IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

uudet anime sarjat :3Torstai 09.07.2015 07:34

se on torstai. huomenna on perjantai. en vielä tiedä lähdenkö lomille. se selviää huomenna. eilenä oli ihan mukava päivä. paja tunnilla oltiin yhdessä ilmais konsertissa. raaka aine niminen bändi soitti.
oli ihan ok musaa. meidän ei tarvinut olla koko aikaa siellä.
parhaan kaverin kanssa kuuntelin sitä. sen jälkeen menin käymään apteekissa. hain leponexit ja e-pillerit. e-pillereihin meni se 41 euroo.
mutta nyt mulla on sitten niitä taas kolmeksi kuukaudeksi. ei tarvi ihan heti hakea. eilenä lueskelin taas mangaa tabletilla. ja aloin katsomaan uusia anime sarjoja mitä on tullut. löysin muutaman hyvän mitä alan sitten seuraamaan. tänään on psykologi. kello yksi.
toivon todella että ei sataisi vettä ja eikä ole ukkosta kun kävelen sinne.
no sen näkee sitten millainen ilma on. tänään on myös toiminta tunti. en tiedä että mitä tehdään mutta kyllä sekin sitten selviää.
on jonkin verran ohjelmaa tänään. ja tänään on siivous päivä. alan kohta siivoamaan kun olen eka kirjoittanut tämän blogin. pitää taas tiskata. mulla on kiva tiski vuori.
olo ja fiilis on ihan hyvä. nukuin hyvin viime yön. nukahdin eilenä heti yhdeksän aikaan. olin taas parhaan kaverin luona illalla.
skypetin myös poikaystävän kanssa. nyt pystyttiin juttelemaan kunnolla. parina viime päivänä ei keretty oikeen juttelemaan koska poikaystävällä oli muita menoja. en mennyt eilenä illalla lenkille koska satoi vettä. enkä varmaan mene tänään. tulee nyt lenkki heitettyä kun menee sinne psykologin luokse. tapaan nyt sen viimeisen kerran ennen kun vaihtuu uusi. täytyy toivottaa sille hyvät jatkot. sitten mulle tulee se uusi psykologi.
onneksi käyn psykologilla vaan kerran kuussa. menee onneksi nyt ihan hyvin niin ei ole tarvinut käydä useammin.
aijon olla positiivinen tänään. nauttia päivästä. paisti jos ukkonen tulee niin siitä en tykkää yhtään. ruoka on maistunut edelleen. eilenä meillä oli kalaa ruokana ja makkara keittoa. oli ihan hyvää.
saa nähdä mitä on tänään ruokana.
mutta. nyt on ainakin taas lääkkeitä joksikin ajaksi.
pitää tänään taas katsoa tabletilla noita uusia manga sarjoja mitä voisi lukea. löysin eilenä pari uutta sarjaa.
tänään voisi taas lukea. kun on nyt aikaa ihan kivasti.
pitäisi katsoa noista vanhoista anime lehdistä että löytyisikö niistä jotain mielenkiintoisia sarjoja. mitkä etsin sitten tuolla tabletilla.
huomasin että mulle on kertynyt aika kiva anime lehti kasa.
olen kerännyt sitä lehteä ihan alusta alkaen.
olen harrastanut animea ja mangaa jo 13 vuotta. ensimmäinen manga kirja oli ranma 1 osa. siitä se harrastus sitten lähti.
manga kirjoja on kertynyt aika kivasti. nyt sain kerättyä kaikki mirai nikki mangat mitkä tuli suomeksi.
haluaisin alkaa taas keräämään mangaa oikeen kunnolla. nyt on ollut vähän taukoa tuosta keräilystä. mutta siitä olen tyytyväinen että sain kerättyä kaikki ranma mangat ja dragon ball mangat.
siinä meni muutama vuosi kun sai ne kaikki ostettua.
ja ostelin myös siinä samalla muita sarjoja. katson animet nykyään tuolta anime ultimasta. sieltä on aika hyvä katsoa.
uudet anime sarjat mitä aloin nyt katsomaan ovat: "jitsu wa watashi wa", "Monster musume no iru nichijou","sore ga seiyuu". ne vaikutti ihan mielenkiintoisilta. varmaan löydän vielä lisää sarjoja mitä alan katsomaan. nyt olen taas innostunut katsomaan animea :)
katson varmaan tänään taas jotakin. ja käyn katsomassa onko anime ultimaan tullut taas lisää uusia sarjoja. huomasin että uusin ore monogatari jakso on tullut. se pitää katsoa.
se on yksi mun lempi animeista. onneksi se sarja jatkuu vielä jonkin aikaa. niitä jaksoja tulee noin 24 vai olikohan se 25 jaksoa. mutta. kumminkin. alkaa olla taas nälkä. aamupala on tuossa tunnin päästä.
kerkeää hyvin siivoamaan. aloitan kohta. tiskaan ensin ja sitten alan imuroimaan. vessakin pitää pestä. mun keittiön pöytä on aika siisti.
pölytkin pitää pyyhkiä. ohjaajat tulee katsomaan myöhemmin aina että miten olen siivonnut ja meneekö se läpi.
parhaani yritän siivota. sitten ei tarvi siivota viikkoon taas.
join äsken ison kupin mustaa kahvia. olen hereillä.
kahvia on vielä jonkin verran jäljellä. ei vielä lopu.
teetä pitää juoda taas tässä myöhemmin aamulla. pitää laittaa musaa soimaan kun alan siivoamaan. kivempi siivota.
mutta ihan ok päivä tänään. toivon ettei ukkonen tule.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.