IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Viikko mennyt hyvin tähän asti.Keskiviikko 21.03.2018 08:18

Nyt taas blogin kirjoittamista. Hyvin on mennyt tämä viikko tähän asti.
Töitä oli tuossa maanantaina. Sai ajan hyvin kulumaan.
Nyt on mukava aamu kun ei ole kiire.
Nukuin vähän pitempään tänään.
Aamukahvit tuli juotua. Kahvi muuten loppui. Pitää käydä ostamassa sitä tänään lisää.
Mua ei ole ahdistanut yhtään vielä tällä viikolla. Eikä ole joutunut ottamaan noita rauhottavia.
Mikä on vaan hyvä juttu. Päivä kerrallaan.
Tänään on ohjelmassa pajatunti ja sali illalla.
Voi ottaa rennosti tämän aamupäivän. Olen varmaan koneella.
Koitan nyt taas pysyä hereillä. Päätin että nyt en nuku päikkäreitä.
Nukahdin eilen illalla mun sohvalle ja nukuin siinä koko yön.
Oli hyvät unet.
Nyt taas jaksaa.
Mä haluaisin niin päästä kunnolla shoppailemaan. Odotan että kesä tulee niin silloin vasta ostan uusia kesävaatteita.
Mekkoja ja toppeja.
Tokmannille tulee varmasti kivoja kesävaatteita.
Pitää silloin sieltä ostaa jotain.
Ja ehkä on alennuksia.
Nyt varmaan tällä viikolla naistenryhmässä mennään perjantaina sinne kirppikselle.
Jos auto lähtee vaan käyntiin. Kyllä se lähtee.
Pääsee sinne sitten pyörimään.
Kavereiden kanssa.
Tulee kiva perjantai aamupäivä.
Pitää ensi kuun alussa hakea lisää e-pillereitä.
Alkaa kohta loppumaan.
Huomenna tulee kelalta taas rahaa.
Rahasiat on kunnossa. Rahaa on. Nyt mä yritän vaan säästää.
En osta mitään turhia juttuja.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Alkaa olla jo vähän nälkä.
Teetä aijon juoda tuossa myöhemmin.
Meidän talon pesukone on vieläkin vissiin rikki.
Se on aika rikki usein.
Talon toimistolla on onneksi toinen pesukone niin sillä pystyy sitten pesemään.
Pesen huomenna ellei ole varattu.
Pitäisi taas pestä koska pyykkiä on kertynyt.
Ihanaa. Ulkona paistaa taas aurinko.
Eilen oli kiva lumisade.
Eikä aurinko paistanut yhtään.
Nyt vissiin kylmenee taas ilmat. Näin kuulin. Saa nähdä.
Animea pitäisi taas katsoa eteenpäin. Tänään ehkä katson. Jos ei tänään niin sitten vaikka huomenna. Huomennakin on aikaa.
Mulla on vaan siivous huomenna.
Muuten rento päivä.
Aijon tänään jo alkaa siivoamaan niin huomenna ei ole sitten niin hirveästi siivottavaa.
Aloitan siivoamalla keittiön. Pyyhkiä tasot ja tiskata.
Huomenna vasta imuroin ja moppaan.
Nyt mä olen viime päivinä yrittänyt juoda paljon vettä. Mulla on nyt ollut tuo mun vesipullo käytössä. Maanantaina join kolme litraa ainakin vettä. Töissä pari litraa ja salilla yhden litran.
Eilen meni litra.
Vesi on kyllä paras juoma.
Ei maksa mitään ja siinä ei ole kaloreita.
Koitan taas tänään juoda paljon vettä. Ainakin tänään kun menee salille illalla niin tulee juotua se litra ainakin.
Mulla on pinkinvärinen vesipullo. Ostin sen silloin tokmannilta.
Maksoi vaan 5 euroa.
On ollut hyvä vesipullo.
Ihan mukavaa mennä salille taas illalla.
Kaverin kanssa.
Se on hyvä että kaveri on mukana niin on juttu seuraa salilla.
Höpötellään niitä näitä.
Kerkiää nähdä lemmen viemää ennen kun menee salille.
Salkkarit pitää katsoa tänään.
Siinä alkoi taas tapahtua.
Nyt mä olen netflixissä alkanut katsomaan taas Terrace house ohjelmaa. Katsoin sitä viime sunnuntaina.
Muutaman jakson.
Nyt siitä tuli taas uusi kausi.
Katson eka nuo edelliset jaksot.
Ennen kun alan katsomaan uutta kautta.
Nyt oli tullut taas uusi animesarja tuonne netflixiin.
En ole vielä katsonut.
Pitää vlkaista jossain vaiheessa.
Nyt on animea alkanut tulla tuonne netflixiin.
Pikku hiljaa.
Mutta. Nyt puen päälle vaatteet ja menen kohta aamupalalle.
Tästä tää päivä alkaa.
Tulee hyvä päivä.
Aijon nauttia auringosta.

Löhöily päivä.Sunnuntai 18.03.2018 08:14

Mukavaa kun viikonloppu vielä jatkuu tämän päivän. Tänään ajattelin löhöillä vähän sohvalla.
Nyt ajattelin taas kirjoittaa blogin.
Heräsin tuossa seitsemän jälkeen.
Eilen oli kiva päivä. Poikaystävän kanssa vietettiin mukava päivä. Syötiin hyvää ruokaa ja katseltiin leffoja.
Mässynä meillä oli sipsiä.
Sekä dippiä. Sweet chili makuista dippiä.
Loppu lauantai illan olin parhaan kaverin luona. Katsottiin kingi. Ei ole yhtä hauska kun putous. Putous ohjelma on paljon parempi.
Nyt mä näin ekan kerran sitä Onnela sarjaa. Siis tosi hauska ohjelma.
Menin sen jälkeen nukkumaan.
Huomenna alkaa uusi viikko. Työpäivä on huomenna taas.
Hyvillä mielin olen menossa töihin.
Näkee kaikki työkaverit.
Olin lenkillä taas eilen. Ja aijon tänäänkin mennä taas lenkille.
Ulkona ei paista nyt aurinko mutta ei haittaa.
Kyllä se aurinko paistaa taas jossain vaiheessa.
Menen ehkä vielä nukkumaan aamupalan jälkeen.
Aamupala on vasta tunnin päästä.
Ihanaa kun ei ole mikään kiire.
Aijon nyt nauttia tästä päivästä.
Kohta voisin syödä yhden omenan.
Ostin niitä tällä viikolla kaupasta.
Ne on semmoisia makeita omenoita mitä ostin. Tosi hyviä.
Voin sanoa että auttaa makean himoon tuo omena.
Kannattaa kokeilla.
Pesen varmaan tänään pyykkiä. Mutta en ihan vielä. Iltapäivällä on hyvin aikaa.
Niin huomenna ei tarvitse pestä.
Käytiin subwayssa eilen poikaystävän kanssa. Otin kinkkusubin.
Mun alkoi tekemään sillä hetkellä mieli kinkkua.
Poikaystävä otti yhden kanasubin.
Subway on yksi mun lempi ruoka paikka.
Käydään aika useasti siellä poikaystävän kanssa.
Katsoo jos huomenna töiden jälkeen kävisi ostamassa paketin kahvia.
Niin kahvia olisi taas.
Ostan kulta katriinaa. Mun lempi kahvi. Halvempaa kun joku juhla mokka.
Juhla mokka maksaa nykyään neljä euroa.
Paketti.
Välillä se on tarjouksessa.
Voisin katsoa vaatteet valmiiksi huomiselle.
Niin pukee vaan päälle.
Salikamat pitää myös laittaa valmiiksi.
Huomenna on taas sali.
Illalla.
Kohta on pääsiäinen.
Pakko syödä vähän noita suklaamunia.
Niitä on vaikka mitä.
Syön niitä sitten viikon päästä kun on viikonloppu.
Kun saa taas herkutella.
Huomasin että kohta pitää hakea lisää e-pillereitä.
Kolmen kuukauden annos taas.
Maksaa kivat 40 euroa.
No mulla on rahaa onneksi.
Haen niitä sitten tämän kuun lopussa. Niillä ei ole vielä mikään kiire.
Katsoo sitten koska menemme ohjaajan kanssa katsomaan niitä laseja mulle.
Varmaan alkuun tuntuu oudolta käyttää niitä laseja mutta kyllä siihen tottuu. Niitä ei tarvitse ihan koko aikaa käyttää. Sitten kun katsoo kauas niin pitää olla ne lasit päässä.
Kun olen koneella niin silloin ei tarvitse käyttää tai katsoo telkkaria.
Tänään tulee taas mun ja parhaan kaverin lempi ohjelmat. Napakymppi ja selviytyjät suomi.
Nyt siinä ne heimot vissiin yhdistyy.
Mä näin mainoksen siitä telkkarista.
Saa nähdä kuka tippuu seuraavaksi.
Se voi olla ihan kuka tahansa.
Katsoo jaksanko katsoa sen kokonaan.
Viimeksi en jaksanut katsoa sitä loppuun.
Huomenna tulee taas salkkarit.
Saa nähdä mitä siinä sitten tapahtuu.
Lemmen viemää jää näkemättä huomenna koska on sali siihen aikaan.
Siitä alkaa uusi kausi.
Mutta alan nyt vähän siivoilemaan tätä mun keittiötä.
Pyyhin kaikki tasot ja tiskaan.
Mun piti eilen tiskata mutta se vähän jäi.
Pitää siivota tää keittiön pöytä koska tää on täynnä tavaraa taas.
Laitan vähän musaa soimaan taustalle.
Kivempi siivota.

Saan kaukolasit.Lauantai 17.03.2018 08:51

Ihanaa kun on viikonloppu. Saa nukkua vähän pitempään. Nukuin kahdeksaan asti. Aamukahvit join äsken.
Meidän kirppis reissu ei onnistunutkaan. Talon auto ei käynnistynyt.
Joten me sitten pidettiin naisten kanssa väritys tunti. Väritettiin.
Ja juotiin kahvit. Sitten viikon päästä kun on naistenryhmä niin koitetaan uudestaan mennä sinne kirppikselle.
Jos silloin auto olisi vaikka kunnossa.
Kävin siellä näöntarkastuksessa. Mä saan lasit. Mutta niitä ei tarvitse pitää koko aikaa. Ohjaajan kanssa mennään sitten yhdessä katsomaan niitä laseja jossain vaiheessa. Niillä ei ole mikään kiire.
Sitten kun ohjaajalla on aikaa niin menemme.
Ne on kaukolasit. Mitkä mä saan.
Pääsin etuajassa sinne näöntarkastukseen.
Ja se kesti vaan 10 minuuttia.
Sen jälkeen kävin apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Samalla kaupassa. Ostin paljon hedelmiä kaupasta.
Ajattelin että nyt ostan niitä.
Hedelmät ei ole onneksi kalliita.
Ajattelin että alan syömään enemmän hedelmiä.
Kävin eilen lenkillä ja näin poikaystävää eilen. Tänään poikaystävä on tulossa taas käymään.
Haetaan hyvää ruokaa ja katsellaan leffoja.
Illalla sitten parhaan kaverin luokse katsomaan sitä kingi ohjelmaa ja se onnela tulee myös tänään. Pakko nähdä se onnela sarja. Olen kuullut että on aika hauska.
Tänään näkee sen.
Eilen mä katsoin netflixistä huvikseen noita moderni perhe jaksoja.
Se on vaan niin paras ohjelma. En ole vielä nähnyt sitä uutta kautta mikä siitä on tullut. No tulee varmaan netflixiin jossain vaiheessa.
Niin näkee sen sitten.
Salkkarit jäi jännään kohtaan. Aki huomasi Camillan.
Saa nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Nyt lemmen viemästä alkaa kohta uusi kausi.
Katsotaan taas kaverin kanssa sitä.
Siinä tulee taas uusi pariskunta.
Niin kuin aina lemmen viemässä.
Aamupala on kohta.
Puolen tunnin päästä.
Mietin olenko vielä sen jälkeen koneella vai menenkö vielä nukkumaan sohvalle.
No katsotaan. Hyvin kerkiää vähän nukkua ennen kun poikaystävä tulee.
Pitää maksaa vuokra.
En ole vielä kerennyt maksamaan.
Nää mun hiukset on alkaneet kunnolla kasvamaan. Kohta mulla on pitkät hiukset.
Puolen vuoden päästä ne on jo aika pitkät.
Tykkään tästä mun omasta hiusväristä kovasti. Ei tarvitse värjätä yhtään näitä hiuksia. Kun olin nuorempi niin värjäsin jatkuvasti.
Violetin värikseksi aina.
Mulle riittää näille mun hiuksille pesu ja harjaaminen.
Ei muuta.
Joudun nyt käyttämään pinnejä että saan nää mun otsahiukset sivuun.
Ei ole silmillä.
Olen nyt limun sijasta alkanut juomaan kivennäisvettä.
Lidlistä saa halvalla kivennäisvettä.
Ostin sitä taas eilen kun käytiin lidlissä poikaystävän kanssa.
Mä yritän päästä limusta eroon.
Vesi on parempi.
Katsoo joutuuko viikonloppuna pesemään taas pyykkiä.
Huomenna voisi pestä. Kun on aikaa.
Huomenna aijon pitää sohvalla löhöily päivän.
Mutta käyn kyllä lenkillä huomenna.
Ulkona on nyt aivan upea lenkkeily sää.
Kevät tulee.
Liikunta tekee hyvää.
Kynnet pitää lakata.
Väri alkanut kulumaan näistä mun kynsistä.
Pitää ostaa uusia kynsilakkoja taas.
Mulla on nyt vaan pari kynsilakkaa mitä käytän.
Punainen ja violetti.
Nyt mulla on violetin väriset kynnet.
Kohta kuuntelen vähän musaa.
Ja voisin katsoa vaatteet mitä puen tänään päälle.
Vaatekriisi iski taas.
Laukun tiedän minkä otan tänään käyttöön.
Mun aito nahkalaukku minkä ostin silloin sieltä I love me messuilta.
Pinkin värinen.
Varmaan ollaan tänäkin vuonna menossa sille "I love me" messuille.
Jos se vaan on.
Olen käynyt siellä muutaman kerran.
Ihana paikka.
Siellä on paljon noita nahkalaukkuja myynnissä.
Ja niitä saa halvalla sieltä messuilta.
Suosittelen ostamaan.
Ostan uuden laukun taas kun mennään sinne.
Nyt vaan säästämään rahaa.

Kirppikselle.Perjantai 16.03.2018 08:22

Nyt ajattelin kirjoittaa taas blogia. Nyt nämä viimeiset kaksi päivää ovat olleet paljon parempia kun se tiistai päivä. Olo on taas normaali eikä mielikuvitus laukkaa.
Eilen meni mukavasti päivä. Kävin verikokeissa aamulla. Oli vähän ruuhkaa. Mutta pääsin oikeaan kellon aikaan mikä se oli.
Kokkiryhmä oli eilen. Tein seiti kalaa uunissa mihin tuli koskenlaskija juustoa. Semmoinen kastike siihen päälle. Ja sen kanssa pastaa.
Oli kyllä todella hyvää. Jälkiruoaksi kaveri teki lakritsivaahtoa.
Hyvät ruoat oli. Kokkiryhmän jälkeen kävin lidlissä. Ostin hasselpähkinäsuklaata. Ja söin jo sen eilen.
Nyt päätin etten aijo syödä enempää suklaata tällä viikolla.
Mulla on tänään puoli kahdelta se näöntarkastus. Instrumentariumissa.
Se maksaa noin 25 euroa se tarkastus.
Varaudun siihen että saan lasit.
Mulla on onneksi rahaa hankkia ne lasit.
Desucon liput tulee myyntiin ensi viikon maanantaina.
Kaveri tilaa ne heti kun vaan pystyy.
Päästään kesällä taas dsuconiin. Odotan innolla jo.
Animea pitäisi katsoa taas.
Varmaan katson tänään kun on aikaa.
Ihanaa kun aurinko paistaa tuolla ulkona. Kevät alkaa jo pikku hiljaa olla.
Eilen oli mukava kävellä tuolla ulkona.
Mun pitää käydä apteekissa tänään hakemassa leponexia. Piti käydä eilen mutten muistanut.
No tänään on aikaa käydä.
On sitten taas lääkkeitä.
Sain eilen siivottua kämpän ja pestyä pyykit.
Nyt on taas puhtaita vaatteita hetken.
Poikaystävä on tulossa huomenna taas käymään. Haetaan jotain hyvää ruokaa ja katsellaan taas leffoja.
Mukava lauantai päivä ja sitten illalla parhaan kaverin luokse katsomaan sitä uutta kingi ohjelmaa ja onnela sarjaa.
Uskon että viikonloppu menee äkkiä.
Sunnuntaina kerkiää taas levätä.
Aijon lenkkeillä kun ulkona on noin ihana ilma.
Menen varmaan taas tänään illalla lenkille.
Lemmen viemän jälkeen. Sitten lenkin jälkeen soittelen poikaystävän kanssa ja loppu ilta parhaan kaverin luona.
Voi ei kun se Kalle salkkareissa alkoi vissiin taas juomaan.
Pakko katsoa tänään aikooko se juoda.
Toivottavasti ei.
Kalle on yksi mun lempi hahmo salkkareissa. se ja Sami on aika söpö pari.
Meillä on naistenryhmä tässä aamupäivällä niin ollaan menossa yhdelle kirppikselle.
Kavereiden kanssa pyörin siellä sitten.
Mukava aamupäivä tiedossa.
Saa nähdä löytääkö sieltä mitään.
Kaverit löytää varmasti jotain.
Puen kohta vaatteet päälle ja mietin minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Vielä on aikaa miettiä.
Pitkän talvitakin aijon laittaa päälle mutta jätän toppahousut pois.
Tulee muuten lämmin siellä kirpparilla jos mulla on toppahousut jalassa.
Kerkiää kuunnella vielä musiikkia.
Alan fiilistelemään tätä perjantai päivää ja tulevaa viikonloppua.
Aijon vaan nauttia tästä elämästä.
Kaikki on hyvin.
Ei ole mitään stressiä.
Tai murheita.
Elämä hymyilee.
Aamupala on kohta.
Syön hyvin niin jaksaa aamupäivän.
Join aamukahvit äsken.
Aamukahvi herättää aina.
Mä keitän aina joka aamu tosi vahvaa kahvia.
Ja sillä mä selviän koko päivän.
Ei tarvitse enempää kahvia päivän aikana. Juon mielummin vihreää teetä kahvin sijasta.
Olen enemmän tee ihminen.
Kun kävin lidlissä niin en ostanut yhtään limsaa.
Hyvä minä.
Ostin sen sijasta kivennäisvettä yhden pullon.
Koitan sitä juoda limun sijasta. Limussa on niin paljon sokeria.
Vesi tai kivennäisvesi on paljon parempaa.
Ei ole kaloreita.

Näöntarkastus perjantaina.Keskiviikko 14.03.2018 08:07

Eilen mulla oli ahdistava olo. Ympäristö tuntui pelottavalta ja kovat äänet. Kova meteli saattaa laukaista mulle aina tuon ahdistuksen.
No onneksi oli rauhottava lähellä niin otin sen sitten heti kun ahdistus iski. Heti helpotti mun oloa. Loppu ilta meni sitten ihan hyvin. Pikkasen mua väsytti tuossa illalla.
Mutta nyt on ihan ok olo nyt. Nukuin tänään vähän pitempään.
Mulla ei ole nyt tänä aamuna mitään ohjelmaa. Paja tunti on vasta päivällä ja illalla sitten taas salille.
Mennään kaverin kanssa sinne salille.
Pitää taas laittaa salikamat valmiiksi.
Pyykkiä aijon pestä taas huomenna aamulla samalla kun siivoan. Huomenna mulla on sitten verikokeet ja kokkiryhmä.
Verikokeet on tuossa aamulla.
Vähän ennen kymmentä on aika. Lähden jo sitten kävelemään terveyskeskukseen tuossa aamupalan jälkeen niin olen sitten ajoissa siellä.
Mä olen huomenna pääkokki ja teen kalaa ja pastaa pääruoaksi.
Mennään ohjaajan kanssa kauppaan ostamaan tarvikkeet ruokia varten.
Ihan kiva päivä huomenna.
Ja kohta se viikonloppukin on taas tulossa.
Tää alku viikko on mennyt tosi nopeasti.
Pitää hakea sitä leponexia tällä viikolla. Huomenna voisi hakea kokkiryhmän jälkeen ja käydä samalla kaupassa.
Ostan viikonloppu herkkuja. Käyn varmaan lidlistä hakemassa vähän limua kun sieltä saa halvalla. Nyt mä päätin sen etten aijo juoda vähään aikaan yhtään mitään alkoholia. Ainakaan enää tässä kuussa en aijo juoda.
Juon nyt vaikka jaffaa.
Alkoholin sijasta.
Tekee ihan hyvää pitää taukoa alkoholin juomisesta.
Nyt aijon enemmän keskittyä terveelliseen ruokaan ja liikuntaan.
Mä yritin eilen lähteä lenkille mutta olin niin väsynyt etten jaksanut mennä. Lepäsin loppu illan. No tänään jaksaa mennä salille.
Syö hyvin niin jaksaa siellä kuntoilla.
Menen kaverin luokse tänään katsomaan lemmen viemää.
Keritään katsoa ennen salia.
Se on mennyt mielenkiintoiseen suuntaan.
Samoin salkkarit.
Netflixiä en ole katsonut yhtään tällä viikolla. No viikonloppuna on aikaa taas katsoa.
Ja animea kerkiää katsoa.
Ajattelin olla nyt aamun koneella.
Juon vähän teetä tuossa myöhemmin.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Olen perjantaina menossa näöntarkastukseen.
Varasin jo ajan maanantaina.
Ihan hyvä mennä tarkistamaan näkö monen vuoden jälkeen.
Voi olla että alan käyttämään laseja.
No se selviää perjantaina. Omasta mielestäni mulla on ihan hyvä näkö.
Mutta voi olla että olen väärässä. Se maksaa se tarkastus 25 euroa.
Hyvin pystyn maksamaan sen.
Se aika on iltapäivästä.
Puoli kahdelta.
Ai niin kuulin että perjantaina naistenryhmässä, ollaan menossa yhdelle kirppikselle.
Ihan kiva mennä sinne. Voi vaan olla etten ehkä löydä sieltä mitään.
Mutta aina voi katsella eikä ostaa mitään.
Säästää siinäkin rahaa.
Voi olla että kaverit löytää sieltä jotain. Paras kaveri löytää aina jotain jos ollaan kirppiksellä.
Me mennään jo heti perjantai aamusta sinne.
Varmaan pyöritään siellä noin tunti.
Harmi kun putous loppui. Aletaan nyt parhaan kaverin kanssa katsomaan sitä Kingi ohjelmaa.
Niin ja se Onnela mikää tulee yhdeksältä lauantaina.
En ole nähnyt vielä siitä ainuttakaan jaksoa.
Paras kaveri sanoi että se on hauska ohjelma.
Odotan innolla että näkee.
On ainakin lauantai iltana katsottavaa.
Kohta alan tiskaamaan.
Mulla on taas kivasti tiskiä kertynyt.
Voisin samalla kerätä kaikki likaiset vaatteet yhteen muovikassiin valmiiksi.
Ja pestä ne huomenna.
Mutta. Onneksi mulla on nyt paljon parempi olo mitä eilen oli.
Ehkä tästä tulee parempi päivä.
En aijo nyt stressata mistään.
Mulla on asiat hyvin nyt.
Tänään näkee parasta kaveria pajalla ja illalla.
Paras kaveri piristää mua aina.
Olen siitä todella iloinen että ollaan parhaat kaverit.
Ollaan tunnettu jo kymmenen vuotta.
Oltiin ihan kakaroita kun tavattiin.
Nyt ollaan ihan parhaat kaverit.
Meillä on samoja onglemia niin me ymmärretään hyvin toinen toisiamme.
On sama sairaus, samat lääkkeet..
Käydään verikokeissa kerran kuussa.
Ja muita juttuja.

Hyvä Tanhupallo!Maanantai 12.03.2018 05:13

Se on taas viikonloppu vietetty. Olin taas lomilla.
Poikaystävän luona. Oli mukava viikonloppu. Katsottiin pari leffaa. Toinen oli Angry birds leffa. Tosi hauska leffa oli. Se oli tullut netflixiin niin katsottiin se.
Käytiin kaupassa ostamassa vähän leffa mässyä sitä varten.
Sipsiä ja chilidippiä. Oli hyvää. Niin ja coca colaa.
Nyt tuonne netflixiin on tullut taas katsottavaa. Alkanut tulla taas uusia leffoja ja sarjoja.
Nyt on animeakin tullut.
Tuli perjantai iltana vähän juotua. Mä ostin alkosta semmoista väkevää päärynäviiniä. Ei ollut yhtä hyvää kun taas se helmeilevä päärynäviini mitä mä yleensä juon.
No koko pullo tuli juotua eikä edes tullut huonoa oloa. Ei ollut krapulaa seuraavana päivänä. Kamala jano vaan.
Ja pikkasen väsytti.
Nukuin lauantaina aika pitkään.
Katselin animeakin vähän viikonloppuna.
Uusi viikko alkaa taas.
Ja heräsin tänään siinä vähän ennen neljää enkä nyt taaskaan saanut enää unta sen jälkeen.
Join äsken aikaiset aamukahvit.
Siitä tulikin mieleen että käytiin eilen lidlissä poikaystävän kanssa. Ostin kulta katriina kahvia kun oli tarjouksessa.
Nyt kahvi ei ole ihan heti loppumassa.
Riittävät hyvin tälle viikolle.
Mulla on vielä jäljellä juhla mokka tumma paahto kahvia.
Se on yksi mun lempi kahvi. Mutta tajuttoman kallista.
Siinä on vaan niin vahva sen kahvin maku.
Ja herättää joka ikinen aamu.
Tänään töihin taas. Neljön tunnin työpäivä. Menee äkkiä.
Toivon että hommia olisi tänään.
Mutta jos ei niin höpötän mun työkavereiden kanssa.
Menee se aika niinkin.
Nyt voin kävellä töistä suoraan kotiin kun ei tarvitse käydä missään.
Ajattelin mennä jossain vaiheessa näöntarkastukseen.
En ole pitkään aikaan käynyt niin sen voisi taas tehdä.
Pyykkiä ajattelin pestä tänään.
Kun pääsee töistä kotiin.
Pesen nuo vaatteet mitä pidin viikonloppuna.
Tänään salille sitten illalla kaverin kanssa.
Huomasin että nyt paino ei ole noussut eikä tippunut.
Kävin poikaystävän vaa´alla.
Niin huomasin tämän.
Nyt mun paino on näköjään pysähtynyt.
On se paljon parempi.
Kun taas se että olisi noussut.
Nyt taas tiukka viikko ettei kauheasti mitään herkkuja.
Mä nyt päätin etten aijo juoda enää tässä kuussa alkoholia.
Katsoo taas ensi kuussa sitten.
On se hyvä pitää välillä taukoa.
Säästää samalla rahaa kun ei juo koko aikaa.
Mitäköhän sitä pukisi tänään päälle?
Vaatekriisi iski.
No katson nuo vaatteet myöhemmin.
Ei ole mikään kiire vielä.
Tällä viikolla pitää varmaan käydä apteekissa hakemassa lisää leponexia.
Sitten on taas lääkkeitä. Mulla on verikokeet taas tämän viikon torstaina.
Joudun käymään niissä aina kerran kuussa.
Onneksi en pelkää neuloja.
Tottunut siihen kun ne pistää.
Eilen illalla katsottiin parhaan kaverin kanssa tuo napakymppi ja melkein jaksoin katsoa sen selviytyjät suomen.
Mua alkoi väsyttää niin oli pakko mennä nukkumaan.
Luin jo uutiset kuka tippui siitä.
Menee aika jännäksi tuo selviytyjät suomi.
Sitä ei aina voi aavistaa kuka aina tippuu vaan se tulee täysin yllätyksenä.
Jännittävä ohjelma.
Salkkarit tulee taas tänään.
En nähnyt perjantain jaksoa.
Mutta tänään näkee mitä siinä on tapahtunut.
Onneksi Tanhupallo voitti putouksen. Mä katoin eilen sen putouksen uusinnan kun launataina en nähnyt.
Odotan jo innolla uutta putous kautta mikä on tulossa.
Siis siinä saa aina nauraa kun katsoo sitä.
Todella hauska ohjelma.
Olen katsonut melkein kaikki kaudet. Ekat kaudet jäi katsomatta.
Mutta nyt olen jäänyt ihan koukkuun tuohon putoukseen.
Eilen oli hyvät naurut kun katsoi.
Saa nähdä tuleeko se uusi putous kausi tänä vuonna vai ensi vuonna.
Nyt alan kuuntelemaan musiikkia.
Alan vähän fiilistelemään tätä päivää.
Tulee hyvä päivä.
Lumet alkaa sulamaan.
Ja alkaa olla enemmän lämmin.
Kevät alkaa tulla.
Ihanaa.
Viikonloppu. Ja lomille lähtö. Lähden vasta illalla kun poikaystävä pääsee töistä niin se tulee hakemaan mut.
Menen sen luokse. Tää irc galleria on mennyt oudoksi.
Etusivu vaan näyttää tyhjää ja kaikki sydämet kuvista ovat hävinneet.
Tätä on jo jatkunut monta päivää. Ehkä tää jossain vaiheessa korjaantuu. Eikä nyt näy sitä että monta käyttäjää seuraa sinua.
Ennen ei ole ollut tämmöistä.
Menemme käydään alkossa tänään poikaystävän kanssa. haetaan vähän juotavaa. Mä ehkä ostan tällä kertaa juomaksi väkevää päärynäviiniä.
Paras kaveri on suositellut sitä mulle että kannattaa maistaa.
Mennään ehkä tänään käymään kärkkäisellä. Tai sitten huomenna.
Mä katson jos sieltä löytyy halvalla jotain kivaa.
Vaikka vaatteita jos saa halvalla.
Tänään on taas naistenryhmä aamulla.
Ei mitään tietoa vielä että mitä me tehdään. No se selviää kyllä.
En ole vielä alkanut pakkaamaan.
Alan pakkaamaan kun saan eka blogin kirjoitettua.
Mulla on nyt hyvä fiilis päällä. Olen odottanut kovasti että pääsee viettämään poikaystävän kanssa aikaa. Olin silloin kotona viimeksi lomilla.
Tänään valvotaan ja nukutaan huomenna pitkään.
Ihanaa kun ei tarvitse huomenna aamulla herätä niin aikaisin.
Voi vaan nukkua.
Pesin eilen pyykkiä. Pesin lakanat ja vaatteet.
Pitää tänään tiskata ennen lähtöä.
Me varmaan käydään tänään subwayssa illalla.
Haetaan subit.
En ole vähään aikaan nyt käynyt subwayssa.
Nyt on taas mukavaa mennä. Poikaystävä varmaan tarjoaa taas.
Viikonloppu herkut pitää ostaa. Ainakin suklaata.
Ja coca colaa mun tekee nyt kauheasti mieli.
Kävin eilen tokmannilla niin sieltä olisi saanut halvalla paljon coca colaa. Mä kävin siellä huvikseen pyörimässä enkä mä ostanut mitään.
Mun pitää kyllä jossain vaiheessa ostaa tokmannilta lisää shampoota.
Mutta ei ihan vielä.
Kohta musaa soimaan ja fiilistelemään tätä päivää.
Sekä tulevaa viikonloppua.
Paras kaveri lähtee myös lomille.
Soitellaan ja tekstaillaan viikonloppuna.
Sitten näemme taas sunnuntaina ja katsomme selviytyjät suomi.
Sekä napakymppi.
Mä olen alkanut tykkämään siitä napakymppi ohjelmasta.
Se on minusta jotenkin hauska.
Ja tulee aina ennen noita selviytyjiä.
Salkkarit menee taas jännään suuntaan.
Pakko katsoa sitä sitten ensi viikolla.
Animea pitää myös katsoa taas.
Ehkä tuossa viikonloppuna katsoisi taas. Kun on aikaa.
Aamupala on kohta. Alkaa olla jo vähän nälkä.
Mulla on vaatekriisi taas.
En tiedä yhtään miten mä pukeudun illalla.
Pitää vielä vähän miettiä sitä.
Onneksi tässä on koko päivä aikaa miettiä.
Pitää myös sekin miettiä minkä laukun otan tänään käyttöön.
Mutta. Alan nyt pakkailemaan ja tiskaamaan.
Loput tavarat pakkaan ennen lähtöä. Eli kannettavan ja mun tabletin.
Blogia kirjoitan seuraavan kerran ensi viikolla.
Eli maanantaina.
Kerron miten mun loma meni.
Ehkä tää irc galleria on sittten kunnossa kun tulen seuraavan kerran tänne.
Katsotaan.

Lenkkiä ja salille.Keskiviikko 07.03.2018 10:10

Keskiviikko. Ollaan viikon puolessa välissä. Kohta on viikonloppu.
Olen lähdössä poikaystävän luokse viikonlopuksi.
Pääsee taas lomille.
Mulla oli eilen kaikki paikat kipeänä. Särki joka paikkaan.
Jouduin menemään apteekkiin hakemaan lisää särkylääkkeitä kun edelliset oli loppu. Ostin panadolia. Se on hyvä särkylääke.
Tänään nukuin puoli kahdeksaan asti.
Mukavaa oli nukkua vähän pitempään. Eikä mulla ole nyt aamusta mitään ohjelmaa. Pajatunti on yhdeltä taas. Kuulin että olemme menossa lenkille ja lenkin jälkeen on kahvit.
Ihan mukava pajatunti tiedossa.
Sitten tänään taas illalla mennään kaverin kanssa salille. On taas ohjattu ryhmä.
Kestää tunnin.
Mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä. Huomasin tämän kun jaoin viikon lääkkeet dosettiin maanantai iltana.
Mä ajattelin varata ajan hierojalle.
Ihan sen takia koska mulla on kaikki paikat jumissa.
Enkä mä ole koskaan käynyt hierojalla.
Sekin olisi uusi kokemus.
Tänään aijon siivota jo ennen huomista. Niin huomenna ei ole sitten niin kauheasti siivottavaa.
Mulla on nyt tää aamu aikaa siivota kun ei ole muuta.
Pyykkiä pesen huomenna taas.
Saa salikamat pestyä.
Mä ja poikaystävä ollaan menossa viikonloppuna käymään kärkkäisellä.
Ihan kivaa mennä sinne pitkästä aikaan.
En ole pitkään aikaan käynyt siellä.
Mä kävin silloin maanantaina nostamassa tililtä 90 euroa.
Desuconia varten.
Vielä kerkiää nostaa vähän enemmän rahaa ennen kesää.
Ajattelin että nyt joka kuukausi nostan aina 40 euroa säästöön.
Niin mulla on melkein 200 euroa desucon reissuun.
On shoppailu ja ruoka rahat.
Niin ja bussimatka rahat.
Sitten on kivaa mennä kesällä sinne. Liput tulee tässä kuussa myyntiin ja kaveri hommaa ne meille.
Varmaan maksaa sen 30 euroa lippu.
Ajattelin ehkä katsoa taas tänään animea.
Mulla on nyt aamupäivä aikaa katsoa. Ennen katsomista mä siivoan.
Mulla on hyvä fiilis päällä.
Nautin elämästä.
Ihanaa kun kevät alkaa lähestyä pikku hiljaa.
Ilmat alkaa kohta lämmetä kunnolla.
Pääsee kohta käyttämään uutta nahkatakkia minkä mä ostin silloin jumbosta.
Aamupala on kohta.
Puolen tunnin päästä.
Ai niin tänään on kelalta tullut taas rahaa.
Ihan hyvä vaan.
Mä olen nyt syönyt omenoita tähän mun makean himoon.
Voin sanoa että ne omenat auttaa siinä tilanteessa. Seuraavan kerran kun menen kauppaan niin käyn ostamassa lisää omenoita.
Voin sanoa että toimii.
Syön nyt suklaata sitten seuraavan kerran viikonloppuna.
Ajattelin varmaan nyt syödä fazerin sinistä. Sitä suklaata mun tekee nyt mieli.
Aijon perjantaina taas vähän juoda. Ajattelin nyt ehkä maistaa ananasviiniä tai omenaviiniä.
Jompaa kumpaa.
Paras kaveri suositteli tuota ananasviiniä.
Sanoi että on hyvää.
Sitten sen viinin lisäksi ostan pari lonkeroa tai siideriä.
Kunnon perjantai juomat.
Paras kaveri lähtee myös lomille.
Nopeasti tää pari viikkoa on mennyt taas.
Mutta nyt alan siivoamaan.
Kerkiää vähän ennen aamupalaa.
Mutta ihan kiva päivä tiedossa.
Ei ole niin kauhea kiire.
Illalla on vasta sali.

Syötiin kotzonet.Sunnuntai 04.03.2018 08:45

Eilen oli mukava päivä. Poikaystävä kävi kyläilemässä.
Haettiin kotipizzasta kotzonet. Mä otin sen pariloitu kananpoika kotzonen. Poikaystävä otti kebab kotzonen.
Käytiin myös kaupassa. Ostettiin karkkipussi leffoja varten.
Katsottiin netflixistä pari leffaa. Yksi oli hai leffa ja toinen kauhu.
Molemmat oli aika hyviä.
Kävin taas eilen lenkillä illalla. Siis tuolla ulkona on vaan niin mahtava ilma. Aurinko vaan paistaa päivästä toiseen.
Olen tänään taas menossa lenkille.
Joko iltapäivällä tai illalla.
Putous oli eilen aika hauska. Sai taas nauraa niin paljon.
Tanhupallo on vaan niin paras. Se voittaa koko putouksen. Se on ihan varmaa.
Tänään tulee selviytyjät suomi. Katsomme sen parhaan kaverin kanssa tänään illalla. Niin ja napakymppi tulee myös.
On katsottavaa.
Huomenna arki alkaa taas. Kerkiää vielä tämän päivän ottaa rennosti.
Menen huomenna töihin.
Ja ensi viikolla alkaa taas ohjatut kuntosaliryhmät.
Huomenna ainakin on taas ohjattu ryhmä.
Mun pitää viedä tänään roskiin nuo kotzone laatikot.
Ne on vielä tuossa mun keittiön pöydällä. En ole vielä jaksanut viedä niitä.
Aamupala on kohta.
Join äsken aamukahvit.
Nyt olen hereillä.
Katsoo menenkö kohta takaisin nukkumaan.
Vai olenko koneella.
Huomenna mä aijon nostaa 90 euroa. Desucon reissua varten.
Hyvin pystyy nostamaan sen verran.
Sitten katson jos tämän kuun lopussa vielä nostaa sen 40 euroa.
Alkaa olla kivat rahat sitten kasassa.
Pystyy shoppailemaan vaikka mitä sitten desuconissa.
Liput pitäisi tulla tässä kuussa myyntiin. Kaveri tilaa ne heti kun tulee.
Animea pitäisi katsoa taas.
Katsoo jos ensi viikolla jatkaisi sarjoja eteenpäin tai sitten jo tänään.
Voisin muuten laittaa salikamat valmiiksi ja katsoa mitä puen huomenna päälle töihin.
Ovat sitten valmiina.
Saa nähdä pitääkö jo ensi viikolla hakea taas lääkkeitä.
Leponexia varmaan.
Kerkiän hyvin sitten ensi viikolla hakea lääkkeet.
Kohta ajattelin kuunnella vähän musiikkia.
Aijon nauttia tästä rennosta päivästä.
Kerkiää makoilla sohvallakin tänään.
Ihanaa.
Onneksi huomenna tulee taas salkkarit.
Ja uusi päivä.
Niin ja poliisit.
Hyviä ohjelmia taas.
Siinä ne arki illat menee kun katsoo niitä.
Onneksi on katsottavaa.
Pitää muuten katsoa pitääkö pestä taas pyykkiä.
No jos pitää niin pesen vasta huomenna. Tänään otan rennosti.
kahvipannu pitää kohta pestä.
Toi kahvinkeitin on ollut hyvä minkä sain poikaystävältä.
Keittää hyvät kahvit.
Ja se on tuommoinen pieni keitin. Aika söpö.
Mustan värinen.
Sain sen ilmaiseksi kun tuo mun edellinen keitin hajosi.
Poikaystävä pelasti.
Nyt puuro ei ihan heti taas lopu kun ostin eilen lisää.
Saa taas aamupuurot.
Mä selvisin tänä viikonloppuna ilman limsaa.
Hyvä minä.
Mä teen nyt silleen että juon nyt todella harvoin limsaa.
En aijo lopettaa kokonaan sen juomista.
Aijon harvoin nyt juoda sitä.
Onneksi en juo sitä jatkuvasti koska siinä on niin paljon sokeria.
Ajattelin että kun menen lomille niin sitten saa juoda vähän limsaa.
Ellei juo alkoholia.
Ja kun juo limsaa harvoin niin se maistuu aika hyvältä.
Juon noita pikkupulloja ja tölkkejä.
En koskaan osta isoja pulloja limsaa koska sitten siinä on liikaa.
Mutta vesi on se ykkös juoma.
Sitä mä juon aina.
Paljon terveellisempi juoma.
Eikä maksa mitään kun sitä saa hanasta.
Toinen juoma mitä juon paljon on vihreä tee.
Juon mielummin vihreää teetä kun kahvia.
Aamukahvi on se pakollinen mikä pitää saada.
Juon sen aina mustana.
En lisää kahviin koskaan mitään.
Enkä vihreään teehen.

Tänään näkee Tanhupallon :)Lauantai 03.03.2018 08:31

Tänään on tulossa mukava päivä. Pääsee viettämään laatuaikaa poikaystävän kanssa. On tulossa tänään käymään. Käydään vähän hakemassa syötävää. Kebabia ja pizzaa. Sitten varmaan ostetaan leffa mässyä kun katsellaan leffoja netflixistä.
Sitten illalla taas menen parhaan kaverin luokse illalla ja katsomme putouksen. Ihanaa nähdä taas tanhupallo. Se on vaan niin paras.
Voittaa varmasti.
Eilen meidän naistenryhmä peruuntui aamulla kun ohjaaja ei kerennyt paikalle koska sillä oli muuta. No mä olin sitten koneella lounaaseen asti.
Lounaan jälkeen makoilin sohvalla ja nukahdin.
Nukuin parin tunnin päikkärit. Heräsin jotain kolmen aikaa sohvalta.
Katsoin lemmen viemää ja lähdin sen jälkeen lenkille.
Ei ollut niin kylmä kun kävelin tuolla ulkona. Oli sopiva ilma.
Loppu illan olin taas parhaan kaverin luona. Vitsit me naurettiin salkkari jakson lopulle. Gunnar oli vähän vauhdissa.
Pakko katsoa taas maanantaina salkkarit. Ulla varmaan palaa sieltä reissusta silloin.
Saa nähdä suuttuuko se Gunnarille.
Salkkareiden jälkeen me katsottiin voice of finland.
Oli hyviä laulajia.
Ja hyviä biisejä mitä ne lauloi.
Sen jälkeen mä menin nukkumaan.
Nyt tänään mä heräsin vähän ennen kahdeksaa.
Join hyvät aamukahvit. Kulta katriina kahvia. Paras kahvi.
Mukavaa kun ei ole kiire.
Voi rauhassa nauttia tästä aamusta. Poikaystävä tulee tuossa päivällä vasta.
Siinä kahdentoista aikaan.
Pitää muuten katsoa mitä puen tänään päälle.
Vaatekriisi iski taas.
Pitää kohta mennä kaivamaan vaatekaappia.
Eka kirjoitan blogin.
Mä en tiedä haluanko mä pizzaa tänään vai kebabia?
Ihan kiva syödä taas pitkästä aikaa roskaruokaa.
Poikaystävä ottaa varmasti sen pizzan. Se ottaa sen aina.
Käydään hakemassa ruokaa yhdestä paikasta missä se maksaa vaan 8 euroa annos.
Yhteensä menee 16 euroa. Mutta ei haittaa. Mulla on tilillä aika kivasti rahaa niin helposti pystyy maksamaan nuo ruoat.
Sanoin eilen ohjaajalle etten ole tulossa tänään päivälliselle koska poikaystävä tulee käymään ja haetaan ne ruoat.
Aamupala on tänään yhdeksältä.
Meillä on varmasti nyt puuroa aamupalalla. Meillä on aina puuroa täällä lauantai aamuisin.
Mä syön sitä aina. Puuro on vaan niin hyvää.
Mä keitän aina kotona puuron mikrossa.
Helppoa ja nopeaa.
Ai niin kun käydään tänään kaupoilla niin pitää muistaa ostaa lisää puuroa.
Mulla alkaa olla puuro kohta loppu.
Onneksi puuro ei ole kallista.
Pitää katsoa tänään menenkö mä lenkille taas tänään illalla.
Katsoo millainen fiilis on silloin.
Huomasin että netflixiin oli tullut joku uusi anime sarja. En ole vielä katsonut sitä.
Pitää katsoa se jossain vaiheessa.
Varmaan ensi viikolla pitää hakea lisää leponexia.
Nyt ei ole vähään aikaan taas tarvinnut hakea mitään lääkkeitä.
Pitää sitten jossain vaiheessa hakea taas noita rauhottavia.
Nyt mä en ole syönyt niitä kohta kolmeen viikkoon.
Aika hyvin mulla on mennyt kun ei ole joutunut ottamaan.
Nyt pitää vaan nauttia tästä hyvästä olosta vielä kun voi.
Kyllä se huonompi kausi tulee sitten taas jossain vaiheessa ja joutuu syömään rauhottavia. Harhojakaan mulla ei ole ollut pitkään aikaan.
En ole nähnyt mitään hahmoja.
Olen nyt syönyt leponexia 11 vuotta.
Ollut mulle sopiva psyykelääke.
Kohta on verikokeet taas tässä kuussa.
En ole vielä saanut aikaa.
Ihanaa kun aurinko paistaa ulkona.
Ja nyt on enemmän valoa aina illalla.
Sieltä se kesä alkaa tulla.
Kesällä on varmasti kaikkea kivaa tiedossa.
Desucon on yksi niistä.
Ja tehdään jotain retkiä.
Jätskiä pitää syödä paljon kesällä. Saa nähdä pääseekö poikaystävän moottoripyörän kyytiin kesällä.
Poikaystävä omistaa moottoripyörän.
Se on ollut sillä jo useamman vuoden ja olen monta kertaa ollut sen kyydissä.
Mulla on oma moottoripyöräkypärä.
Minkä poikaystävä osti mulle joskus.
Mutta menen nyt kaivamaan mun vaatekaappia.
Ja voisin tiskata samalla.
Mutta. Kiva päivä tulossa tänään.
Olen iloinen.
Hyvät naurut saa illalla kun näkee tanhupallon.
Ja on siinä putouksessa varmasti muitakin hyviä kohtia.
Mikä saa nauramaan.