasterTool says (15:32):
jes, halajankin romanttista syksyä, värikylläistä syysmetsää ja kävelet siellä, ehkä rakkaan kanssa <3
MasterTool says (15:33):
vaahterat tulipunaisina
Tapsa says (15:33):
homo

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.06.2007 21:13

Tunneköyhyys on nykyajan syöpä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.06.2007 02:15

Tool - Sober
Lehdissä on viimeaikoina kirjoittettu tavallistakin enemmän ongelmista Venäjällä ja Venäjän kanssa. Itse luen par’aikaa Anna Politkovskajan postuumisti julkaistua ”Venäläinen päiväkirja”-teosta, jossa tämä kauneimman omantunnon omannut nainen puhuu rohkeasti maansa nykytilasta ja siitä minne hän sen näkee olevan menossa. Anna kirjoittaa ”Voimme sulkea silmämme nyt, ja uinua tässä valheessa jota meille tarjotaan. Se on helpoin tie. On niin paljon ongelmia että on paljon helpompaa vain mennä mukaan siihen elokuvaan joka kertoo Venäjän suuruudesta. Mutta se tarkoittaa kuolemantuomiota lapsenlapsillemme.”
Suomalainen jatkosodan torjuntavoitto-myyttiä murtanut historioitsija Markku Jokisipilä http://jokisipila.blogspot.com/2007/06/viel-pronssisoturista.html sanoo Venäjällä olevan huolestuttavan vääristynyt suhtautuminen omaan historiaansa (ja asiaa ei varmasti tee paremmaksi se että kun Virossa ja muualla vaaditaan puna-armeijan häpeällisten sotarikosten tunnustamista, samalla, selvästi ainakin meillä Suomessa ja yleisemminkin lännessä lähtökohtaisesti kieltäydytään tunnustamasta venäläisten mittaamattomia uhrauksia, ja siten kieltäytyen ymmärtämästä tilannetta kokonaiskuvassaan, joka käsittää niin poikkeavat historiantulkinnat kuin rakennetut kansalliset merkitykset). Venäjällä historiasta on rakennettu aukoton kertomus kansakunnan jatkuvasta suuruudesta, tiestä joka vain kulkee kohti mahtavampaa suuruutta, jokaisen venäläisen tulee olla ylpeä ollessaan tällaisen kansakunnan vesa.
En tiedä onko historia tiedettä sanan varsinaisessa merkityksessä. Se mitä se on minulle, on menneisyyden representaatioita kerrottuna niin rehellisesti kuin inhimillisesti mahdollista. Itse asiassa se on kaikki mikä minua historiassa kiehtoo; päästä kiinni menneeseen maailmaan niin lähelle sitä kuin mahdollista. Haluan tuntea pakkasen sunnuntai-aamuna ihollani matkatessani aamukirkkoon Maunu Eerikinpojan aikana, haluan nähdä naiset uusissa kesäleningeissään hajuvesiostoksilla vuosisadan vaihteen Pariisissa ja tuntea sen tunteen kun makaan vesisateessa Sommessa jossain niistä lukemattomista kranaattikuopista odottaen hetkeä jolloin nuori luutnantti määrää hyökkäyksen.
Valheet haisevat. Minua etoo kun kuulen ihmisten omien (poliittisten) näkemysten vaikutuksen seurauksena itselle suotuisiksi muuttuneita historiantulkintoja, se on joustavaa rehellisyyttä.
Suomessa näitä ihmeen vinoutuneita näkemyksiä tapaan varsinkin nuorten sotahistoriasta kiinnostuneiden miesten keskuudessa aivan uskomattoman paljon. Missä muussa Euroopan maassa suuri osa nuorista toivoo Hitlerin voittaneen sodan? Millainen on näin toivovan ihmisen moraali?
Nyt voidaan taas lohduttautua sillä että asiat ovat huonommin itänaapurissa ”Joten ei se haittaa jos mekin vedetään kotiinpäin.”
Venäjällä vääristynyttä itseä suosivaa historiaa tukee valtio. Suomessa onneksi ”vain” yksityiset henkilöt valitsevat uskoa mieleisiinsä tulkintoihin.

Tällainen näkyy myös minun nörttiharrastenettiyhteisössäni, jossa yksi kiihkoileva venäläinen imbesilli rakastaa hienoa kotimaataan niin paljon että soisi muidenkin tulevan siihen liitetyiksi. Hän todella on niin typerä että ei edes ymmärrä sitä kuinka paljon hallaa hän saa vammaisella asenteellaan tehdyksi ihmisten Venäjä-kuvalle, ja häntä vastassa on nyt kokonainen puolalais-suomalainen rintama joiden jo valmiin russofobian hän on nostanut pintaan, mutta hän vain jatkaa käyttämistään kuin omistaisi Euroopan - itse asiassa uhaten muiden maita valloituksella. Onneksi hän on ainoa laatuaan, ja hänellä on myös vastineensa, myöskin nuori moskovalainen opiskelija. Hän on kuin klassinen venäläinen sankari; hän on kaikista meistä lahjakkain, mutta samalla nöyrin, ja aina valmis pyyteettömästi auttamaan lähimmäisiään.

Venäjä rakentaa uutta identiteettiä, se on voimakas, ja loistokkaasta historiastaan ylpeä. Pahimmillaan se on sitä että huono itsetunto käännetään chauvinismiksi. Anna Politkovskaja kirjoittaa ”Poliittisesti Venäjällä on tultu tilanteeseen jossa kommunistit ovat suurista puolueista varteenotettavin yhteistyökumppani hajanaiselle liberaalien ja demokraattien oppositiolle, kaikkien muiden tarjotessa nationalismia. Jokaiselle on räätälöity siitä oma versionsa; Yhtenäinen Venäjä, Putinin tukipuolue, tarjoaa maltillista nationalismia, Dmitry Rogozinin johtama Rodina (Isänmaa) sankarimyyttejä, ja Vladimir Zhirinovskin harhaanjohtavasti nimetty Liberaalidemokrattinen puolue kiihkoisänmaallisuutta.” … Presidentinvaaleissa Rodinan ehdokas Rogozin ilmoitti suoraan tukevansa Putinia, Zhirinovski ei asettunut edes itse ehdolle vaan Liberaalidemokraatteja sai edustaa joku pölkkypäinen entinen painija. ”Terrorismi on liberaalidemokratian sairaus.” Sanoo Vladimir Vladimirovits Putin, entinen KGB-upseeri, mies joka on lujittanut oman valtansa nyky-Venäjän tsaarina, ja aloittanut toisen Tsetshenian sodan, eikä hän suinkaan tarkoita näin sanoessaan Zhirinovskin puoluetta.
”Venäläinen sotilas ei vetäydy Tsetsheniasta ennen kuin terrorismi on lopullisesti voitettu!” kiljuu sekavan oloinen Zhirinovski duumassa. Groznyissa kerrostalot ovat kylmiä ja niissä on reikiä pommituksesta, villikoirat juoksentelevat pihoilla, naiset nostavat köysillä vettä asuntoihin, jotkut ovat vielä jääneet. Miehiä ei näy missään. Pikkupojat leikkivät pihalla sotaa.
Kaduilla ajavat Venäjän armeijan miehistönkuljetusvaunut joista paatuneet ja tylsistyneet sotilaat osoittelevat ihmisiä konepistooleilla, ja nämä katsovat heitä takaisin silmissään yhtä vähän rakkautta.
Tsetsheenit, ja muut eteläisten alueiden ”mustat” ovat miliisien lempikohteita nyky-Venäjällä, heistä on tullut miltei lainsuojattomia. Pietarissa arvioidaan olevan 20 000 skinhead-järjestöihin kuuluvaa, jotka hyökkäilevät erityisesti entisistä eteläisistä neuvostotasavalloista saapuneita vierastyöläisiä ja näiden lapsia, sekä afrikkalais- ja aasialaistaustaisia opiskelijoita kohtaan. Rasistisista murhista on tullut osa arkea Pietarissa.

Mutta emmehän me hyvät, rehdit ja sivistyneet suomalaiset ole tuommoisia kuin nuo venäläiset barbaarit, tuolla barbaarimaalla jolla oli ehkä kaikkein upein kirjallinen kulttuuri 1800-luvulla. Huolestuttavimpia ääri-ilmiöitä Venäjän politiikassa edustavat sekapäinen ja kansalliskiihkoinen Zhirinovski ja oppositiossa toimiva Eduard Limonovin johtama Kansallisbolsheviikit (joka on lähinnä venäläinen versio natsipuolueesta*)), jotka saarnaavat Venäjää venäläisille.
Meillä Suomessahan rasismia ei politiikassa ole, eihän? Suomessa on EU-maiden vähiten ulkomaalaistaustaisia ihmisiä, ja monesta tämä on hyvä ettei joudu niiden kanssa tekemisiin, ne kun vaan tulevat tänne ja vievät naisemme ja työmme, ja samalla myöskään eivät tee työtä. Loogista? Suomalaiset ovat ihmisiä jotka ovat rasisteja, varmuuden vuoksi, vaikka ulkomaalaisia olisi nähty vain ruotsinlaivalla.

Venäjänkielinen kaverini puhuu puhelut kotiin hiljaa ja syrjässä ettei tulisi turhaan ongelmia, venäjän puhuminen nostaa pisteitä saada turpaan nakkikioskijonossa. Tällöin minua hävettää. Suomi on monilta osin niin hyvä maa, mutta suomalaiset voivat sitten olla toinen asia.

http://www.rodina-nps.ru/ Dmitry Rogozinin johtama Rodina
http://www.er.ru/ Boris Gryzlovin Yhtenäinen Venäjä (Venäjän suurin puolue joka on rakennettu ainoana funktionaan tukea Putinin politiikkaa)
http://www.ldpr.ru/ Vladimir Zhirinovskin Liberaalidemokraatit
http://www.nbp-info.com/ Eduard Limonovin Kansallisbolsheviikit
http://www.theotherrussia.org/ Toinen Venäjä oppositioliike jonka vetäjänä toimii entinen shakin maailmanmestari Garri Kasparov

*) Kansallisbolshevismi tulee itseasiassa hyvin lähelle kansallissosialismin sosialistisen puolen tosissaan ottanutta strasserismia, jota ajoivat Strasserin veljekset ja Goebbels ennen siirtymistään Hitlerin leiriin. Kansallisbolshevismi on myös samaan tapaan vallankumouksellista kuin Leninin bolshevismi, ja onkin tulkinnanvaraista luetaanko se yhteen uusfasististen vaiko nk. kolmannen tien (yhdistelevät elementtejä niin äärioikealta kuin -vasemmaltakin) liikkeiden kanssa.
Kasvualustana protestiliikkeille toimii epätyydyttävä sosiaalinen ympäristö, ja se että sen parantaminen nykyisen politiikan keinoin näyttää haluttomalta.
Putin/Kreml on nyt luonut itselleen oman räyhäävän nuorisojärjestönsä Nashin, jonka toiminnalla on hallituksen hiljainen hyväksyntä.

Lähiössä sataaKeskiviikko 30.05.2007 22:57

Palasin juuri kirjastosta ja ruokakaupasta. Ulkona sataa.
Asun tunnetussa turkulaisessa lähiössä. Aika pelottavaa eikö? (Varhaisnuoruuden asuin Korsossa että repikää siitä huumoria.)
Joskus täällä on tunnelma kuin olisi kotonaan. Lapset leikkivät pihalla, ainakin tässä talossa naapurit puhuvat toisilleen, ja kaikkien yhteisessä lähikaupassa kaupantädillä riittää pilkettä jutuissaan.
Tänään kaupassa sain kokoajan pidätellä hymyäni yltymästä kun seurasin ihmisten sympaattisia kommervenkkeja. Lapsilla juuttui pallo kassan tiskin alle jota nuori kassaneiti sitten meni irrottamaan vailla pienintäkään kiukkua.

Ymmärrän täysin ihmisiä jotka asuvat kaupungissa kulmilla joilla on mainetta, näissä paikossa on sentään luonnetta. Tuntisin oloni vieraammaksi jos asuisin Turun keskustassa jossa edustavaa olisi näyttäytyä turkulaistyylikkäänä (turkulaisten tyylikkyys on muuten hupunpuppua jos minulta kysytään), ja yön täyttäisivät trendikkäällä kuntosalilla käyvät pimppihaukat (täällä yön täyttävät lähiöjuopot, joten hankkiudun kaupungille kiroamaan niitä fägäreitä).

New York olisi tässä mielessä jonkinlainen unelma. There is so much crime, how can anyone actually live there? Siksi että siellä on kaikki mitä unelmakaupungilta (ja sen kääntöpuolelta) voi vaatia. Ja voi sitä tunnelmaa. (En ole käynyt.)

Niin että terveisiä kaikille terroristeille ja Dick Cheneylle että älkää romuttako sitä kaupunkia maan tasalle ennen kuin olen saanut kokea sen!
Ja toisena toiveena Ruotsin valtiolle: Ottakaa Turku takaisin Ruotsille että voisimme vihdoin puhua taas kulttuurikaupungista ilman että nauru raikaa Rovaniemeltä saakka!
Kiitos.

Nyt on haettava tuo olut pois pakkasesta...