IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

viikonloppu alkanut mukavasti :)Lauantai 19.12.2015 08:39

eilenä oli todella mukava päivä :) käytiin naisten ryhmässä lahdessa joulutorilla. pyörittiin siellä ja juotiin glögit. siinä se aamu meni sitten. poikaystävä tuli siinä kahdentoista aikaa ja oli sen pari tuntia ennen kun lähti reissuun. katsottiin leffa, harrastettiin seksiä ja käytiin tokmannilla pyörimässä. ostin itselle limsaa ja mehukivennäisvettä.
ja poikaystävä osti mulle pandan konvehti rasian. syön sen sitten jouluna. säästän sen sinne. eilenä mä juttelin oman ohjaajan kanssa siitä että mun kannattaa edelleen käydä psykologin luona. ainakin kerran kuussa tai harvemmin. se on hyvä silti olla jos tulee huonompi kausi. käy siellä sitten juttelemassa jos tulee jotain. eli jatkan siellä käymistä edelleen. ensi käynti kerta on tuossa tammikuun lopulla 28 päivä. ja samalla juttelin ohjaajan kanssa tästä mun voinnista mikä on nyt. eli ihan hyvä fiilis. päivä kerrallaan.
eilenä kaveri oli taas kylässä. katsottiin lemmen viemää ja emmerdale.
sitten sen jälkeen menin parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. jaksoin valvoa puoli kymmeneen asti. katsottiin varasto leffaa. olen nähnyt sen ennenkin. se on aika hauska. salkkarit jäi nyt tauolle.
jatkuu ensi vuonna taas. sitä odotellessa. eilenä söin suklaata ja pähkinöitä. tänään jatkuu suklaan syöminen. aijon tänään katsoa tabletilla jotain. voisi katsoa joku leffa ja ensisilmäyksellä sarjaa.
en ole nyt katsonut tabletilla mitään pariin päivään. tänään voisi taas katsoa kun on aikaa. en mennyt eilen illalla lenkille. siellä satoi illalla vettä ja oli märkää. ei yhtään huvittanut mennä. katson jos tänään menen taas lenkille tuossa iltapäivällä ruoan jälkeen. pakko saada raitista ilmaa. syön hyvin niin jaksan lenkkeillä.
sitten taas lenkin jälkeen kuumaan suihkuun ja keitän teetä.
ihana rento päivä tänään taas tiedossa. voi vaan olla ja tehdä rauhassa asioita. nyt aijon nauttia. illalla menen taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. saa nähdä mihin asti jaksan valvoa.
join äsken aamu kahvit. nyt olen hereillä ja jaksaa kirjoittaa.
ihana rento aamu kun ei ole kiire minnekkään. voisi kohta kuunnella musiikkia taas. ja tiskata täytyy taas. pyykkiä voisi pestä tänään jos kone on vapaa. katson tässä aamulla onko se vapaa niin saisi pyykit taas pestyä. sitten sekin olisi taas tehty.
en ostanut mitään sieltä joulu torilta. en ottanut lompakkoa mukaan.
katselin vaan. ja se jotenkin tuntui tosi hyvältä kun ei ollut rahaa mukana. säästin taas siinäkin. alle kuukausi desuconiin. jee. odotan innolla mahtavaa päästä sinne taas. tulee erittäin hyvä viikonloppu.
kaverin kanssa mennään sinne. animea voisi katsoa tässä viikonloppuna taas. mulla on jonkin verran katsottavaa. ensi vuonna alkaa sitten taas uudet anime sarjat. niitä odotellessa.
ruoka on maistunut onneksi. syömisen kanssa ei ole nyt ollut mitään ongelmaa. ja se on ihanaa taas herkutella. vaikka mulla on tää syömishäiriö, niin pystyn onneksi silti herkuttelemaan.
sallin aina viikonloppuisin herkutella. ja suklaa maistuu aina tosi hyvältä kun sitä ei ole syönyt viikkoon. hyvin olen siitä pitänyt kiinni että viikolla en herkuttele yhtään. vaan viikonloppuisin. silloin sallin herkutella. suklaasta en koskaan luovu. sen on yksi mun lempi asioista mun elämässä. olen riippuvainen suklaasta. mielummin siitä kun tupakasta tai alkoholista. kuulin että tupakan hinta taas nousee.
huhhuh. ei ole mun ongelma. onneksi. kaikki alkaa taas näköjään kallistumaan. onneksi mulle tulee vielä tässä kuussa kelalta se vähän yli sata euroa niin saan noi vikat laskut maksettua.
sitten olen maksanut kaiken tässä kuussa. ensi vuonna sitten tulee taas uusia laskuja. aamupala on taas tuossa yhdeksältä. ajattein juoda sen jälkeen taas teetä. nyt tänä aamuna kerkeää juomaan sen teen. eilenä ja torstaina en kerennyt aamulla juomaan.
teetä mulla on vielä. ei tarvi vielä ostaa lisää.
kahvia pitää taas hankkia. alkaa sekin kohta loppumaan. nyt mä juon nykyään vaan tuota kulta katriina kahvia. se on mun mielestä paras kahvi tällä hetkellä. juon aina sitä.
olen varmaan tämän aamun tässä koneella. pitäisi värittää sitten taas jossain vaiheessa. pitää kokeilla jos vaikka nyt innostuisin taas.
saisi silleenkin kulutettua aikaa. kyllä mä tekemistä keksin. ei huolta.
onneksi on tabletti ja tietokone. on jotain viihdettä.
sallin nyt olla enemmän koneella kun on viikonloppu.
viikolla koitan tehdä silleen että olen koneella sitten vaan aamuisin ja iltaisin. ettei tule liikaa sitten istuttua vaan koneella. se on ihan hyvä tehdä jotain muutakin. vaate kaappi pitäisi taas siivota.
mun vaatteet on ihan sekaisin siellä kaapissa. se pitäisi tehdä jossain vaiheessa. sitten kun innostuu vaan. nyt aijon olla koko viikonlopun näissä mun olo housuissa. en aijo laittaa mitään farkkuja päälle. ei purista tai mitään. mä voisin olla koko ajan olo housuissa. mutta kun olen klubitalolla tai töissä niin silloin mä pidän kyllä farkkuja. on vähän siistimmät housut.
mutta aina kun olen poikaystävän luona tai täällä niin mulla koko viikonlopun olo housut jalassa. mulla on itse asiassa villasukatkin jalassa tällä hetkellä. aina kun olen kämpillä niin pidän niitä aina jalassa. ne on mukavammat kun tavalliset sukat.
ja ne lämmittää jalkoja. en ole nyt muutamaan päivään katsonut frendit sarjaa. olen vaan nyt innostunut katsomaan sitä ensisilmäyksellä sarjaa. se on hauska jotenkin niin sitä on mukava katsoa. vielä on kahdeksan kautta katsomatta. ei katsominen lopu heti kesken. odotan innolla ensi vuotta kun netflixiin tulee sitten uusia sarjoja. toivottavasti jotain hyviä mitä sitten katsoa.
ja uusia leffoja tulee myös. jee.
nyt mun tabletilla on sopivasti akkua. jotain 80 prosenttia.
ei tarvi hetkeen ladata uudestaan. sillä pystyy katsomaan monta tuntia jotain. saa nähdä onko aamupalalla ehkä jotain muutakin kun leipää. mutta syön taas kyllä ruisleipää. niin kuin joka aamu. ja aina iltapalalla syön ruisleipää. se on parempi kuin joku vaalea leipä. ja terveellisempää. ja siinä on kuitua.
laitan aina juutsoa ja kurkkua leivän päälle. harvoin laitan makkaraa. mutta tulee sitäkin laitettua joskus.
silloin kuin maistuu. syön nyt hyvän aamupalan niin ei heti iske nälkä. meillä on ruoka vasta kahdelta. sinne on vielä monta tuntia.
viikonloppuisin meillä on täällä sitten vaan yksi ruokailu. lauantaina ja sunnuntaina aina kahdelta. silloin on aina jotain hyvää ruokaa. kuten vaikka pihviä ja lohko perunoita. silloin on erilaisemmat ruoat mitä viikolla. sekin on hyvää vaihtelua. ja täällä on aina hyvät ruoat. paljon paremmat kuin sairaalassa. tulee enemmä koti ruoka mieleen. meillä on hyvä kokki täällä joka tekee noi ruoat. paitsi viikonloppuna se ei ole töissä niin silloin ohjaajat tekee noi ruoat.
osaa nekin tehdä ihan hyvää ruokaa.
kohta voisi kerätä pyykit kasaan yhteen kassiin. ja mennä kohta sinne pesutuvalle katsomaan onko pesukone vapaa.
saisi ne pestyä. ja kohta alan tiskaamaan.
ja samalla siivoan keittiön. pyyhin kaikki tasot.
tätä mun ruoka pöytää voisi myös siivota kun tää on täynnä tavaraa taas. mulla on mun kannettava myös tässä samalla pöydällä.
olen aina tässä keittiössä koneella ruoka pöydän ääressä.
tässä on jotenkin enemmän tilaa ja ihan kiva olla.
mutta sitten kun spypetän poikaystävän kanssa niin olen tämän kannettavan kanssa olo huoneessa. mulla on pieni pöytä sohvan edessä mihin saa hyvin laitettua kannettavan.
ja samalla pystyy katsomaan telkkaria kun skypettää.
katsoo sivu silmällä. tykkään tästä mun kämpästä tosi paljon. on sopivasti tilaa ja tavarat mahtuu ja huonekalut.
ei tunnu yhtään ahtaalta. ja täällä viihtyy. se on se tärkein että viihtyy. ja olen sisustanut tämän oman näköiseksi.
nyt haluaisin kovasti uudet verhot ja uuden maton makuuhuoneeseen. ja uuden päivä peiton sänkyyn. voisi kohta pestä sen vanhan päivä peiton taas. se on aina hyvä pestä välillä.
mutta hyvin on kestänyt se päivä peitto monta vuotta jo.
olisi kyllä korkea aika ostaa jo uusi.

tänään lahteen joulutorille :)Perjantai 18.12.2015 08:22

eilenä meni ihan hyvin se psykologin luona. juteltiin mun voinnista, kerroin että olen alkanut käymään töissä ja klubitalolla. puhuttiin myös rauhottava lääkkeiden käytöstä että olenko viime aikoina käyttänyt niin sanoin etten ole. sitten se psykologi sanoi mulle että mulla menee tällä hetkellä niin hyvin, että mun ei enää tarvi käydä sen luona. mulla on vielä pari käyntiä vielä. tammikuun lopulla käyn vielä kerran sen luona ja helmikuussa on sitten taas toi hoito neuvottelu mihin tulee mukaan ohjaaja, lääkäri ja psykologi. puhutaan sitten siinä taas minusta ja tulevaisuudesta. mulla oli eilenä se psykologi kymmenen aikaa. kun tulin takaisin sieltä niin aloin siivoamaan. kävin eilenä seppälässä ja kaupassa ennen toiminta tuntia. seppälässä oli alenuksessa rintaliivejä kympillä niin ostin yhdet semmoiset valkoisen väriset. ne on mun arki rintaliivit. ja sitten siellä oli alusvaatteita alenuksessa niin löysin kolmen euron valkoiset stringit. mulla meni siellä se 13 euroa. aina jos näen että jotain on alenuksessa tai halvalla niin silloin tulee aina ostettua.
alusvaatteita ei ole koskaa likaa. ja mulla ei ole ikinä ollut valkoisia rintaliivejä. ne tuntui hyvältä päällä. yleensä seppälässä rintaliivit voi maksaa sen 20 euroa. nyt oli kympillä. kaikki rintaliivit mitkä oli siellä.
toiminta tunnilla lauleltiin joulu lauluja. mä en laulanut eikä mun paras kaveri. me ei tykätä yhtään laulaa. ja joulu lauluja en todellakaan tykkää laulaa. onneksi ei ollut pakko laulaa.
kävin eilenä taas lenkillä päivällisen jälkeen. oli ihanaa kävellä kun satoi lunta siinä samalla ja ilma oli raikas. ihanaa. menen varmaan tänään illalla taas lenkille. kaupassa mun ei tarvi käydä mutta tokmannilla aijon käydä tänään. pitää ostaa limsaa ja mehukivennäisvettä. mun viikonloppu juomat. mä näen poikaystävää vielä hetken tänään ennen kun se lähtee reissuun.
sillä alkoi nyt parin viikon loma. suunniteltiin että menen sitten uutena vuotena sen luokse. olen sen luona sitten vähän pitempään.
muutaman päivän. tulee varmasti mukava uusi vuosi. ja uutena vuotena mä juon limsaa. ehkä jaffa limsaa voisi juoda.
tällä kertaa ajattelin juoda viikonloppuna sprite limsaa. sekin on tosi hyvää. suklaata on ja paljon. syön sitä taas tänään nyt kun on perjantai ja voi herkutella. kaveri tulee illalla taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. illalla menen sitten parhaan kaverin luokse viettämään perjantai iltaa. ihanaa kun voi ottaa nyt ihan rennosti. seuraavat kolme viikkoa. kaikki ryhmät on tauolla nyt. tammikuun puolessa välissä ne alkaa sitten taas.
menen vielä ensi viikolla klubitalolle ja töihin. sitten menen ehkä kotiin viettämään joulua. katsoo miten päivät menee.
ja miten sitten jaksaa. tänään on taas naisten ryhmä aamulla. nyt on viimeinen naisten ryhmä ennen joulua. ollaan menossa lahteen joulu torille. en aijo ottaa yhtään rahaa mukaan. otan mukaan vaan puhelimen ja avaimet. aijon vaan katsella siellä. ei sitä tarvi aina ostaa mitään. poikaystävä tulee sitten siinä kahdentoista aikaan.
on pari tuntia mun luona ennen kun se lähtee reissuun. sanoin sille että ihanaa nähdä sitä ennen kun se lähtee.
sanoin että pitää hauskaa. ja ottaa rennosti. me sitten soitellaan viikonloppuna ja kysellään kuulumiset.
innostuin katsomaan animea eilenä pitkästä aikaan. katsoin yhden jakson working!! animea ja aloin katsomaan one punch man animea.
poikaystävä fanittaa sitä animea ihan täysillä ja sanonut mulle varmaan sata kertaa että mun pitää myös katsoa se. no mä katsoin yhden jakson ja totesin että kyllä tämän animen voisi katsoa.
on sitten siinäkin katsottavaa. 12 jaksoa.
aijon viikonloppuna katsoa animea taas. nyt kun olen taas innostunut katsomaan. aijon katsoa loppuun tuon working!! animen toisen kauden. olen siinä puolessa välissä. 7 jaksoa olen katsonut sitä. siitä on myös kolmas kausi mikä pitää myös katsoa.
ja tottakai aijon katsoa ensisilmäyksellä sarjaa ja frendit sarjaa viikonloppuna. ei katsominen lopu heti kesken. monta kautta vielä katsomatta. leffoja voisi myös katsoa. niitä on mun suosikeissa kivasti kertynyt. katson noi kaikki sarjat ja leffat netflixistä.
mulla on se ja mä maksan sitä joka kuukausi. hankin sen silloin viime kesänä enkä ole katunut hankittuani sen.
aina jos ei vaikka jaksa olla koko aikaa koneella niin katsoo netflixistä jotain. luin että ensi vuonna netflixiin tulee ainakin 31 uutta sarjaa. toivottavasti jotain hyviä sarjoja mitä voi sitten taas katsoa. ja joitakin leffoja tulee myös. kivaa. lisää katsottavaa.
olen kyllä todella tyytyväinen tuohon mun tablettiin. kannatti ottaa se kun sitä tarjottiin. ai niin sen voisi laittaa kohta taas lataukseen.
on sitten akku täynnä niin pystyy katsomaan taas.
mukavaa kun viikonloppu alkaa. ja mulla on hyvä fiilis.
aijon silti viikonloppuna herätä taas seitsemältä. en osaa nukkua pitkään kun olen tällä. keitän taas aamukahvit ja kirjoitan blogin.
aijon värittää taas viikonloppuna kun on aikaa.
mulla on muutama kuva kesken niin ne voisi värittää loppuun ennen kun aloittaa uusia kuvia. mulla on kauhea halu ostaa taas uusi värityskirja. mutta mä en tarvitse koska mulla on vielä monta kuvaa mitä en ole vielä värittänyt. väritän ne ensin kun ostan uuden kirjan.
aamupala on kohta taas. puolen tunnin päästä. alkaa olla taas nälkä. syön ruisleipää taas aamulla. jaksaa sitten liikkua siellä torilla.
ei varmaan olla kamalan kauan siellä. meidän pitää keretä takaisin lounaalle. pitää kohta taas tiskata. ja musiikkia täytyy kohta kuunnella perjantain kunniaksi. tulee vielä parempi fiilis samalla.
ihanaa kun ei ole mitään huolia tällä hetkellä. mun elämä on tasapainossa. olen onnelinen. en olisi uskonut että jossain vaiheessa menisi näin hyvin. ja yksi askel eteen päin on ollut toi työpaikka.
mistä olen tykännyt kovasti. katsoo jos lisää sitten tulevaisuudessa noita työ päiviä lisää. vähän jännittää mennä sinne kahvilaan töihin mutta hyvin se varmasti menee. koitan olla positiivinen.
ja siinä sitten oppii samalla uusia asioita. ja mua neuvottaan jos en osaa jotain asiaa. ei mitään stressiä.
ja aikakin kuluu nopeammin kun on puuhaa. noi työpäivät on mennyt aika äkkiä. mun mielestä aika on kulunut aina nopeasti.
ja ollut aina mukava päivä. ei ole tullut onneksi mitään huonoa oloa tai joutunut syömään noita rauhottavia. eikä semmoista tilannetta että olisi alkanut kauheasti ahdistamaan. onneksi mun kaveri on myös siellä töissä niin on seuraa. ja jotenkin turvallisempi olo kun se on mun kanssa. mulla ei ole mitään tietoa että koska noi salkkarit jää tauolle. pitäisi katsoa netistä. tänään tulee vielä vissiin salkkarit. lemmen viemää jatkuu ihan joulun ajan. se sarja ei ainakaan jää tauolle. ai niin ja toi emmerdale.
tänään aijon katsoa emmerdale sarjan illalla. nyt mä näen sen kunnolla koska me ei skypetetä poikaystävän kanssa.
varmaan valvon tänään taas tuonne yhdeksään asti. otan ilta lääkkeet samaan aikaan kun joka ilta. nukkuu sitten hyvin seuraavan yön. pyykkiä pitää pestä viikonloppuna. jos kone on vapaa. mun paras kaveri pesee ainakin viikonloppuna pyykkiä.
niin voi olla että silloin pesukone on varattu. mutta jos en kerkeä pesemään viikonloppuna pyykkiä tai en pysty niin pesen sitten alku viikosta. silloin pesukone on ainakin vapaa. aamulla. ja aamulla on hyvä pestä aina pyykkiä niin saa sen homman pois alta.
sitten loppu viikosta pitää pestä vaan noi lakanat.
mun kämän ala puolella on toi pesutupa. asun toisessa kerroksessa.
välillä tänne mun kämppään kuuluu toi ääni kun pesukone pyörii. tai kuvuri on päällä. mutta ei se mua häiritse onneksi yhtään. olen tottunut. ja aina helppo pestä noi pyykit kun pesutupa on noin lähellä. onneksi osaan käyttää pesukonetta ja kuivuria.
eikä se maksa onneksi mitään kun pesee. ja se on hyvä juttu että pystyy pesemään pyykkiä. eikä sitä sitten aina tule niin kauheasti.
mulla vaatteet ei heti lopu kesken.
eilenä oli ihan mukava työ päivä. ja se taide ryhmä oli mukava missä olin aamulla. sain taas siinä tehtyä yhden työn loppuun ja aloitin taas uutta. nyt teen taas yhtä ihmis hahmoa. se on tällä kertaa lyijy kynä työ. ensi kerralla piirretään hiilellä jotakin.
ennen piirsin aina hiilellä. nyt on taas mukavaa kokeilla sitä monen vuoden tauon jälkeen. en vaan tiedä että millaisen kuvan piirrän sitten sillä hiilellä. juttelin ohjaajien kanssa jotka ovat töissä myös siellä että millaisia hommia alkaisin pikku hiljaa tekemään. mulle ehdotettiin että pääsisin vaikka kahvilaan töihin. sanoin että mikäs siinä. ihan mielelläni menen sinne sitten. en ole varma että onko se sitten keskiviikkoisin koska olen vaan nyt alkuun silloin töissä. no sen näkee sitten.
sitten taas tehtiin kaverin kanssa noita tonttuja. maalailtiin niitä taas.
siinä meni sitten ainakin se tunti.
olen päättänyt että otan tästä lähtien sinne töihin omat eväät. huomasin että ruokaa mitä siellä on ei ole mun mielestä ollenkaan hyvää. enkä halua maksaa siitä viittä euroa jos se on pahaa. ja tulee halvemmaksi kun otan omat eväät sinne. mun pitää jutella sitten niiden ohjaajien kanssa tästä asiasta. haluan olla rehellinen.
en tykkää niiden ruoasta. siitä tulee ihan mieleen noi sairaala ruoat kun olin osastolla. tänään mulla on toi psykologi. en nyt muista oliko se aamulla vai iltapäivällä. mun pitää kysyä ohjaajilta kun menen aamupalalle. kun olen kirjoittanut taas tämän blogin niin alan siivoamaan. loput sitten siivoan kun tulen sieltä takaisin.
tai jos se psykologi aika on iltapäivällä niin kerkiän tänä aamuna siivota kaikki. ajattelin olla viikonlopun täällä. mun molemmat kaveerit on myös täällä. vietän niiden kanssa laatu aikaa. poikaystävä lähtee sinne reissuun viikonlopuksi. luvattiin soitella toisillemme. tänään me keretään hyvin skypettämään vielä illalla.
ajattelin mennä taas lenkille illalla. eilenä oltiin kaverin kanssa lenkillä. oli hyvä lenkki. tuli hyvä fiilis sen jälkeen. kun pääsi siuhkuun ja keitettiin teetä. tänään on taas toiminta tunti. iltapäivällä. saa nähdä mitä tehdään. käyn kaupassa taas tänään.
aijon ottaa nyt tämän viikonlopun mahdollisimman rennosti. lepään taas niin jaksan ensi viikon. aijon katsoa taas viikonloppuna ensisilmäyksellä sarjaa, animea, frendejä, leffoja.. silleen saan ajan kulumaan. ja värittää täytyy taas kun on aikaa, olla koneella, käydä lenkillä, viettää kavereiden kanssa aikaa. siinä se viikonloppu meneekin mukavasti. tää viikko on mennyt todella hyvin. hyvin olen jaksanut ja kaikkea. ei ole alkanut ahdistamaan tai mitään.
eikä ole joutunut ottamaan rauhottavia.
on ollut hyvä ja positiivinen fiilis. ihan ok mennä sinne psykologille.
tulepaahan taas juteltua siinä samalla. mulla on paljon kerrottavaa. en ole käynyt vähän yli kuukauteen sen luona.
aamupala on taas tunnin päästä. kerkiän vähän siivoamaan ennen sitä. en varmaan kerkeä juomaan teetä aamulla jos mulla on se psykologi aika kymmeneltä. pitää lähteä puoli kymmeneltä kävelemään sinne niin kerkeää ajoissa. sinne on vaan vartin kävely matka. no tuleepahan samalla lenkki heitettyä.
ja saa raitista ilmaa siinä samalla. lakanat pitää pestä tänään ja vaatteita. niin viikonloppuna ei tarvi sitten pestä.
pesen kaikki tänään. varmaan tuossa lounaan jälkeen katson onko pesukone vapaa. huomenna saa syödä taas suklaata. ja pähkinöitä.
siinä on osa mun viikonloppu herkut. voi taas herkutella.
mukavaa viettää sitten perjantai iltaa parhaan kaverin kanssa.
tulee mukava ilta varmasti. katsoo jos vaikka valvoisi vähän pitempään. mutta aijon viikonloppunakin herätä siinä seitsemältä.
en vaan osaa nukkua pitkään kun olen täällä. on nyt vaan tottunut että herää silloin, keittää kahvia ja kirjoittaa blogi. siitä on vaan tullut tapa. silleen mun joka aamu lähtee aina käyntiin.
ja päivästä ei tule mitään ellei ole kirjoittanut blogia.
olen nyt kirjoittanut tätä blogia muutaman vuoden.
ja mä koitan joka päivä kirjoittaa jotain. mitä tulee mieleen ja kirjoittaa mun elämästä. mitä aina teen joka päivä, millainen fiilis on jne. tykkään kirjoittaa. hyvistä asioista ja huonoista asioista.
mutta. nyt tällä hetekllä on ihan hyvä olo. kahvi sai mut taas heräämään. tästä tulee ihan mukava päivä taas. vähän rennompi päivä mitä eilenä. ja huomenna on taas aamulla naisten ryhmä.
kuulin että vietetään vähän pikku jouluja.
juodaan glögiä ja syödään pipareita. no meneehän se aamu silleen.
ja sitä on mukavaa viettää kun molemmat kaverit on mukana.
käyn ehkä tokmannilla huomenna. katsoo jos jaksaa.
menen huomenna illalla taas lenkille. pakko päästä.
olen jäänyt tuohon lenkkeilyyn koukkuun. yritän aina joka päivä käydä sen puolen tunnin lenkin. mä vaan jotenkin tykkään aina kävellä ja saa samalla raitista ilmaa. se aina piristää mua.
ja tulee se hyvä olo lenkin jälkeen. ja jos vituttaa tai on kireä olo niin menee vaan lenkille. se vähän auttaa. mua ainakin. saa siinä lenkin aikana vähän ajatella asioita ja tuulettaa ajatuksia.
tekee mulle aina hyvää. sen jälkeen on ihanaa päästä kuumaan siuhkuun. sen jälkeen mä aina rentoudun. on toi lenkkeily parempi asia kuin joku tupakka. onneksi en polta enää. kannatti silloin lopettaa viisi vuotta sitten. en kadu yhtään. ei ole riippuvainen tai mitään. ja siinä säästää tosi paljon kun ei polta. tupakka vaan kallistuu koko ajan. kohta joku aski maksaa sen kymmenen euroa.
huhhuh. sillä rahalla saisi monta suklaa levyä.
ja ruokaa pystyy ostamaan sillä rahalla. onneksi poikaystävä ei polta tupakkaa. mun kaverit polttaa. ne saa polttaa jos haluavat.
me kaikki ollaan erilaisia. jotkut tykkää polttaa jotkut ei.
mielummin käytän ne tupakka rahat vaikka shoppailuun tai säästän.
ja en tykkää tupakan hajusta yhtään. se on vaan niin voimakas ja paha haju. ja terveys menee jos polttaa. ja kun polttaa sen monta vuotta niin on varmasti sitten vaikeaa lopettaa. itse kerkesin polttamaan sen kolme vuotta vaan. sitten lopetin.
20 vuotiaana lopetin tupakan polton. hyvä päätös oli.
ohjaaja oli mun tukena kun lopetin. aloin vaan syömään nikotiini purkkaa. ja sitten se tupakan poltto loppui.
en muista vaan enää että kauan mä söin sitä nikotiini purkkaa.
jonkun aikaa. ja se on hyvä etten juo enää alkoholia. se ei oikeen sovi tämän lääkityksen kanssa. olen sen tajunnut vihdoinkin.
ja tulee vaan huono olo ja krapula. ei mitään järkeä. juon mielummin limsaa. siitä ei tule huonoa oloa tai maha kipeäksi.
ja sen huomasin että mun maha ei kestä alkoholia. mulle tulee helposti maha kivut mitkä voi kestää sen pari viikkoa. kiitos ei enää.
nyt maha ei ole enää kipeä kun lopetin juomisen.
ja siinä säästää taas paljon rahaa. siideri ja lonkero on nykyään aika kalliita. mielummin käytän ne rahat vaikka suklaaseen. suklaasta en aijo luopua koskaan. se on yksi parhaimmista asioista.
mielummin syön suklaata kun juon.
suklaan syömisestä ei tule huonoa oloa tai maha kipeäksi. paitsi jos syö liikaa suklaata. mulle tulee vaan ähky olo jos syön sitä liikaa.
ei onneksi muuta. pidän aina sitten taukoa ja syön taas.
mutta. nyt voisi alkaa tämä siivoaminen. kerkeää jonkin verran siivoamaan. aloitan imuroimalla. sen jälkeen moppailen.
ja vessa pitää siivota. huomenna sitten kirjoitan blogiin miten meni sen psykologin luona. ja tästä päivästä. tulee varmasti taas kivasti tekstiä.

tänään töihin :)Keskiviikko 16.12.2015 07:41

tänään on taas työpäivä. mä heräsin tuossa puoli seitsemältä. ja keitin äsken aamu kahvit. nyt on hyvä ja pierteä fiilis. tästä tulee hyvä päivä. positiivisella asenteella vaan mennään.
eilenä olin siellä klubitalolla. oli ihan mukavaa. sain siellä kulutettua aikaa. sitten kun tulin sieltä niin aloin katsomaan tabletilla taas ensisilmäyksellä sarjaa. katsoin sitä siihen asti kun oli sähly. miehet voittivat tällä kertaa. parilla maalilla. mutta hyvä peli oli silti ja oli mukavaa pelata. nyt sähly jää joulu tauolle ja jatkuu sitten taas ensi vuoden puolella. kaikki noi ryhmät jää joulu tauolle.
ja jatkuu sitten ensi vuoden alussa.
mutta fiilis on hyvä tällä hetekllä. ihan mukavaa lähteä töihin.
lähden tuossa vähän yli tunnin päästä. syön kohta ruisleipää mitä tein eilenä valmiiksi. jaksaa sitten aamun siellä. taide ryhmä on siinä aamulla taas niin menen sinnekkin. sekin on töiden lisäksi.
mä ja kaveri ollaan siinä samassa ryhmässä.
aloitin tekemään viimeksi uutta kuvaa. liiduilla. niillä on ihan mukavaa piirtää. se ryhmä kestää sen puolitoista tuntia. yhteentoista asti. sitten sen jälkeen työt jatkuu taas. yhdeltätoista meillä on ruoka.
kuulin että tänään on ruokana pinaatti lettuja. ne on ihan hyviä. syön hyvin niin jaksan sitten loppu päivän. illalla ollaan menossa kaverin kanssa taas lenkille. sen jälkeen katsotaan taas lemmen viemää ja juodaan teetä. pääsee rentoutumaan lenkin jälkeen. skypetystä taas poikaystävän kanssa ja parhaan kaverin luokse illalla. tää päivä menee varmasti taas äkkiä. mutta aijon nauttia tästä päivästä. mukavia asioita taas tänään tiedossa.
mä ja poikaystävä ei nähdä nyt tänä viikonloppuna. se lähtee moikkaamaan yhtä kaveria viikonlopuksi. sanoin että menee vaan. kyllä me keretään olla vielä monta ja monta viikonloppua yhdessä.
sitten on mukavaa taas nähdä toista pitkän ajan jälkeen.
olen ehkä menossa kotiin viikonlopuksi. katsoo miten menee tää loppu viikko ja millainen fiilis on sitten perjantaina. olenko ihan puhki ja jaksanko lähteä edes lomille. no sen näkee sitten. elän nyt vaan päivän kerrallaan. ei mitään stressiä.
en tarvinut onneksi rauhottavaa eilenä. se oli mulla mukana varmuuden vuoksi jos klubitalolla olisi tullut huono olo. mä selvisin.
hyvä minä. en ota nyt mitään rauhottavaa tuonne töihin koska tiedän että mulle ei tule huonoa oloa siellä. ja mun kaveri on siellä niin olo tuntuu vähän turvallisemmalta.
menen sitten sivuun jos huono olo iskee.
ihan mukavaa mennä illalla lenkille kun siellä on ihanan kirpeä ilma kun on pakkasta. ei ole mitään sadetta tai räntää.
tulee hyvä lenkki. mennään taas sama lenkki reitti kun viimeksi. se kestää sen puoli tuntia. kävellään ripeää tahtia.
huomenna aamulla mulla on se psykologi. oli vissiin kymmeneltä aika. siivoan sitten kämpän loppuun kun tulen sieltä. huomenna on taas siivous päivä. siivoan aamulla sen minkä kerkiän ennen kun menen sen psykologin luokse. ihan ok mennä sinne taas. nyt siihen on alkanut tottumaan ja se on ihan ok psykologi. en inhoa tai mitään.
ihan mukavan oloinen. jonka kanssa jutella.
varmaan se keskustelu kestää sen puoli tuntia taas. ei kauaa. kerron että olen alkanut käymään klubitalolla ja että olen töissä.
niissä riittää kerrottavaa. ja tietysti jutellaan siitä miten olen voinut viime aikoina. sanon että hyvin on mennyt.
kerkiän takaisin lounaalle kun tulen sieltä.
toiminta tunti on taas huomenna. saa nähdä mitä silloin tehdään. onneksi molemmat kaverit tulee myös siihen ryhmään. on seuraa.
käyn varmaan taas kaupassa huomenna. tai sitten perjantaina.
jee. kohta saa syödä taas suklaata kun viikonloppu lähestyy.
syön sen poikaystävän ostaman suklaa levyn sitten.
ja mulla on yksi pähkinä pussi syömättä. syön senkin viikonloppuna.
niissä pähkinöissä on suolaa ja hunajaa. ne on todella hyviä. niitä myydään lidlissä. ne on aika kalliita. maksaa vähän yli pari euroa pussi. ne on hyvä sipsin korvike. jos ei halua syödä vaikka sipsiä, niin ostaa pähkinöitä sen sijasta. ja niissä pähkinöissä on paljon kuitua ja ovat terveellisiä. en ole koskaan syönyt oikeen mitään pähkinöitä mutta noista mä tykkään.
syön nyt tässä samalla aamupalaa kun kirjoitan. alkoi olla nälkä joten aloin nyt syömään. se on ihan hyvä kävellä sinne kehräämölle niin herää siinä samalla. sinne on alle puolen tunnin kävely matka. ei ole kamalan kaukana. saa siinäkin samalla lenkkeiltyä.
kohta pitää tiskata taas. tiskaan ennen kun lähden. ei jää lojumaan noi tiskit. sänkykin pitää pedata.
nukuin tosi hyvin viime yön. nukahdin jo yhdeksän aikaa kun tulin parhaan kaverin luota. katsottiin taas salkkarit ja uusi päivä. salkkarit jäi aika outoon kohtaan. pitää katsoa taas tänään.
ai niin aamu lääke pitää ottaa kohta. ettei vaan unohdu. se on mulla tuossa yhdessä purkissa. masennus lääke. se menee vaan mulla aamuisin. ei onneksi mene leponexia aamulla. jos sitä joutuisi syömään aamulla, olisin aika väsynyt ja tokkurassa. leponex pistää väsyttämään kun sitä syö. ihan hyvä että otan sen lääkkeen aina illalla niin saan nukuttua hyvin. hyvä uni lääke siinä samalla.
ja se rauhoittaa. kohta pitää laittaa farkut jalkaan. ja joku paita.
en vieöä tiedä että minkä paidan laitan töihin. noi yhdet siniset farkut laitan jalkaan. pankki korttia en aijo ottaa mukaan ettei se häviä. enkä mä tarvitse rahaa yhtään kun menen sinne töihin.
sieltä saa onneksi ruoan. niin sillä pärjää hyvin loppu päivän.
saa sitten tulevaisuudessa nähdä otanko sitten lisää työ päiviä.
hyvin on nyt ainakin mennyt. hyvin olen jaksanut.
ainakin on viikolla kivasti tekemistä. on noi ryhmät, klubitalo ja toi työ paikka. viikot menee hurjaa vauhtia kun on tekemistä. olen nyt aika tyytyväinen tähän mun viikko ohjelmaan.
mikä ollaan ohjaajien kanssa suunniteltu.
ja ohjaajat ovat myös nyt aika tyytyväisiä siitä että olen alkanut käymään klubitalolla ja töissä. tää on osa tätä mun kuntoutusta.
ja sen olen huomannut että nyt mulla menee paremmin kuin koskaan. paino on kohillaan, ei ole tipunut yhtään. se on noussut mikä on hyvä asia. syön hyvin joka päivä. toi syömishäiriö ei tunnu niin pahalta. ja olen iloinen ja onnellinen. mikä voisi olla parempaa.
mä nautin joka päivästä. jokaisessa päivässä on monta hyvää asiaa. mistä nauttia. en enää juo alkoholia tai polta tupakkaa.
en ole ollenkaan riippuvainen niistä. ne asiat vaan pilaa terveyden.
ja säästää paljon rahaa. suklaasta en aijo luopua koskaan.
se on yksi mun nautinnoista. suklaata pitää aina syödä joka perjantai kun alkaa viikonloppu. siitä se viikonloppu aina alkaa.
voi herkutella. enkä silloin mieti mitään kaloreita.
sitten viikonlopun jälkeen alan aina liikkumaan. lenkillä ja salilla.
tykkään kovasti liikunnasta. tulee aina hyvä fiilis lenkin jälkeen. pääsee kuumaan suihkuun ja keittää teetä. se on yksi mun lempi asioista. siitä mä nautin. en jaksa nyt meikata kun menen töihin.
laitan hiukset taas ponihännälle. sormukset laitan sormiin ja ranne korut. ne riittää. vähän yli puoli tuntia niin täytyy lähteä.
laitan musaa soimaan kun alan tiskaamaan.
tästä se päivä lähtee hyvällä fiiliksellä.

klubitalo ja sähly tänään.Tiistai 15.12.2015 08:10

olen tänään menossa taas klubitalolle aamulla. saan siellä kulutettua taas aikaa. eielnä oli vähän huono päivä. mutta illalla sitten taas olo alkoi helpottaa. käytiin kaverin kanssa lenkillä illalla. itkin jopa eilenä. mua vaan itketti. mutta sitten kun sain itkettyä niin olo alkoi silloin vähän helpottaa. aijon ottaa rauhottavan mukaan kun olen menossa sinne klubitalolle. jos tulee huono olo niin se on sitten varmuuden vuoksi mukana. pitää syödä hyvä aamupala tänään niin jaksaa aamupäivän klubitalolla. ruokailu meillä on siinä kahdentoista aikaan. ai niin mun pitää soittaa sinne että olen tulossa syömään sinne.
soitan sinne tuossa ennen yhdeksää. koska ennen kymmentä sinne pitää ilmoittaa että on tulossa syömään.
menen sinne taas bussilla. saan ohjaajilta bussi kortin taas.
ei onneksi tarvi itse maksaa noita matkoja. tänään on taas sähly iltapäivällä. päästään taas parhaan kaverin kanssa pelaamaan. me naiset voitettiin viimeksi. ja tänään yritetään taas voittaa.
tulee varmasti ihan mukava peli. ainakin siinä saa liikuntaa samalla.
siinä on sitten mun tämän päivän liikunnat. suunniteltiin kaverin kanssa että mennään taas lenkille huomenna illalla.
mennään varmaan sama lenkki mikä tehtiin eilenä. se kestää sen puolituntia. se on ihan hyvä aika kävellä. menin eilenä sittenkin kaupassa käymään. piti ostaa puuroa koska se alkaa kohta loppumaan. nyt on sitä taas eikä tarvi vähään aikaan hakea. mä syön tuota nalle merkkistä puuroa. se on hyvää ja halpaa.
keitän sen puuron aina mikrossa. nopeaa.
en mennyt seppälässä käymään. päätin vaan että ruoka kauppa eikä mikään muu. rahaa saa mennä vaan ruokaan tässä kuussa. en shoppaile mitään enempää tässä kuussa. ja mä olen tajunnut sen että en tarvitse mitään mitä mulla jo on.
sen olen nyt viime aikoina oppinut. ja poikaystävä on sanonut mulle monta kertaa etten tarvitse mitään.
säästän rahaa taas. mutta ensi vuoden puolella aijon ostaa jotain kivaa sitten itselle. ylihuomenna mulla on se psykologi aamulla. muistaakseen kymmeneltä oli aika. pääsee sinne taas juttelemaan. ei haittaa. mulla on sitten aika paljon kerrottavaa. pitää kertoa tuosta klubitalosta ja kehräämöstä missä olen töissä.
ja muutenkin kerron samalla miten olen viime aikoina voinut.
hyvin se keskustelu menee. ei mitään paineita. sitten kun on taas käynyt siellä niin ei tarvi taas kuukauteen mennä sinne.
sain eilenä luettua uusimman anime lehden. siinä oli yksi anime sarja minkä aijon katsoa jossain vaiheessa. mikä vaikutti kiinnostavalta. varmaan taas katselen tabletilla jotain taas tänään kun tulen klubitalolta. ehkä katson taas frendejä tai ensisilmäyksellä sarjaa. no pitää katsoa. pitää mennä kohta kaivamaan vaate kaappia että mitä pistän tänään päälle. mulla on taas vaate kriisi. katson kohta kun olen kirjoittanut eka blogin.
sain eilenä pestyä pyykkiä. nyt pitää vaan lakanat pestä loppu viikosta. kohta tiskaan taas. voisi kohta kuunnella vaikka musiikkia.
päivä lähtee mukavasti käyntiin kun kuuntelee. tulee hyvä fiilis.
onneksi noi naisten vaivat alkaa olla pikku hiljaa ohitse. viimeiset paineet saan purettua tuolla sählyssä. illalla menen taas kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. sitten on taas skypetystä poikaystävän kanssa ja menen parhaan kaverin luokse iltaa viettämään. katsotaan taas salkkarit ja uusi päivä.
nyt on aika pirteä olo. join taas hetki sitten aamu kahvit. se herättää aina. vahvaa mustaa kahvia. en laita mitään maitoa tai sokeria sekaan. se menee aina mustana. tykkään mustasta kahvista.
ja sen pitää olla aika vahvaa että herää.
teetä kerkiän juomaan vasta kun tulen sieltä klubitalolta.
tänä aamuna en kerkiä. no sitten tee maistuu todella hyvältä kun tueln sieltä klubitalolta. pitää juoda tänään ainakin pari kupillista sitä. juon seuraavan teen sitten vasta kun menen kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. mutta. ihan mukava päivä taas tulossa tänään. ja huomenna sitten taas töihin. aijon herätä huomenna siinä puoli seitsemältä. kerkiää juomaan kahvit, kirjoittaa blogin ja syömään aamupalan. lähden siinä kahdeksan jälkeen kävelemään sinne kehräämölle. tulee varmasti ihan mukava työ päivä.
olen sitten siellä taas sen viisi tuntia. kahteen asti.
saa nähdä mitä pääsen tekemään sitten huomenna. toivottavasti jotain mukavaa puuhaa millä saa ajan kulumaan.
onneksi mun kaverikin on töissä siellä myös niin on seuraa.
jaksan varmasti hyvin tämän viikon taas. nyt ei ole onneksi tällä hetkellä ahdistavaa oloa. hyvä että sain itkettyä vähän eilenä
niin nyt ei ole kauhean kireää oloa. kyllä tää tästä taas.
nyt on vähän parempi päivä taas.
enää muutama päivä niin tulee kelalta se vähän yli sata euroa.
saan maksettua sitten tämän kuukauden viimeisimmän laskun.
sitten on hyvä mieli kun on saanut ihan kaikki laskut taas maksettua.
ei tarvi niitä sitten enää miettiä. teen aina silleen että aina kun tulee laskuja niin yritän maksaa ne melkein heti ettei unohdu.
ja saa ne äkkiä pois alta. sitten samalla näkee paljon jää tilille rahaa.
onneksi mun raha asiat on hyvin tällä hetkellä. ei mitään stressiä niistä. lääkkeet riittää mulle joulun yli. laskin eilenä vähän noita lääkkeitä kun jaoin ne dosettiin.
ei tarvi hakea mitään. ensi vuoden puolella tammikuussa pitää hakea sitten taas jossain vaiheessa lisää leponexia.
masennuslääkkeet ei ainakaan mulla ole heti vielä loppumassa.
niitä on nyt taas ihan riittävästi. ja medipam rauhottavia mulla on myös yksi paketti taas. hyvä että niitäkin on. jos tulee taas semmoinen olo että joutuu ottamaan niitä.
eli jos toi ahdistus iskee vaikka. onneksi noi rauhottavat alkaa aika nopeasti vaikuttamaan kun ottaa sen. ne vaikuttaa jo alle kymmenessä minuutissa. sitten olo on semmoinen ettei enää ajattele mitään. ja se mieli rauhoittuu. jos vaikka mielikuvitus laukkaa rajuna niin rauhottava auttaa siihen ainakin.
hyvä lääke. ja se auttaa aina tuohon huonoon oloon.
en nyt viime aikoina ole syönyt niitä. hyvin on mulla nyt mennyt. ja hyvin olen jaksanut tähän asti. positiivisella asenteella vaan olen mennyt. eikä ole mitään paineita koska olen sen oppinut elämään päivän kerrallaan. ja hetken kerrallaan.
siinä samalla nautin elämästä. sitä ei koskaan tiedä mitä huomenna voi tapahtua. pitää vaan nauttia kun pystyy.
ja olen onnellinen tällä hetkellä. tykkään mun elämästä tällä hetkellä.
mulla on ihanat kaverit ja ihana poikaystävä. joita rakastan tosi paljon. niiden takia jaksan elää päivästä toiseen. en ole yksin.
ja meillä on aina hyviä ja hauskoja hetkiä. ja tuetaan toinen toisiamme. ja se on parasta että mä näen mun kaverit joka päivä. poikaystävän kanssa näemme aina viikonloppuisin.
mutta skypetellään joka päivä aina illalla. se vähän yli tunti aina.
sen jälkeen menen aina iltapalalle ja parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. ja yhdeksältä nukkumaan. eilenä nukahdin saman tien kun pääsin omaan sänkyyn. menin jo ennen yhdeksää nukkumaan eilenä. alkoi väsyttämään. mutta nyt jaksaa taas kun on nukkunut hyvin. mutta. nyt menen kaivamaan vaate kaappia ja miettimään mitä pistän päälle tänään. farkut laitan ainakin.
uusi viikko alkaa jälleen. oli mukava ja rentouttava viikonloppu poikaystävän luona. nyt jaksaa aloittaa taas positiivisella asenteella tämän viikon. uskon että on tulossa hyvä viikko. riippuu vaan siitä miten jaksan. päivä kerrallaan. heräsin tänään kymmenen minuuttia etu ajassa. no ei haittaa. join taas äsken aamu kahvit. nyt on kahviakin taas. käytiin poikaystävän kanssa eilenä lidlissä niin ostin lisää kulta katriina kahvia. se on hyvää ja aika haplaa. maksaa vaan alle kolme euroa paketti. sitten ostin pähkinä pussin. missä on hunajaa ja suolaa. ne on tosi hyviä. niitä myydään vaan lidlissä. poikaystävä osti kerran mulle niitä ja mä jäin ihan koukkuun niihin pähkinöihin.
ostin parhaalle kaverillekkin sen pähkinä pussin niin sekin tykästyi niihin. nyt on taas herkuteltu viikonloppuna. olen syönyt suklaata ja sipsiä. tänään ollaan menossa kaverin kanssa lenkille illalla. sen jälkeen katsotaan lemmen viemää. ja juodaan teetä. illalla taas skypetän poikaystävän kanssa ja menen taas parhaan kaverin luokse. niin kuin joka ilta. ompelu ryhmäkin on taas tänään pääsen tekemään taas sitä mun kaulahuivia. ei ole vielä ihan valmis. vielä pitää tehdä sitä. aijon pestä taas pyykkiä tänä aamuna. pesen taas ne vaatteet mitä käytin viikonloppuna. pesukone on varmasti tänään vapaa. tänään on aika rento päivä. huomenna menen sitten taas aamulla tuonne klubitalolle. olen siellä muutaman tunnin.
ja sähly on myös huomenna taas. me naiset voitettiin viimeksi sählyssä. parilla maalilla. ai niin tänään pitää katsoa aamulla noi emmerdale. en nähnyt viime perjantaina. varmaan aijon tabletilla taas katsoa tänään tuota ensisilmäyksellä sarjaa. olen nyt siihen sarjaan jäänyt jotenkin koukkuun. olen vielä ekalla kaudella ja siitä sarjasta on tullut yhdeksän kautta. eli vielä on aika kivasti katsottavaa. animea pitäisi myös katsoa taas. ai niin en ole vielä lukenut sitä uutta anime lehteä. luen sen tänään sitten jossain vaiheessa. kun kerkiän. teetä täytyy taas juoda tässä aamulla.
kaupassa ei tarvi käydä. ainakaan vielä.
ihan hyvä fiilis tällä hetkellä. tästä tulee hyvä päivä. näkee taas kavereita. salkkarit tulee vissiin vielä. ennen kun ne jää joulu tauolle. ja uusi päivä tulee taas tänään. eilenä kun olin parhaan kaverin luona illalla niin telkasta ei tullut mitään. menin siinä ennen yhdeksää taas nukkumaan koska alkoi väsyttämään.
tänään taas jaetaan viikon lääkkeet dosettiin. mun ei varmaan vieläkään tarvi hakea mitään lääkkeitä. hyvin riittää varmasti vielä ainakin parille viikolle. joulun yli ainakin.
ylihuomenna taas töihin. pitää olla taas yhdeksältä siellä. yleensä olen siellä ainakin 15 minuuttia etu ajassa. no ei haittaa.
onneksi mä pystyn herämään aikaisin aamulla. ei mitään ongelmaa. olen tottunut. ja uni tulee hyvin aina sitten illalla. ja nukun hyvin aina joka yön. jaksaa seuraavan päivän.
pitää taas jossain vaiheessa värittää taas. aloitin viimeksi yhtä uutta kuvaa taas värittämään. haluaisin kovasti uusia aikuisten värityskirjoja taas. mutta mulla on aika paljon vielä väritettävää noissa edellisissä kirjoissa. taidan sitten varmaan jossain vaiheessa ostaa taas uuden kirjan. aijon ostaa sen sitten suomalaisesta kirjakaupasta. siellä myydään paljon noita aikuisten värityskirjoja.
täytyy sitten käydä siellä kun hankin sen uuden kirjan.
nyt on tullut kaikki yuru yuri kolmannen kauden kaikki jaksot.
pitää katsoa ne sitten jossain vaiheessa.
ja innolla odotan sitten ensi vuotta kun alkaa taas uudet anime sarjat. mangaa pitäisi myös lukea tuolta tabletilta. mulla on aika monta sarjaa siellä tallennettuna mitä en ole vielä lukenut.
kohta taas tiskaamaan. tiski vuori on jälleen taas kertynyt.
tiskaan kun olen kirjoittanut eka blogin.
ja kerään noi mun pyykit taas kasaan.
onneksi siitä on tullut mulle tapa että pesen aina pyykkiä maanantaisin. niin sitten loppu viikosta ei tarvi pestä noita vaatteita.
mutta lakanat pesen aina torstaisin. paitsi viime torastaina en jaksanut. koitan pestä ne tänä torstaina taas.
voisi laittaa uudet lakanat. pitää kohta käydä taas pankin sivuilla katsomassa raha tilanne. näkee paljon on mennyt ja paljon on vielä jäljellä. mulla meni kaupassa viime perjantaina vähän yli 25 euroa.
ruokaan. ja poikaystävän lonkero juomiin meni se 10 euroa.
tilillä pitäisi olla vielä kivasti rahaa. eli ei mitään hätää. hyvin selviää tämän kuun loppuun ja tässä kuussa tulee vielä kelalta se vähän yli sata euroa, milä pystyn maksamaan viimeisen laskun.
onneksi puhelin lasku oli tässä kuussa vaan sen 11 euroa.
ei kauheasti. säästin siinäkin taas muutaman euron.
se on nyt ihan hyvä aina katsoa välillä mihin sitä rahaa aina menee.
nyt olen aika hyvin saanut hillittyä tätä mun shoppailu himoa.
koitan vaan ajatella että ensi vuoden puolella voi taas shoppailla.
ja että nyt kannattaa säästää niin on sitten kivasti shoppailu rahaa.
voi vähän enemmän törsätä johonkin.
ja sitten kun on taas shoppaillut niin alkaa taas se säästäminen.
ja sitten sekin on kivaa kun menee jonnekkin ja näkee jotain ihanaa.
niin sen pystyy sitten ostamaan kun on säästänyt.
kuten se uusi Guess laukku. jonka aijon hankkia ensi vuonna.
sitä odotellessa. viimeksi ostin mustan värisen Guess laukun niin nyt haluan jonkun muun värisen. pinkki olisi ihana.
en omista vielä pinkkiä Guess laukkua. se olisi yksi vaihto ehto.
tai sitten joku vaalean värisen. se on sitten mun seuraava laukku minkä hankin. ennen sitä en aijo ostaa uusia laukkuja.
seuraavan täytyy olla Guess.
aijon käydä sen ihan liikkeestä ostamassa sen. en viitsi netistä tilata.
olen huono tilaamaan jotain laukkua netistä.
se on paljon kivempi liikkeestä ostaa se. voi vaan hiplailla sitä sitten onnellisena siellä liikkeessä. aijon sitten myös hankkia uuden Guess lompakon. jossain vaiheessa. mutta ei ihan vielä koska ostin viime kesänä sen edellisen. ja se kestää vielä todella pitkään. ja se on aika iso lompakko. mutta hyvin mahtuu onneksi laukkuun.
aamupala on taas kohta. puolen tunnin päästä. aijon syödä ruisleipää. niin kuin joka aamu. paras leipä.
tänään meillä on taas puuroa päivällisenä. hyvä että on niin jaksaa lenkkeillä sitten illalla. sitten lenkin jälkeen taas kuumaan suihkuun, teen keittoon ja katsomaan lemmen viemää.
ottaa loppu illan taas rennosti. jaksaa sitten huomenna.
mä nukuin eilenäkin taas päikkärit. nukuin taas pari tuntia.
se on jotenkin hassua kun olen poikaystävän luona niin nukun aina silloin ne päikkärit. mutta kun olen sitten täällä niin en koskaan silloin nuku. hassua. ja kun olen parhaan kaverin luona illalla niin joskus välillä nukahdan sen sohvalle. sitten kun kello tulee aina yhdeksän niin paras kaveri herättää mut silloin ja menen omaan sänkyyn nukkumaan. välillä on semmoisiakin iltoja että olen ihan sinne yhdeksäänkin asti hereillä. ja sitten kun menen omaan sänkyyn niin nukahdan aina saman tien.
onneksi mulla on iso sänky. mukavampi nukkua.
haluaisin kovasti uuden päivä peiton tohon mun sänkyyn.
pitää ostaa jossain vaiheessa jos löydän jonkun kivan jostain.
eikä ole kamalan kallis. ajattelin säästöistä ottaa rahat siihen uuteen päivä peittoon. katsoo sitä sitten ensi vuoden puolella.
uudet verhot haluaisin myös tänne mun kämppään.
keittiöön ja olo huoneeseen ainakin. olisi sitten vähän erinäköistä. piristäisi vähän tätä mun kämppää.

mukava viikonloppu :)Lauantai 12.12.2015 20:22

nyt innostuin kirjoittamaan blogia. tuli vaan mieleen että hei nyt voisi vaikka kirjoittaa. en nyt keksi muutakaan tekemistä.
poikaystävän luona on ollut todella mukavaa. tehtiin ruokaa tänään, ollaan harrastettu seksiä ja nukuin parin tunnin päikkärit tuossa iltapäivällä. kohta aijon ottaa taas ilta lääkkeet ja mennä nukkumaan. aijon nukkua pitkään taas huomenna. aloin nyt katsomaan taas netflixistä paria sarjaa taas. aloin katsomaan ensisilmäyksellä, se on aika hauska sarja ja vampyyrien päiväkirjat sarjaa aloin katsomaan.
nyt on taas syöty sipsiä ja suklaata. oon ihan ähky. nyt en syö enempää. äsken join teetä. ja söin pipareita.
olo on muuten ollut hyvä tällä hetkellä. olen vaan enimmäkseen levännyt. jaksaa taas ensi viikon. soittelin äidille hetki sitten. olen menossa varmaan taas kotiin viikon päästä. mun siskokin on tulossa.
näkisi samalla sitäkin. no katsoo miten ensi viikko menee.
aijon elää päivän kerrallaan. olen myös tekstaillut parhaan kaverin kanssa. näen sitä taas sitten huomenna. illalla.
mulle iski hikka. pitää kohta juoda jotain. vaikka kivennäisvettä. menisi tää hikka ohi. poikaystävä nyt naureskelee mulle kun mulla on tää hikka. sanoi että kuulostan hyvältä.
en jaksa katsoa putous ohjelmaa. ei kiinnosta. toi kausi mikä on nyt tullut on aika huono mun mielestä. ei ole oikeen kiinnostanut.
saa nähdä mitä tulee sen tilalle. ihanaa. kohta taas nukkumaan.
huomenna mulla on aamupalaksi kana hampurilainen. syön sen sitten kun herään jossain vaiheessa. ja juon teetä.
maananataina mennään taas kaverin kanssa lenkille illalla.
klibitalo on taas tiistaina ja keskiviikkona töihin.
kyllä toi ensi viikko menee taas äkkiä kun on tekemistä.
ja kohta on taas viikonloppu. toivottavasti ensi viikko menee mukavasti taas. katsoo miten jaksaa.
ostin poikaystävälle ne lonkerot lahjaksi. poikaystävä joi jo ne. yhdessä illassa. hyvä että maistui. tänään mä join muumi limsaa. se on ihan paras limsa. todella hyvää. ai niin käytiin eilenä hakemassa subit subwaysta. oli kyllä hyvää. poikaystävä tarjosi.
pitäisi käydä useammin subwayssa syömässä tai hakea subit.
eikä. mun alkaa tehdä mieli taas sipisä. ostin ranch sipsejä. ne on parhaita. ajattelin että voisi taas syödä. sitten en taas vähään aikaan syö sipisä. silloin tällöin. käytiin kaupassa tänään niin poiaksytävä osti mulle taas suklaata. syön ne suklaat sitten vasta ensi viikon viikonloppuna. kun voi taas herkutella.
viikonloppuisin pitää aina herkutella. eikä silloin mietitä mitään kaloreita. syödään vaan. silleen mä teen ja sitten viikolla käyn lenkillä ja salilla taas. tulee liikuntaa. ai niin psykologi mulla on muuten taas ensi viikolla. torstai aamulla muistaakseen.
viime aika peruuntui kun se psykologi oli kipeä.
no menen sitten taas sinne juttelemaan. ja pitää sanoa samalla että uusii kaikki noi mun lääke reseptit että saa taas noita lääkkeitä.
nyt mun ei tarvi hakea mitään koska mulla on riittävästi kaikkia.
kauppaan ei vielä tarvi mennä maanantaina. koska mä kävin viime torstaina. ei tarvi hakea mitään. vielä on yksi lasku mikä pitää maksaa tässä kuussa. sitten olen taas maksanut kaikki tämän kuun laskut. uusi vuosi lähenee. kohta vaihtuu taas vuosi ja mun synttärit lähestyy. olen sitten taas vuoden vanhempi. saa nähdä mitä saan kavereilta synttäri lahjaksi. ja poikaystävältä.
varmaana ainakin suklaata. voisi itselle myös ostaa jotain kivaa lahjaksi. uusi aikuisten värityskirja vaikka. se olisi kiva.
tai jotain koruja. niitä mä haluaisin niin kovasti.
hopeaa. tykkään enemmän hopeasta kun kullasta.
haluaisin kaulakorun. mikä olisi aina mun kaulassa. ja mikä kestää.
uusi Guess laukku myös houkuttaisi. mutta en osta sitä ihan vielä. myöhemmin vasta. katsoo jos keväällä vasta ostan sen sitten.
odotan innolla. hyvää kannattaa aina odottaa.
uusia seksiasuja pitää myös ostaa. hirveästi kaikkea taas mitä haluan. ostan ne kaikki sitten ensi vuoden puolella.
pikku hiljaa kun pystyy. katselin netistä noita uusia anime sarjoja mitä tulee taas ensi vuonna, niin siellä oli muutama sarja mitä alan sitten katsomaan. odotan innolla. ostin eilenä uuden anime lehden mutta en ole vielä lukenut sitä. luen sen vaikka huomenna. menen kohta nukkumaan. poikaystävä luki jo sen.
desucon on taas ensi kuussa. odotan innolla. pääsee sinne ihmettelemään kaverin kanssa. tulee varmasti hauskaa.
oho kello on kohta jo puoli yhdeksän. ilta lääke alkaa jo vaikuttaa pikku hiljaa. kohta nukahdan. poikaystävä aikoo valvoa vielä.
menin eilenä nukkumaan jo salkkareiden jälkeen. olin tosi väsynyt.
mutta. mukavaa kun on voinut vaan olla. ja nukkua. ei ole ollut mikään kiire minnekkään. varmaan huomenna nukun taas päikkärit. olen siitä aivan varma. mulla on hyvät unen lahjat.
ja se on hyvä että noi ilta lääkkeet pistää väsyttämään. nukkuu hyvin noi yöt. ja se rauhoittaa oloa. jos on vaikka ahdistusta illalla niin leponex lääke auttaa hyvin siihen. voihan sitä ottaa myös sen lisäksi tuon rauhottavan ihan varmuuden vuoksi niin se rauhoittaa enemmän sitä oloa. hyvä että noi kaikki lääkkeet on olemassa.
ilman niitä olisin jossain osastolla hoidossa. pystyn elämään onneksi aika normaalia elämää. vaikka syön lääkkeitä ja mulla on noi sairaudet. pahin sairaus on toi skitsofrenia. mutta olen tottunut siihen ja hyväksynyt että mulla on se. mun kavereilla on sama sairaus. nekin syö myös leponexia. välillä heitetään läppää tästä sairaudesta. huumoria meiltä kaikilta löytyy.
päivä kerrallaan vaan pitää elää. sitä ei koskaan tiedä mitä huomenna sitten tapahtuu. joko hyviä asioita tai huonoja asioita. mutta niistä aina selviää. uskon että ensi viikko on mukava viikko taas. aijon olla positiivinen. koitan käydä mahdollisimman paljon lenkillä ensi viikolla. toivottavasti on hyvät ilmat. lumi saisi jo tulla.
olisi ihan kiva jos olisi valkoinen joulu.
eikä olisi niin synkkää. voisi kohta katsoa hetken vielä telkkaa ennen kun menen nukkumaan. ja syödä vähän vielä sipsiä.

poikaystävän luokse :)Perjantai 11.12.2015 07:37

ihanaa. viikonloppu. tätä on odotettu. hyvin on mennyt tää viikko. olen hyvin jaksanut. ei ole tullut mitään huonoa oloa tai ahdistusta. hyvä minä. olen menossa taas viikonlopuksi poikaystävän luokse. kun poikaystävä hakee mut illalla niin käydään subwayssa hakemassa subit.
en ole aikoihin käynyt subwayssa. varmaan poikaystävä tarjoaa ne.
siinä on sitten mun päivällinen. käydään samalla kaupassa.
juomaksi aijon ostaa muumi limsaa ja päärynämehukivennäisvettä.
ai niin pitää kysyä poikaystävältä että tehtäisiinkö pizzaa viikonloppuna. siinä olisi vaikka lauantain ruoka. ostetaan aineet puokkiin. ajateltiin nyt ostaa valmiit pizza pohjat. kokeilaan nyt niitä
täytteet vaan siihen päälle. mulla on vaate kriisi taas. en tiedä mitä pistää päälle taas tänään. no menen kohta kaivamaan vaate kaappia. nahkatakin ajattelin ottaa käyttöön. ja Guess laukun. pitää meikata taas. ja laittaa kivat korvikset korviin. on sitten nättinä.
naisten ryhmä on taas tänään aamulla. me ollaan menossa taas vissiin jonnekkin. saa nähdä minne. onneksi mun molemmat kaverit lähtee mukaan. mun kaverit on täällä viikonlopun. mä lähden lomille.
eilenä toiminta tunnilla pelailtiin pelejä. piti olla parit. mä ja paras kaveri oltiin yksi pari. toiminta tunnin jälkeen kävin kaupassa.
olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää. skyeteltiin taas poikaystävän kanssa ja olin parhaan kaverin luona illalla. katsottiin taas salkkarit. tänään pitää taas katsoa salkkarit illalla. tabletilta aijon katsoa tänään sen ikuisesti nuori ohjelman ja emmerdale jaksot. hyvin kerkeää katsomaan ennen kun lähden lomille. ja saa silleen ajan kulumaan. tää päivä menee varmaan hitaasti kun odottaa että poikaystävä tulee hakemaan. se on töissä tänään niin se hakee mut sen jälkeen. lupasin nyt ostaa sille ne lonkerot tänään.
se oli sen synttäri lahja. kävin eilenä tokmannilla pyörimässä. ostin shampoota ja hoito ainetta, suklaata ja uutta kunsilakkaa. semmoista tumman punaista mavalan kynsilakkaa. lakkaan mun kynnet tänään sen väriseksi. kaipasin uutta kynsilakka väriä.
se maksoi vaan alle 5 euroa. join taas äsken kahvia. nyt on pirteä fiilis. pitää alkaa pikku hiljaa pakkailemaan. illalla pakkaan sitten vasta tämän kannettavan. koska aijon olla koneella vielä tänään. ja tabletin otan taas mukaan lomille. katselin eilenä taas frendejä.
olen kohta saanut katsottua kolmannen kauden.
aijon ehkä värittää taas tänään. jos vaan jaksan. jos en jaksa niin en jaksa. olen sitten varmaan koneella.
aamupala on taas puolentoista tunnin päästä. hyvin kerkiän kirjoittaa blogin. teetä en kerkiä juomaan aamulla. juon sitten lounaan jälkeen teetä. mun tekee mieli sipsiä. aijon ehkä ostaa.
suklaat on jo ostettu. ostin ne eilenä tokmannilta.
varmaan taas saunotaan poikaystävän kanssa. pitää ottaa mukaan sauna kamat. sen saunan jälkeen ajattelin sitten juoda sitä muumi limsaa. pitää laittaa se jääkaappiin kylmään.
maistuu hyvältä saunan jälkeen. pitää muuten laittaa taas kämppä kuntoon ennen kun lähden lomille. pitää ainakin pedata sänky ja tiskata. eilenä sain pestyä pyykkiä. mutta en jaksanut pestä lakanoita. pesen ne vasta sitten ensi viikolla. mutta nyt on puhaita vaatteita viikonloppua varten. käyn vielä suihkussa tänään ennen kun lähden. tulee varmasti erittäin mukava viikonloppu. on ollut taas poikaystävää ikävä. lupasin poikaystävälle etten kiukuttele sille viikonloppuna. koska voi olla että saatan ehkä suuttua taas pienestä asiasta taas. mulla alkaa taas viikonloppuna noi naisten vaivat niin mun mieli alat heittelee. olen todella herkkä silloin. no kyllä poikaystävä kestää mua. niin kuin tähänkin asti. se aina naureskelee
kun suutun jostain asiasta. mutta mä lepyn sitten aina lopulta. en ole kauaa poikaystävälle vihainen. vaan aina sen ehtken aikaa.
sitten kaikki on taas hyvin. poikaystävä tuntee mut erittäin hyvin.
välillä me saatetaan lukea toistemme ajatuksia.
huumoria miedän suhteessa on paljon. mikä on vaan hyvä asia.
vitsaillaan kaikesta. poikaystävä oli pari päivää sitten vähän masentunut. mutta kun soiteltiin tuossa eilenä niin se oli onneksi paljon pirteämpi. ja iloisempi. tänään se on varmasti iloinen kun me nähdään taas. silläkin on varmaan ollut ikävä mua.
nyt kun lepää tämän viikonlopun niin jaksaa taas ensi viikon. varmaan nukun taas päikkäreitä viikonloppuna. poikaystävä antaa aina mun nukkua. nukun sen pari kolme tuntia.
varmaan uni tulee hyvin tänä iltana kun mä heräsin puoli seitsemältä tänään. koitan valvoa ainakin tänään kymmeneen asti.
mutta jos alkaa aiemmin väsyttämään niin menen sitten nukkumaan.
huomenna aijon nukkua mahdollisimman pitkään.
herään sitten kun herään. ihanaa päästä nukkumaan poikaystävän isoon sänkyyn. pöllin kaikki sen tyynyt. tai no. otan vaan sen yhden tyynyn koska poikaystävä tarvii sen pari tyynyä.
nukun aina seinän puolella. poikaystävällä on onneksi noita peittoja niin saa oman peiton. mä olen aina se ensimmäinen joka menee aina nukkumaan. poikaystävä ain valvoo hetken aikaa koneella ennen kun se tulee nukkumaan.
aijon juoda teetä taas viikonloppuna. olen nyt oppinut käyttämään poikaystävän veden keitintä. se on aika samanlainen kun mun veden keitin. helppo ja nopea. keittää veden hetkessä.
aijon viikonloppuna pitää vaan noita mun uusia olo housuja.
pesin ne eilenä. nyt ne on taas valmiina käyttöön viikonloppua varten. ai niin ja aijon käyttää myös villasukkia.
omistan muutamat villasukat. ne on enemmän mulla jalassa kun jotkut tavalliset sukat. tavallisia sukkia käytän silloin kun pitää laittaa kengät jalkaan. villasukka ei oikeen mahdu kenkään.
ei ole vielä tarvinut kauheasti pitää mitään talvi kenkiä. koska ei ole lunta. tänään aijon ottaa käyttöön noi mun violetit saappaat. ne on kevyet jalassa ja niillä on hyvä kävellä. en laita tänään mitään korko kenkiä jalkaan. siellä ulkona voi olla muuten liukasta.
pitää aika varovasti kävellä. luulen että tänään ei mene kauheasti rahaa kaupassa. varmaan vaan sen vähän yli kymmenen euroa ainakin. sopivasti. juomat ei ole onneksi kamalan kalliita.
koska ne ei ole mitään siidereitä tai lonkeroa.
ai niin mullahan menee enemmän koska lupasin ostaa poikaystävälle sitä lonkeroa. unohdin sen taas hetkeksi.
eli rahaa mulla menee sitten tänään sen 20 euroa ainakin.
ei haittaa. mulla on erittäin hyvä raha tilanne tällä hetkellä. ja lisää sitä tulee joka kuukausi onneksi. ensi vuoden loppuun saakka kela on mulle myöntänyt sen. kannattaa olla hullu niin saa kelalta rahaa.
mun molemmat kaveritkin saa saman verran rahaa kelalta kuin minä. ollaan kaikki hulluja. ja sillä rahalla onneksi aina pärjää joka kuukausi. pystyy maksamaan vuokran. onneksi sen edes.
ja jää vähän käyttö rahaa. ja voi välillä ostaa jotain kivaa itselle.
tässä kuussa päätin että rahaa saa mennä vaan ruokaan ja loppuihin laskuihin. en nyt shoppaile yhtään. vasta ensi vuoden puolella taas aijon shoppailla. nyt harjoittelen taas säästämistä. ja sitä ettei osta nyt mitään turhaa. silleen on välillä hyvä tehdä.
ja on siitä iloinen että raha asiat ovat kunnossa.
onneksi en ole velkaa kenellekkään. se olisi yhtä helvettiä.
jos olisi jatkuvasti veloissa. siihen en ole onneksi mennyt.
mutta. alan nyt kaivamaan vaate kaappia ja alkaa vähän pakkailemaan. kerkiää hyvin ennen aamupalaa.
ja tiskaamaan taas.

torstai jälleen :)Torstai 10.12.2015 08:38

torstai päivä. eilenä meni ihan hyvin tuo työ päivä. maalasin noita tonttu koristeita mitä tulee myyntiin. olin taide ryhmässä aamulla sain tehtyä sen yhden kuvan loppuun ja aloitin uutta.
sitten hengailin kaverin kanssa siellä. mukavasti meni päivä.
illalla meni lenkille taas. vähän tihutti vettä mutta ei se haitannut.
sain samalla raitista ilmaa. kävelin sen puolituntia.
sitten kun tulin lenkiltä niin kaveri tuli taas mun luokse katsomaan lemmen viemää. skypetin taas poikasytävän kanssa eilenä ja menin parhaan kaverin luokse illalla. mukavasti meni eilinen päivä.
kohta pitää alkaa siivoamaan koska on siivous päivä taas. aloitan heti siivoamaan kun olen kirjoittanut eka tämän blogin.
tänään on taas toiminta tunti iltapäivällä. saa nähdä mitä tehdään.
käyn sen jälkeen sitten kaupassa. pitää ostaa taas lisää teetä. toi orient tee alkaa kohta loppumaan. aamulla voisi taas katsoa toi emmerdale. tulee uusintana aamulla. nyt taas näen sen.
eilenä mä en nähnyt. salkkarit jäi taas jännään kohtaan. pitää taas katsoa tänään. aijon taas värittää varmaan tänään. on aikaa.
eilenä katselin taas frendit sarjaa muutaman jakson. olen kolmannella kaudella puolessa välissä. kiva katsoa noi jaksot mitä ei ole ennen nähnyt. ja saa katsottua kokonaan sen sarjan.
aijon pestä pyykkiä taas tänään. aamulla kun on aikaa.
pesen vaatteet ja lakanat taas. saa viikonlopuksi vaatteet. olen menossa taas poikaystävän luokse. näin me sovittiin.
olo on ollut hyvä tällä hetkellä. eilenä oli hieman kireä olo mutta se meni ohi hetkeksi kun kävin lenkillä. lenkkeily tekee aina hyvää.
aina jos ärsyttää tai vituttaa niin menee vaan lenkille ja kävelee hurjaa vauhtia että syke nousee. sitten lenkin jälkeen on ihanaa päästä kuumaan suihkuun. ja keittää teetä.
naisten kuntosali tunti jatkuu sitten taas ensi vuoden puolella.
nyt se on joulu tauolla se ryhmä. mennään sitten kaverin kanssa sinne taas kun se alkaa. en ole nyt viime aikoina käynyt kauheasti salilla. ei ole huvittanut jostain syystä. mutta lenkillä mä käyn aina kun tuntuu siltä. no onhan sekin liikuntaa.
aijon tässä kuussa maksaa sen 25 euroa kaverille. aijon nostaa pankki automaatilta tänään sen 20 euroa. sitten olisi vielä viisi euroa mitä pitäisi antaa. kolikoita mulla varmaan on. pitää tarkistaa.
sain taas eilenä laskun. maksan sen sitten kun olen saanut sen sata euroa vielä tässä kuussa kelalta. sitten sekin on maksettu.
kela on myöntänyt mulle rahaa ensi vuoden loppuun asti.
nyt ei ole onneksi raha huolia kun tietää että saan sitä rahaa onneksi. mutta aina pitää sitten välillä täyttää hyvin noi kelan paperit
että ne myöntää sen rahan. pitää aina kirjoittaa että mitä sairauksia mulla on, missä asun, missä tarvitsen apua, jne.
mutta kela on aina hyväksynyt noi paperit. onneksi. ohjaajan kanssa me aina täytetään yhdessä noi kelan paperit. en oikeen osaa yksin täytellä niitä. mä olen tosi huono täyttämään papereita.
onneksi saa aina apua niissä. saa nähdä otanko sitten lisää työ päiviä tulevaisuudessa. se olisi ihan kiva. tykkään kovasti olla tuolla kehräämöllä ja siellä saa ajan kulumaan. siellä on myös töissä noita kehitys vammaisia. nekin tekevät jotain siellä. ja siellä on todella rento meininki. ja kaikki on positiivisia melkein. ihan mulle tarkoitettu paikka. sieltä saa onneksi ruoan. mutta saan siitä sitten laskun kun olen syönyt siellä. maksaa jotain yhteensä 20 euroa.
ateria maksaa sen 5 euroa. eka mietin että otanko omat eväät sinne mukaan mutta ajattelin että ei se haittaa jos syön siellä niiden ruokaa ja että se maksaa enemmän. ihan hyviä ruokia siellä paikassa on ollut. meillä on ruoka aina siellä yhdeltätoista.
ja se ruokailu kestää sen tunnin. eilenä meillä oli puuroa ja kiisseliä ruokana. oli ihan hyvää. maha tuli täyteen.
koitan aina syödä hyvin niin jaksaa aina loppu päivän siellä.
toi viisi tunti siellä on ihan hyvä aika. ja se kyllä menee aika äkkiä.
se taide ryhmä on kyllä kiva. se kestää aina sen puolitoista tuntia.
ja sitten sen ryhmän jälkeen teen jotain hommia siellä.
se taiden ryhmän ohjaaja on tosi mukava. ja se sitten välillä vähän neuvoo jos piirtää tai maalaa jotain.
mä ja kaveri ollaan siinä taide ryhmässä molemmat. on juttu seuraa. ja muutenkin on mukavaa tehdä sitten töitä kaverin kanssa.
ei tarvi olla yksin siellä tekemässä. kaverikin tykkäsi että tulin sinne töihin. tänään menen sen luokse katsomaan lemmen viemää.
en mene lenkille tänään. en jaksa. aijon ottaa tänään vähän rennommin. kohta on viikonloppu onneksi.
pääsee lepäilemään. aijon varmaan vaan nukkua suurimman osan ajasta taas. teetä pitää kohta taas keittää. alkaa tehdä mieli. mutta ensin aijon siivota ennen kun keitän. mulla on taas keittiö täynnä kahvin puruja. vähän levinnyt taas ja pitää tiskata.
imuroida ja mopata. pyyhkiä pölyjä. varmaan menee se puoli tuntia ainakin siivotessa. ei sen kauempaa.
sitten on ihan mukavaa kun on taas siistiä.
kämppä jotenkin järjestyksessä. mutta ihan mukava päivä tulossa tänään. on vähän tekemistä. ja näkee kavereita.
vähän on kireä olo mutta kyllä tää tästä.
saa raitista ilmaa vähän kun käyn kaupassa.
musiikkia voisi kohta laittaa vaikka soimaan. kun siivoaa. kivempi siivoilla. roskat pitää viedä kohta. niitäkin on taas kertynyt.
tuleekohan ollenkaan lunta tänä talvena? tuolla ulkona on vaan niin synkkää kun ei ole yhtään lunta. märkää ja pimeää.
ja aika lämmintä tähän aikaan vuodesta. no jos lumi ei tule niin se ei tule. tulee synkkä joulu kun ei ole lunta.
menen kotiin viettämään joulua tänä vuonna.
olen siellä muutaman päivän. ihan mukavaa. saunotaan jouluna ja käydään haudoilla. syödään joulu ruokaa. ja otetaan rennosti. tulee mukava joulu varmasti. ja ihan kiva nähdä vanhempia.
ja sisaruksia. nekin tulee kotiin jouluksi.
ai niin pitää muistaa ostaa vanhemille lahjaksi noi tyyny liinat.
niitä ne halusi lahajksi tänä vuonna pari kappaletta.
aijon tokmannilla käydä ostamassa ne. ei ole varmaan kamalan kalliita. katson jotkut kivan väriset. mistä vanhemmat tykkäisi.
sisko laittoi eilenä viestiä että mitä haluan lahjaksi. sanoin että uudet olo housut ainakin. värillä ei ole väliä.
saan ne sitten jouluna lahjaksi siskolta.
saa nähdä mitä kaverit on ostanut lahjaksi. mä ostin kavereille muumi mukit. kympillä sai yhden kappaleen tokmannilla kun ne oli tarjouksessa. täytyi ostaa. kaverit varmaan tykkää siitä lahjasta.
poikaystävältä mä saan varmasti suklaata lahjaksi.
se kelpaa kyllä. mulle maistuu aina suklaa. ja se on sitten mukavaa kun sitä on paljon. täytyy taas huomenna syödä suklaata. kun on perjantai. en vaan vielä tiedä että mitä suklaata söisin. se selviää kyllä. täytyy valita tarkkaan mitä tekee mieli.
sipsiä ehkä syön myös viikonloppuna. voisi taas syödä. varmaan taas ranch sipsejä. niitä en ole syönyt vähään aikaan taas.
pyykit voisi kohta viedä tuonne pyykki tuvalle.
ja nekin kerkeää olla hyvin kuivurissa ennen kun alkaa toiminta tunti. se kuivuri kuivattaa ne pyykit parissa tunnissa.
toi kuivuri on kyllä hyvä. ei tarvi laittaa pyykkejä mihinkään roikkumaan että ne kuivuisi. kuivuri on paljon nopeampi.
villa paitoja en laita koskaan kuivuriin. tai rintaliivejä.
ettei rintaliivit vaan hajoa. ja villa paidat kutistuisivat.
laitoin vähään aikaa sitten yhden neuleen kuivuriin niin se kutistui.
vähän vitutti. ei ikinä enää.

töihin tänään :)Keskiviikko 09.12.2015 07:25

tänään töihin taas. menen kehräämölle. heräsin juuri äsken ja keitin aamu kahvit. nyt on jotenkin pierteä fiilis onneksi ja innolla menen tänään sinne kehräämölle. tulee varmasti mukava päivä. lähde tuossa kahdeksan jälkeen kävelemään sinne. kerkiän kirjoittaa tämän blogin ennen lähtöä. eilenä olin klubitalolla. olin keittiössä. tein ensimmäistä kertaa rahkaa. ei ollut vaikeaa ja opin samalla uutta. mä söin siellä ruoan. meillä oli ruokana tonnikala pastaa. oli tosi hyvää.
pelattiin taas sählyä eilenä. miehet vastaan naiset. me naiset voitettiin. saatiin 16 maalia. pari maalia enemmän kun taas miehet.
illalla kaveri tuli mun luokse taas kylään katsomaan lemmen viemää.
skyeptin taas poikaystävän kanssa ja olin parhaan kaverin luona illan.
tänään aijon mennä illalla lenkille taas. saa liikuntaa. ja siinäkin saa liikuntaa sopivasti kun kävelen tuonne kehräämölle.
sinne on noin puolen tunnin kävely matka. saa samalla raitista ilmaa niin heräilee siinä samalla. positiivisella asenteella mennään taas.
tästä on tulossa mukava päivä. nyt kerkiän skypettämään poikaystävän kanssa illalla kun mulla ei ole kuntosalia. ja mä näen lemmen viemää tänään. kohta voisi syödä aamupalan tein ruisleivät eilenä. siinä on mun aamupala. syön ne hetken päästä. ruoka on sitten kehräämöllä yhdentoista aikaan. saa nähdä mitä on ruokana.
toivottavasti jotain hyvää. kävelen sitten suoraa takaisin tänne työ päivän jälkeen. en aijo käydä kaupassa tai missään muualla.
lepäilen hetken niin jaksaa illalla lenkille. eilenä sain katsottua tuon ikuisesti nuori ohjelman tabletilta. oli hyvä jakso. ja sitten katsoin myös frendejä. en jakasanut eilenä värittää. katsoo jos huomenna vaikka innostuisi taas. kun on enemmän aikaa.
huomenna on myös taas toiminta tunti. saa nähdä mitä tehdään.
ja pyykkiä täytyy estä taas huomenna. lakanat ja vaatteet.
tiskaan kohta taas. ennen kun lähden töihin. ei jää lojumaan tuonne tiski altaaseen. tää musta kahvi maistuu nyt tosi hyvälle. juon taas kulta katriina kahvia. se on paras kahvi. sain eilenä sitä lisää niin nyt ei taas hetkeen lopu kahvi. orient vihreää teetä pitää ostaa lisää.
se alkaa loppumaan. ostan sitä sitten kun menen seuraavan kerran kauppaan. eli huomenna varmaan. ajattelin käydä toiminta tunnin jälkeen kaupassa. laitan päälle tänään yhdet farkut ja sen pinkin hupparin. hiukset laitan taas ponihännälle.
en meikkaa tai mitään. ei jaksa. kun menen tuonne ulos niin laitan taas toppahousut jalkaan ja varmaan toppa takin. siellä on aika viileää. ei tule kylmä kun puen silleen.
varmaan aika kuluu taas äkkiä siellä. sitten huomaa että oho kello on kohta jo kaksi. onnksi mun toinen kaveri on myös siellä töissä.
on juttu seuraa. se on se sama kaveri jonka kanssa katson aina lemmen viemää. se käy aina kehräämöllä kolme kertaa viikossa töissä. itsekin olisin tyytyväinen jos mäkin saisin lisää työ päiviä.
tykkään olla tuolla paikalla. tuntuu vaan hassulta ettei sieltä saa palkkaa, mutta onpahan tekemistä. saa siellä ajan kulumaan ja on muiden ihmisten kanssa siellä. siellä on tosi rento meininki.
ja kaikki ihmiset on positiivisia siellä.
ihan mulle tarkoitettu paikka. pääsen varmaan siivous hommiin tänään siellä. uskoisin. sanoin niille ohjaajille jotka on siellä, että tykkään siivota. tai tehdä käsillä jotain muutakin.
saa nähdä mitä ne keksii mulle. mutta hyvin olen jaksanut tähän asti. hyvä minä. olen ylpeä itsestäni. tää mun kuntoutus menee tosi hyvin. nyt on kaikki asiat on paljon paremmin mitä muutama vuosi taakse päin. silloin olin todella huonossa kunnossa. paino vaan tippui enkä jaksanut tehdä mitään. ja oli toi masennus kausi.
mutta onneksi toi masennus lääke on auttanut mua nää vuodet. eikä se haittaa että syön edelleen sitä lääkkettä. sitä on ihan hyvä syödä. niin mielikin pysyy tasapainossa. nyt mulla on taas masennus lääkkeitä ainakin neljäksi kuukaudeksi. kun kävin viimeksi apteekissa hakemassa sitä lääkettä niin sain sen verran sitä.
ei ainakaan hetkeen lopu onneksi.
ja leponex lääkettä mulla on myös taas riittävästi. ja medipam rauhottavia yksi paketti. en ole nyt viime aikoina joutunut syömään onneksi noita rauhottavia. hyvin on taas mennyt mulla. nyt on taas hyvä kausi. ei ahdista tai mitään. eikä mua onneksi tuolla töissä tai klubitalolla tule onneksi huonoa oloa. mulla oli ekana työ äivänä rauhottava mukana varmuuden vuoksi mutta en onneksi joutunut ottamaan sitä. hyvin meni viimeksi. ja tänäänkin menee varmasti ihan hyvin. onneksi tänä aamuna heräsin ajoissa niin ei tule kamalan kiire. lähden vasta tunnin päästä sinne kehräämölle.
vielä olen hetken tässä koneella. koneelle tulen sitten seuraavan kerran vasta illalla. mä olen alkanut tekemään silleen että olen vaan koneella aamuisin ja iltaisin. koitan päivällä keksiä jotain muuta puuhaa kun istua koneella. animea pitäisi katsoa taas. mulla on ainakin kolme sarjaa mitkä pitäisi katsoa. ensi vuonna tulee taas uudet anime sarjat. toivottavasti tulee jotain hyviä sarjoja mitä voisi alkaa sitten katsomaan. ja että innostuisi taas animen katsomisesta.
nyt viime sarjat mitkä tuli, niin mikään niistä ei oikeen kiinnostanut.
yuru yurin kolmannen kauden kaikki jaksot on tullut. niitä on kymmenen jaksoa ja mä tykkään kovasti yuru yuri animesta. se on vaan niin ihana. kiva kun siitä tuli vielä kolmas kausi.
pitää katsoa sitten ne kaikki jaksot putkeen. pidän pienen maratoonin. desucon lähestyy. enää vähän yli kuukauisi. jee.
mahtavaa mennä sitten sinne kaverin kanssa. tulee mukava viikonloppu. käydään taas amarillossa syömässä.
niin jaksetaan liikkua siellä. pitää ottaa paljon kuvia sieltä.
ja ostaa sieltä jotain muistoksi. se ranneke pitää muistaa säilyttää muistona. mutta nyt puen päälle ja valmistaudun pikku hiljaa lähtöön. pitää pakata taas kaikki mukaan. lompakko, sisä kengät,
ne täytyy ainakin pakata. en viitsi sukkasilleen pyöriä siellä.
ihan hyvä että on ne sisä kengät.