IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Vanhempien luokse.Perjantai 10.11.2017 07:19

Viikonloppu alkaa taas. Nyt olen menossa vanhempien luokse viettämään viikonloppua. En ole aikoihin käynyt kotona.
Nyt ajattelin mennä. Ne tulee hakemaan mut joskus kahden aikoihin. Pitää kohta jatkaa pakkaamista. En ole vielä pakannut kaikkea.
Tulen sitten sunnuntaina takaisin.
Poikaystäväkin lähtee sen yhden kaverin luokse viikonlopuksi.
Soitellaan sitten taas toinen toiselle.
Eilen oli aika kiva päivä. Sain siivottua ja nukuin melkein tunnin päikkärit aamupäivällä. Kokkiryhmä oli iltapäivällä. Mä tein semmoista mustikkajälkkäriä.
Vitsit se oli hyvää. Syötiin se kaikki mitä oli. Ei mennyt hukkaan.
Ensi kerralla mä olen pääkokki kokkirymässä ja aijon tehdä kanacurry ruokaa. Ei olla kokkiryhmässä pitkästä aikaan syöty kanaa.
Kaveri tekee ensi kerralla jälkiruoaksi mutakakkua. Jäätelön kanssa. Kunnon herkut taas parin viikon päästä.
Tänään on taas naistenryhmä aamulla. Ei mitään tietoa että mitä me tehdään. Toivottavasti jotain kivaa.
Näen kaverit vielä siinä ryhmässä ennen kun lähden lomille.
Muutenkin mulla on ollut nyt viime päivinä aika hyvä olo.
Ei ole ahdistanut tai ollut harhoja.
Uskon että tää viikonloppu menee ihan hyvin kotona ettei se huono olo siellä sitten iske.
Aijon nyt vaan rentoutua.
Eilen jouduin katsomaan salkkarit yksin. Parhaalla kaverilla oli menoa illalla.
Paras kaverikin lähtee lomille myös. Näen sitä sitten taas sunnuntai iltana. Viestitellään taas viikonloppuna.
Jaksoin herätä aikaisin tänään.
Heti kun kello soi niin nousin ylös.
Pitää katsoa mitä puen päälle tänään.
Riippuu myös siitä mitä me teemme naistenryhmässä.
Pukeutuu sen mukaan.
Jos me lähdemme jonnekkin niin laitan farkut päälle.
Olisi ihan kiva jos me mentäisiin shoppailemaan.
Nyt kun rahaakin on tullut taas kelalta.
Ostaisi jotain pientä kivaa.
Ei mitään kallista.
Kohta alan vähän siivoamaan tätä keittiötä.
Pitää tiskata.
Ja pyyhkiä tasot.
Sain pestyä eilen kaikki pyykit mitä oli.
Nyt sitten pesen pyykkiä seuraavan kerran kun tulen lomilta.
Varmaan tuossa sunnuntaina tai maanantaina pesen.
Riippuu ihan siitä onko pesukone vaan vapaa.
Kello on nyt seitsemän.
Kohta voisi kuunnella vähän musiikkia. Tulee viikonloppu fiilis päälle.
Ja jatkaa pakkaamista.
Olen nyt aamun koneella. Siihen asti kunnes naistenryhmä alkaa.
Se alkaa joskus kymmeneltä.
Ja kestää noin tunnin.
Saa nähdä miten ensi viikko sitten menee.
Nyt en aijo edes miettiä koko ensi viikkoa. Aijon keskittyä nyt viikonloppuun.
Kirjoitan blogia sitten taas maanantaina.
Aamulla ennen kun lähden töihin.
Pitää vaan maanantai aamuna herätä ajoissa että kerkiää blogin kirjoittaa.
Meillä nousee vuokra ensi vuonna. Melkein sadalla eurolla.
No ei hätää. Pystyn maksamaan sen.
Jos tulee paha tilanne niin otan mun säästöistä rahaa.
Asumistuki vissiin myös nousee.
Mä olen hakenut asumistukea.
Tehtiin paperit siitä ohjaajan kanssa.
Uskon että saan sitten sitä asumistukea.
Kela on myöntänyt sen mulle tähän asti joka kerta.
Se on hyvä että me hullut saadaan kelalta rahaa.
Pystytään jotenkin elää tätä elämää.
Pystyy maksamaan laskut.
Mitä tulee joka kuukausi.
Ja jää vähän käyttörahaa.
Pystyy shoppailemaan.
Ja kun lähtee lomille niin pystyy ostamaan viikonloppu ruoat.
Alkaa olla vähän nälkä. Kohta on aamupala.
Kerkiän syömään lounaan ennen kun lähden lomille.
Mä löysin netflixistä eilen yhden mielenkiintoisen sarjan taas.
Nyt en muista nimeä mutta vaikutti ihan katsottavalta sarjalta.
Kerron sen nimen kun muistan sen.
Nyt on taas katsottavaa netflixissä.
Mä eilen katoin hetken aikaa netflixiä.
Ja katson sitä viikonloppuna kun olen porukoilla. Katson tabletin kautta.
Otan tabletin mukaan.
Ja tietysti kannettavan.
Ne pitää olla aina mukana kun lähden lomille.
Mun viihdekeskus.
Onneksi mulla on rahaa niin pystyy joka kuukausi maksamaan netflixin.
Ei ole mun mielestä paha kuukausi hinta.
Ainakin on katsottavaa. Mä ja poikaystävä katsotaan kaikki leffat netflixistä.
Pidetään välillä leffa maratooneja.
Eli katsomme putkeen leffoja.
Viimeksi katsoimme jopa kolme leffaa putkeen.
Kaikki oli jotain kauhuleffoja.
Niitä on netflixissä paljon.
Ja aina tulee lisää niitä kauhuleffoja. No ainakin on katsottavaa.
Mutta nyt jatkuu pakkaaminen.
Ja katson vaatetta päälle.
Mutta mukava viikonloppu tiedossa vanhempien luona.
Kivaa nähdä vanhemmat pitkästä aikaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.