IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Harhat iski.Perjantai 18.05.2018 07:53

Nyt kerkiää kirjoittaa blogia taas. Viime aamuina en ole kerennyt nyt kirjoittaa. Mulla oli keskiviikko päivä ihan kauhea. Tuli tosi paha ahdistus ja harhat iski. En pystynyt olla töissä niin lähdin kotiin lepäämään. Siinä päivän aikana meni ainakin pari rauhottavaa.
Otin vasta keskiviikkona illalla toisen rauhottavan että sain nukuttua.
En nähnyt onneksi mitään painajaisia. Nukuin hyvin.
Mä nukahdin sohvalle ja nukuin koko yön siinä. Eilen oli jo paljon parempi olo eikä joutunut syömään rauhottavia. Mulla oli eilen verokokeet aamulla. Kun kävelin terveyskeskukseen niin mä olin ihan hiestä märkä. Oli niin lämmin päivä. Oli pakko laittaa aurinkorasvaa.
Kävin eilen tokmannilla myös. Ostin suklaata ja mehukivennäisvettä.
Sitruunan makuista. Se on nyt mun lempi juoma tällä hetkellä. Mielummin juon sitä kun taas limsaa. Tänään on taas naistenryhmä. Ollaan vissiin ulkona tänään. Tekemässä jotain. Nyt on aika pilvinen päivä. Aurinko ei paista kauheasti. Kohta on onneksi aamupala. Alkaa olla jo kauhea nälkä. Heräsin tänään seitsemän jälkeen.
Eilen illalla valvoin melkein kymmeneen asti. Olin koneella.
Mutta tästä tulee hyvä päivä. Näkee kaverit taas.
Eilen en nähnyt kavereita koska halusin levätä eilisen päivän.
Salkkareita ei tullut eilen illalla. Omituista.
No ehkä tänään taas tulee. Pitää muuten tarkistaa.
Tänään ajattelin nukkua päikkärit. Lounaan jälkeen.
Nukuin eilen myös päikkärit. Nyt ei tarvitse mennä muualle kun naistenryhmään tänään. Kaupassa ei tarvitse nyt käydä.
Siivosin eilen kämpän koska oli siivouspäivä. Pyykkiä en ole vielä pessyt. Pesen tänään jossain vaiheessa. Tänään menen illalla parhaan kaverin luokse. Katsomme telkkaa ja höpötellään siinä samalla. Tulee kiva ilta. Aijon nauttia tästä päivästä.
Menen ehkä lenkille tänään ellei sada vettä. No sen näkee illalla millainen sää on. Toivottavasti hyvä. Mutta. Nyt puen vaatteet päälle ja alan tiskaamaan. Pesen myös tuon kahvipannun.
Join kahvit äsken. Juon varmaan toisen kupin kahvia vielä aamupalalla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.