IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Maanantai. :)Maanantai 30.05.2016 07:37

Nyt alkaa taas ihan uusi viikko. Hyvällä mielellä. Aamu on lähtenyt tosi hyvin käyntiin. Mä heräsin tuossa puoli seitsemältä: ja join äsken aamu kahvit. Nyt on virtaa. Tänään on taas jonkin verran ohjelmaa.
Kokki ryhmä on taas meillä tänään taas. Mä olen tällä kertaa pääkokki. Ja pää ruoka minkä tällä kertaa teen on nuudeli possu pata.
En ole koskaan tehnyt tuota ruokaa mutta katsotaan mitä siitä syntyy.
Onneksi on ohjeet ja ohjaaja jos tarvitsee jossakin asiassa apua.
Paras kaverin on myös samassa ryhmässä. Aina on todella mukavaa tehdä sen kanssa ruokaa. Kohta tää ryhmä jää kesä tauolle ja jatkuu sitten taas syksyllä. Varmaan mä ja paras kaveri päästään taas samaan kokki ryhmään. Ompelu ryhmäkin on iltapäivällä ja aijon aloittaa tekemään uutta kaula huvia taas. Mun pitäisi käydä tokmannilla ostamassa vaan ne langat. Niiden ei pitäisi olla kauhean kalliita.
Illalla taas salille kaverin kanssa. Jos nyt jaksaisi taas hikoilla siellä salilla oikeen kunnolla. Tekee varmasti hyvää.
Ja mukavaa kun kaveri lähtee mukaan sinne. Me lähetään salille tuossa vähän ennen viittä. Kerkiää hyvin ennen sitä syömään päivällisen.
Meillä on puuro päivä tänään. Meillä on joka maanantai puuro päivä.
Päivällisellä on puuroa. Meillä on joka kerta aina erilaista puuroa.
Mä rakastan puuroa ja mä itse asiassa syön joka päivä lautasellisen puuroa. Tekee mahalle tosi hyvää. Nalle puuro on mun lempi puuro.
Se on halpaa ja hyvää. Kokki ryhmän jälkeen mun pitää käydä kaupassa taas. No hyvin on aikaa ennen ompelu ryhmää.
Eilinen päivä oli ihanan rento. Ei ollut kiire yhtään mihinkään.
Mä kävin eilenä jopa tokmannilla pyörimässä. Mä olin jotain puolitoista tuntia pyörimässä siellä. Ja mä sorruin shoppailemaan.
Mä ostin turkoosin topin mikä maksoi vaan 7 euroa. ja sitten semmoiset kevyet kesä housut ja ne maksoi 25 euroa. Sitten niiden lisäksi ostin ponnareita ja höyliä. Ai niin ja uuden aikuisten värityskirjan. No tällä viikolla tulee onneksi lisää rahaa.
Ei se nyt ole vaarallista jos sorruin eilenä vähän shoppailemaan.
Nyt on kesä vaatteita taas. Mun mielestä tokmannilla myydään ihan kivoja vaatteita. Ja jotkut on halpoja.
Ja itse asiassa ihan hyvännäköisiä. Aina kun shoppailen vaatteita niin hinnalla ei ole mitään väliä pää asia on että näyttää hyvältä.
Ja tykään ostella aina mahdollisimman halpoja vaatteita.
Jos tekee jotain löytöjä jostain liikkeestä havlalla.
Mä olen jo päättänyt mikä mun desucon tapahtuma reissu bujdetti on. Ainakin 160 euroa. 100 euroa shoppailuun ja 60 euroa ruokiin ja bussi matkoihin. Jos jää hiluja niin shoppailen niillä.
Kyllä 100 eurolla saa vaikka mitä shoppailtua siellä desuconissa.
Enää alle pari viikkoa! Olen jo nyt aivan innoissani.
Ja varmaan mun kaveri myös.
Eilenä taas katselin suurimman osan päivästä taas tablettia.
Katsoin Gossip girliä ja Gleetä. Tänään jatkuu taas katsominen.
Tänään tulee taas salkkarit varmaan. Pitää tarkistaa kohta netistä tuleeko. Lemmen viemää en näe illalla koska olen salilla.
Huomenna illalla näen vasta taas lemmen viemää.
Kaveri tulee huomenna taas mun luokse katsomaan.
Mä toivon kovasti että tää viikko menisi mahdollisimman mukavasti.
Ettei tulisi taas noita harhoja tai ahdistusta.
Mutta katsotaa mitä tämä viikko tuo sitten tullessaan. Elän taas hetken ja päivän kerrallaan. Koitan tehdä mukavia asioita tällä viikolla ja saada ajatuksia jotenkin muualle tuosta ahdistuksesta.
Onneksi on kaverit joiden kanssa voin puhua ihan mistä tahansa.
Koitan löytää keinoja millä ei tuo ahdistus ei sitten tulisi helposti.
Mutta. varaudun myös siihen jos joutuu syömään taas rauhottavia.
Mutta. Nyt aijon keskittyä vaan tähän päivään. Varmasti mukava päivä tulossa tänään. Positiivinen asenne vaan kehiin niin kyllä mä selviän. Mulla on pieni vaate kriisi päällä taas.
Ajattelin laittaa tuon mun uuden topin varmaan. Ja sitten laitan noi mun toiset mustat kesä housut mitkä ostin jokin aikaa sitten tuolta seppälästä. Mun pitää laittaa taas aurinko rasvaa tänään.
On tulossa aika lämmin päivä tänään taas. No on tää parempi kun joku vesi sade. Kiva sitten kävellä kaupasta takaisin tänne.
Huomenna menen taas klubitalolle aamulla. Aijon ottaa taas värityskirjan mukaan ja väritellä siellä ajan kuluksi.
Saan silleen ajan aika hyvin kulumaan siellä.
Huomenna on sitten taas nuo ulko liikunnat. Mennään lenkille kavereiden kanssa. Tänään pitää taas jakaa lääkkeet dosettiin.
Mun pitää hakea lisää sitä leponexia. Koitan viimeistään tämän viikon perjantaina hakea kun olen ensin käynyt verikokeissa torstaina. Sitten saan sitä lääkettä varmasti. Tälle viikolle mun muistaakseen pitäisi riittää noi leponexit. No sen näkee sitten kun jakaa ne. Ja ohjaajat tarkistaa taas että olenko jakanut oikein ne lääkkeet. Löysin taas uutta musiikkia youtubesta.
Pakko kohta kuunnella kohta niitä biisejä mitä löysin.
Alan heti kuuntelemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Ja alan kohta taas tiskaamaan. Niin kuin joka aamu.
Animea tuli eilenä katsottua ainakin kolme tuntia putkeen.
katselin noita uusia jaksoja mitä oli tullut noista animeista.
Nyt pysyn jotenkin kärryillä niissä sarjoissa ja odotan että uudet jaksot tulee taas niistä. Seuraan aika monta sarjaa tällä hetkellä.
Nyt on tullut taas hyviä anime sarjoja mitä seurata.
Aamupala on taas noin tunnin päästä.
Syön sitten ruisleipää taas. Niin aamun ajan pysyy tuo nälkä poissa.
Pyykkiä mun ei tarvitse vieläkään pestä. Pesen tuossa loppu viikosta varmaan. Jos jaksan vaan.
Huomasin että uusia alusvaatteita pitäisi ostaa taas.
Ostan niitä sitten tuossa heinäkuussa vaikka.
Sitten kun vähän rahaa taas. Uudet rintaliivit voisi ostaa siinä samalla. Mä en tällä hetkellä tarvitse uusia rintaliivejä mutta sitten uudet voisi vähän piristää. ostan jotkut todella seksikkäät rintaliivit.
Niihin rintaliiveihin saa mennä se 20 euroa vaikka. Ellei löydä sitten jotain halvempaa. Mutta. Katsotaan sitä sitten heinäkuussa.
Puhuttiin eilenä kaverin kanssa siitä shoppailu reissusta.
Että heinäkuussa mentäisiin kunnolla shoppailemaan.
Se on nyt suunnitteilla. Se on paljon kivempi shoppailla kavereiden kanssa kun taas yksin. Mutta katsotaan.
Kunhan nyt selvitään ensin kesäkuusta.
Tuntuu jo nyt että olisi kesäkuu. Kesä on kunnolla alkanut.
Se on ihan hyvä vaan. Se on paljon mukavampaa pitää kevyitä vaatteita. Ja farkkuja ei tarvitse onneksi pitää. Mä olen rakastunut näihin mun uusiin kesä housuihin. Tuntuu ettei ole housuja ollenkaan jalassa. Nää on ihanan kevyet ja nää ei purista yhtään.
Ja nää venyy onneksi. Ihan parhaat housut ikinä.
Ajattelin sitten vasta kesän lopulla katsoa noita farkkuja.
Jos ostaisi vasta sitten uudet farkut.
Nyt mä aijon vaan keskittyä kesä vaatteisiin.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan. Ja laittamaan sitä aurinko rasvaa.
Onneksi mulla on taas aurinko rasvaa. Nyt sen ei pitäisi ihan heti loppua. Mulla on ainakin sitä yksi purkki vielä.
Katsotaan mihin asti se sitten riittää. Toivon että riittää tuonne heinäkuuhun asti. Mutta jos loppuu ennen sitä niin sitten pitää ostaa vaan lisää. Onneksi talvella tai syksyllä joudu laittamaan aurinko rasvaa. Vaan kesällä onneksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.