IRC-Galleria

Meronen

Meronen

(My name is Meronen - Tommi Meronen)
Lainaus Kiekkokeskisuomalaisen nettisivuilta Moskovan ABC-artikkelista:

JYP. MM-valmentajien hautomo. JYP-taustaisista valmentajista myös Leijonien valmennusryhmässä toimivat tai ovat toimineet Hannu Aravirta, Sakari Pietilä, Mika Saarinen, Erkka Westerlund, Raimo Summanen ja Risto Dufva. Ensi vuonna joukkoon liittyy Jukka Jalonen, sitä seuraavana Matti Alatalo. Lisäksi Kari Savolainen on luotsannut MM-kisoissa Sloveniaa.

http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/mmmockban_aabeecee_5077295.html

Sima-asiaaLauantai 21.04.2007 21:59

Nyt on sitten vappusimat tulossa. Eilen Maaret teki 10 litraa, vaikka itse olisin halunnut vaikka tuplamäärän. Eihän niitä itse tarvii kaikkia juoda. No, tänään sitten pullotin ne, ja viikon päästä päästään juomaan simaa!

Taas alkaa penkkiurheilijan unelma (ja vaimon painajainen), jääkiekon MM-kisat. Saadaan simatkin sopivasti valmiiksi. Ei muuta kun ensi viikkoon. Ainoa jyväskyläläisen jääkiekkofanin jännityksen kohde on se, pääseekö JYP-vahti Sinuhe Wallinheimo kisoihin mukaan. Jos se nyt sitten jotenkin on hienoa olla nimellisesti MM-kisoissa 3.-maalivahtina.

Jep, hyvää kevättä!

ÄänimerkintäTiistai 27.02.2007 14:02

Hyvää ystävänpäivää!Keskiviikko 14.02.2007 10:43

Siinähän se tuli otsikossa sanottua, eli hyvää ystävänpäivää vaan kaikille!

/TM

Susannalta kopioituaTiistai 09.01.2007 20:26

Sori Susanna, oli pakko kopioida tämä...

Klikkaa kymmenen satunnaista galleriasta ja laita niiden oletuksen kuvatekstit numeroiduille paikoille klikkailu järjestyksessä heittomerkkien väliin.


1. "Hmm... Syödä vai olla syömättä? Siinäpä vasta pulma."

2. "Heihei..."

3. "väsy"

4. "skanneri"

5. "Omattu -NEMESIKSELLE :D <33 ,Saralle <33 ,Anulle <3 ja OUIJLLE <3"

6. "mustavalkoinen.... elama on...."

7. "päiväunien jälkeen..."

8. "kiina 10-12.9"

9. "'72 B kadett pienesti viilattuna.. chevy 350 ym"

10. "ököpökö"

Rauhallista joulua!Sunnuntai 24.12.2006 12:03

Vapahtajan siunaamaa joulua ja onnellista uutta vuotta 2007!
T: Tommi ja Maaret Meronen

JoulunaTiistai 19.12.2006 12:15

JOULUNA:

Herään
[ ] 6.00
[ ] 7.00
[x] 8.00
[ ] 9.00
[ ] Joku muu, mikä?

Joulu vietetään
[x] Kotona
[ ] Mummolassa
[x] Sukulaisilla
[ ] Mökillä
[ ] Ulkomailla

Katson telkkarista
[x] Joulupukin kuumalinja
[ ] Lumiukko
[ ] Joulukalenteri
[ ] Samu Sirkan joulutervehdys
[x] Joku muu mitä? (Joulurauhan julistus)

Jouluna teen
[x] Katon telkkaria
[ ] Kuuntelen radiota
[x]Käyn joulusaunassa
[ ] Koristelen kuusen
[x] Kuuntelen joululahjoja ?
[ ] Paketoin lahjoja
[x] Käyn haudalla
[ ] Teen lumilyhtyjä, enkeleitä.
[x] Polttelen kynttilöitä

Joulupöydässä on
[x] Kinkku
[x]Kalkkuna
[x] Perunaa
[x] Lanttulaatikko
[x] Maksalaatikko
[x] Porkkanalaatikko
[x] Lohta
[x] Joululimppua
[x] Rieskaa
[ ] Lipeäkalaa
[x] Salaattia
[x] Jotain muuta, mitä? (jotain muuta)

Juomana
[x] Maitoa
[x] Vettä
[x] Limsaa
[x] Alkoholia
[x] Jotain muuta,mitä? (jotain muuta)

Oletko ostanut lahjoja tutuille?
*Kyllä

Oletko valmistellut joulua?
*En vielä

Odotatko innolla joulua?
*Noo... kyllähän sitä tulee odoteltua

Lempi jouluruokasi/juomasi?
*Kinkku. Ja eräs oma lempiruokani.

Missä vietät joulua?
*Anopin ja appiukon mökillä ja ilta kotona vaimon kanssa.

Mitkä ovat mielestäsi joulun värit?
*Punainen, musta, valkoinen

Jouluna..
[x] menet saunaan
[x] laulat joululauluja
[x] syöt kinkkua
[x] käyt haudoilla
[ ] juot viiniä
[x] annat joululahjoja

Uskotko joulupukkiin?
*Harvemmin

Missä mielestäsi joulupukki asuu? Korvatunturilla vai pohjoisnavalla?
*Lasten ajatusmaailmassa.

Syötkö joulupuuroa?
*Juu

Oletko saanut mantelia?
*Olen juu... Ala-asteella tai ehkä ylä-asteella viimeksi.

Onko koulussanne jouluateria?
*Kai siellä on ollut. En tiedä milloin.

Tiedätkö monta yötä on jouluun?
*taitaapi olla 5 päivää

Onko sinulla joulukalenteria?
*Veikkauksen joulukalenteri ja Nuoren suomen joulukalenteri.

Jos on,minkälainen?
*Juurihan sen sanoin.

Katsotko lumiukon?
*Ehkä. Jos ehdin.

Entäpä muita jouluisia ohjelmia?
*Tottakai.

Koristeletko joulukuusta?
*Kyllä, mutta luultavasti ennen joulua.

Onko sinulla uudenvuoden lupauksia?
*Juu on.

Jos on, minkälaisia?
*En kerro.


Valitse toinen:
muovikuusi vai oikea kuusi?
*Oikea, mutta käytämme muovista.

Rosolli vai tavallinen salaatti?
*Tavallinen salaatti.

Lanttu vai porkkana-laatikko?
*Lanttu ei leikkaa, joten porkkana.

Viini vai maito?
*Maito.

Puuro vai lanttulaatikko?
*Puuro.

Joulusauna vai haudalla käynti?
*Molemmat. Mutta joulusauna ensin.


Onko paikkakunnallasi satanut lunta?
*On

Tai onko siellä lunta?
*Nimellisesti.

Mitä aiot tehdä jouluna?
*Syödä, saunoa, ajaa autoa, avata lahjoja, syödä, niin ja syödä.

Kenen kanssa viettäisit mieluiten joulun
[ ] kavereiden
[x] oman kullan/poika-tyttöystävän (vaimon)
[x] sukulaisten
[x] perheen
[ ] ihan yksin

Generoi itsellesi korealainen nimi.Keskiviikko 06.12.2006 10:33



A- ka * B- zu * C- mi * D- te * E- ku * F- lu * G- ji * H- ri * I- ki * J-zu * K- me * L- ta * M- rin *
N- to * O-mo * P- no * Q- ke * R- shi *S- ari * T-chi * U- do * V- ru * W-mei * X- na * Y- fu * Z- zi

Tommi Meronen = Chimorinrinki Rinkushimotokuto

Vaimoni Maaret = Rinkakashikuchi Rinkushimotokuto

Tämmöinen tällä kertaa...Maanantai 20.11.2006 10:16

Kirjoita yhteisö hakuun viiden tuttusi nimi ja 'on' sana perään.
Myös sinunkin nimesi!
esim: erkki on.. ja sitten katsot listalla ensimmäisen yhteisön ja lisäät sen päiväkirjamerkintääsi.


Taneli 1910906

Helena Helena on ihana <3

Tero Tero On Jumala \,,/

Antti Antti on elämän A ja O <3

Maaret Marathon


Tommi 1918472

(Heh... monipuolista sakkia.)