IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Melkein kilo suklaata.Torstai 26.01.2017 08:26

Nyt on synttärit sitten vietetty. Voin sanoa että sain kavereilta ja poikaystävältä paljon suklaata. Mulla on varmaan kilo suklaata.
Poikaystävä oli ostanut mulle kolme levyllistä suklaata.
Tein synttärikakun meidän kokin kanssa. Se oli mansikka kakku.
Minkä välissä oli mansikka hilloa ja kermavaahtoa. Vitsit se oli hyvää.
Syötiin sitä muiden asukkaiden kanssa iltapalalla.
Ne tykkäsivät mun tekemästä kakusta.
Eilen olin muutenkin loistava päivä.
Käytiin pajatunnilla luhta myymälässä ja kahvilla.
Mä tein tosi hyvän löydön sieltä luhta myymälässä.
Siellä oli yksi neulepaita minkä ostin. Se maksoi vaan vähän yli 20 euroa ja sen oikea hinta oli 70 euroa.
Se oli alennuksessa se neule. Sovitin sitä niin hyvin istui päällä ja päätin ostaa sen. Ajattelin että se on hyvä syntymäpäivä lahja itselle.
Paras kaveri löysi myös vaikka mitä sieltä.
Kun oltiin shoppailtu niin mentiin kahville. Ohjaajat tarjosi meille kahvit ja pullat.
Oli tosi hyvää pullaa. Se oli ihan tuoretta kun söin.
Sitten kun tultiin takaisin niin aloin tekemään sitä kakkua.
Mä sain ohjaajilta lahjaksi ihanan pinkin paksun viltin.
Hajuvettä ja suklaata.
Ihana lahja. Poikaystäväkin kävi eilen illalla onnittelemassa mua ja toi ne suklaat.
Täydellinen päivä. Nyt mä olen 27 vuotias.
Tuntuu vaan ihan siltä että olisin hetki sitten täyttänyt 18.
Nää vuodet on menneet hurjaa vauhtia.
Tänään on ohjelmassa siivoamista koska on siivous päivä. Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua eka.
Hyvin kerkiää kirjoitaa loppuun. Aamupalakin on vasta tuossa puolen tunnin päästä. Mun piti herätä jo paljon aikaisemmin taas tänään mutta en pystynyt.
Nyt olen juonut vahvat aamukahvit niin olen nyt täysin hereillä.
Meillä on taas kokkiryhmä iltapäivällä.
Ei ole mitään tietoa että mitä ruokaa teemme tällä kertaa.
Viimeksi en ollut kokkiryhmässä kun oli huono olo.
Mutta nyt jaksaa taas.
Hyvä fiilis tällä hetkellä. Odotan innolla desuconia.
Sinne me mennään kaverin kanssa. Käyn varmaan huomenna nostamassa pankkiautomaatilta loput rahat.
On sitten rahaa viikonloppua varten.
Ihanaa kun ei ole nyt kauheita pakkasia.
Tarkenee viikonlopun kävellä sinne sibeliustalolle.
Kivaa mennä syömään heseen pitkästä aikaan.
En ole aikoihin käynyt hesessä syömässä.
Kun ollaan syöty maha täyteen niin jaksetaan.
Me mennään tuonne sokoksen heseen syömään.
Se on hyvä kun on keskustassa.
Tosi lähellä kun tullaan bussista ulos.
Aijon ottaa sinne desuconiin mukaan varmuuden vuoksi sen rauhottavan. Jos vaikka iskee huono olo.
Sitä ei voi tietää niin hyvä että rauhottava on mukana.
kaverikin varmaan aikoo ottaa omat rauhottavat myös mukaan.
Mutta. Kyllä me selvitään kaverin kanssa. Meillä on toisemme.
Laitan siivous musaa soimaan kun alan siivoamaan.
Ai niin mun pitää pestä pyykkiä. Alan ihan kohta pesemään.
Pesukone on varmasti vapaa.
Saa nekin hoidettua tässä aamun aikana.
Sitten ei taas tarvitse hetkeen pestä pyykkiä.
Olin salilla eilen. Kaveri ei tullut mukaan koska sillä oli vähän huono olo. Hyvä sali treeni oli.
Hiki tuli pintaan ja sai vähän purettua jännitystä siellä.
Toi kuntosali on vaan niin paras.
Suosittelen kokeilemaan.
Hyvä olo tulee aina sen jälkeen.
Aijon tänään mennä taas illalla lenkille.
Lemmen viemän jälkeen. Ai niin me katsotaan taas kaverin kanssa lemmen viemää tänään.
Aijon kävellä sen puolen tunnin lenkin taas.
Tekee vaan hyvää.
Nyt mä alan olemaan vähän paremassa kunnossa kun pari viikkoa sitten. Mä olin silloin vaan niin väsynyt.
Ja se kesti vaan onneksi sen viikon.
Ettei sen enempää. Mutta nyt on taas virtaa ja jaksaa.
Välillä sitä ei aina jaksa. Silloin vaan pitää pysähtyä ja levätä.
Niin mä teen aina.
Jos on tosi rankkaa. Mutta nyt kun kevät tulee niin olen aina silloin paljon pirteämpi.
Se on hyvä kun alkaa tulla enemmän valoa eikä ole pimeää.
Aurinko paistaa.
Sieltä se kesäkin sitten tulee pikku hiljaa.
Tää alku vuosi on alkanut hyvin.
Ja nyt ei tarvitse stressata raha asioita kun kela on myöntänyt mulle rahaa tälle vuodelle.
Raha asiat on hyvässä kunnossa.
Pystyy elämään.
Aijon laittaa tänään päälle sen mun uuden neulepaidan.
Mä näytin sen poikaystävällekkin niin se sanoi että se on joku mummo paita. Kohteliasta!
Se oli vaan vitsi.
Meillä on paljon huumoria meidän parisuhteessa.
Se on vaan hyvä asia. Ei kaikkea kannata ottaa niin vakavasti.
Huumoria pitää olla elämässä ja pitää nauraa paljon.
Mä nauran melkein koko ajan.
Ja jos olen vaikka tosi väsynyt niin silloinkin mua naurattaa melkein kaikki.
Parhaan kaverin kanssa nauretaan aina kun katsotaan salkkareita jos siinä tapahtuu jotain hauskaa.
Mä sain parhaalta kaverilta lahjaksi hienon coca cola pyyhkeen ja suklaata.
Nyt mulla on uusi pyyhe.
Otan sen tänään käyttöön kun käyn suihkussa.
Eilen oli niin vauhdikas päivä etten kerennyt käydä edes suihkussa.
Menen todellakin tänään suihkuun.
Lenkin jälkeen. Ja olen siellä suhkussa pitkään.
Mutta. Mukava päivä tulossa taas tänään.
Nyt mä kerään noi pyykit muovikasseihin ja vien pyykkituvalle.
Kohta on aamupala.
Aamupalan jälkeen alan siivoamaan.
Aloitan imuroimalla.
Siinä siivotessa menee se noin puolisen tuntia.
No sitten on ihan kiva kun kämppä on taas siisti.
Hetken ajan.
Teetä ajattelin keittää sitten vasta kun olen siivonnut.
Huomenna on naistenryhmä taas aamulla. Saa nähdä mitä tehdään.
Paras kaveri lähtee lomille taas.
No me taas viestitellään viikonloppuna.
Ja näemme sitten taas sunnuntai iltana.
Uskon että viikonloppu menee aika äkkiä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.