IRC-Galleria

Olen saanut viime aikoina kummallisen paljon sellaista palautetta, ettei fistauskuvien Miffy ja vaalikuvien Milla Jaakkola voi olla sama ihminen, kun eivät edes näytä toisiltaan. Häh?

Minä olen kyllä molemmat. Jotta epäselvyyksiä henkilöllisyydestä ei tule, pistän tähän vielä näkyviin aktiivisesti käyttämäni nimimerkit:

päihdelinkki: Miffy
tiede.fi; Miffy
suomi24: panteisti
IRCnet; Miffy
ihmenet: Miffy


Nuo ovat ihan autenttista minua. Jos joku ei usko, tulkaa kysymään. Saa tulla juttelemaan kadlla. Saa tulla privailemaan irkissä. Saa laitta meiliä (milla.jaakkola@gmail.com). Yritän vastata kaikkeen palautteeseen sun muuhun.

Palautetta on tullut myös "teiniangstilta vaikuttavista" neulakuvista. Ne liittyvät paljon suurempaan elämänmuutokseen, jossa olen harjoitellut kehon ja mielen reaktioiden hallintaa. Kaikki liittyy kaikkeen, ja niinkin epätodennäköinen juttu kuin kivun sietäminen vaikuttaa adhd-oireiden kurissa pitämiseen.

En nyt kehota tekemään perässä samaa temppua, mutta suosittelen impulssien kontrolloinnin harjoittelua kyllä ihan jokaiselle. On kivempaa kun ei tarvitse katua jälkeenpäin typeriä temppujaan tai sanojaan - mulla ainakin on ihan tarpeeksi kokemusta sellaisesta, jotta tarvitsisin enää lisää... Haluan pitää egoni ja kehoni niin täydellisessä hallinnassa kuin mahdollista, koska vain siten pystyn laittamaan kampoihin välittömän palkinnon himolle. ADHD kun tavallisesti valitsee kaikista tarjolla olevista toiminnoista sen, joka tuottaa mahdollisimman nopeasti nautintoa eli palkitsee heti. Mulle mikä tahansa harjoitus jossa on hallittava kehonsa tai mielensä hetken aikaa, vaikuttaa pitkään ja positiivisesti. Myös sellainen harjoitus joka näyttää kivuliaalta (ja sitä se olikin, pakko myöntää :D).

Olen saanut palautetta edellisestä entrystä täällä; enkö ole enää kiinnostunut politiikasta?

Mitä on politiikka? Pitääkö siinä valita jokin tietty aate, joku valmiiksi kokoon kursittu paketti? Olisiko sittenkin niin, että vain totuudella on väliä, ja puolue-, aate- yms. rajat olisi syytä unohtaa, jotta jokainen voisi myöntää erehtyneensä kun on sen aika, ilman tarvetta puolustaa "omaa aatettaan"?

En voi kutsua itseäni kommunistiksi, koska silloin olen jo myöntänyt hyväksyväni yhden tietyn nimetyn aatekokonaisuuden sellaisenaan. Minä pyrin kohti sitä mikä on Totta, enkä ole tippaakaan kiinnostunut vaikkapa puolueiden äänimääristä. Mitä niillä on väliä? Eihän sillä pitäisi olla merkitystä kuka on vallassa, vaan sillä miten asiat hoituvat.

Jokainen voi oppia toiselta, silloinkin kun tuntuu että kaveri on vaan täydellisen väärässä. Jokaisella meistä on hallussamme vain osatotuus, ja kaverilta voi löytyä Juuri Se Puuttuva Palanen. Ei siis kannata liian kärkkäästi torjua jonkun ajatuksia vain koska hän edustaa väärää ryhmää; kristityt ja ateistit, vasemmistoliitto ja kokoomus, teini-ikäiset ja keski-ikäiset, feministit ja sovinistit, ääriliberaalit ja -konservatiivit... Oppikaa toisiltanne, elämästä tulee paljon helpompaa Ö_Ö

<@Miffy> enkä mä enää halua saarnata mitää poliittista aatetta
<@Miffy> mä saarnaan vaan tiedostamista
<@Miffy> sitä et hylkää aivan kaiken
<@Miffy> jokasen aatteen ja uskonnon ja ajatuksen
<@Miffy> jopa kaikki asioiden nimet ja arkimerkitykset
<@Miffy> niin pitkälle, että tajuaa oikeesti miten kaikki on yhtä
<@Miffy> miten maailmankaikkeus on oikeestaan vaan voimakenttä, jossa on
erilaista värähtelyä
<@Miffy> ja tämmösii värähteleviä tiivistymiä mitä me sanotaan materiaksi
<@Miffy> sit tää ihmeellinen elämän voima, joka saa elottomat molekyylit
vetään toisiaan puoleensa niin et niistä syntyy eläviä olentoja
<@Miffy> se voima joka on alkuräjähdyksen jälkee evoluution kautta luonu
meidätki
<@Miffy> se voima joka tuottaa kaikki meidän ajatukset ja tunteet
<@Miffy> se mitä me ollaan

Elämme maailmassa joka on täynnä valtioita eri hallitusmuotoineen. Ihmisen kummallisiin lajityypillisiin piirteisiin kuuluu luontainen tarve luokitella populaatiota ryhmiin ja nimetä ryhmät - ikään kuin muurahaiskeko, jonka yksilöt osaavat puhua toisilleen. Muurahaisyhteisö jakautuu tiukan hierarkisiin rakenteisiin joita ihmisetkin rakentavat: kautta aikain yhteiskunnat ovat valinneet itselleen johtajia, joko hallitsijoita valtaa käyttämään tai viisaita miehiä totuuksia kertomaan.

Me "suomalaiset"-ryhmään luokitellut elämme yhteisössä, jonka uskomme perustuvan kansan tahtoon. Saamme joka neljäs maankierto käydä ilmoittamassa, kenelle haluamme luovuttaa vallan - pois itseltämme. Nimellisesti nämä kansan mandaatin saaneet ovat meillä töissä, ja heidän tehtävänsä olisi olla lähinnä jonkinlainen hallinnollinen elin joka pitelee lankoja käsissään. Kansan tahdon tulisi kuitenkin olla se ohjenuora jota eduskunta ja hallitus seuraavat.

Kuka on kansa? Wikipedia määrittelee kansakunnan seuraavasti: "Kansakunta on tavallisesti valtiollisesti itsenäisistä kansoista käytetty nimitys."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakunta
Kansakunta siis koostuu yksilöistä, joten kansan edustaja on töissä juuri minulla - kuka sitten olenkaan (voit laittaa itsesi "minun" paikalle). Kuuntelevatko edustajani minua, ottavatko he kansansa osaset huomioon tehdessään päätöksiä?

Viimeaikainen lapsipornokeskustelu on osoittanut surullisen selvästi, kuinka kaikkein tärkein yhteys kahdensadan hengen hallinnon ja miljoonien yksilöiden kansan välillä on katkennut. Kuinka tämä on mahdollista? Miten kaksisataa karvatonta, jakkuihin ja mustiin pukuihin kiedottua apinaa voivat saada loput kuutisen miljoonaa (suurimmaksi osaksi yhtä karvatonta) apinaa luovuttamaan vallan heille, vaikka aivan selvästi käyttävät sitä meitä vastaan? Kuka todella haluaa antaa jonkun toisen päättää puolestaan, mille sivuille tietokoneelta on mahdollista mennä?

Kuvitellaan että maapallo, joka tunnetaan myös mukavamman kuuloisella nimellä Gaia, olisi erillinen eliöyksilö. Planeetan keskusta olisi sydän, kova kiviaines luut, kasvit ja eläimet olisivat kaikki pehmeät kudokset sekä hermosolut ja ihmiskunta muodostaisi Gaian aivot. Me siirrämme synapseja siten, että koodaamme sisällämme olevan ajatuksen sanoihin, lähetämme sen seuraavalle neuronille ilmanpaineen vaihteluilla tai kirjoitusmerkkeinä ja vastaanottaja "unzippaa" paketin taas ajatukseksi. Synapsit kulkevat sitä nopeammin mitä pidemmälle liikenne- ja viestintäteknologia kehittyvät; Gaia kehittyy samoin kuin kasvava lapsi. Olemme jo tulleet tietoiseksi omasta erillisyydestämme, ja tieteen avulla löydämme itsestämme jatkuvasti uusia puolia. Aikuistuvan yksilön on tultava tietoiseksi omista tunteistaan ja haluistaan, jotta hän pääsee teini-iän kapinasta yli: meidän on tultava tietoiseksi.

Kuinka tietoinen on hallitus, joka estää synapseja kulkemasta? Kuinka tietoisia ovat ne, jotka lietsovat kulutushuumaa ja estävät tiedonvälitystä? He ovat kuin jonkin huumeen molekyylit, jotka blokkaavat reseptoreita Gaian aivoissa. Ne laittavat meidät pumppaamaan öljyn loppuun kuin dopamiinin, ja tämän päihtymyksen krapula tulee olemaan hirmuinen. Olemme selvästi tappamassa itsemme riippuvuudellamme, emmekä silti ole valmiita luopumaan siitä joka meidät tuhoaa!

Sensuuri hidastaa ymmärryksen leviämistä. Meidän tulisi tulla esimerkiksi juuri lapsipornostakin niin tietoisiksi, että haluaisimme itse kitkeä ilmiön. Emme epäröisi ilmoittaa tietoomme tulleista tapauksista, koska haluaisimme toimia konkreettisesti oikeiden, elävien, tuntevien lasten hyväksi. Emme enää varjelisi kansalaisten silmiä moraaliselta saasteelta vaan auttaisimme kärsivää; meille on kehittynyt aivan ainutlaatuinen altruismin kyky, joka on myös mahdollistanut sellaisen teknologian maailman jonka keskellä elämme. Osaamme eläytyä, joten osaamme matkia. Osaamme napata toisen lähettämän ajatuksen sanojen koodikielestä; ilmanpaineen vaihteluista. Osaamme vaikkka mitä! Meillä on mahdollisuus vieläkin parempaan, eikä meidän tarvitse edes tuhota luontoa! Voimme antaa jokaiselle hyvää ja saada sitä itse enemmän kuin uskalsimme kuvitellakaan! Saat sen mistä luovut - meidän tarvitsee oikeasti luopua vain ennakkoluuloistamme.

Kun kansa osoittaa mieltä, hallinnon tulisi kuunnella sillä jokainen "anarkistiksi" tai "aktivistiksi" leimattu on todellinen kansalainen. Leimaavat nimet estävät kuulemasta itse sanomaa, puolin ja toisin - ei kai "aktivistinuorikaan" halua ottaa vakavasti heidän sanojaan, jotka ovat vihamielisiä?

Kuunnelkaa toisianne. Kyllä tämä tästä ;)

Olen rakastunut menninkäiseen.
knievel

Teksti päihdelinkistä. Ensin lainaus ja sitten omaa tekstiä.

Abdu-Rahman kirjoitti:

Menee monta viikkoa polttelun lopettamisesta ennenkuin pää alkaa olemaan vapaa kannabiksen aiheuttamasta kuonasta. Yleensä samalla paljastuu myös, että on kelannut asiat ihan päin mäntyä. Suosittele olemaan selvinpäin aina niinkuin Luojamme on meidät luonut. Puhtaus tuo oikean euforian. Ja Islam on Allahin uskonto.

Miksi Allah loi kannabiksen? ;P

Se mitä joskus tripeillä ja jopa savupäissään näkee kokee ja oivaltaa, on todellista totuutta... Ne jotka eivät uskalla nähdä, sitten leimaavat totuuden hulluudeksi. Helvetti sentään. Olen taas vastuuton, väitän että muka HALLUSINAATIOT ja HARHAT ovat totta - mutta kun itse omin silmin näkee ja omalla tietoisuudella kokee, kun itse ymmärtää miten koko minä ja yhteiskunta on yhtä harhaa, miten olemme vain hassu sattuma evoluution jumalallisessa ihmeessä ja ainut tarkoituksemme on olla hetkessä - olemme täällä koska meidän syntymisemme on ollut mahdollista - ja itse kokee Jumalan niin puhtaana kuin se ihan todella on... Olo on kuin Galileilla, joka itse omin silmin näki planeetat ja tuli tuomituksi kerettiläisenä. Olisivat inkvisiittorit itse kurkanneet kaukoputkeen, evottajat. Vittu. "En näe virtahepoa olohuoneessa koska en suostu myöntämään että näkisin sen, joten sitä ei ole"

Peeäs: psykedelia ei päihdyttäviä kemikaaleja vaadi, vaan psykedelia on se matemaattinen, deterministinen ääretönulotteinen todellisuus jossa fotoni on yhtäaikaa kaikissa faasiavaruuden tiloissa nauraen paskaisesti ihmisen rajalliselle arkiymmärrykselle. Psykedelia on Jumalaa, ei huumetta.

Siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä miten niiden pitäisi olla.

Varmaan olet joskus kuullut vakuuttavan tuntuisen kehäpäätelmän, jonka mukaan (esimerkiksi) kannabista ei tule laillistaa, koska se on laitonta? Vaan siitä, että se on laitonta, ei voi päätellä että sen tulisi olla laitonta. Laki ei voi itse oikeuttaa itseään. Niin yksinkertaista, niin vaikeasti tajuttavaa - ainakin jos on antautunut uskomukselle ko. tuotteen absoluuttisesta pahuudesta, jonka vuoksi järjen käyttö on ehdottomasti kiellettyä.

Vihreyden määritelmä politiikassa on mielenkiintoinen. Jotkut
määrittelevät itsensä sinivihreiksi, toiset punavihreiksi. Punavihreyttä
kutsutaan usein myös puunhalaamiseksi, ituhippeilyksi ja
kettutyttöilyksi. Sinivihreä on toisinaan toiselta nimeltään boheemi
porvari.

Kuka tahansa voi kutsua itseään millä tahansa nimellä, mutta
mielenkiintoiseksi asia muuttuu kun termille aletaan antaa sisältöä.
Mikä on sinistä tai punaista? Eksaktimpi määritelmä siniselle on
kapitalismi. Punaista voisi kutsua sosialismiksi.

Kapitalismin lähtökohtia ovat vapaa kilpailu ja kaupankäynti.
Kapitalistinen hyvinvointi perustuu jatkuvaan talouskasvuun.
Perusajatuksena tuntuu olevan yksilön negatiivinen vapaus: vapaus, jossa
kiellot ja rajoitukset eivät ole toiminnan esteenä. Jokainen on vapaa
rikastumaan, jokaisella on oikeus tehdä työtä ja haalia maallista
mammonaa niin paljon kuin sielu sietää. Kukaan ei kiellä; tosin kukaan
ei takaa realistisia mahdollisuuksia tähän. Jos negatiivinen vapaus
viedään liian pitkälle, toiset tippuvat kelkasta eivätkä välttämättä
pysty ansaitsemaan edes omaa toimeentuloaan rikastumisesta
puhumattakaan.

Sosialismi lähtee päinvastaisesta vapauskäsityksestä. Positiivinen
vapaus on todellisia mahdollisuuksia toteuttaa jotakin. Vaikka kukaan ei
kieltäisi rikastumasta kaupankäynnillä, siihen ei välttämättä ole
alkupääomaa. Rikastuminen vaatii rahaa, raha tulee rahan luokse.
Jotta yksilöllä olisi oikeasti mahdollisuus ainakin
vähimmäistoimeentuloon, tarvitaan siis kieltoja ja rajoituksia sekä
varallisuuden tasaamista. Yksilö, jolla ei ole lainkaan omaisuutta, ei
pysty perustamaan omaa liikettä rikastuakseen. Hänellä ei ole muuta
kaupankäynnin välinettä kuin oma vapaa-aikansa ja työpanoksensa. Kun
tällainen yksilö myy aikaansa työnantajalle, hän on riippuvainen siitä
palkasta jonka työnantaja päättää hänelle maksaa. Hän ei siis
välttämättä pysty rikastumaan, vaikka kuinka haluaisi ja työskentelisi
kuinka ahkerasti.

Sosialismissa, toisin kuin kapitalismissa, jokainen yksilö on siis
lähtökohtaisesti samanarvoinen; jokaiselle on taattava yhtäläiset elämän
perusedellytykset. Kun joku sosialistisessa yhteiskunnassa rikastuu,
kaikki rikastuvat sillä yhteistyöllä on mahdollista saada paljon enemmän aikaan
kuin kilpailulla.

Mitä tekemistä sitten sosialismilla ja kapitalismilla on vihreyden
kanssa?
Ensiksi, vihreys on luonnon suojelua. Tämä tarkoittaa myös hallittua
kuluttamista (luonnon näkökulmastahan kulutus tarkoittaa luonnonvarojen
muuttamista jätteiksi). Kulutusta tulee rajoittaa siten, että ympäristö
kykenee uudistumaan. Tällä tavoin ei välttämättä saada maksimaalista
tuottoa eikä talouskasvua aikaan, siksi se ei kovin helposti
houkuttelekaan sellaista, joka laittaa rahan luonnon edelle.
Kapitalismi kuitenkin perustuu jatkuvaan kasvuun. Koska jatkuvaa kasvua
ei ole mahdollista saada aikaan pelkästään palveluita lisäämällä
(palvelutkin vaativat kuluttamista!), on siis välttämätöntä kuluttaa
luonnonvaroja kiihtyvällä vauhdilla. Kasvu on aina jotakin enemmän: jos
ympäristön kulutus pidetään ennallaan, kasvu pysähtyy. Jos sitä aletaan
rajoittaa, kasvu alkaa väistämättä kulkea takapakkia.

Talouskasvun vaatimus on siis räikeässä ristiriidassa ympäristön
suojelun kanssa. Lisäksi kapitalistisessa yhteiskunnassa tavallisesti
pyritään tuottamaan mahdollisimman halvalla, ja valitettavasti halvin
mahdollinen tuotanto on lähes poikkeuksetta myös mahdollisimman
epäekologista. Luonnon olisi kuitenkin tultava AINA ensimmäisenä: rahaa
ei voi syödä, öljyä ei voi juoda, ja jos ilmastonmuutos tappaa ihmiset,
bisnekset kärsivät varmasti.

Sosialistinen yhteisö ei tarvitse talouskasvua. Talous voi aivan mainiosti
junnata paikallaan; jatkuvan kasvun sijaan jokainen saa tyydytettyä
perustarpeensa, jos vain eletään riittävän pienissä ja riittävän
omavaraisissa yksiköissä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kunnat tai
vielä pienemmät kylät. Kaupungeissakin pienet, tiiviit yhteisöt voi elää
melko omavaraisesti, ja tuottaa varsinkin palveluita toisilleen.
Tällaisessa yhteiskunnassa kilpailukin on paitsi turhaa,
jopa haitallista.
Yhteistyöllä voidaan saada paljon enemmän aikaan, kunhan vain pidetään huoli siitä
ettei luontoa kuluteta nopeammin kuin se kykenee uudistamaan itseään.
Varsinkin melko omavaraisissa kylissä on pakko säästää ympäristöä, sillä
luonnonvarojen tuhlaus näkyy saman tien konkreettisesti. Se ei tapahdu
"sielä jossain" vaan suoraan omien silmien edessä.
Hyvinvointi sosialistisessa yhteiskunnassa perustuu ihmisten keskinäiseen
luottamukseen, vahvaan turvaverkkoon ja siihen, että jokaisella on oikeus
osallistua yhteiseen
työhön kykyjensä mukaan. Jokaiselle annetaan tarpeensa mukaan,
heikoista huolehditaan ja hekin saavat osallistua yhteisen hyvän luomiseen
parhaansa mukaan.
Kenenkään ei tarvitse heittäytyä "sossupummiksi", vaan kaikilla on mahdollisuus
toimia yhteisönsä hyväksi.

Punaisuus ja vihreys eivät ole ristiriidassa. Jos joskus näyttää siltä,
ei olla katsottu riittävän syvältä.

Siitä asti kun ihmiset ovat alkaneet elää järjestäytyneessä yhteiskunnassa, on ollut hallitsijoita ja tavallista kansaa, rikkaita ja köyhiä.
Tasapaino näiden välillä on vaihdellut läpi koko maailmanhistorian. Samoin läpi koko historian on jatkunut aaltoliike, jossa rauhalliset ja
levottomat kaudet ovat vaihdelleet.
Vakaassa yhteiskunnassa ei tarvita suuria parannuksia. Ihmiset voivat keskittyä kulutukseen, materian kasaamiseen ja talouden kasvuun. Kuitenkin
syystä tai toisesta ihminen ei tyydy tasapainoon; pikkuhiljaa toiset alkavat kasata itselleen huomattavasti enemmän hyvinvointia kuin toiset.
Keskiluokan kutistuessa ja köyhien määrän kasvaessa yhteiskunnasta tulee turvattomampi. Läpi koko historian tämä kehitys on johtanut sotaan.
Samaa tahtia yhteiskunnallisen aaltoliikkeen kanssa kulkee myös yhteiskunnallinen tietoisuus. Hyvinä aikoina ihmisten ei tarvitse olla tietoisia; he
saavat tarpeeksi sisältöä elämäänsä sirkushuveista, kun leipä on turvattu. Mitä epävakaammaksi olot muuttuvat, sitä suuremmaksi nousee
yhteiskuntatietoisuus. Pitkän tasaisen hyvinvoinnin kauden jälkeen kehitys on jälleen kulkemassa kohti levottomuuksia, mellakointia,
vallankaappauksia ja pahimmassa tapauksessa sotaa. Merkit ovat jo nyt nähtävissä: vastakkainasettelu rikkaiden ja köyhien, omistajien ja
työntekijöiden (myös työttömien) tai vaikka poliisin ja anarkistien välillä kasvaa. Valvontaa lisätään jatkuvasti. Säädetään uusia lakeja, jotka
tekevät entistä suuremmasta ihmisjoukosta rikollisia. Samaan aikaan mediat hehkuttavat kuorossa liikkeenomistajia, salarakkaita, näyttelijöitä,
laulajia ja formulatähtiä.

Suomi on talouskasvun kärjessä. Lähes millä tahansa mittarilla olemme maailman huipulla. Verotulot ovat ennennäkemättömän suuret, valtionyhtiöissä
jaetaan miljardeja optioina ja olemme yksi maailman kilpailukykyisimpiä maita. Samaan aikaan keskellä maamme pääkaupunkia sadat ihmiset jonottavat
leipää, tukia leikataan, työttömät haluttaisiin pakottaa töihin työttömyyskorvauksensa eteen, opiskelijat halutaan laittaa töihin tai saada ottamaan
lainaa ja monet eivät tahdo saada edes toimeentulotukea. Asunnottomien määrä on järkyttävä. Miten tämä kaikki on mahdollista yhdessä maailman
rikkaimpia hyvinvointivaltioita? Kenelle hyvinvointi kuuluu? Minkä arvoista se on, jos se kuuluu vain muutamalle harvalle?

Ihmislajin perusluonteeseen kuuluu tietynlainen itsekkyys ja tahallinen sokeus. On helppo tuijottaa lähelle, uskoa, että elämä on omissa pienissä
ympyröissä. Tällöin on myös helppo sulkea "ne muut" ulkopuolelle ja olla välittämättä heistä. Aika harva on valmis luopumaan saavuttamistaan eduista
toisen hyväksi; joillekin on liikaa jo rahan antaminen hyväntekeväisyyteen. Usein se on kuitenkin helppo keino ostaa puhdas omatunto.
(Tarkennukseksi: on hyvä asia antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Se ei kuitenkaan saisi jäädä ainoaksi teoksi.) Vaatisi paljon enemmän myöntää, että
omat asiat ovat loppujen lopuksi aika hyvin, oikeasti sitä uutta taulu-tv:tä ja seuraavaa Intian-matkaa ei välttämättä tarvitse. Oikeasti ei
tarvitsisikaan ostaa valmisruokia, käydä kalliissa baareissa tai saada upouusia merkkivaatteita. Huomattavasti vähemmälläkin tulee toimeen. On
kuitenkin houkuttelevaa koittaa tavoitella itselleen mahdollisimman paljon materiaa ja rahaa. Muut arvot tuntuvat lapselliselta
maailmanparantamiselta, omaisuuden haaliminen on nostettu tärkeimmäksi asiaksi mitä yksilö voi elämässään saada aikaan. Tosi-tv on hyvä esimerkki
siitä, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään rahan eteen.

Kuitenkin jatkuvasti kasvava joukko ihmisiä joutuu ihan oikeasti taistelemaan saadakseen edes välttämättömimmän - myös omassa maassamme. Moni
palkansaaja pitää näitä kaikkein heikoimmassa asemassa olevia "sossupummeina", loisina kunnollisen kansalaisen palkkapussilla. Menisivät töihin,
mokomat.
Palkkatyötä ei kuitenkaan riitä kaikille, ei varsinkaan mielekästä sellaista. Samalla suuri osa työntekijöistä nääntyy kohtuuttoman työtaakan alle.
Monilla äärettömän tarpeellisilla aloilla palkat ovat naurettavan pienet suhteessa työmäärään, ja henkilökuntaa aivan liian vähän. Hyvinä
esimerkkeinä ovat vaikkapa siivousala ja terveydenhuolto. Näillä ja monilla muilla aloilla on aivan uudenlainen työtätekevien köyhien joukko.
Siivoojan palkka on noin seitsemän euroa tunnilta, ja kahdeksan tunnin työpäivä saattaa toisinaan olla niin kiireinen, ettei edes taukoja ehdi pitää.
Aivan oma lukunsa ovat provisiopalkalla toimivat "myynnin ammattilaiset"; heidän on mahdollista tehdä täysi työpäivä saamatta senttiäkään palkaksi.

On siis selkeästi nähtävissä kasvava eriarvoistuminen. Saavutetuista etuuksista ei ole mukavaa päästää irti, eikä monikaan haluaisi edes maksaa
veroja. Kuitenkin varmasti suurin osa ihmisistä haluaa elää rauhallisessa yhteiskunnassa, jossa ei tarvitse pelätä ryöstöjä, mellakoita tai sotia.
Miksi sitten kuljemme kohti huonompaa tulevaisuutta?