IRC-Galleria

Hyvä olla :)Sunnuntai 30.11.2008 22:03

KLIKKAA SATUNNAISTA JA LAITA OLETUSKUVAN KUVATEKSTI LAUSEEN PERÄÄN. TOISTA TÄTÄ NIIN KAUAN KUN LAUSEITA RIITTÄÄ. JOS OLETUSKUVASSA EI LUE MITÄÄN, OTA UUSI!
MINUN PÄIVÄNI KOHALLE EI TULE MITÄÄN.

MINUN PÄIVÄNI:

HERÄSIN JA NÄIN EDESSÄNI PAVIAANIN. KIRKAISIN:
kuka on päissään?

ÄITINI JUOKSI KATSOMAAN MITÄ OLI TAPAHTUNUT JA SANOI:
vähän tuoreempia kuvia

MENIN AAMUPALALLE. LEIPÄNI OLI HOMEESSA JOTEN TOKAISIN:
Olipa kerran amikset

LÄHDIN KOULUUN JA KOULUMATKALLA LAULOIN:
hanki vapaa ajan harrastus.. ole kuskina :P

KAVERINI TULIVAT MUKAAN LAULAMAAN, JA YKSI HEISTÄ KAATUI JA HUUSI:
juhannus-kivaa

KOULUSSA OLI LIIKUNTAA. KIROSIN OPETTAJALLE JA HÄN VASTASI:
tuleva parturi :)

KOULUSSA OLI RUOKANA KAALIKÄÄRYLEITÄ, NE OLIVAT LEMPIRUOKAANI JA IHASTELIN:
Irvistys

KOULUN JÄLKEEN MENIN BAARIIN JA HUMALASSA OLLESSANI HUUTELIN KAIKILLE:
Amigos!

MINUT HAETTIIN PUTKAAN JA SAMMUIN SINNE. UNESSA TAPASIN KÄÄPIÖN JOKA VAROITTI MINUA:
Wanha

HERÄSIN JA LÄHDIN KOTIIN. MATKALLA PUMMI HALUSI RAHAA JA KEKSI SYYKSI:
mun murmelille oot rakas<3

EN ANTANUT RAHAA VAAN JUOKSIN KOTIIN JA ÄITI KYSYI MISSÄ OLIN OLLUT, JA VASTASIN:
jaa jaa

SITTEN MENIN OMAAN HUONEESEENI, MUTTA SE OLIKIN TÄYNNÄ HÄMÄHÄKKEJÄ! KILJUIN TÄYTTÄ KURKKUA:
Taipuu, ei taivu, taipuu...


PIKKUVELJENI OLI TÄYTTÄNYT HUONEEN KUMIHÄMIKSILLÄ. SAIN SYDÄRIN JA KUOLIN. HAUTAKIVEENI KIRJOITETTIIN:
Just a few drinks...

:DD

YesterdayLauantai 29.11.2008 15:18

Eilen en mennyt kouluun kun siellä ei olisi ollut yhtään mitään tekemistä mulla. Sen sijaan käytiin Kimmon kanssa päiväkaljalla :D ja sit mentiin kotiin syömään. Matkalla joku hullu mies otti vauhtia ja yritti tönäistä mut kumoon!!! Reilua! Sit huusin että "mitä vittua" koska I didn't see that coming. Mä luulin että se vaan alkoi juosta kun sillä oli kiire. Sit ihmiset tuijotti mua ja mä tuijotin sitä miestä. Se vaan siristi silmiään silleen ilkeästi. Just! :D Noh, en kaatunut kuitenkaan joten aivan sama. Jatkoin sit matkaa ja kuittasin asian mielessäni sillä, että tyyppi tais olla vähän jossain aineissa ja saattoi luulla että oon joku gepardi.. Hmm?? Ok. Oltiin eilen myös baarissa, mut en ollut päissään. Kaikenlaisia ihmisiä sitä näkeekin kun on kaupungilla. Oli natseja ja sukulaisilla ylpeilijöitä. Tuli hetkellisesti tunne, että ihmiset on oikeasti ihan sairaan outoja. Ja et mä oon ainut normaali..

Mutta nyt kun odottelen miestä että se olisi valmis lähtemään ulos, tapan. Aikaa siis.

Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? - Lavvantai

Sinä:
- Etunimi? - Johanna
- Lempinimi? - Fuzzy Buzz, Snoozy Moose, Napu jne.
- Hiusten väri? - Punaaset
- Silmien väri? - Tummanvihreät
- Oikea vai vasuri? - oikea

Onko sinulla nyt:
[ ] Kylmä
[ ] Kuuma
[x] Sopiva

>> Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - En sen kummemmin.

>> Milloin itkit viimeksi? - Käänt rimember

>> Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat? - Hajuvedeltä

>> Mikä sinut saa yleensä itkemään? - jotkut leffat, joskus musiikki, joskus riidat

>> Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi? - Kimmo harjaa hampaita :D

>> Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - Emilian :)

>> Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan? - olen Mustasukkainen

>> Omistatko lävistyksiä? - Joo korvissa

>> Viimeksi juotu juoma? - tee

>> Mitä odotat tällä hetkellä, vai odotatko mitään tulevalta? - odotan vaikka mitä. esim. joulua ja tammikuuta ;) emilia tietää :D

>> Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? - Niitä on niin paljon etten osaa ees valita <3

>> Ketä olet viimeksi suudellut? - Ketäköhän?

>> Mitä aiot tänään vielä tehdä? - Tänään on koti-ilta rankan shoppailun jälkeen

>> Onko vaatekaappisi siisti? - ON! Siivosin sen keskiviikkona!

Kumpi?
Jäätelö [x] vai Karkki [ ]
Kaveri [ ] vai Ystävä [x]
Ihastus [ ] vai Poika/Tyttöystävä [x]
Ilo [x] vai Suru [ ]
Yksin [ ] vai Yhdessä [x]
Huvipuisto [ ] vai Sirkus [x]
Maaseutu [ ] vai Kaupunki [x]

OLETKO IKINÄ:
- Ollut yksin elokuvissa? - Olen pari kertaa. Se oli kivaa :)
- Käynyt vapaaehtoisesti kirkossa? - E!
- Katsonut tv:tä 24 tuntia putkeen? - Tuskin
- Tehnyt itse lävistystä? - En jumaleissön
- Itkenyt jonkun pojan takia? - :s
- Saanut porttikieltoa? - En tietääkseni :D
- Valehdellut olevasi joku muu? - Monasti
- Halunnut olla joku muu? - Monasti
- Meikannut jonkun toisen ihmisen? - Olen, poikia ja tyttöjä. Ja sit mua ärsytti kun niistä tuli liian nättejä :s

VIIMEKSI:
- Kenen vieressä viimeksi nukuit? - Kimmo
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - Äiti
- Kenen luona olit viimeksi yötä? - Porukat
- Kenen vanhempia olet viimeksi halannut? - Omia

YSTÄVÄT:
- Onko sinulla paljon kavereita? - Tarpeeksi
- Montako HYVÄÄ YSTÄVÄÄ sinulla on? - Muutama
- Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - En riitele
- Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? - Omat jutut (ks.huumori), Vilpittömyys

MITÄ LÖYTYY:
- Farkkujen taskuista? - EI MITÄÄN (MUUTA)
- Takin taskuista? - Varmaan kauppalista
- Koulun kaapista? - En omista
- Laukusta/repusta? - joo en jaksa luetella :D
- Sängyn alta? - Jumppakamat

MILLOIN VIIMEKSI:
- Siivosit huoneesi/asuntosi? - Eilen ja tänään!
- Söit purkkaa? - NYT
- Harjasit hiuksesi? - Aamulla
- Nauroit? - few minutes ago

VOISITKO KOSKAAN:
- Nauraa henkilölle joka kaatuu? - Riippuu onko se tuttu, ja jos ei kaadu niin et sattuu
- Luntata kokeessa? - Voisin mut en tee niin
- Lintsata koulusta? - NO EN !
- Nukkua paljaalla lattialla? - Tehty

PARAS VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA:
- Tumma vai vaalea? - Ihan sama, ehkä tumma
- Söpö vai seksikäs? - molemmat
- Silmät vai huulet? - silmät
- Suukkoja vai haleja? - molemmat <3
- Humoristinen vai vakava? - molempia sopivasti.
- Romanttinen vai neutraali? - vähä kumpaaki
- Herkkä vai äänekäs? - molemmat
- Yhden illan juttu vai suhde? - suhde.

OLETKO KOSKAAN:
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - Kyllä
- Nukkunut koulussa? - oon
- Ollut yksinäinen? - Kyllä
- Huijannut pelissä? - tietty.
- Itkenyt itsesi uneen? - joo.
- Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? - joo
- Ollut todella iloinen? - en koskaan! No olen :D

Pirteä aihe Torstai 27.11.2008 13:56

Olin eilen siiderillä Essin kanssa ja olin ihan diudiu ;D Nukuin 2 tuntia viime yönä, ja loppuyön pyörin kettuuntuneena sängyssä, koska tänä aamuna oli mainonnan koe :s Koe meni omasta mielestäni huonosti, joten valitsen sopivan aiheen tähän aamuun...

Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

MIKÄ SINUA VITUTTAA..

TALVESSA
- Kylmyys, liukkaus, pitää käyttää liian paksuja vaatteita

KEVÄÄSSÄ
- märkyys, loska, päänsärkyaurinko

KESÄSSÄ
- se kun on töistä vihdoin vapaata, niin sit sataa ja on kylmä. vituttaa jos ei ole elämää ja jos aurinko ei paista.

SYKSYSSÄ:
- pimeää, kalseaa, tylsää, koulu alkaa ja vituttaa

KOULUSSA
- kokeet, stressi, liikaa tehtäviä, aamuherääminen! VITTU :D

CD-LEVYISSÄ
- kun pudottaa sen kannen niin se hajoaa. ja jos vähän naarmuuntuu niin se hajoaa. liian iso

LEMMIKISSÄSI
- se, jos se ei tottele. odottelen vaan että se tulisi jo sisälle kun ulkona on kylmä. sit pitää karjua ennenkö se voi ehkäpä totella.

POLKUPYÖRISSÄ
- vaikeaa ajaa jos on liukasta/jos ihmisiä kävelee kokoajan eteen, lukko saattaa jäätyä, pyöräileminen on raskasta jos tuulee

HAMEISSA
- ruma leikkaus, jos tuulee helma nousee, perse voi näyttää isolta!

HOUSUISSA
- rumat, polvipussit, ruma leikkaus, pillifarkut yök, saattaa näyttää läskiltä

KORKOKENGISSÄ
- nilkka voi nyrjähtää, jalka voi väsyä, korko voi jäädä alustaan kiinni, liukkaat, prinsessat

TENNAREISSA
- liian poikamaiset, saattaa olla rumat

MAIHAREISSA
- joku saattaa luulla joksikin skiniksi, painavat, maskuliiniset

VANHUKSISSA
- aina ne valittaa että kuinka nuoret on perseestä ja kaikki on aina huonosti, lisäksi vanhukset on uppiniskaisia ja itsekäitä

PIKKULAPSISSA
- oksennus, huuto, tavaroiden hajottaminen, ärsyttäviä, kusipäisiä, sairaita ja julmia (esim. eläimiä ja toisiaan kohtaan), kokoajan vaatimassa jotain, typerät äänet

SAIRAALOISSA
- sairaita ihmisiä, verta ja suolenpätkiä ja limaa. liian kliinistä.

MIEHISSÄ
- putkiaivot, väärä logiikka, itsekkäitä, arvostelevia, idiootteja

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
- kesällä: kukaan ei muista, aina se on joku maanantai eikä kukaan voi juhlia

RADIOSSA
- päänsärkyohjelmat, iskelmäkanavat

TELEVISIOSSA
- turhaa ohjelmaa, puhelinsoittokilpailut, urheilu, liikaa mainoksia, vähän asiaa, tv-maksu (jota siis kiltisti tietysti maksan ;))

HUONEESSASI
- ruma, en oo voinut sisustaa kunnolla kun ei ole rahaa, pieni


Vituttaako sinua usein?
- vituttaa. joka päivä.

Vituttiko sinua tätä kyselyä tehdessä?
- ei.

Vituttaako sinua tällä hetkellä, kun olet tehnyt tämän kyselyn?
- vähän on kankkusta ja väsyttää... kyllä sitä tänäkin päivänä jossain vaiheessa alkaa vituttaa. I promise you ;)

Ajantappoa á la SukkeKeskiviikko 26.11.2008 20:56

N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona? - On se varmaan tähän aikaan kotonaan
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? - Ei
3. Kuunteletko nyt musiikkia? - Jou
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? - Varmaan sataa märkää lunta
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? - Eij

S I T Ä J A T Ä T Ä
1. Oletko väsynyt? - En
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? - huomenna
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi - Toissa iltana, nimittäin varpaan kynnet
4. Saatko jalan takakautta päähän? - Tottakai en.
5. Pureskeletko kynsiäsi? - Joskus :S

T U L E V A I S U U S
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen? - Siivoan :(
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? - Ei kun musta tulee miljonääri
3. Vaiko leipuri? - Ei kun se miljonääri, usko jo!
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - Olen. Viimeksi tänään!

T Ä N Ä Ä N
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut/rakastunut? - Joo
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - Joo, et poste restante on postin tiskin takana
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? - En.

V I I M E I S I N H E N K I L Ö
5. joka makasi sängyssäsi? - Kimmo ja minä ihte
6. joka sai sinut itkemään? - Öö.. Ei henkilö vaan yksi tehtävä melkein.
7. jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - Kimmo Poker Star
8. jonka kanssa menit shoppailemaan? - zama
9. kenen kanssa olit suihkussa? - Kimmo tai Emilia, en muista..
10. joka sai sinut nauramaan? - Kimble
11. joka sanoi sinulle 'rakastan sinua'? - zama
12. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - Essi

Y L E I S T Ä
13. Lempipaikka? - Ihan sama missä on. Kunhan on hyvä fiilis :)
14. Tatuointeja? - Yksi tuolla selässä.
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - En mitn erityistä, yliluonnollista ja vakavia sairauksia
17. Kenestä pidät? - Kavereista, Kimmosta ja perheestä, eläimistä.
18. Pitääkö kukaan sinusta? - Varmaan noi kaikki, I hope.
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - Yleensä. Ja riippuu se ihmisestä..
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - No miltä vaikuttaa?
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - Enter Sandman
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - Both
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - Joo yX
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi/kumppanistasi? - Hellä ori ;D Hips don't lie ;D Bonnie and Clyde :D Crazy :) Jep! On niitä negatiivisiakin mut ei nyt.
25. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - Tietäisit vaan , nojoo..
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - Näen itseni peilistä, juon, kävelen
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - En tiedä itse asiassa..
28. Onko sinulla sukat jalassa? - On pitkät raitasukat
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - Ei kukaan.
30. Millä sivulla surffailet eniten? - Iltalehti
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - 1 aito
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - Nälkä!
33. Mitä jos voittaisit lotossa miljoonan? - HAA! LÄhtisin ulkomaille, ostasin talon, sisustaisin, hommaisin koiran, auton ja ajokortin.

V I I M E I S E T:
Viimeinen juomasi juoma? - Cola
Viimeinen lukemasi koulukirja?- Business English..
Viimeinen ostamasi tavara? - En muista, rahka..?
Viimeinen katsomasi elokuva? - lkföldkfödksfkölsdk

V O I S I T K O ?
Juoda alkoholipitoista juomaa?- Voisin
Polttaa tupakkaa?- Voisin
Tappaa? - En tiedä.
Ajaa päätäsi kaljuksi? - :D

O L E T K O K O S K A A N..?
Käynyt Euroopan ulkopuolella? -Öö. ehkä?
Nolostunut vanhempiesi takia? - Satoja kertoja..
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? - Monesti
Mitä kaverit merkitsevät sinulle? - Hyvää seuraa
Kuunteletko nyt jotain kappaletta? - Kuuntelen
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? - En kai.
Missä olet tällä hetkellä? - Olohuoneessa.
Missä haluaisit olla? - Viettämässä joulua
Kenen kanssa? - Rakkaitten
Kaunein kuulemasi kappale? - En voi valita vain yhtä!
Lempikarkkisi? - Dumle ja täytelakut
Kaakaota? - Kiitos!
Oletko musikaalinen? - Oon
Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? - 50..
Käytkö salilla? - En vielä
Oletko koskaan meinannut kuolla? - Ehkä. Oon kerran roikkunut auton kyljessä.. Mitäs pienistä.
Onko suvussanne ketään julkkista tai muuten vaan rikasta ihmistä? - No siis kröhöm.. MINÄ! ;D
Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaa - 2
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi? - Essi
Haluaisiko kukaan muu olla sinä? - Enpä usko mut mistä sitä tietää?
Paljonko kello on? - 18:56

Pian siiderille Essin kanssa.Keskiviikko 26.11.2008 20:39

KAIVA KÄNNYKKÄSI YHTEISTIETOLUETTELO ESIIN JA KATSO KARUT TOTUUDET


1. ON APINA
Timo (mun serkku :D)

5.SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ
Asiakaspalvelu! Nice, eli viiden vuoden päästä mulla ei ole elämää?

10,11 JA 13 OVAT BESTIKSIÄSI
Amanda, Elina ja Saana sittarista. Kiva! :o

20. ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI
ESSI! :D

25.VIHAA SINUA
Iiro. Tänks! ;)

27 ja 29 SEURUSTELEVAT
James ja Jimi :D


30 JA 39 OLISIVAT TÄYDELLINE PARI
Johanna & Kirsi :D

41 ON OIKEASTI HOPPARI
Elina itäsuomesta :)

43 VARASTAA RAHASI
Lari :D Hahaha

16 KYSYY SINUA TREFFEILLE
Jari HYI!

12 EI TUNNE SINUA
Elina (eikös se ollut mun bestis?)

23 SYÖ MATOJA
Heli :D

4 AJATTELEE SINUA ENNEN NUKKUMAAN MENOA
Anttila (Ihanaa että yritys ajattelee mua ennen nukkumaan menoa...)


24TYKKÄÄ SINUSTA
Helvi (Kimmon äiti) :D

Jep.
Syntymäkuukautesi
[ ] Tammi: Läimin
[ ] Helmi: Silitin
[ ] Maalis:maalasin
[ ] Huhti: Tuijotin
[ ] Touko: Haukuin
[x] Kesä: Käristin
[ ] Heinä: Rasvasin
[ ] Elo: Nuolin
[ ] Syys: Purin
[ ] Loka: Maistelin
[ ] Marras: Raavin
[ ] Joulu: Puristin

Lempivärisi
[x] Punainen: Antti Tuiskua,
[ ] Sininen: äitiäni,
[ ] Keltainen: hyttystä,
[ ] Vihreä: Ilkka Kanervaa,
[ ] Ruskea: Tyra Banksia,
[ ] Turkoosi: matkapuhelinta,
[ ] Oranssi: lääkäriäni,
[ ] Violetti: rekkakuskia,
[ ] Pinkki: miss-Suomea,
[ ] Joku muu..: isääni,

Hiusten värisi
[ ] Vaalea: koska hän/se varasti poikaystäväni!
[x] Punainen/oranssi/punaruskee: koska rakastin sitä/häntä.
[ ] Musta: koska hän/se näytti tyhmältä.
[ ] Ruskea: koska en ollut päässyt suihkuun viikkoon.
[ ] Joku muu: koska kaikki vihasivat minua.

Ikäsi
[ ] 7-9: Sen seurauksena minua vihattiin
[ ] 10-11: Sen seurauksena olin onnellinen
[ ] 12-13: Sen seurauksena olin kuuluisa
[ ] 14-16: Sen seurauksena minua kiusattiin
[x] Joku muu: Sen seurauksena menetin ystäväni

Nimesi alkukirjain
[ ] A-H: ja minut pidätettiin moneen otteeseen.
[x] I-N: ja muutin Kiinaan.
[ ] O-S: ja viiltelin itseäni.
[ ] T-Ö: ja join viinaa.

Paras ohjelma
[ ] Täydelliset naiset: Lopulta Tarja Halonen
[ ] Heroes: Lopulta opettajani
[ ] Greyn Anatomia: Lopulta Paris Hilton
[ ] Ruma Betty: Lopulta mielisairaalasta karannut mies
[x] Joku muu: Lopulta poliisi

Lempijuoma
[ ] Limppari: hakkasi minut
[ ] Maito: nuolaisi minua
[ ] Vesi: raapaisi minua
[ ] Mehu: halasi minua
[x] Joku muu: tölläsi minua

Lempieläin
[x] Koira: apunaan luolamies.
[ ] Kissa: seuranaan paras kaverini.
[ ] Lisko: apunaan Harry Potterin taikasauva.
[ ] Kani: seuranaan sonnilauma.
[ ] Lehmä: apunaan isäni.
[ ] Joku muu: seuranaan Sauli Niinistö

Käristin Antti Tuiskua koska rakastan häntä. Sen seurauksena menetin ystäväni ja muutin Kiinaan. Lopulta poliisi tölläsi minua apunaan luolamies. Näin kävi juu!

[Ei aihetta]Tiistai 25.11.2008 23:23

INHOAN TÄTÄ MM-TEHTÄVÄÄ NIIN PALJON, ETTÄ MIELENI TEKISI REPIÄ TÄMÄ KIRJA.

TampereTiistai 25.11.2008 11:23

Tampere (vuoteen 1960 Riäväkylä), tunnettu myös nimillä Manse, Nääsville ja Tampester, on kaikkien paitsi turkulaisten mielestä maailman suurin kaupunki ja siksi tämä valtava metropolimainen asutuskeskus sijaitseekin Turusta mahdollisimman etäällä. Tampereen kansallisruoka on mustamakkara. Tampereella sijaitsee jättimäinen Näsinneula, jonka perässä monet naiset muuttavat kaupunkiin. Tampereella onkin enemmän naisia kuin miehiä. Tästä ei tosin paljon iloa ole, sillä Tampereelle muuttaneet turkulaiset miehet ovat enemmän ns. "mustan makkaran" perään kuin hillorinkelin. Tampereen pääkaupunki on Hervanta. Kuten tr00-salkkarifanit tietää, Tampere on myös Esko Koveron asuinpaikka.

Tampereen murteelle (omakielinen nimi Tampereen kiäli) ominaisia piirteitä:

* diftongien avartuminen (vrt. kieli - kiäli)
* R-kirjaimen liikakäyttö, korostus ja vahvistus sanoissa (vrt. Tampere - Tamperrrrrrrrrre)
* oma sanasto

Opi tampereen alkeet kymmenessä sekunnissa:

* Moro!' tai Mooooo! [morooooo] - 'Hei, päivää, terve'
* Tä?' [¡¿tä?!] - 'Mitä? tai anteeksi?'
* Kekä?' [¡¿kekä?!] 'Kuka? tai "ketä"?'
* Nääs!' [~nÄÄs] käytetään usein vittumaisena tehosteena lauseen lopussa
* "Rotvalli" Tamperelaisten lempipuheenaihe eli katukivetys

Tamperelaisia vittumaisia sanontoja/sanoja ja lausahduksia

* Aijaa hei - 'Niin just, Juuri niin'
* onnikka - 'bussi, linja-auto'
* Riäväkylä tai Manse - 'Tampere'
* lutkula - 'kirjasto'
* litkuteheras - 'uima-halli'
* Hulluilla on halvat huvit - Tiettävästi Hervannasta lähtenyt lentävä lause.

Tampereen kieli kuuluu Suomen epävirallisiin vähemmistökieliin, ja paikallinen Radio 957 esittääkin tampereen kieltä äidinkielenään puhuville suunnatun Tampereenkiäliset uutiset -lähetyksen kolme kertaa jokaisena arkipäivänä.

(Hikipedia)

Nu är det dags för beställningen!Tiistai 25.11.2008 11:10