IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Poikaystävän luokse. :)Perjantai 30.09.2016 07:51

Nyt se viikonloppu koitti. Olen lähdössä lomille.
poikaystävän luokse. Ihanaa päästä viettämään laatu aikaa sen kanssa.
Mä lähden vasta tuossa illalla kun poikaystävä pääsee töistä niin sitten sen hakee mut. Käydään kaupan kautta ja subwayssa hakemassa subit. Mä tarjoan ne tällä kertaa.
Eilenä olo ihan mukava päivä. Olin siellä kurssilla.
Me taas keskusteltiin miten hallita ahdistusta.
Aika hyviä neuvoja oli siellä ja kuultiin taas muiden kokemuksia.
Päästiin sieltä vähän aikaisemmin pois.
Saatiin taas koti tehtäviä mitä meidän pitää sitten kokeilla ja harjoitella.
Meillä on taas ensi viikolla se kurssi, mutta kahden viikon päästä sitä ei ole. Niillä kurssin ohjaajilla on jotain muuta silloin niin ne ei pysty silloin pitämään sitä kurssi kertaa.
Ja joulukuun alussa oli yksi kerta myös peruutettu.
Mutta muuten sen kurssi sitten on joka viikko keskiviikkoisin.
Hyvä fiilis tällä hetkellä. Olen innoisani viikonlopusta ja että näkee taas poikaystävää. Ikävä on ollut kova.
Alan tässä pikku hiljaa pakkaamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua.
Kävin eilenä lenkillä päivällisen jälkeen. Vähän tihutti vettä ja mulla oli sateenvarjo mukana. Se lenkki teki tosi hyvää.
Tuli hyvä olo taas sen jälkeen.
Olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää.
Menin sen luokse kun tulin lenkiltä.
Kävin myös tokmannilla eilenä pyörimässä. En ostanut mitään.
Mä en jaksanut olla koko aikaa koneella tai katsoa tabletilla jotain niin ajattelin mennä vaan tokmannille pyörimään.
Tänään saa syödä suklaata. Olen koko viikon odottanut.
En vaan vielä tiedä mitä suklaata söisin.
No se selviää kun käy kaupassa.
Mulla oli eilenä punnitus. Paino oli hitusen noussut. Mutta ei pahasti. Olen silti edelleen normaalipainoinen.
Mua ei onneksi kauheasti haittaa tää paino.
Olen nyt semmoinen kuin olen.
Meillä on tänään aamulla taas naistenryhmä. Kuulin että teemme jotain kukka asetelmia.
No siinä se aamu menee kivasti taas.
On jotain tekemistä. Ja mä näen kaverit vielä ennen kun lähden lomille. Olen varmaan taas koneella tänään enimmäkseen koska odotan iltaa että pääsee lähtemään.
Päivä kuluu tänään taas todella hitaasti kun odottaa iltaa.
Mutta kyllä se ilta sieltä tulee ja pääsee lähtemään.
Kohta alan popittaa vähä musiikkia. Tulee hyvä perjantai fiilis päälle.
Kämppä pitää sitten taas laittaa kuntoon ennen lähtöä.
Eli pitää ainakin tiskata ja pedata sänky.
Mulla on taas vaatekriisi päällä että mitä mä pistän päälle nyt tänään. Ja laitanko korkokengät jalkaan.
No tässä on koko päivä aikaa vielä miettiä.
Pakkaan ihan viimeiseksi tabletin ja kannettavan.
Katson varmaan taas tabletilla jotain tänään.
Eilenä katsoin muutaman jakson taas frendit sarjaa. Se on vaan niin paras. Aijon katsoa sitä taas viikonloppuna.
Eilenä mä join ainakin neljä kuppia teetä ja pari kuppia kahvia.
Aina kun tuli hyvä hetki niin olin silleen että nyt keitän teetä.
Aijon naistenryhmässä taas juoda kahvia.
Viikonloppuna en varmaan juo kahvia. Juon teetä.
Onneksi poikaystävällä on vedenkeitin.
Pystyy keittämään. Varmaan saunotaan taas viikonloppuna.
Ihanaa päästä saunaan. sauna on ihan paras.
Mä rakastan sanunoa. Mä voisin saunoa joka päivä.
Se on vaan niin rentouttavaa.
Eli pitää muistaa pakata saunakamat mukaan.
Mä sain eilenä pestyä kaikki pyykit. Lakanat ja muut vaatteet.
Nyt ei tarvitse noin viikkoon pestä mitään.
Mä en kerkeä varmaan alku viikosta taas pesemään mitään.
Ensi viikko mulla ihan täynnä kaikkea.
No onneksi pystyn elämään hetken ja päivän kerrallaan. Niin sitten se ei tunnu niin pahalta. Mä selvisin tämänkin viikon kun tein silleen.
Niin kyllä sitä selviää.
Onneksi mä pääsen nyt poikaystävän luokse rentotumaan viikonlopuksi. Keräilen voimia ensi viikkoa varten.
Meillä on ensi viikolla pari sähly peliä.
Tiistaina ja torstaina.
Harjoitellaan ennen sitä sähly turnausta mikä on ensi kuussa.
Pitää nyt kuntoilla paljon myös niin jaksaa sitten pelata.
Kunnon pitää olla hyvä kun juoksee siellä kentällä.
Onneksi mä lenkkeilen ja käyn salilla.
Kunto on hyvässä kunnossa. Mulla on nyt tällä hetkellä aika hyvä kunto. Ja mä osaan hengittää oikein kun syke nousee.
Ensi viikolla sitten taas salille maanantaina ja keskiviikkona.
Aamupala on taas noin tunnin päästä.
Vielä ei ole kiire. Naistenryhmä alkaa siinä kymmeneltä vasta. Ja kestää noin tunnin.
Teetä ajattelin juoda sitten vasta lounaan jälkeen.
Kahvia juon nyt vaan aamulla.
En vielä tiedä minkä laukun otan käyttöön tänään.
No tässä on aikaa miettiä sitäkin.
Kiva kriisi päällä kun ei tiedä mitä ottaa käyttöön ja mitä pistää päälle. Viime päivinä se ei ollut vaikeaa. Nyt se on taas.
Alkaa olla nälkä. No kohta on aamupala.
Ensi viikolla tulee taas rahaa.
Pääsee maksamaan laskuja. Mulle on tullut taas yksi lasku.
Mutta nyt mä päätin etten aijo shoppailla mitään ensi kuussa. Vaan aijon taas säästää. Ruokaan ja laskuihin saa mennä taas se raha.
En onneksi tarvitse yhtään mitään. Mulla on kaikkea ja niillä mä pärjään ihan hyvin.
Raha asiat on sitten hetken taas tasapainossa.
Ja siitä tulee hyvä tunne kun tietää että rahaa on tarpeeksi eikä se lopu. Ja sen olen huomannut ja tajunnut että rahaa on hyvä olla kun lähtee vaikka lomille. Niin on ruokaan sitä rahaa.
Että saa sitten syötyä viikonloppuna.
Ja käydä vaikka hakemassa pizzat tai subit.
En vieläkään tiedä minkä subin söisin tänään.
No se selviää kyllä. Mä aijon ottaa sen 15 senttisen subin taas. Sen mä jaksan syödä.
Poikaystävä varmaan ottaa sen 30 senttisen taas.
Ottaa jos haluaa.
Saa nähdä ostaako poikaystävä mulle taas suklaata.
Nyt se ei ole ostanut vähään aikaan mulle.
No tänään sekin selviää.
Mä ehkä ostan fazerin suklaata ainakin.
Sitä en ole syönyt taas pitkään aikaan. Nyt olen viime aikoina syönyt panda suklaata.
Nyt voisi olla fazerin vuoro.
Aijon huomenna nukkua niin pitkään kun vaan pystyy.
Eli nukun varmaan sinne kahteentoista asti.
Sitten varmaan nukun päikkäreitä myös vähän väliä.
Poiaksytävän luona on ihanaa aina nukkua. Ja poikaystävä antaa mun nukkua aina. Se ei häiritse sitä yhtään.
Sanonut vaan nuku jos siltä tuntuu.
Saan sitten taas levättyä siinä samalla.
Mutta sitten kun arki alkaa niin pitää herätä joka aamu aikaisin.
Nyt mä heräsin tänään siinä vähän ennen seitsemää.
Join taas aamukahvit.
Ennen kun aloin kirjoittamaan blogia.
Voi taas olla että viikonloppuna en kirjoita blogia. Mutta heti maanantaina alan sitten taas kirjoittaa.
Alkaa se aamu rutiini sitten taas.
Viikonlopun otan nyt vaan rennosti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.