IRC-Galleria

http://www.youtube.com/watch?v=V6CakuoaCf4

Todellakin surullinen minielokuva.

Suru-uutinen tälle päivälle;
lemmikkikanini löytyi kuolleena häkistään tänään -___-, Hiljentykäämme noin 8-vuotiaan Nellin muistolle.

Ja sitten päivän muihin uutisiin.
Matikan kokeen uusintani meni spektaakkelimaisen mahtavasti päin vittua. Kuinka ihminen voi ryssiä saman kokeen kahdesti? Vielä niin että toisella kerralla ei saa niitä ekalla kokeilukerralla onnistuneita laskuja laskettua. Tehtävät oli tismalleen samoja. Itseasiassa koko koe on tismalleen sama paperi, joka meille annettiin kokeeseen valmistautumista varten. En tiedä kuinka kovasti pitäisi itkeä ja nauraa samaan aikaan.

Toisekseen totesin siinä yhden aikaan, että olisin ihan hyvin voinut taaskin kuunnella sitä päivän ekaa ajatusta, eli nukkua aamun kaksi ekaa tuntia. Selviydyin siltikin kouluun kahdeksaksi, mutta mitäs siellä teet kun aamun tunnit on peruttu! Ja seuraavatkin kaksi tuntia oli peruttu! Olisin ihan hyvin voinut tulla kouluun yhdeksi (=matikan uusintaan), olisin saanut pyöriä sängyssä kahteentoista saakka ilman minkäänlaisia omantunnontuskia.
Onneksi silti kaupungissa oli rentoa. Laura kainaloon ja pummaamaan ihmisiltä tupakkia --> vaateshopinkia (tarvitsen rahat yhteen vyöhön ja mekkoon! lahjoituksia otetaan vastaan) --> Rax --> bussilla takaisin kouluun toteamaan, että uusinnan uusinnassa nähdään :D

Kyllä taas tänään kannatti herätä!

Huomenna olisi matikan kokeen uusinta, joten
a) olenko harjoitellut? En
b) toimiiko laskin? Ei

Jotenka mahdollinen läpipääsemiseni on luojan ihme. Tosin samalla todennäköisyydellä Suomessa kasvaa palmuja luonnonvaraisesti ensikesänä...

Mutta sitten hiukan lisää asiaa kuraattoristani. Yleensä tunnin keskustelumme jaottuu niin, että se haluaa jutella isästäni 45minuuttia ja lopun aikaa ehkä jostain muusta. Lisäksi minua risoo se, että siinä on taas yksi ihminen, joka väkisin väittää kokoajan, että mussutan "jotain pientä" 24/7. Ihan vain vituttaakseni teen kuraattoria varten uuden version ruokapäiväkirjastani. Ja miksi uusi versio? Miksi en vain anna alkuperäistä? Koska alkuperäinen sisältää paljon tekstiä siitä mitä olen ajatellut niinä päivinä, paljon sellaista tekstiä mitä en halua hänen näkevän jo ihan senkin takia, ettei se liity syömiseen mitenkään. Toisekseen se teksti sisältää myös sellaisia syömiseen liittyviä kommentteja ja ajatuksia, jotka varmaankin takaisivat minulle hoitopaikan Vaasan psykiatriselta osastolta.

Kuraattori katsoi jo vinoon kun huomautin että hänen minulle pari viikkoa sitten ehdottamansa "diabeetikon ruokavalio" (250g hiilareita per päivä) olisi minulle täyttä ahmimista. Minun ajatusteni mukaan saisin tuon määrän täyteen jos vetäisin vaaleaa leipää, pastaa, riisiä, perunaa ja keksejä 24/7.
Teki mieli oksentaa kun Tatu luetteli mitä kaikkea saisi syödä tuon hiilarimäärän eteen. Aamupala? Iltapala? En syö mitään kiinteää ennen kouluruokaa, enkä syö mitään kiinteää iltakuuden jälkeen. Kouluruuallakin "saisi" syödä esim. kolme perunaa, lihaa, salaattia ja maitoa. Kolme perunaa yhdellä aterialla? Jos se olisi vain minusta kiinni niin söisin noin monta perunaa kolmessa kuukaudessa.

Siitä tulikin mieleen, että Tatu yrittää selvästi savustaa minua ulos vanhemmiltani. Ehdottelee koko ajan oman kämpän hankintaa yms. Tekisi mieli huomauttaa sille, että niin kovasti kuin itsekkin tykkäisin siitä, että saisin olla, tulla ja mennä niin kuin tykkään, niin siltikin poismuutossa olisi enemmänkin pitkiä miinuksia kuin plussia. Ensinnäkin tuskin söisin mitään, kun kukaan ei olisi vahtimassa, että jääkaapista katoaisi tasaisesti jotain. Ajattelen sitä aikaa sekä odotuksella että pelolla. Vituttaa välillä niin ruhtinaallisesti kun äiti vaatii että vedän jotain perkeleen vaaleaa pullamössöleipää naamaani. Ja leivän päällähän pitää aina olla tuhti kerros voita! Sillä yhdellä "pikku välipalaleivällä" ruokkisi puoli Namibiaa.

No joo, jos tältä päivältä lopettaisi päiväkirjan naputtelun ja jatkaisi matikan parissa nyt kun laskin toimii ja tuntuu että osaankin jotain.

Tatu sanoi joskus, että jokaisena päivänä pitäisi pyrkiä tekemään jotain uutta ja ekaan kertaan. Eilen tein ja koin jotain ensikertaa elämässäni! Olen nyt kokenut sen maagisen hetken, jolloin kaupassa ei ole ollut tarpeeksi _pientä_ kokoa minulle. En kyllä tiedä minkä valtakunnan kokotaulukkoa RockJetin valmiskorsetit noudattavat, mutta M koossakin nyörit sai täysin kiinni ja korsetti edelleenkin liikkui ympärilläni (=liian iso).

Hieman loukkaannuin tänään kun sanoin kaveripojalleni eilisestä suunnattomasta pääkivustani ja Buranan oton jälkeisestä oksentamisen tunteesta, ja hän kysyi että olinko syönyt? Jotenkin särähti inhottavasti korvaani.

"Miksi sä et ole jo tappanut itteesi?"
Kuinka monesti kuulee jonkin kysyvän tuollaista päin naamaa?
Kuinka monesti kuulee kuraattorin kysyvän tuollaista päin naamaa?
Tatulla on asenne hallussa.

En osaa oikein päättää kuka onkaan se elämäni suurin miespuolinen rakkaus, niitä asenteellisia tapauksia kun alkaa olla hiukan liikaa.

Niin, miksi en ole tappanut itseäni?

Tuossa taannoin sanoin kaveripojalle, että hän auttoi minut ylös siitä suurimmasta surustani, siis siitä, jonka aikana itkin 24/7, en syönyt käytännössä mitään (<400kcal päivä), en puhunut mitään enkä halunnut nähdä ketään. Halusin vain olla ja itkeä tyynyä vasten kun mielessä ei muuta ollut kuin rikotut lupaukset ja ihan kaikki muistutti eksästä. En voinut pestä edes lattioita ilman kyyneliä, koska Ajaxin lattianpesuaine tuoksui ihan samalta kuin eksä suhteemme alkuaikoina (älkää edes kysykö :D).
Kaveripoika sanoi vain siihen että "hyvä me \,,/". Me? Ei ollut yhtään ollut sellainen fiilis, että olisin itse tehnyt asian parantumisen eteen yhtään mitään. Toisaalta mitä hän olisi muka voinut minun puolestani tehdä? Kai minä vain viimeinkin sain sen jonkin tukipilarin elämääni.

11 vuotta olin yksin ja keräsin itseeni ihan vitusti paskaa. 11 sekunnin aikana opin päästämään siitä kaikesta irti. Menetetty, ja 11 vuotta kadoksissa ollut luottamus ja usko toisiin palautui jollain ihmeen tavalla sillä sekunnilla kun uskalsin omasta aloitteestani halata, ja sain siihen vastauksen ihmiseltä, joka ei ole koskaan vaatinut minulta muuta kuin mitä minulla on ollut antaa. Ihmiseltä, joka suojelee minua tavoilla, jotka välillä ärsyttävät minua ihan helvetisti.
Hyväksytyksi tuleminen kaikkine puutteineen, haavoineen ja vikoineen on ihan helvetin vaikeaa.

Toinen syy, miksi vielä olen täällä on varmaankin se ihmisen perusluonteen uteliaisuus seuraavasta päivästä. Ensimmäiset puolitoista vuotta olin tosin utelias vain yhden asian takia;
"Ehkä se tänään soittaa minulle."
Sitä soittoa odottelen yhä silloin tällöin. Nykyään jopa tuntuu, että päivällä voisi olla muutakin sisältöä kuin eksän ajattelu, vaikka hän onkin yhä ajatuksissani 16/7 (16 tuntia päivässä, seitsemänä päivänä viikossa). Silti nykyään jo vähän helpompaa.

Olen yhä hiukan katkera siitä miten hän vain kävely ylitseni ("olin turha, merkityksetön ja pelkkää ajanhukkaa hänelle"). Silti olen onnellinen hänen puolestaan. Ainakaan hänestä ei tullut samanlaista aavetta kuin minusta. Hän muuttaa omilleen elämänsä naisen kanssa, vahinko vain etten se ole minä. En vaikka kuinka toivoisin sitä jokaisella elinsekunnillani.

Nämä kaikki mietteet kävin päässäni läpi sen 11sekunnin aikana, ennen kuin vastasin kuraattorille "pelaan varman päälle, en ole keksinyt vielä tarpeeksi varmaa tapaa."
Voimme vain hiljaa laskea, miten monta samanlaista ajatusvirtaa ehdin kokea päivän aikana.


Kauan aikaa sitten annoit hänelle huoneesi avaimen,
yksinäisyyteesi päästit sisään uuden ihmisen,
hän kanssas kantoi kaksoisvuoteen yksiöösi sisään,
kaiken annoit rakkaudelle mut saitko siltä mitään.

Nyt hän vain nousi uuteen junaan sanomatta sanaakaan,
hän antoi sulle avaimensa ja vaihtoi uuteen paikkaan,
et ymmärtänyt häntä, hän ei katsonut edes silmiin,
vasta aamulla heräsit todellisuuteen jota pelkäsit aina niin.

Tää kaikki sattui liian lujaa pieneen enkeliin,
joka kaiken turhaan antaneena särkyi asfalttiin,
nyt hän yksin valvoo ja laiturilla odottaa että laiva saapuu
ja sirpaleet pois kuljettaa

Nyt piirrät jäljet rakkaudestas naistenhuoneen seinään,
nyt vain elät maailmaa, jota kukaan toinen ei nää,
nyt kukaan ei sua tajuu, et osaa enää katsoa silmiin,
moni tahtois silti sua koskettaa, moni tahtois sut herättää henkiin

[Yö - Särkynyt Enkeli]

Päivilläni ja elämälläni on taas merkitys! Se merkitys kestää luullakseni perjantaihin asti, mutta siihen asti on taas mukava edes etäisesti muistaa, miten odottamisen arvoinen seuraava aamu voikaan olla. Tätä fiilistä ei ole koettu sitten... sitten... tarhaiän? Se on tosin liian kaukaista aikaa tarkasti muistettavaksi, joten voidaan sanoa "ei ikinä".

Aivan, Mira on taas jälleen kerran löytänyt elämäänsä sen suurimman ja täyttävimmän sisällön, mitä maa päällään kantaa. Jotain niin aitoa, että se ei jätä, ei hylkää, ei unohda eikä sano koskaan pahasti. Materian. Ihanaisen maallisen mammonan, johon kulutin pari päivää sitten viimeiset rahani ja nyt odotan sitä postilaatikkooni saapuvaksi. Jokaisella aamulla on merkitys; ehkä tänään. Jokaisella bussipysäkiltä kotiinpäin vievällä askeleella on merkitys ja into kasvaa askel askeleelta kun lähestyn postilaatikkoa. "Ehkä nyt."

Ja niille hupsuille, jotka luulivat, että olin saanut elämänilosta ja elämästäni kiinni ja/tai löytänyt itselleni miehen, nauran vain paskaisesti päin naamaa ennen kuin piiloudun huoneeseeni elämään elämääni ja sen virheitä muistoissani uudelleen.

so let go, jump in
oh well, whatcha waiting for
it's alright
'cause there's beauty in the breakdown
so let go, just get in
oh, it's so amazing here
it's alright
'cause there's beauty in the breakdown
[Frou Frou - Let go]

Ja kyseinen rakkauteni on siis Alchemy Gothicin Ravenskull -korvakoru, verkkokäsineet sekä h.Naoton mustavalkoinen olkalaukku. Näin tulevalle kesälle alata taas hamstrata kaappeihin kaikkea söpöä, nyt kun taas kenties voi tarjeta loleillakin ulkosalla ilman jäätymisvaaraa.

I will not make the same mistakes that you did
I will not let myself
Cause my heart so much misery
I will not break the way you did,
You fell so hard
I've learned the hard way
To never let it get that far

Because of you
I never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side so I don't get hurt
Because of you
I find it hard to trust not only me, but everyone around me
Because of you
I am afraid

I lose my way
And it's not too long before you point it out
I cannot cry
Because I know that's weakness in your eyes
I'm forced to fake
A smile, a laugh everyday of my life
My heart can't possibly break
When it wasn't even whole to start with

Because of you
I never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side so I don't get hurt
Because of you
I find it hard to trust not only me, but everyone around me
Because of you
I am afraid

I watched you die
I heard you cry every night in your sleep
I was so young
You should have known better than to lean on me
You never thought of anyone else
You just saw your pain
And now I cry in the middle of the night
For the same damn thing

Because of you
I never stray too far from the sidewalk
Because of you
I learned to play on the safe side so I don't get hurt
Because of you
I try my hardest just to forget everything
Because of you
I don't know how to let anyone else in
Because of you
I'm ashamed of my life because it's empty
Because of you
I am afraid

Because of you
Because of you
[Kelly Clarkson - Because of you]

Tätä oli mielenkiintoista kuunnella kävelyllä ollessaan. Varsinkin tuo loppukohta riipii sisuksia.
"I'm ashamed of my life because it's empty"
Tuo on niin minua.

Ai niin joo, melkein-ammatti-ihminen "vihjaisi" minulle (eihän nuo mitään koskaan suoraan sano), että voisin olla oikeaoppisen hoidon tarpeessa. Kuulemma Vaasan nuorisopsykiatrinen poliklinikka tai Klaara voisivat olla hyviä paikkoja minulle. Sain oikein Klaaran ajanvarausnumeronkin. Miten ystävällistä.

Yhtä toivon enemmän kuin muuta.
Paljon sen vuoksi antaisin,
Että tuntisit oikeesti
Miten paljon sä haavoitit.
Ja miten kerran toisensa,
Jälkeen se kaikki uudestaan nöyryytti.
Älä väitä ettei ole sulla muka muistoo.
Vai pidätkö sä mua tyhmänä,
Jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Että noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Mä en tahtois kantaa turhaa kuormaa.
Varsinkaan kun se mitään muuta ei.
Mut tekisitkö sä uudestaan saman,
Jos saisit valita?
Onko sussa jäljellä,
Palaakaan inhimillisyydestä?

Pokkaa sul on ainakin, se on käynyt selväksi.
Liikaa oot sen varjolla,
Jo varastanut anteeksi.
Mistä sait sen käsityksen,
Että noin voi tehdä toisille.
Mut se mun täytyy kyllä myöntää,
Sul on pokkaa ainakin.

Joo mä tiedän mitä tunnen,
Mut koskaan sitä ääneen sano en.
Mä pelkään että joskus peilistä
Katsoo sun kaltainen.
Mä en suutu enkä raivoo, enkä huuda,
Siihen suostu enää en.

Yksi ainoo katse jota et ymmärrä kuitenkaan,
Kertoo enemmän kuin kaikki sanat yhteensä.
Sitä mitä tapahtuu syvällä mun sisällä
Ja sitä mikä odottaa vielä sitä hetkeä,
Kun on vapaa kaikesta mitä kannan mukana.
Tiedän kuka sinä oot, mut onko sulla hajua,
Siitä mihin päässyt oon ilman sinun apua?
Oikeastaan minun pitäisi kai kiittää sinua,
Avasit mun silmät, en usko enää satuja.
[Irina - Pokka]

Kova biisi. Taidan olla henkisiltä ominaisuuksiltani sopimaton autokouluun ja auton ratin taakse. Tälläinen biisi kun soi radiosta niin mittariin saattaa äkkiä ilmestyä 200km/h. Ehkä pitäisi suosista muuttaa Saksaan, siellä saisi päästellä kaasujalkaa säästelemättä.

"Vai pidätkö sä mua tyhmänä,
Jolla ei ole väliä?
Itsetäänselvyytenä, lastenpalapelinä?"
Tuossa vaiheessa kaasu saattaisi liimaantua pohjaan kiinni ja hullu raivo ilmestyä muuten tyhjiin silmiini.

Jokainen sana tuosta biisistä on niin tosielämään perustuvaa settiä, ettei toista. Pokkaa on eksälläni enemmän kuin monella muulla yhteensä.

Isä tänään mielenkiintoinen työskentelypari. Minä olin vaiheeksi se joka viisasi ja jonka perässä isä tuli. Ilmeisesti keräsin creditiä hänen silmissään kun en suostunut luopumaan pesuharjasta vaikka hän kysyi, että haluanko minä jatkaa vai jatkaako hän siitä eteenpäin. Minulla oli hyvä autonpesufiilis päällänsä, ei sitä sovi katkaista. Pesin siis täysin yksin tänään äidin mersun, isän mersun ja Scanian. Isän omaa ei olisi tarvinnut alunperin pestä, mutta pesin sen siinä kun kerran tarvikkeet oli levällään ja olin jo muutenkin läpimärkä.

Huomautin toimitusjohtajalle (äiti) että firma voisi panostaa hiukan alihankkijoidensa välineisiin. Painepesuri kun sanoi työehtosopimuksensa irti äidin mersun jälkeen kun piti ruveta Scaniaa pesemään. Siinä sitten aikani yritin korjata painepesuria, mutta vittu kun se vanha rakkine on saanut vettä sisäänsä --> vesi + sähkö = vittu notta ku on turvallista!
Toinen vitutus tuli sitten kun nakkasin painepesurin pyöröheitolla mäkeen (no en, siirsin vain sivummalle :D ) ja aloin heilua pitkävartisen pesuharjan sekä irtonaisen vesiletkun kanssa. Aluksi yritin käyttää letkun päässä sellaista suutinsysteemiä, mutta se kusi kintuille niin paljon, ettei sen kanssa tehnyt töitä Erkkikään (joka btw lähti firmasta kävelemään, adios). Sitten iskin vesiletkun kiinni pesuharjaan ja yritin sillä pestä. Vitut. Isä taas oikein pyörittänyt harjan päätä suurinpiirtein vaseliinissa ja jäteöljyssä, joten se sotki enemmän kuin pesi.

Monen itkuhuudon jälkeen sitten sain Scanian pestyä lavan kylkiä ja runkoa myöten. Isä heilui siinä vaiheessa huuhteluapuna saatuaan painepesurin jotenkuten kuntoon. Harvinaista; se oli joko hiljaa tai sitten ylisti minua. Kuinka olen viitseliäs ja jaksavainen, teen hyvää työtä yms. Sisälle tullessaan se iski minulle pienessä nousuhumalassa 50€ käteen. Milloinhan viimeksi olisin ollut näin rahoissa?

Lisäksi pitäisi ostaa pieni lavallinen pesusieniä. Niitä Pirkan värikkäitä suihkusieniä. Sellainen + liuotinaine = <3 Irtoaa kaikki paska irti mistä tahansa.

Help, I have done it again
I have been here many times before
Hurt myself again today
And, the worst part is there's no-one else to blame

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
I'm needy
Warm me up
And breathe me

Ouch I have lost myself again
Lost myself and I am nowhere to be found,
Yeah I think that I might break
I've lost myself again and I feel unsafe

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
I'm needy
Warm me up
And breathe me
[Sia - Breathe Me]

Sanoisin saavuttaneeni pari kuukautta sitten erään tärkeän pisteen elämässäni. Tämä on yksi niistä elämän kohokohdista, jotka tajuaa ihaniksi jo niiden tapahtumahetkinä. Enemmän elämässä on niitä käännöshetkiä, jotka ovat tapahtumahetkellä(kin) kusisia, mutta joiden hienouden tajuaa vasta vuosien kuluttua kun kokonaiskuva on hiukan selvempi. Se lyhyt halaus sammaleenvihreässä Xantiassa oli silti jo tapahtumahetkelläkin hieno ja jos tilanne olisi ollut toinen niin olisin varmaankin itkenyt. Valitettavasti toisella oli jo kiire takaisin omaan elämäänsä ja lohdutuksena siitä sain halauksen, jota olin niin toivonut viimeiset kaksi vuotta.

Tuntuu kuin olisin viimeinkin riisunut nyrkkiraudat käsistäni ja lopettanut kaikkia vastaan tappelun. Olo on hyvin zenmäinen.
Etenkin kun kuukausi sitten sain kokea sekä suurimman fantasiani että suurimman pelkoni samalla viidellä minuutilla portaiden yläpäässä. Kuinka monet kerrat olinkaan haaveillut yksin öisin, että tiputtaisin kyseisen jätkän portaita alas. Paiskaisin hänet lattiaan kuin hän paiskasi minut. "Vitun äpärä kusipää!"
Nyt tilanne oli juuri se. Olisi ollut mahdollisuus, ja hän itsekkin tajusi tilanteen lievän vaarallisuuden. Leikkisästi tuli sitten tökättyä häntä rintaan.
Sitten tuli se pelottava osuus. Luopua aseistaan, luopua vihastaan, luopua tutusta helvetistä ja kivusta, ja löytää vieras taivas.

En olisi koskaan uskonut sanovani tätä ääneen, mutta oikeasti toivon hänelle nyt kaikkea hyvää, vaikka ajatus siitä että hän muuttaa yhteen jonkun muun kanssa kirpaiseekin hiukan. Minä kun olisin ehkä halunnut olla se, jonka kanssa hän olisi muuttanut yhteen. Vaikka hommamme ei siis missään mittakaavassa toiminutkaan, niin silti. Kai minä suren enemmänkin kaverin kuin seurustelukumppanin menetystä.

Olin niin vihainen ja katkerakin siksi kun en tiennyt mitä hän oli ajatellut. Olin omasta mielestäni vain ohimenevä vaihe hänelle, siis sellainen, jonka sivuuttaa ja unohtaa täysin kolmessa viikossa. En tasan ajatellut, että hän kantaisi siitä häpeää tai surua vielä yhtä pitkään kuin minäkin. Joskus toivoin, että olisin voinut lahjoittaa hänelle edes puolet siitä tuskasta, jonka itse koin, mutta en toivo sitä enää.

Be my friend
Hold me, wrap me up
Unfold me
I am small
I'm needy
Warm me up
And breathe me


http://www.youtube.com/watch?v=RsiftcA1Yt4
Kaunis ja voimakas video, suosittelen. Videon biisi on tuo Sia - Breathe Me.

Äsken koin pienimuotoisen hermoromahduksen. Oikeastaan paniikkikohtauksen. Minulla on aina ollut hyvin selkeä kuva siitä, miltä minun pitää milloinkin näyttää. Huomenna suunnittelin laittavani kouluun keltaisen mekon, mustan vyön, mustat sukkahousut sekä mustan bleiserin. Mustat Bullboxerin nahka-avokkaat 9,5cm korolla. Mikään muu hiustyyli ei ole sallittava kuin kiharat.

Menin saunaan ja ohimennen siinä sitten kävin vaa'alla. Varmaan se suurin vitutus, joka kuitenkin odotti parempaa purkautumisaikaa. Sitten tulin pois saunasta ja aloin värkätä kiharoita. Kampasin tukan aluksi ja aloin pää alaspäin puristella siihen muotovaahtoa, jotta kihartuisivat (ja pysyisivät kiharina). Ei siitä sitten mitään tullut. Sain itkuhuutoraivarin ja föönasin tukkani suoraksi niin että päänahkani oikeasti vuotaa verta kun kammalla sitä raavin niin kovasti. Olin ruma, kauhea ja hirveä. Waste of space. Olin lihonut, olen hirveä, en voi pitää sitä mekkoa, koska kroppani ei vastaa omia odotuksiani siitä, miltä ihmisen pitäisi kellohelmaisessa mekossa näyttää.

Sitten syöksyin laatikoilleni etsimään rakasta Fiskarsin pikkuveistä, jota ei kuitenkaan löytynyt mistään. Huoneeni lattia on nyt täynnänsä ympärikäännettyjen lipastonlaatikoiden sisältöä ja laukkuja, joista sitä koetin myöskin etsiä. En tajua minne se on voinut hukkua.

Haluan kuolla. Olen täysin epäonnistunut.

so let go, jump in
oh well, whatcha waiting for
it's alright
'cause there's beauty in the breakdown
so let go, just get in
oh, it's so amazing here
it's alright
'cause there's beauty in the breakdown
[Frou Frou - Let go]