IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Huomenna cubukselle.Sunnuntai 30.06.2019 09:27

Tämä viikko on sujunut ihan hyvin. Olin hammaslääkärissä viime torstaina. Paikattiin hammas. Ei onneksi laitettu mitään puudusta.
Eikä se tuntunut onneksi pahalta. Selvisin. Voin sanoa että mua jännitti mennä sinne hammaslääkäriin kun en tiennyt että mitä ne tekee.
Syyskuussa on uusi aika. Ei tarvitse vähään aikaan nyt mennä onneksi hammaslääkäriin. Nyt se kesäloma sitten alkoi. Ihanaa. Aijon lomalla liikkua mahdollisimman paljon. Joka viikon päivälle joku liikunta. Salille tai lenkille. Nyt teen silleen että alan nyt käymään salilla maanantaisin ja keskiviikkoisin. Lenkkeilen muina päivinä. Mulla oli muuten punnitus niin oli laihtunut puolitoista kiloa. Hyvä. Olen nyt todella tyytyväinen mun painoon eikä haittaa jos se vaikka tuosta alkaisi tippumaan pikkuhiljaa. Olen vähentänyt suklaan syömistä ja mulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään makeanhimoa.
Mikä on vaan hyvä. Olen vaan juonut vettä. Vähän llimua olen juonut mutten liikaa. Vesi on paljon parempi vaihtoehto kun limu.
Mielummin juon vettä kun taas limsaa. Vesi ei maksa mitään eikä siinä ole kaloreita yhtään. Nyt mun rahasiat on siinä mallilla että saan kaikkia kelan rahoja. Nyt tuli asumistuki päätös niin saan sitäkin tämän vuoden loppuun asti. Nyt taas pystyy elämään tätä elämää kun on rahaa taas. Pystyy maksamaan vuokraa.
Sekä saa kaikki laskut maksettua ja mulle jää laskujen jälkeen vielä kivasti rahaa kun en tuhlaa. Olen ensi viikon maanantaina menossa vähän shoppailemaan. Pakko päästä cubus liikkeeseen.
Käyn katselemassa vähän kesävaatteita jos on vaikka alennuksessa.
Toppeja ja t-paitoja voisi ostaa koska mä en tällä hetkellä omista kauheasti mitään toppeja. Ostan jos saa halvalla.
Käyn muissakin vaateliikkeissä. Ihana päivä kun ei ole mikään kiire.
Mietin lähdenkö aamulla vai päivällä.
Tänään näkee taas parasta kaveria. Menen illalla taas sen luokse.
Katsellaan telkkaa ja höpötellään. Poikaystävä kävi eilen kylässä.
Syötiin subileivät ja katsoimme animea ja leffoja.
Siinä se päivä meni kivasti.
Loppu illan katsoin netflixistä yhtä vankila ohjelmaa.
Oli aika mielenkiintoinen. Katson sitä taas jossain vaiheessa.
Nyt voisi kuunnella vähän jotain musiikkia.
Kiva päivä kun ei ole kiire. Lenkille menen myöhemmin tänään.
Ehkä nukun myös päikkärit. Ulkona on kiva ilma.
Hyvä sää mennä lenkille.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.