IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 19.08.2006 00:55

testi toisen perään................

OLEN...
( )Laulanut suuren yleisön edessä.
(x)Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
(x)Juonut perseet.
(x)Ollut kotiarestissa.
( )Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( )Käyttänyt huumeita.
( )Lyönyt lähimmäistäsi.
( )Valvonut 2 tai useamman päivän nukkumatta.
(x)Laittanut nettiin kuvia.
( )Puhunut pahaa ystävästäsi.
( )Levittänyt keksittyjä juoruja.
( )Ollut jälki-istunnossa.
(x)Kiroillut opettajalle.
(x)Karannut kotoa.
( )Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( )...ja antanut sille nimen.
( )Harrastanut partiota.
( )Käynyt laulutunneilla.
(x)Ollut kuorossa.
(X)Lintsannut koulusta.
( )Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x)Nolannut itsesi.
( )Puhunut pahaa ihmisestä joka tietämättäsi on takanasi.
( )Laittanut herätyksen sunnuntaiaamuksi soimaan,jotta kerkeisit katsoa kaikki lastenohjelmat.
( )Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x)Ollut Laivalla.
(x)Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla.
( )Rikkonut ikkunan.
( )Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x)Leikkinyt poneilla.
( )Ollut Spice Girls-fani.
(x)OllutBackstreetboys-fani.
( )Omistanut Baby Bornin.
(x)Ollut rakastunut.
(x)Ollut todella vihainen.
( )Paskonut housuun yli 10 vuotiaana.
(x)Ollut sienessä.
(x)Ollut marjassa.
(x)Syönyt homeista ruokaa.
( )Nukahtanut elokuviin.
( )Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x)Sanonut "Rakastan"
(x)Pelleillyt toisen kustannukella.
(x)Rakastanut/Ollut rakastunut.
( )Ollut ihastunut opettajaani.
(x)Ollut hautajaisissa.
(x)Ollut morsiusneitona.
(x)Kiva.
(x)Ilkeä.
(x)Pervo.
(x)Reilu.
( )Käynyt Turkissa.
( )Käynyt Amerikassa.
(x)Muuttanut pois kotoa.
( )Saanut lapsen.
(x)Hoitanut lapsia.
(x)Vaihtanut vauvalle vaipan.
( )Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( )Käynyt Oulussa.
( )Käynyt Hailuodossa.
( )Asunut Raumalla.
(x)Muuttanut eri paikkakunnalle.
( )Koulukiusaaja.
(x)Koulukiusattu.
( )Luokan paras oppilas.
( )Luokan huonoin oppilas.
( )Luokan lyhyin
( )Luokan pisin
( )Opettajan silmätikku.
( )Perheen nuorin.
( )Perheen vanhin.
(x)Pikku- sisko tai isosisko/veli
( )Lastenkodissa.
(x)Tylsistynyt.
(x)Huumorintajuinen.
(x)Sekopää.
(x)Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( )Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x)Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
( )Fanittanut smurffeja.
(x)Ollut auto-onnettomuudessa.
( )Nähnyt ihmisen kuolevan.
( )Viiltänyt ranteet auki.
( )Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
( )Meinannut tukehtua.
( )Meinannut hukkua.
( )Pyörtynyt.
( )Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
(x)Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
(x)...ja päässyt myös sisään.
(x)Käynyt virpomassa.
( )Käynyt Oopperassa.
(x)Esiintynyt Evankeliumissa.
( )Huutanut kirosanan kirkossa nii että muut ovat kuulleet sen.
(x)Käynyt rippikoulun.
( )Ollut putkassa.
( )Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( )Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x)Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
( )Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( )Auttanut vanhuksen tien yli.
( )Nukkunut yli 24h putkeen.
( )Asunut Lappeenrannassa.
(x)Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( )Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
( )Tehnyt yli 100€ puhelinlaskun.
(x)Velkaa yli 30€.
(x)Hävennyt omaa musiikkimakua.
(x)Puhunut unissaan.
( )Pettänyt parhaan kaverin.
(x)Luvannut olla kertomatta salaisuutta, mutta kertonut sen kumminkin eteenpäin.
(x)Ollut oksennustaudissa.
( )Ollut keuhkokuumeessa.
( )Ollut sikotaudissa.
(x)Eksynyt metsään.
(x)Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( )Mennyt väärään junaan.
(x)Ollut kesäfestareilla.
(x)Käynyt Linnanmäellä.
(x)Käynyt Tykkimäellä.
(x)Käynyt Särkänniemessä.
(x)Pelannut Räsypokkaa.
( )Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
( )Seurannut 24-sarjaa.
(x)Täydellisiä Naisia.
( )Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
(x)jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
( )Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( )Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
( )Ollut pienenä hirveä riiviö.
(x)Ollut pienenä oikein enkeli.
(x)Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
(x)Luntannut kokeessa.
( )Saanut 4 kokeesta.
(x)Saanut 10 kokeesta.
(x)Värjännyt hiukset.
(x)Lakannut kynnet.
( )Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( )Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( )Syönyt muurahaisia.
( )Syönyt matoja.
(x)Tuntenut että joku seuraa minua.
(x)Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.


Olet...
(x)tyttö
( )poika
( )10-13 vuotta
( )13-16 vuotta
(x)vanhempi
( )ruskeahiuksinen
(x)vaaleahiuksinen
( )mustahiuksinen
( )joku muu blondi-musta
( )lyhyt
( )pitkä
(x)joku muu
(x)iloinen
(x)laiska
(x)väsynyt
(x)huumorintajunen
( )vaatimaton
(x)itsekäs
(x)hauska
(x)arka

Kuuntelet...
(x)musiikkia
( )Madonnaa
( )Tiktakkia
( )Smakkia
( )Rasmusta
(x)Himiä
( )Slipknotia
( )Diabloa
(x)eläkeläiset
( )Antti Tuiskua
(x)jotain muuta

Katsot...
(x)Lostia
(x)Salkkareita
(x)Täydellisiä naisia
( )24:sta
( )Will& Gracea
( )Kotikatua
( )Innoa
( )Olet mitä syöt
( )Siskoni on noitaa
(x)Jotain muuta

Pidät...
(x)Musiikista
( )Koulusta
(x)Kavereista
(x)Ystävistä
(x)Lostista
(x)Tietokonepeleistä
(x)Pimeästä
(x)Valoisasta
( )Gallupeista
(x)Sisustamisesta
(x)Sotkemisesta
(x)Siisteydestä
(x)Herkuttelemisesta
( )Hunajasta
(x)Nauramisesta
(x)Lentokoneista
(x)Matkustelusta
(x)Autoilusta
(x)Radiosta
( )Kauhusta
(x)Komediasta
(x)Draamasta
( )Scifistä
(x)Perheestä
(x)Sukulaisista
(x)Auringosta
(x)Uimisesta
( )Makkarasta
(x)Ranskalaisista
( )Nakeista
(x)Kalasta
(x)Laulamisesta
( )Miekkailusta
( )Kävelemisestä
(x)Ulkoilusta
( )Lautailusta
(x)Laskettelusta
( )Lenkkeilystä
(x)Luontokuvista
( )Mallikuvista
(x)Nettipeleistä
(x)Kännykkäpeleistä
(x)Trivial Pursuitista


[x] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[ ] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen tupakasta.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Asun omassa kämpässä.
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[x] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[x] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäsi kaunis.
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[x] Meikkaan.joskus
[x] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[x] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[x] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[x] Mielestäni jätkän pitäisi käydä mieluummin armeija kuin sivari.
[ ] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[x] Minulla on ajokortti.
[x] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[x] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[ ] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[x] Tunnen ainakin yhden homon.
[ ] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt discossa viimeisen puolen vuoden aikana.
[ ] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] minulla on lemmikieläimiä
[x] Juon monta litraa päivässä.
[ ] Pidän maidosta.
[ ] Olen allerginen eläimille.
[x] Olen allerginen maidolle
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[x] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä on akvaario.
[ ] Meillä on iso talo.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[ ] Tiedän missä on Ähtäri.
[ ] Olen käynyt Ähtärissä.
[ ] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[x] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[ ] Meillä on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[ ] En osaa keittää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[x] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[ ] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[x] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[x Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[x] Tykkään Sims-peleistä.
[x] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[x] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[x] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[x] Rotat ovat inhottavia.
[x] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[x] Minulla on veli ja sisko.
[x] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkuveli!
[x] Serkkuja minulla on yli 5.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[ ] Pidän äidinkielestä.
[ ] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti.
[x] Äläkä väitä vastaan

Olen:
[ ] Ala-Asteella
[ ]Yläasteella
[ ]Amiksessa
[x]Jossain muussa

[x]Blondi
[ ]Brunetti
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu blondi-musta

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen
[ ]Rastahiuksinen

[ ]Laiha
[x]Normaalipainoinen
[ ]Pullea

Omistan:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[ ]Jonkin muun kännykän
[x]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[x]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Oman huoneen
[ ]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

Pidän:
[ ]O.C:stä
[ ]24:stä
[x]C.S.I :stä
[ ]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[ ]Salkkareista
[ ]Diilistä
[ ]Selviytyjistä
[ ]Everwoodista
[x]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[ ]Kaunasta
[x]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ]Notting Hillistä
[x]Kissoista
[x]Koirista
[x]Hevosista
[ ]Liskoista
[ ]Papukaijoista
[x]Kaloista
[x]Marsuista
[x]Hamstereista
[x]Hiiristä
[ ]Rotista
[x]Lähes kaikista eläimistä
[x]Pojista
[x]Tytöistä kaverina.
[x]Lapsista
[x]Keväästä
[x]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ]Lentopallosta
[ ]Luistelusta
[ ]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[x]Laulamisesta
[x]Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[x]Pianonsoitosta
[x]Kirjoittamisesta
[x]Piirtämisestä

Mielestäni:
[x] Paris Hilton on karmea
[ ] Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli...
[x]Suomessa on ihana asua
[x]Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ]Lontoo on mahtava kaupunki
[ ]Englanninkieli on helppoa
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[x]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[ ]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[x]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[x]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[ ]Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[x]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[ ]Puhelias
[x]Ujo
[x]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[ ]Tulinen
[x]Rauhallinen
[x]Optimisti
[ ]Pessimisti
[x]Realisti
[x]Idealisti


Tällä hetkellä olen:
[ ]Ihastunut
[x]Rakastunut
[ ]Sinkku
[x]Varattu

Tädää!!!Keskiviikko 26.07.2006 23:47

Jihaa viikonloppuna meripäiville!!!!

Kyllä kesä on kiva...Perjantai 30.06.2006 22:11

[Ei aihetta]Maanantai 15.05.2006 01:26

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sanajärjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta viisi kaveriasi tekemään saman."

1. Kuka minä olen?
- Joku jolla on selkeesti päässy oma persoonallisuus hukkumaan.

2. Missä asun?
- Sen tutun naapurin sängyn alla,kunnes lehmät lentävät.

3. Mikä olen?
- Tällänen tavallinen pulliainen.

4. Millainen olen?
- Mä olen niitä tavallisia mukavia tyyppejä.Paitsi että selvästi kivempi ku tavalliset mukavat tyypit.

5. Kuka olen?
- Olen joku ihmeen tasamaan tallaaja,kunnes maailma on aivan toisenlainen.

6. mikä on kaikista tärkeintä elämässäni?
- Pessimismi

7. mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
- Yksilöllisyys

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
- Minä voin kertoa tulevaisuutesi, menneisyytesi,onnesi,epäonnesi, mutta TIETOSANAKIRJA MINÄ EN OLE.

9. Miltä näytän?
- Koiralta

10. Miltä tunnun?
- Hedelmäkarkeilta

11. Miltä maistun?
- Desinfiointiaineelta

12. Miltä tuoksun?
- Tosi hyvältä

13. Missä minun kuuluisi olla?
- Soukka Cityssä

14. Mikä minun kuuluisi olla?
- Kännykkälaturi

15. Mistä minut löytää?
- Huitsin Nevadasta

16. Miten minut tavoittaa?
- Tänään on hyvä päivä!

17. Ikäni?
- No se mitä sä just nyt ajattelet

18. Sukupuoleni?
- Jotkut sanovat tyttö...

19. Kuka on minulle tärkein?
- Se josta kieltäydyn pitämästä

Kirjoita kommentti
Olipa kumma testi....

Jotain...Tiistai 02.05.2006 00:28

1. Jos saisit nyt 5e mitä ostaisit sillä? - Bensaa
2. Mainitse joku hyvä bändi/laulaja? - Viikate
3. Minkä nimen antaisit laivalle? - Hjöördis
4. Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten? - No semmonen akvaario suodattimen sisällä oleva tikku
5. Mitä sun ei pitäny tehä mutta teit kuitenkin? - Ryypätä perjantaina
6. Monelta heräsit tänää? - Joskus ennen yheksää..
7. Minkä nimen antaisit lapselles? - Jere ja Jade
8. Sano jollain vieraalla kielellä jotain ja suomennos perään. - uno,dos,tres:yksi,kaksi,kolme
9. Mikä on väärin? - Juoruilu
10. Mikä ääni on ärsyttävä? - Hammaslääkärin poran ääni
11. Mitä tarvitsisit? - miehen ja rahaa
12. Kenen julkkiksen haluaisit tavata? - Ville Valon
13. Mitä unohdit viimeksi? - Hiusklipsin autoon
14. Kivoin urheilulaji? - Ratsastus
15. Minkä nron sait viim. kokeesta? - En muista siitä on niin paljon aikaa..
16. Pop vai rock? - Rock
17. Mikä nauratti viimeeks? - Se ku sanat meni solmuun..
18. Mikä itketti? - se,ku jäin taas sinkuksi..
19. Tyylisi? - Rento..
20. Seurusteletko? - En..
21. Rastita jos olet VIIKON sisällä:
[x] ollut kännissä
[x] pussaillut
[x] polttanut tupakkaa
[ ] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[ ] käynyt kirjastossa
22. Mitä söit/joit viimeksi? - Simaa ja munkkia
23. Missä olet nyt? - Iineksen äpällä
24. Mitä ajattelet nyt? - Vittu,ku ryypittäis!
25. Mikä tuoksuu hyvälle? - Mansikka
26. Ketä halasit viimeeksi? - Yhtä äijää..
27. Ketä haluaisit halata nyt? - Kaikkia mun kamuja!!
28. Mainitse yks maailman kauneimmista naisista. - Öö...shakira
29. Minkä sanan sanot vähintään viis kertaa päiväs? - en
30. Monelta menit eilen nukkumaan? - Tjaah vissiin joskus yhen maissa..
31. Mitä teit eilen? - Katoin eläkeläisten DVD:tä..
32. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt? - Aatellu mun exää..
33. Montako viestiä saapuneissa? - pari tais olla..
34. Kerro luonteestasi. - mukava,laiska ja sopeutuvainen
35. Kenen kanssa puhuit viimeeksi puhelimessa? Mistä puhuitte? - Iineksen;et mä oon just niillä...
36. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä? - Korvatulpat ja mustat lasit.Laivalla mun kamulta ja se äijäkaverilta,ku jouduin niitten kanssa samaan hyttiin...
37. Mitäs tänää on tapahtunut? - Söin kesän ekan jätski tötterön...
38. Paheesi? - laiskottelu...
39. Suorat vai kiharat hiukset? - Suorat..
40. Tekstari vai soitto? - rippuu kuinka paljon on asiaa..
41. Missä olet hyvä? - nauramisessa..
42. Mitä ostit viimeksi? Mistä? Hinta? - Batteryn..Mantasta en muista paljo makso
43. Syötkö paljon purkkaa? - Välillä..
44. Mistä näit viimeksi unta? - En muista
45. Millasen talon haluaisit? - Sellasen pikkusen mummon mökin..
46. Mikä ärsyttää nyt? - Se ku meni vappu vähä vituiks..
47. Missä maassa haluaisit asua? - Espanjassa..
48. Mistä olet riippuvainen? - kamuista..
49. Mitä et mistään hinnasta tekisi? - panis ketään rahasta..
50. Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? Miksi? - Yheltä ex-koulukaverilta,ku en huomioinu sitä tarpeeksi...
51. Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet? - Hoivailisin ja ilmottasin vaikka poliisille tai jonnekki lastensuojeluun..
52. Mitä on edessäsi? - Pöytä..
53. Mitä ruokaa teit viimeksi? - paistoin pasteijoita..
54. Keltä sait viimeeksi kukan? - Mun exältä
55. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa? - Liikaa!!!
56. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi? - Hirvee halko
57. Millainen sää? - viilenemään päin..
58. Paras jäätelö? - suklaa
59. Paras hedelmä? - Omena
60. Paikka mitä inhoat? - Tjaa...
61. Millainen paita sul on päällä? - Hihaton toppi..
62. Mitä mieltä olet faijastasi? - Rento tyyppi
63. Paras paikka missä olet ikinä bilettänyt? - Espanja
64. Yksi hyvä muistosi? - Ruoskan keikka kouvolassa

Minä!!!Maanantai 01.05.2006 23:58

Maailma on täynnä tuntemattomia. Esittele itsesi ystäville,
tuttaville ja tuntemattomille. Sana on vapaa, mutta kerrothan
ainakin seuraavanlaiset faktat:

* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä
isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi
harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee
ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja ”adjektiivi”)

Olen Marianne Savolainen.Asun Helsingissä ja olen 23 v.Olen ammatiltani nuoriso-ohjaaja ja harrastan hiihtoa. Minulla on kaksi lasta. Hiukseni ovat vihreät ja silmäni mustat. Kuuntelen teknoa ja lempibändini on Wild Willy & Big Deal. Ja minua parhaiten kuvaava adjektiivi on maailmanlaajuinen.

Vappu!!!Sunnuntai 30.04.2006 18:38

Hauskaa vappua kaikille!!!!!

[Ei aihetta]Maanantai 24.04.2006 19:11

1. Nimikirjaimesi? MML
2. Montako syksyä olet elänyt? 21
3. Minä viikonpäivänä synnyit? Lauantaina
4. Opiskeletko jotain? Juu eläinkaupan tädiksi..
5. Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? Autokolarissa olin,mut ei käyny mitään vakavaa kellekkään..

Mielipiteitä:

6. Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? Lumisateesta
7. Mistä musiikista pidät? Monenlaisesta..riippuu mielialasta
8. Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? Kesä on vaan niin ihana!!!
9. Minkälaisista elokuvista pidät? Fantasia elokuvista
10. Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? No jaa..enpä tiedä..

Ulkonäöstäsi:

11. Kuinka pitkä olet? 170 cm
12. Minkälaiset hiukset sinulla on? Pitkät ja blondit
13. Silmät ovat sielun peili, minkälaiset silmät omistat? Isot ja sinertävät
14. Pidätkö hymystäsi? No jaa..välillä
15. Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? Pidän silmistäni ja muussa onkin parantamisen varaa..

Suhteet:

16. Ketä perheeseesi kuuluu? isovanhemmat, vanhemmat, sisko ja veli
17. Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? Ystävät ja perhe
19. Minkälaisessa seurassa viihdyt? Kahelissa
20. Tunnetko paljon ihmisiä? No aika paljon juu..

Ruoka:

21. Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? Kreikassa sellanen munkoisovuoka joku mousaka tai jotain sinne päin..ja sit thai ravintolassa sellanen nuudeli annos
22. Onko sinulla erikoisruokavalio? Laktoosiintoleranssa ja sipulin äglöys
23. Mistä juomista pidät? Siideristä ja kokiksesta ja batterysta
24. Mitä ajattelit syödä tänään? Lasagnea
25. Pidätkö ruuanlaitosta? Joo!!

Vapaa-aika:

26. Pidätkö piirtämisestä? Jep
27. Pyöräiletkö paljon? En..
28. Mitä musiikki merkitsee sinulle? Paljon..
29. Harrastatko mitään vakituisesti? Lukemista
30. Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? Joo kantri tanssauksen uudestaan

Kotisi:

31. Asutko vanhempiesi luona? En enää!!!
32. Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? Juu..
33. Onko kotisi kodikas? On ,mut ei se kovin siisti oo..hehee..
34. Mitä muuttaisit kodissasi? Se vois olla aika paljon isompi...
35. Millaisessa talossa asut? Kerrostalossa

Unelmia...

36. Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? Riippuu onko huominen perjantai...
37. Mihin suurin haaveesi liittyy? Onnellisuuteen..
38. Haaveiletko paljon vai pidätkö jalat maassa? haaveilen..
39. Uskotko kohtaloon? Enpä tiiä..ehkäpä..
40. Kerro jokin pieni mukava toiveesi? No oma marsu!!

Taide:

41. Oletko taiteellinen? Enpä kai..
42. Minkälaisesta taiteesta pidät? musiikista, elokuvista
43. Käytkö näyttelyissä tms? en
44. Tahtoisitko itse olla taiteilija? Joo kait..
45. Suosikki taiteilijasi? No vaikka joku laulaja...Ville Valo...

Vielä loppuhöpinää:

46. Onko sinulla hyvä ryhti? On..kai..
47. Oletko onnellinen? En..
48. Nautitko olla yksin? Nautin..
49. Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? Riippuu tilanteesta..
50. Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut? Jaa...

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.04.2006 21:53

Aina vain kaikissa haasteissa kysellään sinusta itsestäsi. Nyt on aika ottaa selvää kuinka hyvin sinä tunnet parhaan ystäväsi.Kopioi siis tämä omaan päiväkirjaasi, vastaa kysymyksiin, valitse seuraavat haastettavat (2-5 henkilöä) ja ilmoita haasteesta heille.


Kuka on ystäväsi? Iines
Silmien väri? Sinertävät ja krapulassa punertavat!!
hiusten väri: blondi
Hänen syntymäpäivänsä? 11.7.83
Nimipäivänsä? Enpä muista eihän tästä nyt kauaa oo ku ne oli..
Lempivärinsä? Varmaan musta..
Lempiruoka? Makarooni laatikko ja aurajuusto
Lempijuoma? Omena siideri ja piimä..(haahaa)
Inhottavin ruoka? aprikoosipuuro
Hänen mielestään paras bändi? Ruoska,Viikate yms..
Entä biisi? Varjojen yö!!
Hänen lempivaatteensa? No mukavat päällä..
mikä on hänen lempi sarjakuvansa? Aku Ankka
Löytyyykö hänen lompakostaan/takataskustaan/laukustaan kondomi? Joo lompakosta...
onko hänella on sisaruksia? Puolikkaita..

ONKO HÄN KOSKAAN:
- ollut liikenneonnettomuudessa? Jep
- ollut kihloissa? On..

ENSIMMÄINEN:
-koti? Pohjosessa..
-känni? Juu ei oo kertonu..
-työpaikka? En mä tiiä..

NYKYINEN:
-tyttö-/poikaystävä? Nalle
-unelma/tulevaisuuden suunnitelma? Vauvoja..hehehee..
-kirja jota hän lukee parhaillaan? Anna lehteä näkyy lukevan..

VIIMEISIN:
-nähty elokuva? No joku töllöstä..
-teatterikäynti? ???
-tavattu sukulainen? Äpä



SINÄ SIINÄ! KUKA OLETKIN...Sunnuntai 23.04.2006 21:39

Sinä siinä!


Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan.