IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viikonloppu taas vietetty. Oli mukava loma. Nopeasti meni.
Perjantaina käytiin hakemassa poikaystävän kanssa subit. Otin tällä kertaa kana teriyakin. En ollut syönyt sitä pitkään aikaan niin otin sen.
Katsottiin poikaystävän kanssa yksi hyvä anime leffa jonka nimeä en nyt taas muista.
Kesti parisen tuntia.
Saunottiin tuossa perjantai iltana. Oli hyvät löylyt.
Sauna juomana mulla oli alkoholiton siideri. En nyt juonut alkoholia viikonloppuna. Ei edes tehnyt nyt mieli.
Join vaan sen alkoholittoman siiderin ja coca colaa.
Poikaystävä joi lonkero juomia.
Mutta hyvä fiilis on päällä vaikka on maanantai.
Menen taas töihin tänään. Neljön tunnin työpäivä. En yhtään tiedä mitä puen tänään päälle mutta katson vaatteet kun saan blogin kirjoitettua. Mun pitää myös käydä suihkussa koska mun hiukset on ihan pystyssä taas.
Odotan kovasti jo että pääsen sinne parturiin.
Ensi kuussa.
Heräsin jo vähän ennen kuutta.
Ja join aamukahvit.
Nyt olen hereillä taas.
Tänään on taas sali illalla. Ihan hyvä päästään kaverin kanssa sinne.
Tekee ihan hyvää viikonlopun jälkeen.
Alan taas nyt kunnolla liikkumaan.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin. Nyt mun ei tarvitse hakea mitään koska hain viime viikolla ne leponexit-
Pitää muuten varmaan myös tarkistaa koska noi mun rauhottavat loppuu.
Otan taas rauhottavan mukaan töihin.
Jos iskee huono olo. Toivon että ei.
Toivottavasti töissä on taas hommia tänään.
Niin aikakin kuluu nopeammin.
Pitää muuten käydä kaupassa töiden jälkeen. Tajusin juuri.
Hyvin kerkiää käydä.
Mä katsoin eilen sen putouksen uusinnan.
Vitsit mä vaan nauroin.
Kun katoin sitä. Niin hauska ohjelma.
Pakko katsoa taas tänä lauantaina se.
Onneksi tuli uusintana niin näin sen.
Salkkarit tulee taas tänään.
Se torstai jakson loppu oli aika pervo.
Lemmen viemää en näe tänään koska on se sali.
Huomenna sitten taas näkee.
Kerkiän tiskaamaan ennen töihin menoa.
Pitää muutenkin vähän siivota tätä keittiötä.
Kauhea sotku taas.
Aamupalaan on vielä parisen tuntia aikaa. Hyvin kerkiää käydä suihkussa.
Ja tukka kerkiää kuivua.
Pitää ottaa vesipullo mukaan töihin taas.
On juotavaa.
Pitää muuten katsoa minkä laukun aijon ottaa tänään sitten käyttöön.
Varmaan sen totoro laukun.
Joo sen mä taidan ottaa käyttöön.
Kuulin perjantaina naistenryhmässä, että ollaan vissiin menossa shoppailemaan tällä viikolla naistenryhmässä ja ensi viikolla.
Parin viikon päästä ollaan menossa tuonne stadium liikkeeseen.
Ohjaaja sanoi siitä meille. Ihan kiva jos sieltä löytyy halvalla jotain kivaa ostettavaa niin ostan.
En ole vissiin aiemmin käynyt stadium liikkeessä.
No nyt sitten sinne pääsee parin viikon päästä. Ihan kiva.
Mä tykkään tuosta naistenryhmästä koska me tehdään välillä noita shoppailu reissuja.
Tai käydään jossain kahvilla, pelataan pelejä..
Aina tehdään jotain kivaa siinä ryhmässä. Ja se on kiva kun se on aina perjantaisin.
Sen ryhmän jälkeen on aina kivaa aloittaa viikonloppu.
En ole vieläkään saanut asumistuki päätöstä.
No toivon että tulee tällä viikolla jo se päätös.
Postissa tai sitten voi katsoa sen kelan sivuiltakin.
Kelalla aina kestää kun ne tekee noi päätökset.
No olen jo tottunut.
Enkä yhtään ihmettele.
Kelan tuet on nousseet hieman mikä on vaan hyvä asia.
Muutamalla eurolla noussut.
On sitten hitusen enemmän rahaa.
Desucon reissuun mulla menee noin 50 euroa vaan.
Ei sen enempää koska en aijo tällä kertaa ostaa sieltä mitään.
Katsoo sitten kesällä kun taas desucon jos siihen mennessä olen säästänyt rahaa niin sitten taas shoppailen siellä.
Ostan anime krääsää taas.
Nyt tällä reissulla aijon ottaa paljon kuvia ja fiilistellä siellä.
Kaveri sanoi että se ostaa sieltä jotain.
Me lähdemme kaverin kanssa sitten lauantai aamupäivällä sinne desuconiin.
Menemme bussilla, sitten sen jälkeen syömään ja siitä sitten desuconiin.
Pitää vaan kävellä pari kilsaa.
Ei ole kaukana.
Ruoka sulaa siinä samalla kun kävellään sinne.
Kuulin että tänä viikonloppuna taas lämpenee?
Ja että tää alku viikko on kylmä.
Outo sää ilmiö.
Sitten on viikonloppuna kiva loskakeli jos ilma lämpenee.
No mielummin loska kun taas 20 asteen pakkaset jos täytyisi valita.
Kun pääsee kotiin kaupasta ja töistä niin pitää alkaa pesemään pyykkiä.
Jos vaan muistan.
Mutta. Nyt suihkuun ja katsoa vaatteet tälle päivälle.
Tästä tää päivä taas alkaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.