IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 03:13

Kolmaskymmeneskuudes rutattu ruutupaperi lensi kaaressa pöydän alla sijaitsevaan vaaleanvihreään roskakoriin. Tai sen viereen. Huokaisin syvällisesti, ja katselin pilvenhattaroiden leijailevan likaisen ikkunalasini takana hohtavan sinisellä taivaalla. Kirkas auringonloiste houkutteli minua jättämään kirjoituksen sikseen ja lähtemään ulos, vaikkapa kävelylle, ihan vain hetkeksi. Ajatus sai minut nousemaan narahtavalta kirjoitustuoliltani ja olin jo laskemassa kynää kädestäni, kunnes istahdin takaisin alas. Minä lupasin itselleni. Olin luvannut tehdä tämän nyt. Juuri nyt. En voinut paeta ikuisesti niitä tunteita, ne seurasivat minua silti. Minun oli kohdattava todellisuus. Kohdattava sinut, jotta voisin jatkaa elämääni eteenpäin. Ainoastaan tämä asia piti minua paikallani, ja sai oloni tuntumaan kummalliselta. Minun oli pakko saattaa tämä loppuun.
Pitelin tummanviolettia mustekynää tiukasti kädessäni. Kirjoitin paperille ensimmäiset kaksi sanaa ''Sinun silmäsi''. Huokaisin taas, mutta jatkoin kirjoittamista.

''Sinun silmäsi. En ole koskaan nähnyt mitään kauniimpaa.
Nämä 11 ja puoli vuotta ovat olleet elämäni parasta aikaa. Ja se on täysin sinun ansiotasi. Siksi tahtoisinkin kiittää sinua. Kaikesta, mitä olet tehnyt ja sanonut. Sinulla on suuri ja lämmin sydän. En ole koskaan tavannut ketään yhtä suuremmoista ihmistä. Tiesitkö sinä sen?
Ja muistathan, kun tapasimme. Oli meidän ensimmäinen koulupäivämme, ensimmäisellä luokalla. Ja minä olin kauhuissani. Muistatko, kuinka kauan itkin ikkunan luona, katsellessani kuinka isä ajoi ulos pihasta sillä punaisella volvollaan. Sinä istahdit viereeni ja nyyhkäisit. Sinun tummanruskeat, vetiset silmäsi tapittivat omiani, harmaansinisiä silmiäni. Silloin huomasin ne ensikertaa. Ja silloin sinä ensi kertaa itkit kanssani, etkä sen koommin ole koskaan jättänyt minua yksin. Kiitos siitä.

Ja kai sinä vielä muistat ne suklaaleivokset? Viidennellä luokalla, sinä paistoit ne minulle, kun olin kuumeessa. Toit ne minulle kotiin asti, suloisessa, pienessä korissa, jonka päällä oli ruudullinen liina pitämässä ne lämpiminä. Katselit innokkaasti, kun maistelin niitä. Silloin kai haaveilit kokin ammatista. Itsevarmuutta sinulta ei ainakaan puuttunut, enkä viitsinyt myöntää, että leivoksesi maistuivat harvinaisen kamalilta. Hymyilin ja nyökyttelin vain kauniisti, sillä olinhan kiitollinen, että muistit minua, vaikka leivokset olivatkin palaneita. Siispä kiitos sinulle myös siitä. Ja anteeksi.

Olen varma, että sinä muistat jokaisen hetken, jonka olemme kokeneet yhdessä. Muistanhan minäkin. Muistan jokaisen keskustelumme, jokaisen leikkimme, ja joka ikisen tappelun. Olen aina kertonut sinulle kaikki asiani, sillä et ole koskaan antanut syytä epäillä luottamustasi. Se onkin varmasti yksi niistä syistä, jonka vuoksi pidinkin sinusta niin paljon. Sinä osasit myös lohduttaa minua, kun tunsin surua. Ja kun minä tein jotakin huvittavaa ja nolostuin, et koskaan nauranut minulle, vaan sinä nauroit minun kanssani. Sinun lähelläsi oli niin helppo elää ja olla onnellinen.
On kuitenkin yksi asia, jota en ole koskaan kertonut sinulle. Yksi pienenpieni asia, jonka varmasti haluaisit kuulla. Siksi minä kerronkin sen sinulle nyt. Tätä tunnetta en kykene selittäämään edes helpoimmallakaan tavalla. Minussa kihelmöi, ja polttelee aina, kun ajattelen sinua, sillä sinä olet uskomattomin poika, kenet olen koskaan tavannut. Olet säteillyt tätä tunnetta minuun jo pidemmän aikaa, mutten silti koskaan ole siitä sinulle maininnut. Siksi sinun olisi ehkä aika tietää, miltä minusta oikesti tuntuu. Minä välitän sinusta. Hyvin, hyvin paljon. En koskaan voisi satuttaa sinua, sillä sinä olet minulle rakkainta maailmassa. Minä en koskaan löydä ketään kaltaistasi, sinä olet niin ainutlaatuinen. Joten.. Minä rakastan sinua. Olet aina sydämessäni. Joka ikinen päivä, ja joka ikinen yö, ikuisesti. Minä rakastan sinua.''

Vedin tummansinisen farkkutakin ylleni, ja taittelin kirjeen. Sujautin sen nopeasti kuoreen, ja laitoin taskuuni. Astelin ulos kirkkauteen. Aurinko loisti suoraan kasvoihini ja tunsin oloni helpottuneen. Enää tarvitsisi vain viedä kirje haudallesi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.