IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Nyt on uudet lasit.Torstai 26.04.2018 07:02

Nyt on haettu uudet lasit ja aurinkolasit. Todella hienot. Nyt aijon jatkossa pitää noita laseja niin näkee paljon paremmin.
Moni sanoi mulle eilen että ne sopii mulle.
Poikaystäväkin tykkäsi niistä.
Ne maksoivat yhteensä 419 euroa. Nyt olen saanut ne maksettua.
Ei tarvitse sitä miettiä.
Eilen oli ihan ok päivä. Kävin apteekissa ja mä sain vihdoinkin leponexia. Resepti oli vihdoin uusittu. Nyt on lääkkeitä taas. Töissä ei ollut oikeen hommia joten mä juttelin vaan työkavereiden kanssa.
Siinä se aika meni.
Tänään on vaan ohjelmassa siivous ja kokkiryhmä. Aijon kokkiryhmän jälkeen käydä kaupassa. Käyn vähän ostamassa viikonlopuksi herkkuja. Sain maksettua eilen kaikki laskut. Nyt niitäkään ei tarvitse miettiä. Tänään paistaa aurinko. Ja eilen paistoi kun olin lenkillä.
Ai niin meillä oli eilen punnitus. Olin laihtunut 300 grammaa.
No pääasia ettei paino ollut noussut.
Olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen mun painoon.
Tosiaan kokkiryhmä on tänään ja mä teen jälkiruoaksi hedelmäsalaatin.
Ohjaaja on myös kokkiryhmässä niin se auttaa meitä jos tarvitsemme jossakin apua.
Ohjaajat tykkäsivät myös mun uusista laseista.
Tänään pitää pestä lakanat.
Olisin jo eilen pessyt ne, mutta pesukone oli vaan varattu.
Kävin eilen kaupassa ostamassa lisää kahvia. Nyt on taas kulta katriinaa. Paras kahvi.
Teetä en ole juonut nyt pariin päivään. Ihan sen takia koska se hammas poistettiin. Juon sitten taas kun tuo paikka paranee kunnolla.
Huomenna on viimeinen antibioottikuuri.
Nuo antibiootit ovat auttaneet aika hyvin.
Ja särkylääkkeet tuohon kipuun.
Ostin eilen samalla lisää panadolia kun kävin hakemassa leponexia.
Nyt on särkylääkkeitä taas.
Nyt en aijo tuhlata yhtään rahaa mihinkään koska odotan sitä hammaslääkäri laskua.
Jos saisi sen maksettua pois.
Käyttötilin rahoilla.
Se voi olla aika iso lasku. En yhtään ihmettele.
No sen näkee sitten.
Paras kaveri lähtee huomenna lomille. Ja tulee vasta tiistaina takaisin. Menee viettämään vähän vappua.
Huomenna me näemme vielä naistenryhmässä.
Saa muuten nähdä mitä me tehdään huomenna naistenryhmässä.
No se selviää kyllä.
Kiva päivä tulossa tänään. Ja tuo aurinko niin piristää mun mieltä.
Menen tänään varmaan taas lenkille illalla. Nautin auringosta.
Kesällä aijon mennä uimaan. Sanoin poikaystävälle että kesällä me mennään uimaan kun on helteet.
Pitää hankkia joku uimapuku tai bikinit.
Tokmannilla on jotain uimapukuja tullut myyntiin jos sieltä löytyy sopvat. Katsoo sitten kesällä niitä.
Ei ollut kauhean kalliita.
Viime kesänä en uinut yhtään. Tänä kesänä aijon yrittää.
Kun olin pieni niin rakastin uimista.
Aina piti päästä uimaan.
Mua ei millään saanut järvestä pois.
Kello on tulossa seitsemän. Mä heräsin tänään kuudelta.
Ei ollut ongelmaa nousta ylös.
Kerkiää nyt blogin kirjoittaa ja aloittaa siivoaminen ajoissa.
Alan kohta imuroimaan.
Mutta. Nautin tästä päivästä. Hyvä fiilis on päällä.
Ja huomenna alkaa taas viikonloppu ja vappu lähestyy. Mä vietän mun kaverin kanssa sitten vappua täällä.
kaveri ei ole lähdössä vapuksi lomille.
Kiva kun on kaveri jonka kanssa viettää vappua. Juodaan simaa ja syödään paljon munkkeja.
Hyvät ruoat on varmasti tiedossa vappuna.
Ja on varmaan jotain ohjelmaa mitä ohjaajat on keksineet.
Kiva vappu tulossa.
Laitan vappuna päälle sen mun kissahupparin minkä ostin joskus desuconista.
Hyvä asu.
Me vietetään ensi viikon maanantaina töissä vappua niin laitan sen myös sinne päälle.
Mutta. Nyt alan siivoilemaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.