IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 03.02.2007 14:53

Mää lähen nyt tuonne kavereiden kanssa mömmöilemään.
Että huomisiin !
Hip heiii -><3

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.01.2007 19:23

Ympärilläni seisoo parvi enkeleitä,
heillä ei ole siipiä, eivätkä he pukeudu
valkoisiin viittoihin.
Heillä ei ole kultaa hohtavia hiuksia,
eikä sädekehiä päiden ympärillä.
Useimmilla heistä on mustat tai ruskeat hiukset,
useimmat heistä pukeutuvat mustaan tai
muihin väreihin.
Kukaan heistä ei ole samanlainen kuin toinen,
kaikki ovat erinlailla tärkeitä.
Jokainen heistä ojentaa kätensä vaikeina aikoinani,
jokainen heistä rakastaa.
Minua suojellaan muulta pahalta,
jotta en sortuisi kokonaan pahan maailman keskelle.
Näitä enkeleitä voin myös kutsua tosi ystäviksi.
Heihin luotan, heitä rakastan ja olen heidän
enekelinsä silloin kun he sellaista tarvitsevat.

[Ei aihetta]Lauantai 27.01.2007 18:09

tik tak - siivet

Ne jotka ovat täältä poissa.
Taivaassa tai pilven päällä.
Katselee sun yksinäistä matkaa.

Ne muistelevat omaa aikaa.
Kadehtivat sulta paikkaa.
Tältä puolen rajaa, missä tuntis edes tuskan sisällään.

Niiden siivet eivät lentää saa.
Niiden silmät itkeä ei voi milloinkaan.
Iäisyyden ne vaihtais milloin vaan.
Sun paikkaas päällä maan.

Kun lumottuna yössä halaat.
Tai petettynä kotiin palaat.
Ne kävelevät askelillas hiljaa.

Sun polullas on jäätä, tuhkaa.
Untuvaa ja lasimurskaa.
Pikku palasia, jotka tuntuu elämältä aina sittenkin.

<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.01.2007 01:40

nonii ja kolmatta päivää sitten kipeenä. kuumetta edelleen kokoajan yli 39.
kuumelääkkeitä tulee vedeltyä, mutta ei ne mihinkään tehoa.
syömisestä ei oikeen tahdo tulla mitään .
mutta toivottavasti tämä tästä pian !
soitelkaaaaaaaaaaaaaa , täällon melko tylsää nimittäin .

diudiudiu!Maanantai 22.01.2007 17:15

hei ihmiset !
mullon täs tällee kivasti 40 astetta kuumetta (tarkalleen) ja sit sillee kunnon hinkuyskä et jos tää ei täst parin päivän päästä lähe paranee niin se on sit piipaapiipaapiipaa !

näGyillää ! möööööi !

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 16:49

'Miks meidän kuusi on pystyssä :O'
'No makuuasennossako sen pitäis olla pitkin pituttaan tossa *nauraa*'
'No ei mutku .. .Ei se enää saa ollla pystyssä!'

KUKAAN EI YMMÄRRÄ MUA :D

eheiLauantai 06.01.2007 22:58

'Molemmat viisubiisimme on diskattu.
Lisätietoa tulee pian.'

jumaliste.

[Ei aihetta]Perjantai 05.01.2007 20:21

kaikki on nyt kiellettyä

[Ei aihetta]Torstai 04.01.2007 21:57

ihmiset on lapsellisia

[Ei aihetta]Tiistai 02.01.2007 02:03

taas yksi rakas vähemmän.

in memoriam . &lt;itku&gt;