IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Klubitalolle taas.Tiistai 17.01.2017 07:18

Nyt tällä kertaa en kerkiä kirjoittamaan kauhean pitkää blogia.
Mun pitää olla jo bussipysäkillä kahdeksan jälkeen koska olen menossa tänään klubitalolle. Mun piti herätä tänään jo puoli kuusi mutta en jasanut nousta ylös.
Heräsin sitten vähän ennen seitsemää.
Aamukahvit onneksi kerkesin juomaan. Kohta puen päälle.
Ja laittamaan laukun valmiiksi.
Olin eilen töissä ja oli tekemistä. Laittelin ruuveja pusseihin.
Työpäivän jälkeen kävin apteekissa hakemassa lääkkeitä.
Leponexia ja masennuslääkettä.
Nyt on taas sen verran lääkkeitä ettei ihan heti tarvitse hakea.
Kävin kaupassakin.
Oltiin salilla eilen kaverin kanssa. Hyvä tunti oli hiki tuli.
Loppu illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja uusi päivä.
Menin nukkumaan tuossa yhdekäsältä.
Nukahdin heti kun pääsi sänkyyn.
Sähly on taas tänään iltapäivällä. Pääsee pelaamaan.
Se alkaa kolmelta ja me pelataan se puolisen tuntia.
Hiki kerkiää tulla siinä ajassa.
Kohta syön tuon puuron. Pitää nälän hyvin poissa aamupäivän.
Saa nähdä mitä pääsen tänään tekemään tuolla klubitalon keittiössä.
Mitähän ruokaa meillä on.
Se selviää kun pääsee sinne.
Kun tulin eilen töistä olin niin väsynyt että piti nukkua päiväunet.
Nukuin sen tunnin tuossa mun sohvalla.
Eilen töissä mulla oli vähän väsynyt fiilis. Meinasin sielläkin nukahtaa. Mutta pysyin hereillä.
Ai niin pitää muistaa ottaa käteistä mukaan klubitalolle niin saa maksettua sen ruoan mikä maksaa sen kolmisen euroa.
Otan rauhottavan mukaan taas tuonne klubitalolle.
Eilen töissä jouduin ottamaan sen rauhottavan.
Oli aamulla huono olo niin otin sen sitten hyvin jaksoin sen avulla työpäivän loppuun.
Eikä enää ahdistanut kun oli ottanut sen.
Mutta. Nyt keitän sen puuron että kerkiää syömään ennen lähtöä.
Koitan sitten huomenna kirjoittaa vähän pitemmän blogin.
Ja huomenna mä yritän herätä jo siinä kuuden aikoihin.
En kyllä ymmärrä miten on nyt jotenkin vaikeaa herätä.
No onneksi en sentään nuku pommiin.
Se olisi vielä pahempi.
Mutta. Mä kerkiän tiskaamaan ennen lähtöä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.