IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viikonloppu mennyt tähän asti mukavasti. Huomenna alkaa uusi viikko. Sekä huomenna mulla on taas verikokeet. Puoli yhdeltä on aika. Pitää mennä sinne taas että saa sen jälkeen haettua leponexit. Huomenna vissiin sataa vettä? Jos sataa niin pitää ottaa sateenvarjo mukaan.
Ettei kastu pahasti. Siinä tulee taas samalla lenkki kun kävelen sinne terveyskeskukseen. Sinne on täältä noin kolme kilsaa. Olo on edelleen aika hyvä. Nyt kun on saanut taas levättyä niin jaksaa aloittaa ensi viikon.
Huomenna sitten taas kauppaan hakemaan viikon ruoat. Menen heti aamusta kauppaan. En ole vielä tehnyt kauppalappua. Teen sen tänään jossain vaiheessa. Onneksi tässä viikonloppuna oli taas aikaa suunnitella ruoat. En ole vielä katsonut selviytyjiä. Katson sen eilisen jakson tänään jossain vaiheessa. Saa nähdä kuka tällä kertaa tippui siitä? En halua vielä tietää kuka. Katselin eilisen illan big brotheria. Olen edelleen pari jaksoa jäljessä siinä. Mutta pysyn kärryillä. Mitä siinä tapahtuu. Tänään taas jatkuu katsominen. Olin eilenä iltapäivällä liikuntapuistossa pitkästä aikaan. Tein siinä samalla lenkin. Treenasin vähän siellä. Oli aika piristävää. Katsoo jos ensi viikolla menee taas liikuntapuistoon kun ilmat alkaa kunnolla lämmetä. Voi siellä vähän treenata. Edelleen odotan jo kovasti että pääsee sinne salille. Mä niin kaipaan sitä. Menen sinne sitten heti kun vaan pääsee. Alan käymään pari kertaa viikossa. Saa sitten kaikki lihakset taas liikettä. Mikä tekee vaan hyvää. Aamu taas on lähtenyt mukavasti käyntiin. Ulkona paistaa aurinko. Tänään pitää ulkoilla taas paljon. Vielä nauttia vaan auringosta kun vaan pystyy. Ennen kun taas tulee vesisateet. Pyykkiä pitää pestä taas jossain vaiheessa. Varmaan tuossa huomenna. Tai ylihuomenna.
Niillä ei ole mikään kiire. Mutta. Tästä tulee varmasti mukava päivä. Aijon vaan nauttia ja olla.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.