IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ensi viikolla vanhempien luokse.Keskiviikko 26.02.2020 07:35

Viikko on sujunut tähän asti hyvin. Päivä kerrallaan vaan elänyt tätä elämää. Tänään mä heräsin aika ajoissa. Vähän ennen seitsemää. Nyt on mukava aamu kun ei ole kiire minnekkään. Eilen olin pelaamassa sählyä. Mä pelaan aina kerran viikossa sitä tiistai iltapäivisin. Kaverit pelaa myös. On aina mukavaa niiden kanssa pelata. Tein jopa pari maalia eilen. Paras kaveri teki vielä enemmän. Oltiin eri joukkueissa.
Joskus ollaan samassa joukkueessa. Vaihtelee välillä. Pelattiin eilen noin puoli tuntia. Joskus me ollaan pelattu 40 minuuttia. Mutta. Siitä tulee hyvä olo sen pelin jälkeen kun on vaan juossut pallon perässä.
Siitä tulikin mieleen että olen menossa taas salille illalla. Joskus viiden jälkeen. Ennen sitä menen kaverin luokse kylään. Katsomme yhdessä lemmen viemää. Loppu illan olen taas parhaan kaverin luona. Katsomme salkkarit ja poliisit. Tästä tulee hyvä päivä. Kohta se viikonloppukin sieltä tulee. enää pari päivää. Ajattelin ensi viikon viikonloppuna mennä vanhempien luokse. Olin viimeksi jouluna niiden luona. Nyt voisi mennä taas pitkästä aikaan. Näkee samalla Helmi koiran. Se on vuoden ikäinen. Ihana on. Varmasti on iloinen kun olen tulossa. Hyppii ja pomppii ympäriinsä kun näkee mut. Pääsee sitten porukoilla kunnon puusaunaan. Se on parasta. Sitten kun tulee saunasta niin kylmä siideri sen jälkeen. Ajattelin silloin juoda muutaman siiderin. Viiniä en nyt juo. Pidän taukoa sen juomisesta taas. Juon viiniä silloin tällöin. Se ananasviini on mun suosikki nyt. Ajattelin ensi kerralla ostaa sitä mangoviiniä. Katsoo onko sekin yhtä hyvää kun ananas. Sekin pullo maksaa saman verran. Noin 8 euroa. Viini on vaan niin hyvää. Mielummin mä juon viiniä kun kaljaa. Mä en tykkää kaljasta. Paras kaveri juo aina kaljaa.
Mulla menee silloin kalja jos olen humalassa. Silloin mulle maistuu aina kaikki alkoholi. Kun ei enää tajua mistään mitään.
Semmoinen mä olen humalassa. Seuraavana päivänä mulla on ihan kauhea jano ja päänsärky. En ole koskaan oksentanut kun olen juonut. Mikä on vaan hyvä juttu. Mielummin mä otan sen päänsäryn.
Nyt voisin alkaa vähän siivota tätä keittiötä.
Täällä on pieni sotku. Laitan musiikkia soimaan taustalle.
Voisi kohta myös vaihtaa puhtaat lakanat sänkyyn. Teen senkin kohta. Tästä on tulossa hyvä päivä! Kevät on tullut ja paljon valoa.
Kesää kohti mennään.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.