IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hyvin on viikko lähtenyt käyntiin. Eilen oli tosi mukava päivä. Kävin kaupassa ja tein sitä kanakeittoa. Siitä tuli tosi hyvää. Ahdistusta ei ole onneksi nyt ollut. Menen vaan hetken ja päivän kerrallaan. Niin kaikki menee silloin hyvin. Olin eilen salilla. Kunnon treenit oli. Teki tosi hyvää.
Hikihän siinä tuli mutta hyvä olo sen jälkeen. Olin tunnin salilla.
Huomenna olen menossa uudestaan taas. Se on vaan hyvä että nyt on innostunut käymään salilla. Tekee hyvää kropalle ja mielelle.
Kun käy pari kertaa viikossa niin se riittää ihan hyvin. Olen menossa taas aamulenkille. Siitä on tullut tapa mulle. Käydä aina aamulla lenkillä. Se tekee tosi hyvää ja siinä aika hyvin herää. Päivä lähtee hyvin käyntiin sillä. Suosittelen. Mua se piristää aika paljon.
Tällä hetkellä mulla on kaikkia lääkkeitä. Ei tarvitse hakea mitään vielä.
Leponexit riittävät vielä pariksi viikoksi. Masennuslääkkeet riittävät pariksi kuukaudeksi. Rauhottavia on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä.
Olen todella hyvin selvinnyt ilman niitä. Kun olin huonomassa kunnossa niin söin niitä jatkuvasti. Nyt ei onneksi enää. Olen menossa viikonlopuksi vanhempien luokse. En ole käynyt siellä pitkään aikaan taas niin ajattelin mennä. Mukavaa nähdä äiti ja isä. Äiti on odotellut koska tulen käymään. Käydään varmasti paljon lenkillä viikonloppuna äidin kanssa. Toivon että viikonloppuna on hyvät ilmat. Pakko taas tänään katsoa eilinen bb jakso. Se menee vaan jännäksi! Siinä on taas tapahtunut vaikka mitä. Sini lähti eilen talosta. Tiedän miksi. Hyvä että se lähti koska mä en tykännyt siitä yhtään. Salkkareissa myös tapahtuu. Aki vihdoinkin heräsi koomasta. Pakko katsoa salkkarit tänään. Jännäksi menee!

Salille taas tänään.Maanantai 14.09.2020 07:44

Viikonloppu taas vietetty ja arki alkaa. Sain hyvin levättyä viikonloppuna. Tuntuu taas hyvältä aloittaa uusi viikko. Tänään on ohjelmassa kaupassa käynti, ruoanlaitto ja illalla sitten taas salille.
Innolla olen menossa sinne. Pääsee kunnolla treenaamaan. Teen kunnon treenit niin hyvä olo sitten tulee sen jälkeen. Se on kiva että aina illalla menee salille. Sitten kun on treenannut hyvin niin nukkuu seuraavan yön loistavasti. Uni tulee hyvin illalla. Kohta jaan taas viikonlääkkeet dosettiin. Ei tarvitse nyt hakea mitään lääkettä. Kaikkia löytyy. Olo tuntuu aika hyvältä tällä hetkellä. Ei onneksi ahdista yhtään.
Harhojakaan ei ole ollut pitkään aikaan mikä on vaan hyvä.
Enkä ole joutunut syömään yhtään rauhottavaa. Hyvä minä. Tänään tulee taas salkkarit. En enää muista mihin kohtaan se jäi viimeksi.
No tänään taas näkee mitä seuraavaksi tapahtuu. Katson sen eilisen bb jakson sitten kun tulee hyvä hetki. Pakko kyllä kohta lukea uutisista että kumpi lähti bb talosta. Katselin eilen illalla netflixiä ja menin taas kahdeksan aikaan nukkumaan. Tänään olen menossa parhaan kaverin luokse niin valvon nyt yhdeksään asti. Katsotaan taas salkkarit ja rantabaari yhdessä. Kivaa nähdä taas parasta kaveria viikonlopun jälkeen. Oli vähän ikävä sitä. No tällä viikolla näemme paljon.
Nyt alan kuunnella vähän musiikkia ja tiskaan. Siivoan samalla keittiön.
Tästä tulee hyvä päivä.

jaksaa jaksaa!Sunnuntai 13.09.2020 07:38

Sunnuntai. Tosi kivasti on mennyt viikonloppu. Olo alkaa taas olla sellainen että jaksaa taas. Uusi viikko alkaa taas huomenna ja hyvällä fiiliksellä aijon aloittaa sen. Tulee varmasti hyvä viikko. Pääsee taas salille ja on sählyryhmää, lenkkeilyä..kunnon liikuntaa taas ensi viikolla.
Kyllä mä ne jaksan vetää. Mulla on tosi hyvä kunto.
Lääkkeet jaan huomenna dosettiin niin nyt mun ei tarvitse hakea mitään. Kaikkia lääkkeitä on. On masennuslääkkeet ja leponexit. Verikokeet mulla on sitten taas tämän kuun lopussa. Sain eilen maksettua kaikki laskut pois. Laskin tuossa että alkukuusta pystyy taas siirtämään rahaa säästöön. Siirrän sen 50 euroa. Nyt en shoppaile enempää vaan aijon taas säästää. En nyt tarvitse enempää vaatteita.
Olen huomannut että aina kun olen illalla kotona ja katson jotain sarjaa tai ohjelmaa, niin mua alkaa nukuttaa ja menen jo kahdeksan jälkeen nukkumaan. No ei se onneksi silleen häiritse. Menen sitten nukkumaan kun nukuttaa. Sama vaikka päivällä jos mua alkaa nukuttaa niin nukun päikkärit. Eilen mä nukuin päikkärit kun tulin lenkiltä.
Varmaan tänään nukun taas. Pitää alkaa suunnitella mitä syön ensi viikolla. Suunnitelen tänään kun on hyvin aikaa ja huomenna menen sitten taas aamulla kauppaan. Jotain helppoa ruokaa teen huomenna. Syön sitä lounaaksi ja päivälliseksi. Kanakeittoa mun tekee kauheasti mieli. Jos vaikka tekisi sitä? No katsotaan. Tänään taas lenkkeilyä aamulla. Nyt ei näytä satavan pahasti vettä. Sää voi vielä muuttua. Tänään taas katson ruudusta eilisen bb jakson.
Sitten kun tulee hyvä hetki. Mutta nyt alan siivota keittiötä.
Pitää tiskata nyt kun en eilen jaksanut. Voisi samalla kuunnella musiikkia. Mutta uskon että tästä on tulossa hyvä päivä taas.

Löysin vaatteita.Lauantai 12.09.2020 07:34

Perjantai päivä meni ihan kivasti. Kävin siellä luhta myymälässä niin mä löysin sieltä yhden vaaleansinisen pitkän paidan, ja oranssin hupparin.
Olivat molemmat alennuksessa. Meni vaan 72 euroa. Nyt on ostettu vähän syysvaatteita. Niillä pärjää hetken. Oli ihan kiva shoppailla pitkästä aikaan taas. Nyt en shoppaile vähään aikaan vaan säästän taas rahaa. Olen menossa taas tässä aamulla aamulenkille. Ulkona näyttää vähän sateiselta, mutta toivon että ei ala satamaan vettä. Kävin tokmannilla. Ostin teetä ja sipsiä. Teki kovasti mieli sipsiä. Olen syönyt puolet niistä.
Pitää sitä vähän välillä herkutella. Heräsin taas vähän ennen seitsemää.
Menin eilen jo kahdeksalta nukkumaan ja nukahdin heti. Pikkasen väsytti. Sain taas kasan laskuja mitä pitää maksaa pois. Teen sen tässä viikonloppuna kun on hyvin aikaa. Onneksi niillä ei ole vielä mikään kiire. Sitten on taas hyvä mieli kun laskut on maksettu. Ei tarvitse enää niitä miettiä. Eilenä mulla oli itku päivä. Mä vaan itkin mutta se helpotti tosi paljon mun oloa. Sai taas kaiken paskan purettua pihalle.
Mikä oli kertynyt mun sisään. Nyt on todella hyvä olo sen itkupotkuraivarin jälkeen. Välillä mulle tulee noita itkupotkuraivareita.
Pitää vaan sitten vollottaa. Tänään pitää taas katsoa se eilinen bb jakso. Mulla on myös katsomatta lemmen viemää jakso. Katson ne tänään kun tulee hyvä hetki. Ajattelin varmaan netlixistä katsoa jonkun leffan.
Olen viime aikoina vaan katsonut sieltä sarjoja. Mutta uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Vietän nyt aikaa yksin koska kaikki ovat jossain. No näen kaverit taas ensi viikolla. Mutta olen huomannut että se tekee ihan hyvää olla välillä yksin. Mä nautin siitä joskus.
Oikeastaan nautin nytkin.

Luhta myymälään shoppailemaan.Perjantai 11.09.2020 07:18

Perjantai. Viikko mennyt taas hurjaa vauhtia. Tuntuu että hetki sitten oli taas viikonloppu. Nopeasti tää aika menee. En ole lähdössä viikonloppuna mihinkään. Vietän nyt aikaa itseni kanssa. Lepäilen ja kerään voimia. Katson netflixiä, nukun, herkuttelen, käyn lenkillä..kaikkea rentoa tekemistä. Sitten kun on levännyt niin jaksaa taas ensi viikon. Kaverit lähtee muualle viikonlopuksi. Näen ne taas ensi viikolla. Ollaan yhteydessä parhaan kaverin kanssa viikonloppuna.
Viestitellään. Tänään on tiedossa pientä shoppailua. Olen menossa Luhta myymälään. En ole käynyt siellä pitkään aikaan. Kiva taas mennä sinne shoppailemaan. Mun mielestä siellä myydään todella hyviä laadukkaita vaatteita. Jotkut niistä vaatteista on kalliita ja jotkut on alennuksessa. Katsoo mitä kivaa mä löydän sieltä. Rahaa saa nyt mennä koska olen säästänyt ja nyt haluan ostaa jotain kivaa.
Perjantain kunniaksi aijon vähän shoppailla.
Kävin eilen kaupassa ostamassa herkkuja. Ostin suklaajäätelöä ja coca colaa. Coca colaa mun teki kauheasti mieli niin piti ostaa.
Juon sitä sitten viikonloppuna. Tölkin muodossa. Aamu on lähtenyt hyvin käyntiin taas. Kahvin voimalla. Heräsin jo puoli seitsemän.
Olen aamuihminen. En osaa arki päivinä nukkua pitkään. Mun pitää joka aamu aina herätä aikaisin. Mutta päikkäreitä mä nukun kun nukuttaa.
Siitä mä tykkään. Tänään pitää taas katsoa eilinen bb jakso. Sitten kun tulee hyvä hetki niin katson sen. Paras ohjelma!
Olen koukussa siihen. Tänään menen illalla taas lenkille. Ellei sada vettä. Nautin tästä syksyisestä ilmasta.

Se on nyt syksy.Torstai 10.09.2020 07:47

Mukavasti meni eilinen päivä. Oli hyvä fiilis koko päivän. Ei yhtään ollut mitään ahdistusta. Salillakin meni mukavasti illalla. Oli hyvät treenit.
Tein paljon vatsalihaksia. Olen taas ensi viikolla menossa salille. Maanantaina. Tänään on siivouspäivä. Alan siivota kun saan blogin kirjoitettua. Kävin eilen apteekissa. Nyt on taas leponexia ja karpalokapseleita. Niillä pärjää pari viikkoa. Tänään teen lounaaksi munakkaan. Ostin eilen kaupasta kanamunia. Nopea ja helppo ruoka.
Huomenna teen kanaa. Sekä riisiä. Olen huomannut että tykkään tehdä ruokaa. Se on mukavaa puuhaa. Mulla on aika hyvä keittiö missä tehdä.
Suunnitelen aina mitä syön joka päivä. Erilaisia terveellisiä ruokia.
Syön aina sen lounaan ja päivällisen. Pitää olla se ruoka rytmi. Niin jaksaa sitten sen päivän kun on syönyt. Olen viikonlopun täällä. Kaverit vaihtaa maisemaa viikonloppuna. Vietän aikaa itseni kanssa mikä tekee ihan hyvää varmasti. Sitten on kiva nähdä kaverit ensi viikolla.
Mä lepäilen ja katson netflixiä. Sekä syön vähän herkkuja. Käyn ne ostamassa tänään tai huomenna. Katsoo miten kerkiää. Tänään katson ne pari bb jaksoa mitä en ole vielä kerennyt katsoa. Sitten kun olen siivonnut niin katson ne. Menen lenkille kun tulee sopiva hetki.
Pääsee ulkoilemaan. Siellä on kiva syksyinen ilma. Nyt se syksy tuli.
Kohta alkaa illalla olla pimeää. Sekä vettä sataa. Takkia pitää alkaa käyttämään kun ilmat viilenee. Mutta. Nyt alkaa siivoilu.
Alan imuroimaan. Pyykit vien kohta.

Tänään salille.Keskiviikko 09.09.2020 07:36

Viikko mennyt tähän asti tosi hyvin. Ei ole ollut yhtään ahdistusta tai harhoja. Päivä kerrallaan vaan nyt taas mennyt. Ihanaa kun on hyvä olo taas. Nautin taas siitä. Enkä ole joutunut syömään yhtään rauhottavaa. Onneksi mä syön niitä todella harvoin. Otan sen siinä vaiheessa jos olo ei helpotu. Se vaikuttaa onneksi heti se lääke. On todella vahva. En ole vielä kerennyt käymään apteekissa. Huomenna menen viimestään. Leponex lääke riittää vielä huomiseen.
Tänään olen menossa illalla taas salille. Olen aivan innoissani. Viimeksi kun kävin salilla niin oli kivaa. Oli hyvät treenit. Tänään teen saman.
Saa nähdä tippuuko mun paino tässä vielä. Kunhan ei liikaa.
Eilen oli hyvät sählypelit. Mä tein neljä maalia. Olin taas hyökkääjä. Pelattiin se puolisen tuntia. Oli kivaa. Ensi viikolla sitten uudestaan.
Tiistai on hyvä peli päivä. Se on hyvä että maanantaina käyn salilla,tiistaina sählypelit ja sitten keskiviikkona salille. Kunnon liikuntaa joka päivä mikä tekee vaan todella hyvää. Nukkuu ainakin hyvin seuraavan yön kun on liikkunut. Tänään olen menossa taas kauppaan tässä aamulla. Pitää ostaa muutama juttu. Ruoaksi teen tänään kinkkukastiketta ja makaronia. Hyvä ruoka tälle päivälle.
Jaksaa sitten salilla kun on syönyt. Tänään ajattelin jo alkaa siivota.
Osan ainakin niin huomenna ei ole sitten niin kamalasti siivottavaa.
Pyykit pesen huomenna vasta. Tänään katson taas eilisen bb jakson.
On aika mielenkiintoinen. Mulla ei vieläkään ole suosikkia vielä siinä.
Mutta jännäksi menee. Hyvää viihdettä.
Viikko on lähtenyt hyvin käyntiin. Maanantai vähän tökki mutta selvisin siitä päivästä. Luulen että tämä päivä menee paljon paremmin. Fiilis on aika hyvä tällä hetkellä. Jaksaa tehdä vaikka mitä. Kävin eilen siellä salilla. Oli kunnon treenit pitkän tauon jälkeen. Teki todella hyvää. Olin noin tunnin salilla. Olin alkuun että ei varmaan jaksa mutta hyvin jaksoin. Huomasin samalla että mun kunto on noussut paljon. Mikä on vaan hyvä. Tänään meillä on taas sählyryhmä iltapäivällä. Pääsee sitä pelaamaan. Jee. Olen innoissani. Saa nähdä millaiset joukkueet meillä on tänään. Varmaan ihan hyvät. Mä ainakin olen taas hyökkääjä. Siinä olen todella hyvä. Koitan taas tehdä monta maalia. Katsoin eilen sen ekan big brorther jakson. Ei vitsit mikä porukka on siinä. Tulee varmasti aika mielenkiintoinen kausi. Pakko katsoa. Mulla ei ole vielä ketään suosikkia siinä. Mutta se tulee kyllä kun katsoo sitä ohjelmaa enemmän. Alkaa tuntea ne ihmiset siinä. Mun pitää tänään käydä siellä apteekissa. Pitää hakea ne leponexit ja karpalokapselit. On niitä sitten taas.
Käyn tuossa päivällä kun on hyvin aikaa. Ennen sählypelejä.
Saa nähdä mitä salkkareissa nyt tapahtuu. Menee taas sekin jännäksi.
Tänään katson salkkarit yksin. En näe parasta kaveria tänään. Huomenna taas näemme. Menen taas tänään aamulenkille. Hyvältä näyttää sää mutta voi olla että on aika viileää. Taidan laittaa takin tänään päälle. Niin ei tule kylmä. Käyn taas kävelemässä sen puolen tunnin lenkin. Herää hyvin kun ulkoilee.
Aijon liikkua tänään mahdollisimman paljon. Tekee hyvää.

Salille taas pitkästä aikaan.Maanantai 07.09.2020 07:09

Oli todella mukava viikonloppu! Mä niin nautin. Oli taas mukavaa viettää aikaa poikaystävän kanssa pitkästä aikaan. Perjantaina käytiin kaupassa, alkossa ja subwayssa. Mä tarjosin subileivät. Oli hyvää. Juhlittiin poikaystävän äidin synttäreitä. Oli paljon kakkua ja kahvia. Ihan mukavaa oli. Kakut olivat todella hyviä. Voileipäkakku ja tavallinen kakku. Maistoin kumpaakin. Katseltiin viikonloppuna leffoja ja sarjoja netflixistä poikaystävän kanssa. Pidettiin maratooni.
Valvottiin aika myöhään viikonloppuna ja nukuin tosi pitkään. Ihanaa oli ettei tarvonnut kauheasti seurata mitään kelloa. Sai vaan olla.
Heräsin jo tänään puoli seitsemän. Aamukahvit olen juonut taas. Nyt olen herännyt kokonaan. Kiitos aamukahvin. Sillä lähtee mun aamu aina käyntiin. Heti kun aina herään niin alan keittämään kahvia.
Tänään aloitan taas kuntosalilla käymisen. Alan taas käymään maanantai ja keskiviikko iltana. Aloitan kevyesti koska en ole ollut salilla yli puoleen vuoteen koronan takia. Mutta hyvällä fiiliksellä olen menossa salille. Laitan mun uudet david urheiluvaatteet päälle mitkä mä ostin tokmannilta. Hyvät hikoiluvaatteet salille. Eilen alkoi big brother!! Katson sen eilisen jakson tänään ruudusta. Paras kaverikin on ihan innoissaan kun bb alkoi. Voidaan taas keskustella siitä. Saa nähdä millaisia ihmisiä sinne taloon meni. Varmasti jotkut niistä ovat mielenkiintoisia. Tänään olen menossa taas aamulla kauppaan. En ole vielä päättänyt mitä ruokaa teen tänään. Suunnitelen sen kohta.
Vielä ei ole mikään kiire. Lääkkeet jaan taas kohta dosettiin. Leponexia pitää hakea tällä viikolla. Niin ja karpalokapseleita.
On niitä sitten taas. Onneksi tänään on tullut rahaa kelalta.
Raha tilanne on hyvä. Laitan taas 50 euroa säästöön loppu kuusta.
Mikä on hyvä. Koitan taas säästää. Mutta uskon että tästä tulee ihan hyvä päivä. Kivaa mennä salille pitkästä aikaan.

Käydään subwayssa. :)Perjantai 04.09.2020 07:06

Ihanaa nyt alkaa viikonloppu!! Olen koko viikon odottanut perjantaita.
Näen poikaystävän kolmen viikon jälkeen. Ihanaa taas nähdä sitä. Päästään viettämään mukavaa viikonloppua. Olen vasta illalla lähdössä. Poikaystävä hakee mut kun pääsee töistä. Olen melkein pakannut kaikki. Pakkaaminen jatkuu myöhemmin. Käydään tosiaan kaupassa, alkossa, ja subileivät haetaan. En ole pitkään aikaan käynyt subwayssa.
Mukavaa taas mennä sinne. En vielä tiedä minkä subileivän mä syön.
No se selviää sitten illalla. Ajattelin tänään laittaa päälle yhden mekon.
Se on semmoinen maastokuvioinen missä on pitkät hihat. En ole pitkään aikaan käyttänyt sitä niin perjantain kunniaksi ajattelin laittaa sen nyt päälle. Se on yksi mun lempi mekoista. Ostin sen mekon Gina tricot liikkeestä. Se mekko oli alennuksessa. Maksoi vaan 10 euroa. Oli kyllä todella hyvä löytö. Tosiaan olen suunnitellut nyt sitä shoppailureissua minkä teen myöhemmin syksyllä. Sillä ei ole onneksi mikään kiire. Mulla on edelleen vaatekaappi täynnä vaatteita mitä mä vielä käytän. Lokakuussa voisi sitten tehdä sen reissun. Säästän vielä tämän kuun rahaa. Mulla on verikokeet taas tänään. Kahdeltatoista.
Pitää sinne sitten mennä. No siinä tulee lenkki heitettyä kun kävelee sinne terveyskeskukseen ja takaisin. Ensi viikolla haen taas lääkkeitä.
Leponexia on taas tarkoitus hakea. Sitten ne lääkkeet riittävät taas pariksi viikoksi. Ensi viikolla alan taas käymään salilla. Maanantai iltana ja keskiviikko iltana. Pääsee treenaamaan. Otan nyt alkuun kevyesti koska en ole nyt käynyt salilla yli puoleen vuoteen.
Sitten vaan pikkuhiljaa alkaa lisäilemään painoja.
Niin siitä se taas lähtee. Nyt perjantai musiikit soimaan. Fiilistelemään viikonloppua!