IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

tiistai :3Tiistai 23.09.2014 15:41

tiistai päivä lähtenyt hyvin käyntiin. kahvin keittoa aamulla ja katsoin lemmen viemää uusinnan. kävin äsken kaupassa. ulkona on kivan viilee. laitoin jo hatun päähän. oli aika kylmä tuuli. keitin äsken teetä ja nyt päivitän blogia. jaksoin mennä eilenä salille. yhdessä vaiheessa tuntui että ruoka nousee ylös. tein tällä kertaa kevyesti. oli vähän heikko olo. mutta. ruoka on tänään taas maistunut. eikä ole oksettanut.
pesen tällä hetkellä pyykkiä. iltapäivällä olisi taas sähly ja kaveri tulee taas illalla katsomaan lemmen viemää mun luokse, skypetystä pikaystävän kanssa, ja sitten menen parhaan kaverin luokse katsomaan telkkua. kohta voisi katsoa big brotherin ja iholla.
kerkeää hyvin katsoa ennen sählyä. fiilis on hyvä tällä hetkellä.
eilenä taas itkin. mutta se helpotti oloa. johtui menkoista.
menkat alkaa olla kohta ohitse. jes. olen sitten taas oma itseni.
voisi kohta siivota vähän kämppää. keittiö ainakin. kahvin puruja joka puolella. laskuja pitää tänään myös maksaa. voisin tehdä sen kun olen kirjoittanut tämän blogin. huomenna on tosi vauhdikas päivä. saa nähdä pystynkö kirjoittaa ollenkaan blogia. huomenna on kokki ryhmä aamulla, mä tapaan yhden naisen jonka kanssa suunnittelen tulevaisuutta. ohjaaja tulee mukaan siihen, sitten meillä on huomenna joku syys retki, ja illalla kuntosalille. huhhuh.
mutta no. kyllä mä selviän huomisesta. torstania ei ole onneksi sitten kauheasti ohjelmaa. lähden ehkä viikonloppuna lomille. pitää katsoa. jos alan väsymään tai tulee huonoja oloja niin olen sitten täällä karissimossa. saa nähdä miten tää viikko menee. päivä kerrallaan. eilenä kun olin kuntosalilla niin sinne oli tullut uusi muutama laite. oli ihan hyviä. ja teki kyllä hyvää lihaksille.
en eilenä jaksanut lähteä lenkille. voimat oli vähissä. mutta tänään sain ulkoiltua kun kävin kaupassa. kävin seppälässäkin pyörähtämässä. mutta en nyt tällä kertaa löytänyt mitään kivaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.